Valetoimittajat yhä enemmän myös viranomaisten riesana

JOURNALISTI
12.12.2019

Manu Haapalainen, teksti
Aapo Rapi, kuvitus

Keskusrikospoliisia ovat pari viime vuotta rasittaneet toistuvat haastattelupyynnöt journalisteiksi itseään kutsuvilta soittajilta, jotka eivät ole sitoutuneet Journalistin ohjeisiin tai työskentele vastuullisen median palveluksessa.

”Poliisille olisi tärkeää tietää, minkä median palveluksessa toimittajaksi itsensä esittelevä soittaja on. Kaikki mediat eivät ole yhtä luotettavia”, sanoo rikostarkastaja Markku Ranta-aho keskusrikospoliisista.

Ranta-aho puhuu valemedioiden ja valetoimittajien lisääntyneistä yhteydenotoista.

Toimittajina esiintyviä epämääräisiä tahoja on ollut aiemminkin, mutta Ranta-ahon mukaan uusi aalto kytkeytyy tällä vuosikymmenellä nousseeseen äärioikeistolaiseen maahanmuuttovastaisuuteen ja verkon sekä sosiaalisen median vihasivustoihin.

”Ilmiö on muutaman vuoden ikäinen. Kommentteja pyritään saamaan ennen kaikkea maahanmuuttoon liittyvistä asioista, ja lisäksi toki myös muista sellaisista tutkittavina olevista kokonaisuuksista, jotka herättävät yleistä mielenkiintoa.”

 

Journalisti ei ole suojattu ammattinimike, joten työtä voi periaatteessa ryhtyä tekemään kuka vain. Moderni viestintäteknologia mahdollistaa entistä monipuolisemman kansalaisjournalismin, mikä itsessään on demokraattista yhteiskuntaa vahvistava asia.

”Toimittajat” ja mediat, jotka eivät noudata Journalistin ohjeita, saattavat kuitenkin syödä vastuullisen median ja myös poliisin luotettavuutta.

”Meidän on mahdoton kontrolloida, millaisessa asiayhteydessä antamiamme tietoja käytetään, tai käytetäänkö niitä oikein”, Ranta-aho sanoo.

”Täältä kerrottuja tietoja voidaan käyttää niinkin, että ne vahingoittavat oikeaa mediaa tai poliisin tutkintaa.”

Pahimmillaan ilmiö voisi johtaa esimerkiksi siihen, että vastuullisenkin median olisi nykyistä hankalampi saada viranomaisilta vastauksia.

Ranta-aho sanoo, että poliisilla on toki keinonsa ainakin tunnustella soittajien tarkoitusperiä.

”Pyrimme varmistamaan keskustelun aluksi, mihin mediaan juttu on menossa ja mihin haastattelu liittyy”, Ranta-aho sanoo.

”Saatamme pyytää, että voisimme palata asiaan meiltä päin vastasoittona, vaikkapa puhelinvaihteen kautta. Jos asia ei ole kiireinen,voimme pyytää soittajaa soittamaan seuraavana arkipäivänä uudestaan, jolloin ehdimme tarkistaa tilanteen. Tässä taas hankalaa on se, että toimittajilla on usein kiire saada tietoa, emmekä haluaisi millään tavalla hankaloittaa heidän tiedonhankintaansa.”

Toisaalta kaikki soittajat eivät ole toimittajia. Poliisilta kysyvät tutkinnasta tietoja myös muut kansalaiset.

”Olisi kuitenkin tärkeä tietää, millä asialla soittaja on”, Ranta-aho sanoo.

 

Esimerkiksi toimittajien häiriköinnistä tunnettu Panu Huuhtanen ja hänen työtoverinsa Tiina Keskimäki, sekä äärinationalistisen liikkeen hahmot kuten Junes Lokka ja Tiina Wiik, poikkeuksellisen ronskin Laittoman lehden perustanut Marco de Wit ja nimimerkki Paavo Tajukangas pyrkivät järjestelmällisesti esiintymään kansalaistoimittajina. Ainakin Lokka on naamioitunut toimittajaksi muun muassa tekaistun pressikortin avulla.

Viranomaisille tehtyjen tietopyyntöjen ohella valetoimittajien keinovalikoimaan kuuluvat väkisin tai puoliväkisin tehdyt haastattelut julkisissa tilanteissa ja epämääräiset, usein jälkikäteen omien tarkoitusperien ajamiseksi manipuloidut puhelinhaastattelut.

Ero oikeaan toimittajantyöhön on muun muassa se, että valetoimittajat eivät noudata toiminnassaan hyvää, vastuullista journalistista tapaa. Kansalaistoimittajina ja sananvapauden sankareina itseään markkinoivat valetoimittajat eivät sitoudu Journalistin ohjeisiin.

”He puhuvat itsestään sananvapauden sankareina lähinnä silloin, kun se sopii heidän omaan toimintaansa”, Petra Nyqvist huomauttaa. Nyqvist kuuluu Facebook-sivu Sylttytehtaan taustahahmoihin. Sylttytehdas on omistautunut valemedioiden paljastamiseen.

Esimerkiksi Reformi-studiota Youtubeen tekevä etnonationalisti Panu Huuhtanen yritti saada Helsingin kirjamessuilla ”haastattelua” toimittaja Jessikka Arolta. Tapaus on malliesimerkki Ruotsin äärioikeistolta lainatusta toimintatavasta. Haastattelun kohteella ei ole useinkaan mahdollisuuksia selvittää, missä yhteydessä kuvamateriaalia on tarkoitus käyttää tai kuka vaikkapa puhelinhaastattelua vaativa henkilö ylipäänsä on.

Sama toimintamalli oli näkyvillä useamman striimaajan voimin Ilja Janitskinin ja Johan Bäckmanin marraskuisessa oikeudenkäynnissä Helsingin hovioikeudessa.

”Pseudomedioista tuskin päästään eroon. Niiden perustaminen on niin helppoa”, Petra Nyqvist sanoo.

”Nähdäkseni ne ovat kuitenkin entistä ahtaammalla. Niiden tekijät tietävät totta kai, miten Janitskinille kävi.”

Myös Yhdysvaltain alt-right -piireistä omaksuttu striimituotanto on ainakin hieman aiempaa hankalampaa. Youtube ja Facebook ovat alkaneet tänä vuonna karsia vihasisältöjä alustoiltaan entistä tarmokkaammin.

”Lähetyksille on vaikeaa saada esimer-kiksi pelistriimaajille tarkoitetuilla alustoilla yhtä suurta yleisöä kuin Youtubessa”, Nyqvist sanoo.

Mediatutkija Janne Seppänen kirjoittaa Mediayhteiskunta-blogissaan juuri Huuhtasen tyylisestä kamerahäirinnästä.

”Kameran avulla ihminen voidaan siis asettaa äärimmäisen paineen alle. Samalla kuvaaja voi nauttia kohteen visuaalisesta hallinnasta, toisen ihmisen pelosta ja ahdistuksesta. Silloin kameralla kiusaaminen on yksi sadismin muoto”, Seppänen muotoilee tekstissään.

Myös viranomaisten tulisi Seppäsen mukaan soveltaa tervettä harkintaa tilanteissa, joissa kameraa käytetään kiusaamiseen:

”Kameran voiman ymmärtäminen edellyttää someajan medialukutaitoa ja tajua itse välineen sosiaalisista merkityksistä ja vaikutuksista.”

Kuvaamisen vapaus on Suomessa julkisella paikalla laaja. Myös yksittäisten ihmisten kuvaaminen on julkisilla paikoilla sallittua. Tämä oikeus on journalistien työn kannalta oleellisen tärkeä.

Lainsäädännön on vaikea erottaa, mikä on ”kamerahäirintää” ja mikä journalismia, mutta eettiseltä kannalta asiaan on olemassa vastaus, Journalistiliiton etiikkavastaava Juha Rekola toteaa.

”Kyse on journalismin etiikan ja myös Journalistin ohjeiden kannalta kuvamateriaalin käyttötarkoituksesta. Journalistin ohjeiden 17. pykälän mukaan haastateltavalla on oikeus saada ennakolta tietää, millaisessa asiayhteydessä hänen lausumaansa käytetään. Hänelle on myös kerrottava, jos haastattelua voidaan käyttää useissa eri välineissä. Haastattelusta pitää voida myös kieltäytyä”, Rekola linjaa.

”On huomattava, että julkisrauhan suojaamassa tilassa kuvaaminen ei ole sallittua toisen yksityisyyttä loukaten. Kun arvioidaan, loukkaako kuvaaminen yksityisyyttä vai ei, otetaan huomioon muun muassa henkilön mahdollisuudet kieltäytyä kuvaamisesta”, Journalistiliiton lakimies Sanna Nikula sanoo.

Julkisrauhan tarkoitus on suojata pääasiassa työrauhaa. Sen piiriin kuuluvat siten muun muassa virastot, kokoustilat, ja tuotantolaitokset aidattuine piha-alueineen ja esimerkiksi vieraiden valtioiden lähetystöt ja puolustusvoimien käytössä olevat alueet. Kuvaaminen julkisrauhan alueella on sallittua, jos kohde siihen nimenomaisesti tai hiljaisesti suostuu.

Oikaisu pe 20.12. 21.50. Marco de Witin lehti on Laiton lehti, ei Asialehti.



4 2020
Arkisto

Lomauttaminen koronakiireen keskellä on moraalitonta, mahdollisesti jopa laitonta

Näyttää siltä, että moni mediayritys on ilmoittanut lomautuksista ja käynyt yt-neuvottelut ”varmuuden vuoksi”. Aikeissa on paljon moraalitonta ja mahdollisesti myös laitonta, kirjoittaa Maria Pettersson.

Tuomas Peltomäki työskentelee nyt kotonaan Hyvinkäällä. Seurana Nuka-koira.

Kollegan haastatteleminen on parasta journalismia, Tuomas Peltomäki

Nyt-liitteen esimies tietää, ettei Twitterissä selviä hengissä, ellei osaa näytellä tyhmää.

Mitt i vårt livs största story

”Det som händer ställer journalisten i svår position. Vi vinner ingenting på att skapa oro, men är trots allt satta till att granska makten, att ställa våra frågor i en situation där entydlig forskning saknas”, skiver Mikaela Löv.

Näin tehdään valaistus elokuvaan

Elokuvan valaistus on tarkkaa sunnittelua. Matleena Kuusela kertoo, miten työ eteni kesällä ensi-iltansa saavan Eden-elokuvan kohdalla.

Porsastelu päätyy joskus uutisiinkin

”Asiallisen uutistyylin ammattilaisillakin tuntuu olevan sisimmässään sokea piste yksittäisille värittyneille sanoille”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Uutismies jakoi ympärilleen hyvää mieltä

Kuolleita: Toimittaja Jussi Salokorpi 2.3.1964 Vaasa – 23.3.2020 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta