Pienentyneet palkkiot, oikeuksien luovuttaminen ja vähentyneet työt ajavat freekuvaajia ahtaalle. Kuvaajia huolettaa toimeentulon lisäksi kuvien laatu.

JOURNALISTI
12.12.2019

Anna-Sofia Nieminen, teksti
Tuomas Kärkkäinen, kuvitus

Iso aikakauslehti pyysi hiljattain freekuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläistä keikalle ja tarjosi palkkioksi 200 euroa. Hämäläinen laski, että keikkaan menisi matkoineen ja kuvankäsittelyineen vähintään kuusi tuntia. Tuntihinnaksi jäisi noin 33 euroa, eikä lehti maksaisi edes kilometrikorvauksia.

Hämäläinen kieltäytyi. Palkkiotarjous ei kuitenkaan hänen mukaansa ollut poikkeuksellinen.

Hämäläinen on työskennellyt freelancekuvaajana 19 vuotta ja toiminut useissa luottamustehtävissä, kuten Suomen freelance-journalistien (SFJ) puheenjohtajana. Hänen mukaansa palkkiot ovat paikoin jopa puolittuneet 2010-luvulla, ja alalta on lähtenyt arviolta pari sataa kuvaajaa.

”Jos keikasta tarjotaan alihintaa, alkaa neuvottelu, jossa kuvaaja pohtii, kuinka pulassa minä olen, kuinka paljon tarvitsen nyt töitä ja kuinka nopeasti kuvauksen pystyisi tekemään”, Hämäläinen kuvailee.

Hän kertoo nopeuttaneensa työskentelyään valtavasti pienentyneiden palkkioiden myötä. Se on esimerkiksi yksinkertaistanut kuvailmaisua.

 

Freelance-kuvaajien puheissa toistuu sama viesti: palkkiot ovat pienentyneet ja yhä useammin lehdet eivät neuvottele vaan sanelevat hinnat.

Helsingin Sanomissa on käytössä hinnasto, jonka mukaan minimikorvaus keikasta on 150 euroa. Ensimmäisestä tunnista saa 100 euroa, mutta seuraavista tunneista vain 50 euroa, myös kuvankäsittelystä, videoiden editoimisesta ja matka-ajasta. Jos matkaan menee yli kuusi tuntia, matka-ajan korvaus on enää 20 euroa tunnilta.

Hinnat eivät ole viime vuosina laskeneet, mutta HS:n kuvapäällikkö Markku Niskanen kertoo, että palkkioita ei myöskään ole korotettu ainakaan kymmeneen vuoteen.

”Silloinhan freelancereiden käteen jäävä osuus on pienentynyt”, Niskanen toteaa.

Niskanen on työskennellyt aiemmin Sanoma Lifestylen kuvajohtajana. Hänen aloitteestaan myös Sanoman aikakauslehtiin tuli kuvaushinnasto vuonna 2015.

Hinnaston mukaan reportaasikuvauksista maksetaan 87,50 euroa tunnilta ja studiokuvauksista 112,50 euroa tunnilta. Normaalista kuvankäsittelystä maksetaan saman verran, mutta erikseen pyydetystä kuvien korjaamisesta 60 euroa tunnilta. Videoiden editoinnin ja matka-ajan tuntihinta on 60 euroa, paitsi matka-ajasta saa kuuden tunnin jälkeen enää 30 euroa tunnilta.

Niskanen arvelee, että hinnaston myötä joidenkin palkkiot pienenivät ja joidenkin kasvoivat. Tähän juttuun haastateltu freelance-kuvaaja kertoo, että hänen kohdallaan palkkiot laskivat vähintään 40 prosenttia.

Niskasen mukaan hinnaston oli tarkoitus tuoda ennustettavuutta kuluihin ja tasata palkkioita, joissa oli isoja vaihteluita lehtien kesken. Hinnasto luotiin sen perusteella, millaisia palkkioita lehdet olivat aiemmin maksaneet.

Sanoma Lifestylen studion esihenkilö Anna Huovinen sanoo, että hänen mielestään ei voi puhua hinnastosta, vaan ennemmin suuntaviivoista tai vain yleisen hintatason tiedottamisesta.

”Jokainen lehti päättää itse hintansa ja sopii ne jokaisen kuvaajan kanssa erikseen”, Huovinen sanoo. Pari freelance-kuvaajaa kuitenkin vahvistaa, että AD:t ovat palkkiosta sovittaessa viitanneet hinnastoon.

 

Keskisuomalaisessa ei ole hinnastoa, sanoo lehden kuvatuottaja Hanna Marjanen. Hänen mukaansa kahden ensimmäisen tunnin hinta asettuu neuvotteluissa yleensä 125 ja 250 euron välille. Jos tunteja kuluu enemmän, niille sovitaan pienempi lisähinta.

Marjanen kertoo palkkiotason muodostuneen sanomalehtien yleisen freelance-palkkiotason perusteella. Myös freelancereiden hintapyynnöt asettuvat hänen mukaansa yleensä tälle tasolle.

”Olisi freelancerin kannalta tietenkin aina parempi, että hän saisi paremman korvauksen. Mutta tällainen ei yleensä tule hintaneuvotteluissa esiin”, Marjanen sanoo.

Toisaalta jotkut freelance-kuvaajat sanovat, että palkkioista on vaikea puhua, koska se johtaa helposti hankalaan maineeseen. Pelkona on, että keikat loppuvat.

 

Yllä kerrottujen hintatietojen perusteella kuvaajat yltävät vain harvoin SFJ:n suositushintaan, joka on 97 euroa tunnilta. Ero todellisuuden ja suositusten välillä kasvaa vielä räikeämmäksi, kun huomioidaan tekijänoikeudet.

SFJ:n suositushinnat sisältävät vain oikeuden käyttää kuvaa kerran printtilehdessä ja samassa yhteydessä lehden verkkoversiossa.

Keskisuomalaisen Marjanen kertoo, että hänen mainitsemallaan hinnalla – 125 – 250 euroa kahdelta tunnilta – ostetaan konserninlaajuinen jatkuva käyttöoikeus kuviin.

Sanoma puolestaan vaatii avustajasopimuksessaan aineiston ensijulkaisuoikeuden sekä kaikki nykyiset ja tulevat taloudelliset oikeudet, muun muassa edelleenluovutusoikeuden. Kuvaaja ei siis saa myydä ottamiaan kuviaan eteenpäin, mutta lehtitalo saa.

”Minun kohdallani se tarkoittaa vuodessa tuhansien eurojen tulonmenetystä, koska tosi usein käyn sellaisella keikalla, jossa kuvataan vaikka jotain yritystä tai julkisuuden henkilöä, joka haluaisi ostaa kuvia itselleen”, eräs freelance-kuvaaja kertoo.

Helsingin Sanomien Niskasen mukaan kuvia myydään eteenpäin vain harvoin. Myös Sanoma Lifestylen Huovinen kertoo, että kuvien myyminen eteenpäin ei ole mikään bisnes eikä sitä tehdä kovin aktiivisesti.

Toisin sanoen Sanoma ei tee kuvilla bisnestä, mutta estää silti kuvaajia myymästä kuviaan itse.

Laajoja käyttöoikeuksia sen sijaan hyödynnetään paljon ainakin Keskisuomalaisessa.

Kuvatuottaja Marjanen sanoo, että freelance-kuvaukset ovat vähentyneet viime vuosina todella paljon. Suurin syy ovat lehtien yhteistyökuviot.

Ammattikuvaajien työtä on myös alettu korvata monin tavoin. Freelance-kuvaaja Hämäläisen mukaan on ihan tavallista, että haastateltavilta itseltään pyydetään jutun yhteyteen kuvaa. Lisäksi toimittajat kuvaavat omia juttujaan, usein halvemmalla kuin kuvaajat.

Esimerkiksi kun HS ostaa freelance-kuvaajilta joskus kuvia kappalehinnoilla, ensimmäisestä kuvasta maksetaan 150 euroa ja seuraavista 100 euroa. Toimittajilta kuvat ostetaan aina kappalehinnoilla, ja silloin vastaavat summat ovat 100 ja 60 euroa.

14 vuotta freelance-kuvaajana työskennellyt Johanna Kokkola toteaa, että ammattikuvaajien pahimmaksi kilpailijaksi on tullut ”riittävän hyvä kuva”, jollaisia melkein kuka tahansa pystyy ottamaan nykyvälineillä. Hän muistuttaa, että ammattikuvaaminen on paljon muutakin kuin teknistä osaamista, esimerkiksi taitoa sijoittaa kuva kontekstiin.

Turhautuminen tiukasti konseptoituihin kuviin, laskeneet palkkiot ja avustajasopimusten ehdot ovat johtaneet siihen, että Kokkola tekee koko ajan vähemmän journalismia ja enemmän markkinointiviestintää. Hän kokee, että pääsee yrityspuolella käyttämään omaa ammattitaitoaan paremmin. Lisäksi työstä maksetaan paremmin. Journalismin kilpailuvaltit käyvät vähiin, kun ammattilaiset pohtivat, mistä hankkisivat elantonsa.

Kaikki tässä jutussa kerrotut summat ovat arvonlisäverottomia.
 

Lue lisää: Alhaiset palkkiot saavat osan freetoimittajista vaihtamaan alaa. Mutta kuka päättää palkkiotason? Riippuu, keneltä kysyy (Journalisti 8/2019)

A-lehdet polkee hintoja ja vaikenee

Yritin tätä juttua varten saada A-lehdiltä tietoja freelance-kuvaajien palkkioista ja kuvien jälleenmyyntihinnoista. Hallussani oli hinnasto, josta kävi ilmi, että A-lehdet maksaa monen muun talon lailla SFJ:n suosituksia alempia palkkioita.

Pyysin haastattelua A-lehtien kuvapäälliköltä Timo Villaselta. Hän suostui, mutta sanoi aikovansa ottaa mukaan toisen henkilön. Pian hän pyörsi puheensa: haastatteluja antaa sittenkin toimitusjohtaja Kaisa Ala-Laurila.

Lähestyin Ala-Laurilaa. Hän vastasi, että palkkiot ovat yrityksen ja toisen sopijaosapuolen välisiä luottamuksellisia asioita, että A-lehtien hinnastot ja hinnoitteluperiaatteet ovat yrityksen sisäisiä linjauksia ja että kuvien myyntitiedot ovat liikesalaisuuksia.

Kysyin vielä, voisiko Ala-Laurila kommentoida aihetta edes yleisesti, vaikka ei summia kertoisikaan. Hän vastasi, ettei kommentoi palkkioita yhtään enempää.

Samaan aikaan A-lehdet sanelee freelancereille työskentelyn ehtoja. Marraskuun alussa yhtiö lähetti avustajilleen allekirjoitettavaksi uuden avustajasopimuksen ja ilmoitti, että ostaa jatkossa kaikki sisällöt uuden sopimuksen ehdoin.

Tekijänoikeusehdoiltaan sopimus on yhtä laaja kuin aiempi sopimus – siihen sisältyvät kaikki taloudelliset oikeudet ja edelleenluovutusoikeus – mutta freelancerin tulee jatkossa myös hankkia haastateltavilta ja kuvattavilta suostumus aineiston käyttämiseen A-lehtien markkinoinnissa tai informoida A-lehtiä, jos suostumusta ei ole.

Millä hinnalla freelancerin sitten pitäisi luovuttaa kuvat tällaiseen käyttöön?

Hinnaston mukaan yhden kuvan kuvauksesta maksetaan 170 euroa, puolen päivän kuvauksesta 290 euroa ja koko päivän kuvauksesta 450 euroa. Tietojeni mukaan käytössä on myös muita hintoja.

”Jos teet 170 eurolla kuvan, tämä ei ole enää työtä”, hinnaston saanut freelance-kuvaaja toteaa.

”Olen miettinyt, tuleeko suositusta media-alasta sellainen, että sitä tehdään muista syistä kuin elannoksi. Ja se on tosi huolestuttavaa.”

Huolestuttavaa on myös se, minkälaisen viestin A-lehdet lähettää vaikenemisellaan: että raha-asioista ei voisi puhua ääneen. Kyllä voi – ja pitää puhua. Koko alan tulevaisuuden kannalta on oleellista, mahdollistavatko freelancereiden palkkiot ja työehdot ammattimaisen työskentelyn.

Anna-Sofia Nieminen



5 2020
Arkisto

Tämä voi olla ainoa tilaisuutemme mediatukeen

Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa valtio on jakanut journalismille koronatukea 24 – 66 miljoonaa euroa normaalin mediatuen päälle. Suomessa tiedonvälitystä ei tueta, vielä. Nyt tilanne on kuitenkin lupaavampi kuin vuosikymmeniin, kirjoittaa Maria Pettersson.

Kuohuva toimitus on loistopaikka edetä uralla, Riikka Räisänen

Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja tietää jo, kuka kolumnisti seuraavaksi ehdottaa yhtiön rahoituksen leikkaamista.

Koronan mukana kiire katosi ja filosofia palasi

Kodissamme on nukuttu enemmän kuin aikoihin. Yhtenä yönä en saanut unta, kun olin nukkunut niin jumalattoman paljon edellisinä, kirjoittaa Lauri Rotko.

Medier med mössan i hand

”Det är problematiskt om mediernas roll och deras stödbehov villkoras med coronavirusutbrottet”, skriver Dan Lolax.

Mediatuki on demokratiatuki – ja poliitikkojen olisi aika ymmärtää se

”Median asia ei ole vain median asia. Se on kansalaisten asia. Ja tämä tuntuu poliitikoilta unohtuneen”, kirjoittaa Hanne Aho.

Arvoisat kansalaiset, muistakaa resilienssi!

”Lohdullista – mutta samalla oireellista – on se, että moni journalisti pyrkii edelleen selittämään resilienssin”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Verkko toi uutta ay-koulutukseen

”Verkkokoulutus osoittautui yllättävän käteväksi ja vuorovaikutukselliseksi koulutusmuodoksi”, kirjoittaa työehtoasiamies Terhi Tarvainen.

Direktsändningarnas man

Döda: Redaktör Tomas Ek 6. 1.1957 Helsingfors – 2. 5.2020 Helsingfors

Teräväkielinen pomo muisti myös kannustaa

Kuolleita: Päätoimittaja Pekka Hyvärinen 20. 7. 1951 Kuopio – 10. 5. 2020 Helsinki

Uutisia, ei niinkään analyysejä

Kuolleita: Toimittaja Olli Pohjanpalo 21. 3. 1954 Hamilton Kanada – 11. 5. 2020 Helsinki

”Julkaistu kuva oli hyvä kuva”

Kuolleita: Valokuvaaja Mauri Vuorinen 11. 10. 1928 Hämeenkyrö – 30. 3. 2020 Tampere

Oikeutta puolustava marjakapitalisti

Kuolleita: Toimittaja Helena Hyvärinen 6.11. 1950 Tampere – 1.5.2020 Tampere

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta