Anniina Luotonen palaa Brysselistä kotitoimitukseen vuodenvaihteessa. ”Täältä lähtee eri ihminen kuin tänne tuli.”

Anniina Luotonen ja muut EU-kirjeenvaihtajat yrittävät saada suomalaiset kiinnostumaan EU:sta. Miksi se on niin vaikeaa?

Näistä saat tukea EU-uutisointiin

Osallistu toimittajamatkalle. Euroopan parlamentti järjestää toimittajille vuosittain useita teemoitettuja matkoja Brysseliin ja Strasbourgiin. Matkaa varten myönnetään apurahoja, jotka kattavat kohtuulliset matka- ja majoituskustannukset. Ohjelmassa on usein myös aikaa omille haastattelutapaamisille. Matkat järjestää parlamentin Suomen-toimisto, joka myös räätälöi EU-koulutuksia toimituksille.

Käytä hyväksi EU-instituutioiden palveluita. Esimerkiksi europarlamentti tarjoaa ilmaiseksi median käyttöön Brysselissä ja Strasbourgissa yhdeksän radiostudiota, neljä multimediastudiota, neljä tv-studiota, promptereilla varustetuttuja kuvauspisteitä, kuvausryhmän ja valokuvaajan palveluita, kuva-arkiston, mediakirjaston sekä suoraa tv-laatuista kuvaa ja käännettyjä striimejä istunnoista. Lisäksi parlamenttiin akkreditoituneet toimittajat voivat työskennellä parlamentin pressihuoneissa. Myös EU-komissio tarjoaa medialle muun muassa ilmaiseksi studiotiloja.

Pyydä apua. EU-instituutioiden tiedottajat auttavat haastattelujen järjestämisessä ja tietojen hankkimisessa. Parlamentista voi saada myös apua esimerkiksi videoeditointiin. Europarlamentin tutkimusyksikön raportit julkaistaan kaikkien käyttöön.

Lue ainakin nämä. EU-asioiden haltuun-ottamiseen kirjeenvaihtajat suosittelevat Financial Timesin, Politicon, Euractiven ja EUobserverin seuraamista.

JOURNALISTI
22.8.2019

Marja Honkonen, teksti
Jussi Puikkonen, kuvat

Anniina Luotonen kattaa pöydälle kaksi muumimukia asunnossaan Rue Murillolla, Belgian pääkaupungissa Brysselissä. Ne ovat punainen Pikku Myy ja sininen Muumipappa.

Jotain kotimaista kaukana kotoa.

Sellaiset yksityiskohdat saavat yleisön lukemaan EU-juttuja: Sipilän Juhan (kesk.) muille pääministereille piirtämä prosessikaavio EU:n ja Turkin pakolaissopimuksesta. Tai Alexander Stubb (kok.) melkein kärkiehdokkaana komission puheenjohtajakisassa, Huhtasaaren Laura (ps.) nimekkäiden europopulistien kanssa samassa kokouksessa. Ohisalon Maria (vihr.) ensimmäistä päivää sisäministerinä ja heti edustamassa EU-kokouksessa Luxemburgissa.

Meikäläiset isolla kirkolla. Muumimukit Brysselissä.

Mukit Luotonen toi Brysseliin, jotta STT:n kirjeenvaihtajalta toiselle siirtyvässä vuokra-asunnossa olisi jotain omaa. Luotonen hoitaa pestiä nyt kolmatta vuotta. Hänen luetuimpien juttujensa joukossa on esimerkiksi tarina suomalaisen Kyrö Distilleryn Lontooseen varastoimista ginipulloista. Niitä on siellä tullisäännösten muuttumisen varalta tuhansia.

”Siitä tuli kivat otsikot ja hyvät kuvat. Alkoholi puhuttaa suomalaisia. Ja silti siinä oli taustalla vakava asia, Brexit ja rajamuodollisuudet”, Luotonen kertoo.

Eniten EU-journalismi kiinnostaa suomalaisia lukijoita, kun ison asian saa yhdistettyä johonkin arkiseen.

Mutta usein suomalaisia ei kiinnosta.

 

Suomalaisia kirjeenvaihtajia on Brysselissä vakituisemmin kuusi: STT:llä, Helsingin Sanomilla, Kauppalehdellä ja Maaseudun Tulevaisuudella on kullakin yksi. Ylellä pysyviä kirjeenvaihtajanpaikkoja on Brysselissä kaksi, suomen- ja ruotsinkielinen.

Ylen kolmannen EU-kirjeenvaihtajan eurovaaleilla perusteltu neljän kuukauden pesti päättyi heinäkuun lopussa. Lisäksi työnantajaliitto Teknologiateollisuus sponsoroi MustReadille kirjeenvaihtajan täksi vuodeksi.

EU-instituutioita seuraa Brysselissä myös kaksi suomalaista freelancetoimittajaa ja yksi kuvajournalisti.

Kotitoimituksissa EU-journalismia arvostetaan, muttei niin paljoa, että esimerkiksi Brysselin-kirjeenvaihtajia olisi lisätty koko EU-puheenjohtajuuskauden ajaksi. Isot toimitukset kyllä pyrkivät lähettämään kirjeenvaihtajien vahvistukseksi aika ajoin väkeä kotitoimituksista. Suomen pysyvästä EU-edustustosta arvioidaan, että vuoden aikana Brysselissä käy lisäksi parikymmentä muuta toimittajaa.

Ylen ulkomaantoimituksen päällikkö Krista Taubert kertoo, että esimerkiksi Ylen Berliinissä työskentelevä Eurooppa-kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen seuraa myös EU-asioita.

”Olemme viime vuoden aikana panostaneet Euroopan seurantaamme. Meillä on kirjeenvaihtajiemme lisäksi useassa eri Euroopan maassa meille työskenteleviä avustajia”, Taubert sanoo.

MTV pyrkii päätoimittaja Tomi Einosen mukaan hoitamaan suurimmat kokoukset lähettämällä paikalle oman toimittajan tai Saksan-avustajansa Tapio Nurmisen. Lännen Medialla on niin ikään EU-aiheita seuraava avustaja Visa Noronen Berliinissä.

Viestintäpuolella panostuksia on tehty reippaasti. Esimerkiksi valtioneuvoston kansliaan palkattiin puheenjohtajuuskauden ajaksi yhdeksän viestinnän työntekijää. EU-edustuston viestintää on vahvistettu kahdella työntekijällä, jotka ovat lainassa muista tehtävistä EU-instituutioissa.

Muutenkin suomalaisia EU-viestijöitä on melko paljon. Kussakin ministeriöissä on ainakin yksi vastuuhenkilö ja parlamentilla ja komissiolla omat viestintäyksikkönsä sekä Suomessa että Brysselissä.

EU-tietoa tuotetaan valtavasti. Ja silti kansalaisten tietotaso on kehno.

Esimerkiksi reilu kolme kuukautta ennen eurovaaleja tehdyssä Eurobarometri-tutkimuksessa 45 prosenttia suomalaisvastaajista arvasi väärin, missä kuussa vaalit pidetään. 29 prosenttia sanoi suoraan, ettei tiedä. Luvut ovat EU-maiden keskiarvoa selvästi huonompia, samoin kuin lopullinen äänestysprosentti.

Onko se EU-journalistien ja -viestijöiden vika?

Ainakin yleisön pohjatiedon taso on kirjeenvaihtajille haaste, Anniina Luotonen muotoilee. Jutut pitäisi aloittaa melkein nollasta.

Luotonen tietää, etteivät hänen juttunsa ole välttämättä Savon Sanomien tai Keskisuomalaisen luetuimpien joukossa – ehkä kesäaikakeskusteluun liittyviä aiheita lukuunottamatta.

”Yleistunnelma on, että EU-aiheita ei ihan hirveästi lueta. Ne eivät kiinnosta”, hän sanoo.

Luotonen ei kuitenkaan ole turhautunut. Työn arvostus on eri asia kuin klikkien määrä. Eikä lukijoita pidä vähätellä, hän muistuttaa. Hän luottaa siihen, että jos jokin asia kiinnostaa Anniina Luotosta, on yleisössä joku toinenkin, jota se voisi kiinnostaa.

Luotonen haistelee kiinnostavia aiheita etsimällä EU-politiikasta syvempiä pohjavirtoja sen sijaan, että tarttuisi kaikkeen mikä tuntuu vähänkin tärkeältä. Yksittäisenä kirjeenvaihtajana hän ajattelee tekevänsä ikään kuin satunnaisnostoja valtavasta EU-koneistosta.

”Siksi minulle on tärkeää, että jutuistani välittyy kokonaiskuva”, Luotonen sanoo.

”Jos joku savolainen on pysynyt minun juttujeni vuoksi hyvin kartalla EU:n toiminnasta, olen tosi iloinen.”

Luotonen tunnistaa ajatuksen siitä, että EU-jutut ovat tylsiä, paperinmakuisia ja vaikeita. Hän yrittää välttää monimutkaisuuteen sortumista parhaansa mukaan.

”Se tietoisuus on läsnä tässä työssä koko ajan.”

 

Käsitys EU-journalismista puisevana on kansainvälinen. Esimerkiksi Reuters Instituten vuonna 2014 julkaistussa tutkimuksessa sen todettiin palvelevan parhaiten eliittejä. Toimitukset arvioivat itsekin juttujensa olevan tylsiä ja teknisiä.

Toinen ääripää on räväkkä mutta harhaanjohtava ”EU kieltää”-uutisointi (viimeksi jalkapallon pelaamiseen tarkoitetut tekonurmet). Sekään ei paranna kansalaisten tietotasoa.

Miksi uutisointia on niin vaikea muuttaa?

Kotimaan politiikasta on helpompi tehdä kiinnostavaa journalismia kuin EU-asioista, sanoo Helsingin Sanomien toimittaja, entinen EU-kirjeenvaihtaja Pekka Mykkänen. Euroopan unionissa ratkotaan monimutkaisia ylätason asioita, kuten kauppasopimuksia tai ilmastonmuutospolitiikkaa.

Myös EU-päättäjät ovat sekä kansalaisille että toimittajille etäisiä hahmoja, Mykkänen sanoo.

”Suomalaiselle on paljon matalampi kynnys lähestyä juttua, jonka päähenkilö on vaikkapa Antti Kaikkonen kuin Valdis Dombrovskis tai Margrethe Vestager, vaikka jälkimmäisillä enemmän valtaa onkin”, Mykkänen viittaa kahteen viime kauden komissaariin.

Mykkänen palasi omalta Brysselin-komennukseltaan Suomeen vuosi sitten. Sen jälkeen hän on yrittänyt herätellä yleisön EU-kiinnostusta muun muassa Into piukeena eurovaaleista -podcastilla. Sitä Mykkänen mainosti EU-asusteisiin verhottuna, kultaconfettisateessa Tico tico! -huutojen säestämänä. Pomojen toive oli, että tee mahdollisimman rautalankaa.

Mykkänen on huomannut, että rautalankaa kaipaisi aika ajoin myös oma toimitus.

”Huomaan ihan toimituksessa, etteivät ihmiset tiedä EU-asioista mitään. Se on myös kiva, ettei ihmisillä ole mitään noloutta sitä myöntää.”

Kirjeenvaihtajana kiinnostuksen puute turhautti Mykkästä. Kun klikkihittejä ei tullut, eikä juttuja mainittu aamupalautteissa, olo oli orpo. Siinä kovempikin toimittaja alkaa Mykkäsen mukaan miettiä, tarvitaanko häntä ollenkaan.

Keväällä Jussi Halla-Aho (ps.) moitti Politiikan toimittajien yhdistyksen eurovaalitentissä kotimaista EU-journalismia aneemiseksi sekä kirjeenvaihtajien määrän että laadun takia.

Mykkänen pitää Brysselin-kirjeenvaihtajien työkenttää epäinhimillisen laajana – kuin yksi Kalevan toimittaja lähetettäisiin Helsinkiin seuraamaan kaikkia valtiollisia instituutioita eduskunnasta Suomen pankkiin ja vähän naapurimaitakin.

Siksi hän riemastuukin kysymyksestä, pitäisikö EU-toimittajien ”vähän skarpata”.

”Jos EU-kirjeenvaihtajaa pyydetään vähän skarppaamaan, keskimäärin 12-tuntinen työpäivä pitäisi venyttää 16-tuntiseksi”, Mykkänen sanoo.

EU-kirjeenvaihtajat ovat hänen mielestään toimittajien kermaa. He tekevät työnsä hyvin liki mahdottoman tehtävän äärellä.

”Skarppaaminen tarkoittaa sitä, että pitäisi juoda enemmän kahvia ja nukkua enemmän nelituntisia yöunia. Se on hullun hommaa.”

Anniina Luotosen, 36, mukana Brysseliin lähti myös Lilli-koira. Se pitää huolta, että emännällä on muutakin elämää kuin työ. ”Toin Lillin tänne tämän vuoden alussa, kun elämä oli vakiintunut niin, että sen kanssa ehtii lenkille”, kolmatta vuotta Brysselissä asuva Luotonen kertoo. Esimerkiksi STT:n erikoistoimittajien yhteinen aamupalaveri hoituu puhelimitse lähipuistossa kävellessäkin.

Myöskään Anniina Luotosen 37,5 tunnin viikkotyöaika ei mitenkään riitä kaikkien töiden hoitamiseen. Brysselin-kirjeenvaihtajana hän seuraa myös Keski-Euroopan maita.

Luotonen ei ota kantaa siihen, ovatko kollegat toimittajien kermaa.

”Ainakin teemme pirusti töitä”, Luotonen sanoo.

”Joskus on vaikea sanoa, mikä on työtä ja mikä vapaa-aikaa. Juttukeikkoja tulee suunniteltua ilta- ja yömyöhään.”

Työmäärää tietysti helpottaisi se, jos kollegoita olisi enemmän, Luotonen sanoo. Mutta jos EU-journalismiin olisi tulossa jostain lisää käsipareja, Luotonen sijoittaisi ne kyllä mieluummin Keski-Euroopan maihin.

”Kaikki mitä Brysselissä tapahtuu on tulosta siitä, mitä jäsenmaissa ajatellaan. Se puoli EU-journalismissa on vähemmän katettu”, Luotonen sanoo.

Muihin Pohjoismaihin vertaillen Suomen kirjeenvaihtajien vähyys on sekin suhteellista. Esimerkiksi tanskalaisia kirjeenvaihtajia ja freelancereita on Brysselissä peräti 16, mutta ruotsalaisia jotakuinkin saman verran kuin meikäläisiä: yhdeksän.

Luotonen kertoo tekevänsä pohjoismaisten uutistoimistokollegojen kanssa paljon yhteistyötä. Sen turvin pienten maiden toimittajien on mahdollista saada esimerkiksi isojen päättäjien haastatteluja.

Kaikkien unelmissa toki on, että resursseja olisi enemmän.

”Kyllä me eri toimittajaporukoissa leikitellään säännöllisesti ajatuksella, että kumpa olisi isompi toimitus, sellainen EU-media. Mutta tällä hetkellä se ei ole realismia.”

Mika Horelli, 59, on työskennellyt freelance-toimittajana myös Tanskassa ja Yhdysvalloissa. Brysseliin hän päätyi useamman sattuman summana, vaikka oli jo kertaalleen asettunut takaisin Suomeen. Kaupungin toimittajakulttuuri on yllättänyt iloisesti. ”Jos kollega ei ehdi tiedotustilaisuuteen, toinen saattaa pitää puhelinta auki, jotta tämä voi kuunnella sitä. Ei se ole keneltäkään pois, mutta kaikkialla niin ei ole.”

Myös kokenut freelancetoimittaja Mika Horelli kääntäisi EU-journalismissa katseen muiden EU-maiden suuntaan.

”Toki tarvitaan ihmisiä, jotka ymmärtävät Brysselin apparaattia. Mutta ylipäätään Suomessa pitäisi ymmärtää paremmin eurooppalaista kokonaisuutta ja asioita, jotka meitä yhdistävät”, Horelli sanoo.

Kelpo osa hänen työajastaan menee matkustamiseen muihin EU-maihin. Sitä ajatellen Bryssel on freelancerille hyvä tukikohta.

”Lasketaanko sitä matkustamiseksi, jos aamulla menee junalla Lontooseen ja on jo illalla takaisin”, Horelli kysyy.

”Kaikki on niin lähellä, että voi nukkua yönsä himassa, vaikka tekee täyden työpäivän.”

Muun muassa Suomen Kuvalehdelle ja Iltalehdelle työskentelevä Horelli on asunut Brysselissä nyt pari vuotta. EU-jutut eivät kerää eniten klikkauksia, mutta ostajia niille on löytynyt – kunhan ajankohta on oikea.

Esimerkiksi heinäkuussa Horelli kirjoitti EU:n pyrkimyksistä luoda musta lista rahaa pesevistä ja terrorismia tukevista maista. EU:n neuvosto hyväksyi listaa käsittelevän direktiivin jo lokakuussa 2018, mutta listan käyttöönottoa lykättiin viime keväänä. Alulle direktiivi pantiin vuonna 2013.

”Polku ideasta lainsäädännöksi kestää monta vuotta. Voi olla arpomista, mikä on oikea hetki tarttua siihen”, Horelli sanoo.

Arvion tekeminen on Horellista EU-kirjeenvaihtajien keskeistä ammattitaitoa. Hän vertaa EU-journalismia tieteen popularisoimiseen.

Horellin mielestä freelancerin etu on, että hän saa valita kirsikat kakun päältä ja tarttua aiheisiin, joiden uumoilee kiinnostavan yleisöä. Tiettyyn rajaan saakka, toki.

”Jutuista maksetaan vähän, mutta kun niitä tekee paljon, sillä elää. Aika tarkkaan sitä joutuu suunnittelemaan tekemisensä.”

 

Luotosen kirjeenvaihtajakomennusta on jäljellä vajaa puoli vuotta. Kotitoimituksessa häntä odottaa talouden ja politiikan erikoistoimittajan paikka, josta hän lähti. Vuoden alussa Brysselissä aloittaa seuraava STT:läinen, Heta Hassinen.

Paluu jännittää Luotosta vähän. Edessä on opettelu normaalin pituisiin työpäiviin. Brysselissä työtä on ollut paljon, mutta työrytmin on voinut valita itse.

”Joskus teen töitä kahteentoista asti illalla, joskus aloitan jo seitsemältä aamulla. Stressin ja työkuorman kannalta on todella suuri merkitys sillä, miten omaan työhön voi vaikuttaa”, Luotonen sanoo.

Tietysti on ollut niitäkin päiviä, kun vapaapäivän on keskeyttänyt Twitter-tieto Brexit-sopimuksen valmistumisesta. Silloin Luotonen todella juoksi loppumatkan haastattelupaikalle, vaikka kotitoimitus olisi voinut saada tiedot kansainvälisiltä uutistoimistoilta.

”Minulla on sellainen ammattiylpeys, että minun pitää hoitaa tämä, kun kerran olen täällä. Se on draivi, joka vie pitkälle.”

Työ EU-kirjeenvaihtajana on opettanut hänelle kylmähermoisuutta aiheiden valinnassa. Kun tekemistä on paljon, on osattava keskittyä – muistettava, että yksi hyvin ja huolella tehty juttu on parempi kuin monta pientä.

”Täältä lähtee eri ihminen kuin tänne tuli”, Luotonen sanoo.

”Olen parempi journalisti, kun palaan kotiin.”

Näistä saat tukea EU-uutisointiin

Osallistu toimittajamatkalle. Euroopan parlamentti järjestää toimittajille vuosittain useita teemoitettuja matkoja Brysseliin ja Strasbourgiin. Matkaa varten myönnetään apurahoja, jotka kattavat kohtuulliset matka- ja majoituskustannukset. Ohjelmassa on usein myös aikaa omille haastattelutapaamisille. Matkat järjestää parlamentin Suomen-toimisto, joka myös räätälöi EU-koulutuksia toimituksille.

Käytä hyväksi EU-instituutioiden palveluita. Esimerkiksi europarlamentti tarjoaa ilmaiseksi median käyttöön Brysselissä ja Strasbourgissa yhdeksän radiostudiota, neljä multimediastudiota, neljä tv-studiota, promptereilla varustetuttuja kuvauspisteitä, kuvausryhmän ja valokuvaajan palveluita, kuva-arkiston, mediakirjaston sekä suoraa tv-laatuista kuvaa ja käännettyjä striimejä istunnoista. Lisäksi parlamenttiin akkreditoituneet toimittajat voivat työskennellä parlamentin pressihuoneissa. Myös EU-komissio tarjoaa medialle muun muassa ilmaiseksi studiotiloja.

Pyydä apua. EU-instituutioiden tiedottajat auttavat haastattelujen järjestämisessä ja tietojen hankkimisessa. Parlamentista voi saada myös apua esimerkiksi videoeditointiin. Europarlamentin tutkimusyksikön raportit julkaistaan kaikkien käyttöön.

Lue ainakin nämä. EU-asioiden haltuun-ottamiseen kirjeenvaihtajat suosittelevat Financial Timesin, Politicon, Euractiven ja EUobserverin seuraamista.

”Uutiskynnys on kaikissa maissa korkea”

Maria Brianchon, 59, työskenteli ennen europarlamenttia muun muassa Euroopan unionin neuvostossa, Suomen edustustoissa, valokuvatuottajana ja sisustukseen erikoistuneena freelancetoimittajana Ranskassa. ”Se mitä teen nykyään on yhdistelmä tätä kaikkea.” Taustalla yksi parlamentin multimediastudioista.

EU-uutisointi ei jää ainakaan viestintäpanostuksista kiinni. Esimerkiksi europarlamentti käytti viime vuonna viestintään noin kuusi prosenttia 1,95 miljardin euron vuosibudjetistaan. Osuutta korotti vaalivuoden ennakointi.

Parlamentti palveleekin toimittajia kattavasti. Tiedottajat venyvät joskus melko poikkeuksellisiinkin tehtäviin, kertoo europarlamentin audiovisuaalisten palveluiden parissa työskentelevä tiedottaja Maria Brianchon.

Esimerkiksi MTV Uutisten kanssa testattiin pari kertaa järjestelyä, jossa tiedottaja paikkasi paikan päällä olevan toimittajan puutetta hoitamalla haastattelun nauhalle toimittajan tekemän kysymyslistan perusteella.

”Emme tietenkään pyri korvaamaan toimittajia, emmekä koskaan vaikuta sisältöihin”, Brianchon vakuuttaa.

Europarlamentti on EU-instituutioista julkisuuden suuntaan avoimin. EU-toimielimissä on kuitenkin paljon käytäntöjä, jotka poikkeavat kotimaisesta politiikan journalismista. Esimerkiksi parlamentin kahviloissa ja ravintoloissa kuvaaminen on kielletty. Virkamiehet eivät juurikaan anna haastatteluja, joten nimettömien lähteiden käyttö on tyypillistä.

Tiedottajat auttavat eri maiden toimittajia luovimaan monimutkaisissa organisaatioissa. Brianchonin työnkuvaan kuuluu muun muassa akkreditoinneissa auttaminen, parlamentin studioiden ja kuvausryhmien varaaminen, kuvamateriaalien toimittaminen ja haastattelujen järjestäminen.

Lappeenrannasta kotoisin oleva Brianchon palvelee kuuden maan toimittajia. Kotimaa on toki niistä mieluisin.

Brianchon näkisi parlamentin studiotilat mieluusti nykyistä ahkerammassa käytössä. Esimerkiksi Yle teki jonkin aikaa säännöllistä EU-osiota A-studioon. Nyt sekin on loppu.

”Uutiskynnys on kaikissa maissa korkea”, Brianchon sanoo.

Haastavinta Brianchonin työssä on hänen omasta mielestään sytyttää journalisteissa kiinnostus EU-asioihin. Toistuvia virheitä ei jutuissa ole paljon, Brianchon sanoo. Harmittavia joskus kyllä – kuten se, kun tavallista autoa tarkoittava ranskan sana kääntyi lehtijutussa limusiiniksi. Syntynyttä mielikuvaa ökyautoista on hankala korjata.

Jos jotain, Brianchon toivoisi EU-journalismiin yksinkertaistamista, selkeyttä ja vähän lisää kepeyttä. Häntä ilahdutti valtavasti Pekka Mykkäsen toikkarointi Into piukeena eurovaaleissa -podcastin mainosvideossa.

”Ei asioita tarvitse esittää aina niin vakavasti.”

Marja Honkonen



7 2019
Arkisto

Paluumuuttajat

Viestintätyö houkuttelee journalisteja, mutta kaikki eivät jää sille tielleen. Katri Makkonen ja muut palaajat kertovat nyt, mitä reissu opetti.

Kun sananvapautta loukataan, Suomen media ei puolusta itseään

”Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Viestinnän ja journalismin sekoittuminen huolettavat, mutta väärästä syystä

”Viestinnän ja journalismin sekoittuminen on vaarallista ja johtaa journalismin uskottavuuden horjumiseen. Suurin uhka eivät kuitenkaan ole viestintäalalla piipahtaneet toimittajat”, kirjoittaa Maria Pettersson.

On vähän hassua puuhaa lukea uutisia televisiossa, Matti Rönkä

Ylen ykkösuutisankkurin toiveuni on kertoa kansalle vaalituloksista joka sunnuntai. ”Minä en innostu enää mistään”, Rönkä sanoo.

Näin syntyy ruokalehden juttu kauden sienistä

Glorian ruoka & viini tilasi freelance-ruokatoimittaja Anu Braskilta sieniruokajutun. Jutunteko alkoi kesäkuussa 2018. Juttu ilmestyi yli vuotta myöhemmin.

Kikylle ei ole media-alalla perusteita, ja siksi sen on aika mennä

”Media-alalla ei ole paljoa tekemistä Suomen viennin kanssa”, kirjoittaa edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.

Ammattiliitot saivat kikystä tarpeekseen

Lisää työpaikkoja ja työlle tekijöitä. Syntyi kilpailukykysopimus eli kiky. Eniten siitä hyötyvät työnantajat.

”Kärpäsenpaskalla” on väliä

”Oikeaoppiset merkinnät osoittavat, että toimitus on kunnioittanut vieraiden kielten ominaispiirteitä”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vardagen är exotisk – och därför behövs utrikeskorrespondenter

”Publiken vill se vanlig afrikansk vardag, för det är något man sällan ser”, skriver Liselott Lindström.

”Lamppuja pitäisi syttyä päivittäin”

Turo Uskali aloitti Jyväskylän yliopiston journalistiikan apulaisprofessorina.

Kumottu kielteinen päätös on paras palaute turvaa hakevien journalistien auttamisesta

”Olen saanut tutustua arkisen sananvapauden sankareihin, jotka ovat paenneet henkensä edestä”, kirjoittaa Juha Rekola

Pikkukalsarit jalassa, väärä avain kädessä

” Palatessa avain ei käynytkään huoneeni oveen”, muistaa Simo Hyttinen.

Kaukomatkailija ja seikkailija on poissa

Kuolleita: Toimittaja Heikki Haapavaara 26. 3. 1956 Kajaani – 26. 8. 2019 Singapore

Intohimoinen toimittaja

Kuolleita: Toimittaja Janne Salomaa Helsinki 24. 4. 1984 – Helsinki 25. 8. 2019

Toimittaja henkeen ja vereen

Toimittaja Riitta Turunen 3. 4. 1961 Ilomantsi – 21. 7. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta