Psykologiliitto antoi potkut päätoimittajalleen

JOURNALISTI
31.1.2019

Manu Marttinen, teksti

Hannele Peltosen potkujen taustalla ovat päätoimittajan ja lehteä kustantavan Psykologiliiton johdon väliset jännitteet, joista Journalisti kertoi viime syksynä.

Psykologiliitto irtisanoi 17. tammikuuta Psykologi-lehden päätoimittajan Hannele Peltosen työsuhteen.

Potkujen taustalla ovat päätoimittajan ja lehteä kustantavan Psykologiliiton johdon väliset jännitteet, joista Journalisti kertoi viime syksynä.

”Olen järkyttynyt ja ihmettelen työnantajan toimintaa. Asian käsittely ei jää tähän”, Peltonen sanoo.

Peltonen teki työnantajastaan kesäkuussa 2018 valvontapyynnön Aluehallintavirastolle (AVI). Pyyntö koski kuormitusta, epäasiallista kohtelua ja häirintää. AVI ei nähnyt syyskuussa antamassaan ratkaisussa tarvetta valvontatoimenpiteille häirinnän osalta. Tapauksen käsittely on edelleen kesken.

Peltonen sai Journalistin jutun jälkeen kaksi varoitusta. Työnantaja perusteli niitä muun muassa työtehtävien laiminlyömisellä. Peltonen kiistää perustelut ja muistuttaa, että Psykologiliiton hallitus ei koskaan antanut lehdestä negatiivista palautetta.

”En oikeasti tiedä minkä vuoksi minulle on annettu potkut”, Peltonen sanoo.

 



7 2020
Arkisto

Tuot Milttoniin raikasta kokoomuslaista ajattelua, Katri Makkonen

Tasavallan presidentin kabinetista Ylelle vain vuodeksi palannut Katri Makkonen lähtee konsulttiyhtiö Milttonin varatoimitusjohtaksi oppimaan, miten liike-elämä toimii.

Mitä jos ihmiset eivät ole koskaan halunneet puolueetonta journalismia?

”Ehkä yleisölle vain viimein tarjotaan somessa jotain, mitä se todella haluaa, eikä tämä jokin yksinkertaisesti ole puolueeton ammattijournalismi”, kirjoittaa Janne Zareff.

Aikkarit on pidettävä mukana

Aikkarisisältö on valtavan tärkeää, sillä Suomessa halutaan ja tarvitaan erikoistunutta laatujournalismia, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Vuosien 2021 – 2022 pressikortti on Journalistiliiton vuodenvaihteessa uudistuvan ilmeen mukainen. Kuvan kortti on testikortti, jonka ulkoasu poikkeaa jonkin verran oikean pressikortin ulkoasusta.

Perinteinen pressikortti muuttuu tilattavaksi – digitaalinen kortti päivittyy automaattisesti

Digitaalista korttia käyttää jo melkein 12 000 jäsentä. Kortin ulkoasu muuttuu vuodenvaihteessa Journalistiliiton uudistuvan ilmeen mukaiseksi.

Nyhetsmedier som lägereldar

”Vi konsumerar nyheter på var sitt håll, inte tillsammans. Vägledning behövs”, skriver Dan Lolax.

Tiekartta johtaa turhan usein umpikujaan

Joukkoviestimet saisivat herkeämättä pohtia, mitä jargonia ne omaksuvat, kirjoittaa Ville Eloranta.

Näin tehdään puoli yhdeksän uutislähetys

Ylen pääuutislähetys syntyy Pasilassa ja etänä. Koronavirusepidemia on tuonut lähetyksen tekemiseen kiirettä ja uusia käytäntöjä.

Työehtosopimus pätee myös etätyössä

Esimiesten vastuulla on huolehtia siitä, että työntekijä pystyy suoriutumaan työstään, eikä kukaan kuormitu liikaa. Työaikaa säännellään myös etätyössä, kirjoittaa Journalistiliiton juristi Tytti Oras.

Korona-ajan paikallinen sopimus

Työntekijät ovat Ylessä erittäin sitoutuneita työhönsä ja ymmärsivät, että kaikkien panosta tarvitaan, joten joustoa riitti, kirjoittaa Ylen ohjelmatyöntekijöiden pääluottamushenkilö Anu Kähkönen.

Sähkömies dosentin virassa

Anna Gustafssonin Itämeri-haastattelu kesätoimittajana sujui hienosti. Mutta mikäs se haastateltavan titteli olikaan?

Kutsumuksena toimittajan työ

Kuolleita: Toimittaja Anja Manninen 27. 5. 1954 Tyrnävä − 12. 6. 2020 Oulu

Pystykorva ei enää haukahtele

Kuolleita: Toimittaja Veikko Huttunen 31. 10. 1954 Vieremä – heinäkuu 2020 Iisalmi

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta