Valetoimittajat yhä enemmän myös viranomaisten riesana

JOURNALISTI
12.12.2019

Manu Haapalainen, teksti
Aapo Rapi, kuvitus

Keskusrikospoliisia ovat pari viime vuotta rasittaneet toistuvat haastattelupyynnöt journalisteiksi itseään kutsuvilta soittajilta, jotka eivät ole sitoutuneet Journalistin ohjeisiin tai työskentele vastuullisen median palveluksessa.

”Poliisille olisi tärkeää tietää, minkä median palveluksessa toimittajaksi itsensä esittelevä soittaja on. Kaikki mediat eivät ole yhtä luotettavia”, sanoo rikostarkastaja Markku Ranta-aho keskusrikospoliisista.

Ranta-aho puhuu valemedioiden ja valetoimittajien lisääntyneistä yhteydenotoista.

Toimittajina esiintyviä epämääräisiä tahoja on ollut aiemminkin, mutta Ranta-ahon mukaan uusi aalto kytkeytyy tällä vuosikymmenellä nousseeseen äärioikeistolaiseen maahanmuuttovastaisuuteen ja verkon sekä sosiaalisen median vihasivustoihin.

”Ilmiö on muutaman vuoden ikäinen. Kommentteja pyritään saamaan ennen kaikkea maahanmuuttoon liittyvistä asioista, ja lisäksi toki myös muista sellaisista tutkittavina olevista kokonaisuuksista, jotka herättävät yleistä mielenkiintoa.”

 

Journalisti ei ole suojattu ammattinimike, joten työtä voi periaatteessa ryhtyä tekemään kuka vain. Moderni viestintäteknologia mahdollistaa entistä monipuolisemman kansalaisjournalismin, mikä itsessään on demokraattista yhteiskuntaa vahvistava asia.

”Toimittajat” ja mediat, jotka eivät noudata Journalistin ohjeita, saattavat kuitenkin syödä vastuullisen median ja myös poliisin luotettavuutta.

”Meidän on mahdoton kontrolloida, millaisessa asiayhteydessä antamiamme tietoja käytetään, tai käytetäänkö niitä oikein”, Ranta-aho sanoo.

”Täältä kerrottuja tietoja voidaan käyttää niinkin, että ne vahingoittavat oikeaa mediaa tai poliisin tutkintaa.”

Pahimmillaan ilmiö voisi johtaa esimerkiksi siihen, että vastuullisenkin median olisi nykyistä hankalampi saada viranomaisilta vastauksia.

Ranta-aho sanoo, että poliisilla on toki keinonsa ainakin tunnustella soittajien tarkoitusperiä.

”Pyrimme varmistamaan keskustelun aluksi, mihin mediaan juttu on menossa ja mihin haastattelu liittyy”, Ranta-aho sanoo.

”Saatamme pyytää, että voisimme palata asiaan meiltä päin vastasoittona, vaikkapa puhelinvaihteen kautta. Jos asia ei ole kiireinen,voimme pyytää soittajaa soittamaan seuraavana arkipäivänä uudestaan, jolloin ehdimme tarkistaa tilanteen. Tässä taas hankalaa on se, että toimittajilla on usein kiire saada tietoa, emmekä haluaisi millään tavalla hankaloittaa heidän tiedonhankintaansa.”

Toisaalta kaikki soittajat eivät ole toimittajia. Poliisilta kysyvät tutkinnasta tietoja myös muut kansalaiset.

”Olisi kuitenkin tärkeä tietää, millä asialla soittaja on”, Ranta-aho sanoo.

 

Esimerkiksi toimittajien häiriköinnistä tunnettu Panu Huuhtanen ja hänen työtoverinsa Tiina Keskimäki, sekä äärinationalistisen liikkeen hahmot kuten Junes Lokka ja Tiina Wiik, poikkeuksellisen ronskin Laittoman lehden perustanut Marco de Wit ja nimimerkki Paavo Tajukangas pyrkivät järjestelmällisesti esiintymään kansalaistoimittajina. Ainakin Lokka on naamioitunut toimittajaksi muun muassa tekaistun pressikortin avulla.

Viranomaisille tehtyjen tietopyyntöjen ohella valetoimittajien keinovalikoimaan kuuluvat väkisin tai puoliväkisin tehdyt haastattelut julkisissa tilanteissa ja epämääräiset, usein jälkikäteen omien tarkoitusperien ajamiseksi manipuloidut puhelinhaastattelut.

Ero oikeaan toimittajantyöhön on muun muassa se, että valetoimittajat eivät noudata toiminnassaan hyvää, vastuullista journalistista tapaa. Kansalaistoimittajina ja sananvapauden sankareina itseään markkinoivat valetoimittajat eivät sitoudu Journalistin ohjeisiin.

”He puhuvat itsestään sananvapauden sankareina lähinnä silloin, kun se sopii heidän omaan toimintaansa”, Petra Nyqvist huomauttaa. Nyqvist kuuluu Facebook-sivu Sylttytehtaan taustahahmoihin. Sylttytehdas on omistautunut valemedioiden paljastamiseen.

Esimerkiksi Reformi-studiota Youtubeen tekevä etnonationalisti Panu Huuhtanen yritti saada Helsingin kirjamessuilla ”haastattelua” toimittaja Jessikka Arolta. Tapaus on malliesimerkki Ruotsin äärioikeistolta lainatusta toimintatavasta. Haastattelun kohteella ei ole useinkaan mahdollisuuksia selvittää, missä yhteydessä kuvamateriaalia on tarkoitus käyttää tai kuka vaikkapa puhelinhaastattelua vaativa henkilö ylipäänsä on.

Sama toimintamalli oli näkyvillä useamman striimaajan voimin Ilja Janitskinin ja Johan Bäckmanin marraskuisessa oikeudenkäynnissä Helsingin hovioikeudessa.

”Pseudomedioista tuskin päästään eroon. Niiden perustaminen on niin helppoa”, Petra Nyqvist sanoo.

”Nähdäkseni ne ovat kuitenkin entistä ahtaammalla. Niiden tekijät tietävät totta kai, miten Janitskinille kävi.”

Myös Yhdysvaltain alt-right -piireistä omaksuttu striimituotanto on ainakin hieman aiempaa hankalampaa. Youtube ja Facebook ovat alkaneet tänä vuonna karsia vihasisältöjä alustoiltaan entistä tarmokkaammin.

”Lähetyksille on vaikeaa saada esimer-kiksi pelistriimaajille tarkoitetuilla alustoilla yhtä suurta yleisöä kuin Youtubessa”, Nyqvist sanoo.

Mediatutkija Janne Seppänen kirjoittaa Mediayhteiskunta-blogissaan juuri Huuhtasen tyylisestä kamerahäirinnästä.

”Kameran avulla ihminen voidaan siis asettaa äärimmäisen paineen alle. Samalla kuvaaja voi nauttia kohteen visuaalisesta hallinnasta, toisen ihmisen pelosta ja ahdistuksesta. Silloin kameralla kiusaaminen on yksi sadismin muoto”, Seppänen muotoilee tekstissään.

Myös viranomaisten tulisi Seppäsen mukaan soveltaa tervettä harkintaa tilanteissa, joissa kameraa käytetään kiusaamiseen:

”Kameran voiman ymmärtäminen edellyttää someajan medialukutaitoa ja tajua itse välineen sosiaalisista merkityksistä ja vaikutuksista.”

Kuvaamisen vapaus on Suomessa julkisella paikalla laaja. Myös yksittäisten ihmisten kuvaaminen on julkisilla paikoilla sallittua. Tämä oikeus on journalistien työn kannalta oleellisen tärkeä.

Lainsäädännön on vaikea erottaa, mikä on ”kamerahäirintää” ja mikä journalismia, mutta eettiseltä kannalta asiaan on olemassa vastaus, Journalistiliiton etiikkavastaava Juha Rekola toteaa.

”Kyse on journalismin etiikan ja myös Journalistin ohjeiden kannalta kuvamateriaalin käyttötarkoituksesta. Journalistin ohjeiden 17. pykälän mukaan haastateltavalla on oikeus saada ennakolta tietää, millaisessa asiayhteydessä hänen lausumaansa käytetään. Hänelle on myös kerrottava, jos haastattelua voidaan käyttää useissa eri välineissä. Haastattelusta pitää voida myös kieltäytyä”, Rekola linjaa.

”On huomattava, että julkisrauhan suojaamassa tilassa kuvaaminen ei ole sallittua toisen yksityisyyttä loukaten. Kun arvioidaan, loukkaako kuvaaminen yksityisyyttä vai ei, otetaan huomioon muun muassa henkilön mahdollisuudet kieltäytyä kuvaamisesta”, Journalistiliiton lakimies Sanna Nikula sanoo.

Julkisrauhan tarkoitus on suojata pääasiassa työrauhaa. Sen piiriin kuuluvat siten muun muassa virastot, kokoustilat, ja tuotantolaitokset aidattuine piha-alueineen ja esimerkiksi vieraiden valtioiden lähetystöt ja puolustusvoimien käytössä olevat alueet. Kuvaaminen julkisrauhan alueella on sallittua, jos kohde siihen nimenomaisesti tai hiljaisesti suostuu.

Oikaisu pe 20.12. 21.50. Marco de Witin lehti on Laiton lehti, ei Asialehti.



8 2020
Arkisto

Harva meistä on korvaamaton superneuvottelija

Työehtosopimukset ovat siitä käteviä, että niiden ansiosta tavan ihmisen ei juuri koskaan tarvitse huolehtia lomista, työajasta, vähimmäispalkasta tai siitä, maksetaanko sairauden ajalta palkkaa, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Onneksi minä en joudu jakamaan mediatukia

”Mediatukea olisi rehdimpää perustella työpaikkojen säilymisellä kuin demokratialla”, kirjoittavat Annukka Oksanen ja Elina Yrjölä.

Vapaapäivien pitäminen on sinulle lähinnä uuvuttavaa, Minna Holopainen

STT:n vastaava päätoimittaja Minna Holopainen tekee töitä melkein koko ajan ja on mahdollisesti itsekin tekoäly.

Näin syntyy Trendin syysmuotijuttu

Trendi tilasi stylisti ja valokuvaaja -työparilta helmikuussa syysmuotijutun. Kesällä kuvaaja ja malli vaihtuivat koronan takia. Juttu kuvattiin elokuussa kotieläintilalla.

Kielenhuollon päämaja ei ole käymässä turhaksi

”On viisainta, ettei yleiskielessä sooloilu karkaa käsistä. Tämä aika ei varsinaisesti kaipaa lisää ymmärryksen puutetta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vi måste respektera – och kredda varandra

”Vi måste respektera varandras arbete och kredda den som kreddas bör”, skriver Felicia Bredenberg.

Koronasta vauhtia muutoksiin

”Voisiko pandemiakurjuuden keskeltä löytyä jotain hyvääkin? Voidaanko esimerkiksi itsensä työllistäjille saada vihdoin pandemian vauhdittamana turvatumpi asema”, kysyy Suomen freelance-journalistien uusi puheenjohtaja Maria Markus.

Munkit ja possut

Kesätoimittaja Ilkka Vänttisen kuvissa näkyi sikoja juuri niin kuin pitikin – ja lisäksi jotain aivan muuta.

Uutistoimistotuki ehkä osaksi median koronatukea – tuen haku on alkanut

Median koronatukea voi saada journalistisen työn kustannuksiin. Myöntämisen ehtona on mainosmyynnin lasku. Erillistä uutistoimintaan suunnattua tukea on saanut aiemmin muun muassa STT.

Etävaltuusto nosti hien otsalle

Kuuluuko? Näkyykö? Journalistiliiton historian ensimmäisessä valtuuston hybridikokouksessa teknisiä pulmia ratkottiin lennosta, kirjoittaa Kira Närhi.

Herrasmies on poissa

Kuolleita: Toimittaja Matti Vainio 20. 6. 1935 Sortavala – 5. 9. 2020 Hämeenlinna

Arvostettu monitoiminainen

Kuolleita: Toimittaja Liisa Laine Oulu 25. 3. 1936 – 8. 8. 2020 Helsinki

Hjärtat klappade för nyheter och rättvisa

Döda: Journalisten Ia Henriksson 5. 1. 1974 Helsingfors – 11. 7. 2020 Helsingfors

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta