Rahahautomo

Kopiosto jakaa kopiointikorvauksia

Kopiosto kerää ja hallinnoi kirjojen, lehtien ja internetissä julkaistujen teosten valokopioinnista, tulostamisesta ja tallentamisesta syntyviä kopiointikorvauksia, joita se jakaa eteenpäin jäsenjärjestöilleen.

Isoimmat korvaukset saivat vuodelta 2017 peräisin olevien tietojen mukaan Suomen Kustannusyhdistys (3,5 miljoonaa euroa) ja Suomen tietokirjailijat (2,6 miljoonaa euroa). Myös Journalistia julkaiseva Suomen Journalistiliitto kuuluu Kopiosto-rahan saajiin (1,4 miljoonaa euroa).

Kopiointikorvauksia tulee käyttää kaikkia tekijöitä ja kustantajia yhteisesti hyödyttäviin tarkoituksiin.

”Tekijöitä edustavat järjestöt jakavat yli puolet korvauksistaan erilaisina apurahoina tekijöille. Loput varoistaan tekijäjärjestöt käyttävät esimerkiksi tekijänoikeusneuvontaan sekä koulutus- ja tiedotustoimintaan”, Kopioston verkkosivuilla kerrotaan.

Kopioston jäsenjärjestöjen saamaan rahamäärään vaikuttavat muun muassa jäseniltä kerätyt valtakirjat. Tärkein jakoperuste ovat Kopioston määräajoin tekemät tutkimukset teosten käytöstä. Tutkimustuloksiin perustuen jäsenjärjestöt käyvät jakoneuvottelut, joissa kunkin järjestön osuus ratkaistaan.

Kopiosto ei ota kantaa Finnfoton tilillä makuutettaviin rahoihin.

”Kopiosto ei ole rahojen jakaja tekijöille ja kustantajille vaan tilittäjä jäsenjärjestöille”, kirjoittaa Kopioston toimitusjohtaja Valtteri Niiranen.

”Kyse on yhdistyksen itsehallintoon kuuluvasta asiasta. Finnfoto harjoittaa omien sääntöjensä mukaista toimintaa, eikä Kopiostolla ei ole yhdistyksen päätöksenteossa roolia. Jäsenjärjestö päättää millä perusteella, miten ja milloin sille tilitettyjä tekijänoikeuskorvauksia tekijöille jaetaan”, hän jatkaa.

”On jatkossakin tärkeää, että Kopioston jäsenjärjestöt noudattavat Kopioston hallituksen hyväksymiä ohjeita kopiointikorvausten sallituista käyttötavoista. Näitä ohjeita ollaan parhaillaan päivittämässä Kopioston hallituksen asettamassa työryhmässä.”

JOURNALISTI
2.5.2019

Pasi Kivioja ja Manu Marttinen, teksti
Ville Tietäväinen, kuvitus
Heli Saarela, grafiikka

Valokuvausjärjestö Finnfoto kylpee rahassa, jota se ei ole saanut jaettua kuvaajille.

Valokuvaajien yhdistyksellä Finnfotolla on erikoinen ongelma: yhdistyksen tilillä oli vuodenvaihteessa yli puoli miljoonaa euroa, jota se ei ollut saanut jaettua kuvaajille. Se on iso summa rahaa järjestölle, jonka pääasiallinen tehtävä on rahan jakaminen – ei pesämunan kerääminen.

Finnfoto on valokuvausalan kattojärjestö, jolle tekijänoikeusjärjestö Kopiosto tilittää vuosittain satojatuhansia euroja eteenpäin jaettavaksi. Kopiosto saa rahansa julkaistujen teosten kopiointikorvauksista.

Finnfoton rahanjako ja toimintatavat ovat ihmetyttäneet alalla toimivia valokuvaajia jo pitkään. Journalistin saamien tietojen mukaan Finnfoton toimintaan, läpinäkyvyyteen ja toiminnanjohtajan taustoihin liittyvät riidat johtivat siihen, että Suomen mainosvalokuvaajat (nyk. Fimage) ja Suomen lehtikuvaajat (nyk. Suomen kuvajournalistit) erosivat Finnfotosta vuonna 2014.

Eronneet yhdistykset selittivät irtautumista julkisuuteen pyöristellen. Fimagen tiedotteessa todettiin, että mielipide-erot alan kehitystarpeista olivat kasvaneet liian suuriksi.

”Ammattilaisten tarpeita vastaava toiminta ei ole onnistunut liitossa, jossa on jäseninä myös alan harrastajia”, kirjoitettiin puolestaan lehtikuvaajien tiedotteessa.

Tapahtumien kulku ennen eroja oli kuitenkin paljon riitaisampi kuin tiedotteet antavat ymmärtää. Mutta ensin ne rahat.

 

Viime vuonna Kopiosto jakoi Finnfotolle valokopiointikorvauksia 196 000 euroa ja digitaalisen kopioinnin korvauksia 150 000 euroa. Jäsenyhdistyksiensä kokonaisjäsenmääräksi Finnfoto ilmoittaa noin 10 800. Jäsenten Kopiosto-valtakirjojen määrä vaikuttaa osaltaan Finnfoton saamiin Kopiosto-korvauksiin.

Verkkosivujensa mukaan Finnfoto jakoi apurahoina viime vuonna kuitenkin vain 80 000 euroa.

Mitä tehtiin lopuilla 266 000 eurolla? Asia selviää Finnfoton tilinpäätöksistä, toimintakertomuksista, muista dokumenteista sekä haastattelemalla yhdistyksen toimintaa tuntevia valokuvaajia.

Aiemmin valokuvaajien keskusjärjestönä toiminut ja nykyisin tavalliseksi yhdistykseksi rekisteröity Finnfoto työllistää yhden henkilön, toiminnanjohtaja Mikko Säterin.

Finnfoton jäsenyhdistyksiin kuuluu sekalaisia alalla toimivia tekijöitä luontokuvaajista kamerakauppiaisiin. Kaikkia yhdistävä tekijä on kamera ja kiinnostus kuvaamiseen. Finnfoton jäsenyhdistyksiä ovat Suomen ammattivalokuvaajat, Suomen fotokaupan liitto, Suomen kameraseurojen liitto, Suomen luonnonvalokuvaajat, Suomen ammattivalokuvaajat, taidevalokuvaajien Fotoart ja Valokuvauksen opiskelijat.

Opiskelijoiden yhdistyksellä ei Journalistin tietojen mukaan ole enää aktiivista toimintaa, mutta yhdistys on yhä nimellisesti papereissa mukana.

”Taloudellisesti vuosi 2018 oli Finnfotolle tavanomainen”, todetaan vaatimattomasti yhdistyksen toimintakertomuksessa, vaikka rahaa tuli sisään enemmän kuin sitä saatiin lapioitua ulos.

Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajan Kari Tolosen mukaan rahatilanne on seurausta viime vuonna Kopiostolta yllättäen ja budjetoimattomana tulleista digikopiointirahoista.

”Meillä oli toissa vuonna yleinen haku, jossa tarjottiin digikorvausrahaa, mutta jostain syystä hakemuksia ei tullut eikä rahaa siksi jaettu”, Tolonen sanoo.

Tilinpäätöksen mukaan yhdistyksen kahdella pankkitilillä oli viime vuoden lopussa yli puoli miljoonaa euroa jakamatonta rahaa. Niin isoa summaa on vaikea saada jaettua henkilökohtaisina apurahoina, jotka ovat olleet 1000  –  4000 euron luokkaa ja pienimmillään muutamia satasia.

Jäsenyhdistyksilleen Finnfoto on jakanut runsaampia, 1 000 – 10 000 euron apurahoja. Apurahoja on jaettu vuosittain noin 50 000 – 60 000 euroa, paitsi viime vuonna, jolloin rahaa jaettiin kaikkiaan 80 000 euroa.

”Täytyy myöntää, että Finnfotolle on kertynyt viime vuosina rahavaroja. Jakovaraa olisi enemmänkin, mutta toistaiseksi rahat ovat Finnfoton tilillä”, Tolonen toteaa.

Finnfoton tuotot tulevat pääosin Kopioston kopiointikorvauksista. Myös opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Finnfotolle vuosittaista toiminta-avustusta noin 20 000 euroa. Viime vuonna tuki jäi myöntämättä, koska hakemus ei saapunut määräajassa, kertoo ministeriön kulttuuriasiainneuvos Petra Havu.

Toiminta-avustuksen hakemisesta vastasi Mikko Säteri. Oman näkemyksensä mukaan hän ei myöhästynyt.

”Hakemus on lähetetty ajallaan, mutta se ei ole jostain syystä edennyt ministeriön järjestelmässä”, Säteri sanoo.

Lisäksi Finnfoto saa tuottoja joka toinen vuosi järjestettävän Fotofinlandia-kilpailun osallistumismaksuista, jotka kattavat lähes kokonaan kilpailun kustannukset. Pieniä tuottoja yhdistys saa järjestöyhteistyöstä, järjestötilaisuuksista ja jäsenmaksuista.

Apurahojen ohella yhdistyksen suurimmat kuluerät ovat hallintoon, yleiskuluihin ja toiminnanjohtajan palkkaan menevät rahat sekä Fotofinlandia-kilpailu.

Viime vuoden tilinpäätöksen mukaan apurahoja olisi jaettu ulos 150 000 euroa, mutta toimintakertomus ja yhdistyksen nettisivut väittävät summan olevan 80 000 euroa.

”Siinä on virhe. Siitä on tehty tilintarkastajallekin huomio”, Mikko Säteri sanoo.

Säterin mukaan toimintakertomuksesta jäivät puuttumaan viime joulun ja helmikuun välisenä aikana projektiapurahoina maksetut 70 000 euroa. Tieto ei päätynyt nettisivuillekaan, jotka ovat toiminnanjohtajan mukaan parhaillaan ”myllerryksessä”. Projektiapurahoja maksettiin muun muassa Finnfoton omalle roadshow’lle 30 000 euroa ja Suomen kameraseurojen liiton tapahtumalle 10 000 euroa.

Yhdistyksen toimintaa tuntevat valokuvaajat ovat vuosien varrella kummastelleet Finnfoton toiminnanjohtajan palkkaa. Säterin palkka on kohonnut aloituspalkkaan nähden yli kaksinkertaiseksi, ja palkankorotuksia on tullut useita. Säteri aloitti tehtävässään vuoden 2006 alussa.

Hänen mukaansa tehtävä oli aluksi osa-aikainen. Sen jälkeen se muutettiin kokopäiväiseksi, ja myös työmäärä on kasvanut vuosien varrella.

”Korotukset ovat olleet 5 – 10 prosentin luokkaa, eikä niitä ole ollut joka vuosi. Esimerkiksi vuodelle 2019 palkkaa ei nostettu”, kertoo Säterin esimies, hallituksen puheenjohtaja Kari Tolonen.

Tolosen mukaan on vaikea arvioida, mikä on kohtuullinen taso toiminnanjohtajan palkalle, mutta työmäärään nähden hän uskoo Säterin vajaan 4 600 euron kuukausipalkan olevan kohdillaan.

Keskustelut mahdollisesta palkankorotuksesta käydään nykyisin budjetintekovaiheessa syksyllä ja käsitellään vuoden ensimmäisessä hallituksen kokouksessa. Aina palkankorotuspäätöksiä ei ole tehty yhtä avoimesti.

”Tämä systeemi tuli minun puheenjohtaja-aikanani”, yhdeksän vuotta puheenjohtajana toiminut Tolonen kertoo.

”Kun aloittelin tätä, meni varmaankin vuosi pari sillä tavalla, että palkankorotusasiaa ei tuotu kokoukseen, koska ei ollut aiemminkaan tuotu. En alkuun tajunnut, että se pitää tuoda sinne.”

 

Runsaat viisi vuotta sitten Finnfoton hallituksen ja toiminnanjohtajan välejä hiersi toiminnan läpinäkymättömyys, ja ainakin osa hallituksen jäsenistä koki jääneensä pimentoon.

Sitten tuli yllättäen tieto Säterin talousrikostuomiosta, josta ei ollut kerrottu Finnfoton hallitukselle mitään.

Säterillä olivat menneet omat ja yrityksensä rahat sekaisin. Hän sai hovioikeudessa neljän kuukauden ehdollisen tuomion kahdesta veropetoksesta ja kirjanpitorikoksesta syyskuussa 2011. Teot ajoittuivat vuosille 2003 – 2006. Säteri sai alun perin vapauttavan tuomion käräjäoikeudessa.

Vuonna 2014 tilanne oli Finnfoton hallituksessa niin tulehtunut, että mainosvalokuvaajat palkkasivat asianajajan selvittämään toiminnanjohtajan tekemisiä. Kulminaatiopiste oli 15. 4. 2014 pidetty hallituksen dramaattinen kokous, jossa kiivaan keskustelun jälkeen päädyttiin äänestämään toiminnanjohtajan erottamisesta.

”Finnfoton muu hallitus istui u-muodostelmaan aseteltujen pöytien yhdellä puolella, me lehtikuvaajat ja mainoskuvaajien edustajat olimme huoneen toisella laidalla vastapäätä heitä. Molemmilla puolilla oli oma asianajajansa, mikä on poikkeuksellista hallituksen kokouksessa”, kertoo lehtikuvaajia Finnfoton hallituksessa edustanut Riitta Supperi.

”Olin se, joka vaati erottamista. Säterin vuonna 2011 saama talousrikostuomio tuli hallituksen tietoon vasta 2014. Hän vastasi toiminnanjohtajana yhdistyksen rahoista ja edusti koko valokuva-alaa. Toiminta ei ollut läpinäkyvää”, Supperi sanoo.

Hallituksen enemmistö antoi kuitenkin Säterille tukensa, ja asia sai yllättävän käänteen: hallitus esitti Riitta Supperin erottamista hallitusjäsenyydestä sääntöjen vastaisen toiminnan vuoksi. Finnfoton kevätkokous hyväksyi erottamisen, ja Supperin tilalle hallitukseen tuli hetkeksi aikaa toinen henkilö lehtikuvaajista.

Erimielisyyksien seurauksena sekä lehtikuvaajat että mainoskuvaajat erosivat yhdistyksinä Finnfotosta.

Lehtikuvaajien erotiedotteessa puututtiin seikkaan, joka puhututtaa vielä nykyisinkin. Lehtikuvaajien mielestä ammattilaisten tarpeita vastaava toiminta ei onnistunut Finnfotossa, jossa jäseninä on myös alan harrastajia. Lehtikuvaajien mielestä Kopiosto-raha kuuluu ensisijaisesti sitä kerryttäville ja siitä eläville ammattilaisille. Finnfotossa iso osa apurahoista ohjautuu harrastajakuvaajille, ja yhdistyksen jäsenenä on muun muassa kamerakauppiaiden yhdistys Suomen fotokaupan liitto.

Suomen kuvajournalisteiksi nimensä muuttaneen lehtikuvaajien yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Hanna-Kaisa Hämäläinen ei kommentoi menneitä tapahtumia, koska ei ole ollut itse niissä mukana. Hämäläinen on myös Journalistiliiton hallituksen jäsen.

”Ymmärtääkseni kopiointikorvauksia kerryttävät kuvaajista eniten luontokuvaajat ja lehtikuvaajat. Samaan aikaan valokuvaajien määrä alalla on räjähtänyt ja hintatasot menneet ihan järkyttävän alhaisiksi. Kopiosto-rahoilla pitäisi tukea ensisijaisesti niitä ammattilaisia, jotka elävät tällä työllä”, Hämäläinen kommentoi rahanjakosuhdetta.

Kopiosto-pottia kerryttäviä harrastajaluontokuvaajia on paljon, ja Hämäläisen mielestä heidänkin kuuluu saada osuutensa palautuksista.

”Meidän toiveemme on, että Kopiosto-rahoja käytetään myös koko valokuvausalan hyväksi isompiin hankkeisiin ammattilaisten yhdistysten kautta”, Hämäläinen sanoo.

Finnfoton toiminnanjohtaja pitää ongelmallisena jaottelua ammattilaisiin ja amatööreihin.

”Omistussuhde kameraan ei välttämättä tee kuvaajaksi, mutta aika usein se menee näin. Esimerkiksi fotokaupan liiton kamerakauppiaista suuri osa on myös valokuvaajia. Finnfoto edustaa 11 000:ta kuvaajaa, joista ei kukaan pysty erittelemään, ovatko he amatöörejä vai ammattilaisia”, Säteri sanoo.

Hämäläisen mukaan yhdistyksillä on tässä näkemysero: Kuvajournalistit korostavat Kopiosto-rahan merkitystä osana ammattikuvaajien toimeentuloa, mutta Finnfotolle ammattilaisuus ei ole rahanjaossa yhtä merkityksellistä.

Journalistiliiton osuus valokuvaajien Kopiosto-korvauksista kanavoidaan Journalistiliiton kautta Journalistisen kulttuurin edistämissäätiölle, joka jakaa apurahoja paitsi isommasta kokonaispotistaan, myös erillisestä Lehtikuvaajarahastosta.

Journalistiliitto sai Kopiosto-rahoja vuonna 2017 kaikkiaan noin 1,4 miljoonaa euroa. Finnfotosta eroamisen jälkeen kuvajournalistit eivät ole yhdistyksenä hakeneet apurahoja Finnfoton kautta.

 

Finnfoton tuotot olivat viime vuonna 353 000 euroa ja varsinaisen toiminnan ku lut 315 000 euroa. Suurin yksittäinen kuluerä olivat jaetut apurahat 150 000 euroa. Henkilöstökulut olivat noin 71 000 euroa, minkä lisäksi kahden valokuvauskilpailun järjestämiseen ja yhdistyksen pyörittämiseen liittyvät kulut olivat yhteensä runsaat 93 000 euroa.

Epäsuhta sisääntulevan ja ulospäin näkyvän rahanjaon välillä sai siten selityksen. Säästöön jäi silti 38 000 euroa.

Edelliseltä tilikaudelta vuodelta 2017 rahaa jäi kuitenkin säästöön valtava summa, 241 000 euroa, yli kolme kertaa enemmän kuin järjestö on yleensä jakanut ulos vuodessa. Nyt yhdistys joutuukin muuttamaan toimintatapojaan, jotta rahat saataisiin rivakasti eteenpäin.

”Tarkoitus ei ole makuuttaa rahaa vaan saada sitä tuloutettua valokuvaajille apuraha-anomusten perusteella”, Kari Tolonen sanoo.

Kopioston ennakkoarvion mukaan yhdistys saisi tänä vuonna kopiointikorvauksia noin 150 000 euroa entisten jakamattomien päälle. Finnfoto onkin päättänyt ryhtyä jakamaan apurahoja kaksi kertaa vuodessa ja entistä isompia summia. Uusi toimintatapa otetaan käyttöön ensi vuonna.

”Vuositasolla ulosjaettava rahamäärä on silloin noin 200 000 euroa”, Tolonen arvioi.

Mikko Säterin mukaan ongelmana on, ettei hyviä hakemuksia tule riittävästi ja hakemusten määrä ylipäätään on vähentynyt.

”Valokuvaajille olisi eri tahoilla valtavasti rahaa jaossa, jos he vain viitsisivät hakea sitä. Hakemus, joka on hyvin perusteltu ja joka ei ole yliampuvasti budjetoitu, yleensä menestyy.”

Samantyyppisiä vaikeuksia saada rahamassoja jaetuksi hakemusten vähäisyyden tai laadun takia on ollut muillakin järjestöillä ja säätiöillä.

Kopiosto jakaa kopiointikorvauksia

Kopiosto kerää ja hallinnoi kirjojen, lehtien ja internetissä julkaistujen teosten valokopioinnista, tulostamisesta ja tallentamisesta syntyviä kopiointikorvauksia, joita se jakaa eteenpäin jäsenjärjestöilleen.

Isoimmat korvaukset saivat vuodelta 2017 peräisin olevien tietojen mukaan Suomen Kustannusyhdistys (3,5 miljoonaa euroa) ja Suomen tietokirjailijat (2,6 miljoonaa euroa). Myös Journalistia julkaiseva Suomen Journalistiliitto kuuluu Kopiosto-rahan saajiin (1,4 miljoonaa euroa).

Kopiointikorvauksia tulee käyttää kaikkia tekijöitä ja kustantajia yhteisesti hyödyttäviin tarkoituksiin.

”Tekijöitä edustavat järjestöt jakavat yli puolet korvauksistaan erilaisina apurahoina tekijöille. Loput varoistaan tekijäjärjestöt käyttävät esimerkiksi tekijänoikeusneuvontaan sekä koulutus- ja tiedotustoimintaan”, Kopioston verkkosivuilla kerrotaan.

Kopioston jäsenjärjestöjen saamaan rahamäärään vaikuttavat muun muassa jäseniltä kerätyt valtakirjat. Tärkein jakoperuste ovat Kopioston määräajoin tekemät tutkimukset teosten käytöstä. Tutkimustuloksiin perustuen jäsenjärjestöt käyvät jakoneuvottelut, joissa kunkin järjestön osuus ratkaistaan.

Kopiosto ei ota kantaa Finnfoton tilillä makuutettaviin rahoihin.

”Kopiosto ei ole rahojen jakaja tekijöille ja kustantajille vaan tilittäjä jäsenjärjestöille”, kirjoittaa Kopioston toimitusjohtaja Valtteri Niiranen.

”Kyse on yhdistyksen itsehallintoon kuuluvasta asiasta. Finnfoto harjoittaa omien sääntöjensä mukaista toimintaa, eikä Kopiostolla ei ole yhdistyksen päätöksenteossa roolia. Jäsenjärjestö päättää millä perusteella, miten ja milloin sille tilitettyjä tekijänoikeuskorvauksia tekijöille jaetaan”, hän jatkaa.

”On jatkossakin tärkeää, että Kopioston jäsenjärjestöt noudattavat Kopioston hallituksen hyväksymiä ohjeita kopiointikorvausten sallituista käyttötavoista. Näitä ohjeita ollaan parhaillaan päivittämässä Kopioston hallituksen asettamassa työryhmässä.”

Säterin toiminta herätti kysymyksiä

”Kukaan ei Finnfotossa tiennyt toiminnanjohtajan talousrikostuomioista, eikä hän tuonut niitä oma-aloitteisesti esille”, sanoo Riitta Supperi.

Supperi istui Suomen lehtikuvaajien puheenjohtajana Finnfoton hallituksessa siihen asti, kunnes hänelle näytettiin ovea. Lopulta Supperin johtama yhdistys erosi kokonaan Finnfotosta.

”Kun tuomiot veropetoksista ja kirjanpitorikoksesta tulivat ulkopuolisen kautta tietoomme, rupesimme selvittämään, onko Säteri oikea ihminen hoitamaan yhdistyksen raha-asioita”, Supperi kertoo.

Journalisti kysyi Mikko Säteriltä, missä vaiheessa hän toi vuonna 2011 hovioikeudesta saamansa tuomiot Finnfoton hallituksen tietoon.

”Nämä ovat minun henkilökohtaisia asioitani, joita en kommentoi millään tavalla. Ne on hallituksen kokouksessa aikoinaan käsitelty”, Säteri sanoo.

”Tällaisista asioista tulee ottaa opiksi. Yhdistyksen tilinpäätökset ovat olleet puhtaita minun aikanani.”

Kyseinen hallituksen kokous pidettiin 15. 4. 2014, ja asiaa oli käsitelty myös edeltävässä kokouksessa 2. 4. 2014. Hallituksen puheenjohtajana ja Säterin esimiehenä jo tuolloin toiminut Kari Tolonen myöntää, että hänkin kuuli tuomioista vasta ennen tuota ensimmäistä kokousta.

Yhdistyslaki ja Finnfoton omat säännöt eivät estä rikostuomion saaneen henkilön toimimista yhdistyksen toiminnanjohtajana. Moraalinen arviointi on yhdistyksen hallituksen käsissä.

”Kyllähän se siinä vaiheessa tuli vähän yllätyksenä. Siitä keskusteltiin hallituksessa, mutta ainakaan silloin hallitus ei ottanut sen kummemmin kantaa”, Tolonen muistelee.

Onko asia mainehaitta Finnfotolle?

”No, kyllä varmaan näin on. Ainahan tuollaiset asiat ovat ikäviä”, Tolonen sanoo.

Journalistin Finnfotoa koskevassa selvityksessä kävi ilmi, että yksi Finnfoton kokouksissa äänivaltaa käyttävistä jäsenyhdistyksistä on Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) tietojen perusteella toiminnanjohtaja Säterin itsensä perustama. Taidevalokuvaajien Fotoart-nimisen yhdistyksen edustaja Finnfoton hallituksessa siis päättää muun muassa toiminnanjohtajan palkasta ja voi hakea Kopiosto-apurahoja.

Finnfoton vanhojen pöytäkirjamerkintöjen mukaan Fotoart on saanut vuonna 2011 jaetuista lisäapurahoista 4 000 euroa.

Journalistin haltuunsa saamassa PRH:n rekisteriotteessa helmikuulta 2014 Fotoartin yhteyshenkilöksi, puheenjohtajaksi ja sääntömääräiseksi nimenkirjoittajaksi on merkitty Mikko Säteri. Säterin tiedot on rekisteröity samana päivänä, kun Fotoart on merkitty rekisteriin 28. 4. 2011.

Tuoreemmassa rekisteriotteessa, joka on päivätty 12. 4. 2019, Säterin tilalle on merkitty eräs helsinkiläinen mies 31. 3. 2014 alkaen. Tämä rekisterimerkintä on tehty paria päivää ennen Säteriin liittyvien asioiden käsittelyä Finnfoton hallituksessa.

Kun Journalisti selvitti Fotoartin perustamiskuvioita, seurasi kaksi erikoista puhelinkeskustelua. Ensimmäisessä keskustelussa Mikko Säteri kiisti, että hän olisi perustanut Fotoartin.

Miksi Finnfoton toiminnanjohtaja on perustanut itse tällaisen yhdistyksen Finnfoton jäseneksi?

”Missä semmoinen näkyy? Ei minulla pitäisi olla mitään tekemistä sen kanssa”, Säteri vastaa.

Se on PRH:n rekisteriotteessa, joka on tulostettu 13. 2. 2014. Siinä lukee, että olet ollut Fotoartin puheenjohtajana 2011 – 2014.

”Nyt on väärää tietoa. Olen muistaakseni ollut perustavassa kokouksessa läsnä, mutta en ole perustanut tätä yhdistystä.”

Journalisti tavoitti myöhemmin myös vuodesta 2014 eteenpäin Fotoartin puheenjohtajaksi merkityn helsinkiläismiehen. Hän myönsi olleensa Fotoartin puheenjohtajana hyvin lyhyen aikaa vuonna 2014, mutta ei muistanut, kuka oli hänen edeltäjänsä yhdistyksen puheenjohtajana, kuka oli pyytänyt häntä tehtävään tai kuka oli yhdistyksen perustaja. Hän ei myöskään muistanut, oliko Mikko Säteri Fotoartin toiminnassa mukana.

Helsinkiläismies kertoi Fotoartilla olleen vain muutamia jäseniä. Yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja on eri henkilö, jonka tietoja ei ollut rekisterissä vielä 12. 4. 2019.

Säteri halusi vielä jutun tarkistusvaiheessa täydentää, että Fotoart on teknisesti viety PRH:n järjestelmään hänen nimellään, mutta hänellä ei ole yhdistyksen toiminnan kanssa tekemistä.

”Henkilöiltä, jotka lähtivät vetämään Fotoartia, loppui into, ja heiltä unohtui päivittää yhdistyksen tiedot rekisteriin”, Säteri kommentoi.

Pasi Kivioja



4 2019
Arkisto

Rahahautomo

Valokuvausjärjestö Finnfoto kylpee rahassa, jota se ei ole saanut jaettua kuvaajille.

"Politiikan toimittajat puhuvat liian vähän politiikan sisällöistä"

Vuoden journalistin Vappu Kaarenojan mielestä osa politiikan journalismista tuo mieleen urheilusivut.

Jos sössii lehdistönvapauden, voi heittää hyvästit demokratialle

Kansalaisen kannalta on yhdentekevää, lopettaako journalisti työskentelyn ennakkosensuurin vai netissä käydyn vihakampanjan seurauksena, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Maailma muuttuu vihamielisemmäksi toimittajia kohtaan

Suomi nousi tänä vuonna sananvapaustilaston kakkoseksi, mutta entistä harvemmassa massa tilanne on hyvä tai tyydyttävä. Kymmenen viime vuoden aikana työnsä vuoksi on kuollut yli 700 journalistia.

Freelanceriksi jääminen on heittäytymistä epävarmuuteen, jossa nirsous johtaa konkurssiin

Ennen halusin tehdä ensisijassa yhteiskunnallisesti merkittävää ja lukijaa koskettavaa journalismia. Sittemmin on valjennut yrittäjän arjen totuus, kirjoittaa Lauri Rotko.

Antaisit itse paremmat erätaukohaastattelut, Susanna Luikku

Avun toimittaja Susanna Luikku tähtäsi jääkiekkoilijaksi, mutta päätyi urheilutoimittajaksi. Hän suhtautuu kriittisesti otteluiden erätaukohaastatteluihin.

Haaga-Helian journalismiopiskelijat tarkistivat kansainvälisessä projektissa kuusi EU-väitettä. ”Työssä huomasi, miten paljon asiaa muutamaan lauseeseen saattaa sisältyä”, sanoo Emmi Syrjäniemi (oik.), joka oli mukana tarkistamassa Ville Niinistön (vihr.) twiittiä. Vierellä tarkistustyötä ohjannut lehtori Kaarina Järventaus.

Journalismin opiskelijat tarkistivat EU-väitteitä: enemmistö ”sinne päin”

EU-vaaleihin liittyvä projekti muistuttaa toimittajia tarkistamaan siteerausten faktat ja miettimään otsikoista syntyviä vaikutelmia.

Kom till Afrika, här finns plats!

När det gäller den finska marknaden för Afrikanyheter behöver jag sällan konkurrera med någon, skriver Journalistens nya kolumnist Liselott Lindström, Afrikastringer för Yle.

Ei mitään muttia – vai sittenkin pari?

Verbittömiä lauseita, mutta-sanalla alkavia virkkeitä, ja-sanan pois jättäviä listauksia. Kaikkia näkyy journalistisissa teksteissä jatkuvasti. Mutta saako näin tehdä, pohtii Ville Eloranta.

Pk-media, invandringskritik och andra ord

Vad finns inbyggt i begrepp som politisk korrekt (pk), islamisering, patriot eller i en valseger som liknas vid en tsunami, frågar Jeanette Björkqvist.

Hyvä juttu, ei kauppoja

Tuomo Pirttimaan juttukeikka Norjan vuonolle sujui kuin unelma, kunnes tuli aika kartoittaa aiheen virallista puolta.

Toimittaja aikoo erota päätoimittajan vaaliehdokkuuden takia

Sanomalehti Pohjalaisen päätoimittajan ehdokkuus eduskuntavaaleissa hiertää toimituksen ja johdon välejä.

Nuoret haluavat reunoilta kovettunutta juustosämpylää siinä missä muutkin

Nuorten hupenevaa kiinnostusta ammattiyhdistysliikkeeseen selitetään usein joko sen imago-ongelmalla tai nuorten ideologisilla valinnoilla. Syy on kuitenkin muualla, kirjoittaa liiton opiskelijalähettiläs Martta Kallionpää.

Tervetuloa takaisin

Journalistiliitossa kokeillaan, millaisia tuloksia eronneiden jäsenten takaisin houkutteleminen tuottaa, liiton tiedottaja Manu Haapalainen kirjoittaa.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta