Pinja Valkosesta ja Johanna Tenovirrasta sosiaalinen media on hauska ja luonteva osa työtä, eivätkä he ole nähneet tarvetta vaatia sen kehittämisestä lisäkorvauksia. ”Mutta onhan se taivahan tosi, että väki on vähentynyt, työ on lisääntynyt ja palkka on sama. On työnantajalle hankala yhtälö kehittää ja säästää samaan aikaan”, Valkonen pohtii.

Sometyö tehdään ”siinä sivussa” ja vapaa-ajalla – harva kaipaa korvausta

JOURNALISTI
2.5.2019

Marja Honkonen, teksti
Johannes Wiehn, kuva

Kannustusta ja vapaat kädet annetaan, mutta lisää työaikaa ei. Näin sosiaalisen median sisältöjen odotetaan monissa toimituksissa edelleen syntyvän – samalla, kun paineet ammattimaisempaan ja aktiivisempaan somen tekemiseen kasvavat.

Usein tuloksia syntyykin. Kouvolan Sanomissa toimittajat Johanna Tenovirta ja Pinja Valkonen virkistivät lehden some-kanavat päädyttyään yhtä aikaa toimituksen viime syksynä uudistettuun verkkodeskiin.

”Esimerkiksi Instagramin seuraajamäärä nousi tuhannella. Se oli hyvä palaute siitä, että kannatti tehdä”, Tenovirta kertoo.

Tenovirtaa ja Valkosta ajoivat oma innostus ja muiden toimitusten esimerkki. Työnantaja ei sometyön kirimiseen velvoittanut, kehuja on kyllä tullut. Uudet kanavat palkitsevat tekijänsä myös itse.

”Somessa näkee heti, puhutteleeko juttu lukijoita. Saan siitä kiksit”, nykyisin tuottajana työskentelevä Valkonen sanoo.

”Se koukuttaa”, Tenovirta lisää.

Sometyö ei tunnu heistä sen vuoksi kuormittavalta, vaikka se valuu vapaa-ajallekin. Toimituksessa on silti myös niitä, joille keikalta pyydetyt päivitykset ovat vain ikävä lisä.

”Heille se on työtä työn päälle”, Valkonen toteaa.

 

Sometyö palkitsee aktiiviset, mutta rasittaa niitä, jotka tekevät sitä velvollisuudentunnosta. Tämä käy ilmi Jyväskylän yliopiston tutkijoiden Lauri Haapasen ja Marika Paason tekemissä haastatteluissa.

”Some on positiivinen noidankehä. Mitä aktiivisempi on, sitä enemmän siitä kokee saavansa”, Paaso sanoo.

Väitöstutkimustaan tekevä Paaso ja aiheesta artikkelia valmisteleva Haapanen kysyivät aiheesta 48 toimittajalta. Haapasen tutkimus keskittyy someen osana toimitustyötä, Paason toimittajien omaan someaktiivisuuteen. Tutkimukset ja haastattelut ovat erilliset, mutta havainnoissa toistuvat samat ristiriidat:

Työnantajat toivovat toimittajien panostavan someen, mutta työaika ja -tavat jäävät työntekijän murheiksi. Somessa pitää olla, mutta on epäselvää, mitä siellä pitäisi tehdä. Somen odotetaan hoituvan ”siinä sivussa”.

”Vaikka sosiaalisen median roolia pidettäisiin toimituskokouksissa tärkeänä, kukaan [haastateltavista] ei kertonut, että siihen käytännössä osoitettaisiin työaikaa”, Haapanen sanoo.

Aktiivinen someläsnäolo työroolissa sopii hyvin kokonaistyöajassa eläville erikoistoimittajille ja huonosti säännöllistä työaikaa tekeville rivitoimittajille, joiden pitäisi tuottaa tauotta juttuja. He hoitavat sometyönsä usein vapaalla.

Haastatteluissa ei tullut vastaan käytäntöä, jossa vapaa-ajan someaktiivisuus työroolissa olisi jollain tapaa korvattu.

”Varmasti kuitenkin ollaan tyytyväisiä, kun joku pitää yllä yleisösuhdetta sunnuntai-iltana”, Paaso sanoo.

Toisaalta toimittajat kokevat somen niin luontevaksi osaksi ammattiaan, etteivät odota siitä erillistä korvausta.

 

Suurissa toimituksissa viralliset kanavat ovat nimettyjen työntekijöiden vastuulla. Esimerkiksi Helsingin Sanomiin on vakiinnutettu sometuottajan tehtävä, vaikka päivityksiä tekevät myös uutisdeskin toimitussihteerit ja osastojen esimiehet, toimitussihteeri Verna Vuoripuro kertoo.

Itsekin sometuottajana työskennellyt Vuoripuro vastaa sosiaalisen median kehittämisestä. Hänen mukaansa HS ei pakota, mutta kannustaa toimittajien omaa someläsnäoloa ”voimakkaasti”. Vapaa-ajan aktiivisuutta ei ole toistaiseksi hyvitetty työajasta.

Myös Ylessä pääsomekanavia ylläpitävät sometoimittajat. Uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittajan Riikka Räisäsen mukaan monet toimittajat ovat aktiivisia somessa työrooleissa. Hän painottaa, että se on vapaaehtoista ja lähtee omasta innosta.

”Sellaista keskustelua ei ole toistaiseksi tullut, että someajasta haluttaisiin palkkaa”, Räisänen kertoo.

Uutis- ja ajankohtaistoimituksen luottamushenkilön Satu Miettisen mukaan toimittajia kannustaa aktiivisuuteen usein halu saada vinkkejä ja tuoda omaa työtään esiin. Kyse on työn imusta.

”Silloin ihminen tekee sen itselleen. Tämä on kuitenkin ihan älyttömän kilpailtu ala”, Miettinen sanoo.

Kääntöpuoli on, että työstä irrottautuminen on vaikeampaa. Vastuun työnsä kuormittavuudesta joutuu kantamaan yhä enemmän itse, Miettinen sanoo.

Some-läsnäoloa on houkuttelevaa verrata siihen, miten journalistit ovat ennenkin pitäneet silmänsä auki vapaa-ajalla. Niillä on kuitenkin iso ero, Marika Paaso muistuttaa.

”Uutisnarkkarille some on huonompi tilanne. Työvälineet ovat mukana koko ajan.”



4 2021
Arkisto

Merja Ylä-Anttila pitää Yle-lain uudistusta tarpeettomana, mutta välttelee kommentoimasta sitä julkisesti

Merja Ylä-Anttila tuli Ylen toimitusjohtajaksi vuonna 2018. Hän on sen jälkeen ehtinyt uudistaa Ylen organisaation, jättää kädenjälkensä Ylen strategiaan ja tutustua hieman uusiin kollegoihinsa kahvittelemalla noin neljänsadan yleläisen kanssa.

Median ammattilaisen on tiedettävä, kenen ideologiaa edistää

Tiedotusvälineen pitää saada itse valita, mitä sanoja ja käsitteitä käyttää. On kuitenkin tiedettävä, mistä käsitteet ovat peräisin ja kenen ideologiaa ne pönkittävät, kirjoittaa päätoimittaja Maria Pettersson.

Väkivalta varjostaa ja mustasukkaisuus piinaa – miksi otsikoissa raiskaukset vain tapahtuvat, kysyy toimittaja Sara Harju

Sukupuolittuneessa ja seksuaalisessa väkivallassa tekijä usein ohitetaan käyttämällä passiivia ikään kuin väkivalta olisi hallitsematon voima, jota vastaan ei voi pyristellä.

Toimittajana saat kätevästi näkyvyyttä sometilillesi ja laukkumallistollesi, Jenni Alexandrova

Radiotoimittaja Jenni Alexandrova kirjoittaa blogissaan viineistä ja ihmettelee, miksi Alko ei ole lähettänyt hänelle lahjaviinejä.

Liian pitkälle menevä tasa-arvo on hyvä tarina, mutta harvoin totta

Tällaisessa ilmapiirissä ei ole suuri ihme, että maan suurin sanomalehti alkaa nähdä kaiken paitsi luonnontieteellisen tutkimuksen luisuvan tieteellisyydestä kohti silkkaa ”intersektionaalista ideologiaa”, kirjoittaa Janne Zareff.

Näin Journalistiliitto toimii

Satavuotiaalla Journalistiliitolla on toimisto Helsingin Hakaniemessä, mutta jäseniä ympäri maan. Mitä tekevät liiton toimitusosastot, paikallisyhdistykset, valtuusto, hallitus ja toimisto?

Kuusi vuotta sitten freelancerit petettiin. Nyt lainsäätäjät voivat turvata luovan työn tekijöiden elannon.

Luovan työn tekijöiden kohtuulliset korvaukset voitaisiin varmistaa, kun EU-pykäliä tuodaan kotimaiseen tekijänoikeuslainsäädäntöön, kirjoittaa Sanna Nikula.

Uudet puolueet eivät sopeutuneet kirjoitusohjeeseen

”Moni uusi puolueennimi oli rakenteeltaan erilainen kuin vanhat, joten niiden erisnimisyyden häivyttäminen alkukirjaintempulla tuntui oudolta robotiikalta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Den ensidiga bevakningen av rikspolitiken

Att den åländska riksdagsledamoten är den mest frekvent intervjuade rikspolitikern i de åländska medierna är varken konstigt eller fel, det är avsaknaden av andra röster som är det, skriver Felicia Bredenberg.

Kun hätä on suurin, on kollega lähellä

Juuri kun Radio Novan uutiset olivat alkamassa, ankkuri Jussi Karhunen tunsi muljahduksen mahassaan.

Totuuden tyyni tulkki on poissa

Toimittaja Jorma Lehto 2. 3. 1947 Seinäjoki – 25. 3. 2021 Mustasaari

”Alla finlandssvenska medier är dåliga på något sätt”

Vårens näst sista Mediespråkswebbinarium kräver självironi och god humor. Den 23 april ger sig komikern Alfred Backa nämligen på den finlandssvenska journalistiken i en roast där alla får sig kring öronen.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta