Viranomainen vastaa, jos tietopyyntö miellyttää

Joka neljäs ei pyydä asiakirjoja

Viranomaisten asiakirjatiedot uutistyössä -kyselyyn vastasi yhteensä 253 journalistista työtä tekevää Journalistiliiton ja Päätoimittajien yhdistyksen jäsentä.

Vastaajista 62 prosenttia kertoi työskentelevänsä toimittajana.

28 prosenttia kertoi, ettei ole koskaan hankkinut viranomaisilta asiakirjatietoja työssään. Tämä osa vastaajista ei vastannut asiakirjapyyntöjä tarkemmin käsitelleisiin kysymyksiin.

Jyväskylän yliopisto julkaisee lisää tuloksia syksyn aikana.

JOURNALISTI
17.8.2018

Marja Honkonen, teksti
Johanna Sarajärvi, grafiikka

Toimittajat kertovat viranomaisten vastaavan asiakirjapyyntöihin hyvin, mutta vaikeissa aiheissa ensimmäinen vastaus on usein ”ei”. Jos tiedot jäävät saamatta, harva tekee muuta kuin urputtaa kollegalle.

Kun toimittaja pyytää viranomaiselta tietoja, ne useimmiten toimitetaan.

Asia käy ilmi Jyväskylän yliopiston tekemästä kyselystä. Siihen vastanneista asiakirja- ja tietopyyntöjä tehneistä 181 journalistista 67 prosenttia kertoo saaneensa pyytämänsä tiedot usein ja neljännes aina.

Vain seitsemän prosenttia vastanneista kertoi, ettei yleensä saa kaikkia pyytämiään tietoja.

Projektitutkija Aleksi Kosken mukaan tulos on yllättävä, sillä samaan aikaan toimittajat kertovat kyselyssä useista ongelmista tiedonhankinnassa. Myös aiempien tutkimusten mukaan esimerkiksi kunnilla on suuria vaikeuksia soveltaa julkisuuslakia.

Tulosta selittää ongelmien keskittyminen tiettyihin juttuaiheisiin – ja toimittajien ymmärtäväisyys.

Kyselyyn vastanneet antavat hyviä kouluarvosanoja jopa viranomaisille, joiden toiminnassa he kertovat kohdanneensa merkittäviä ongelmia. Kaikkien viranomaisten keskiarvo on 7,8. Parhaat arvosanat kyselyssä saavat tuomioistuimet ja pelastusviranomaiset (8,9), heikoimmat kunnalliset ja valtiolliset liikelaitokset (7,0). Nelosia annetuista arvosanoista oli vain kolme prosenttia.

”Toimittajat antavat paljon anteeksi, jos lopulta saavat tiedot”, Koski sanoo.

”He eivät ole herkkänahkaisia tai valita turhasta. Vakavimmat tapaukset päätyvät julkisuuteen syystäkin.”

 

Sama viranomainen saattaa vastata rutiinipyyntöön vitkastelematta, mutta nikotella omaa toimintaansa koskevan, kiusallisen tiedustelun kohdalla.

Sen on huomannut freelancetoimittaja Jarno Liski, jonka Verohallinnolle tekemiä tietopyyntöjä on puitu tänä ja viime vuonna korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Molemmat tapaukset liittyivät veronkierron valvontaan – ja molemmat Liski voitti jo hallinto-oikeudessa.

Asiakirjojen saaminen takkuaa Liskin kokemuksen mukaan käytännössä aina silloin, kun ne koskevat valvovien viranomaisten omia laiminlyöntejä.

Tietopyyntöjä Liski tekee useita viikossa, ja ensimmäinen vastaus niihin on yleensä ”ei”.

”80 prosenttia kielteisistä vastauksista laukeaa siihen, kun pyytää kirjallista valituskelposta päätöstä. Virkamiehelle on pienempi vaiva etsiä ja antaa paperit”, Liski sanoo.

Valituskelpoisen päätöksen pyytäminen on Liskin mielestä jokaisen toimittajan velvollisuus. Oikeuteen saakka hän on vienyt itse saamistaan hylsyistä toistakymmentä, osin Journalistiliiton juristin avulla.

Rajatapausten kohdalla kynnys hakea oikeutta on Liskin mukaan noussut. Hallintotuomioistuinten maksut yli kaksinkertaistuivat 250 euroon ja 500 euroon vuonna 2016.

”Voi niitä freelancerkin viedä oikeuteen, mutta täytyy tykätä asiastaan. Se on joko etelänmatka tai valitus.”

 

Kyselyn perusteella viranomaisille onkin melko vaaratonta jättää tiedot antamatta ja rikkoa julkisuuslakia.

23 prosenttia kyselyn vastaajista ei tehnyt mitään, vaikka koki, että heiltä evättyjen tietojen olisi pitänyt olla toimittajille julkisia.

Hallinto-oikeuteen asiansa on vienyt vain 20 prosenttia vastanneista. Kahdeksan prosenttia on kannellut laillisuusvalvojalle. Useimmin asiasta urputetaan omassa toimituksessa tai kirjoitetaan kolumni.

Merkittävimmät syyt olla tekemättä mitään ovat kiire ja kustannustehokkuus, projektitutkija Koski sanoo. Tiedosta tappelemisen sijaan jutut tehdään haastattelemalla.

”Viranomainen voi melko turvallisesti ja seurauksetta pelata aikaa. Tämä osuu uutistyön kovimpaan ytimeen”, Koski huomauttaa.

 

Julkisuuslakiin vetoaa kyselyn mukaan tietopyynnöissään puolet vastaajista. Sama joukko kertoi huonoista kokemuksista hieman useammin kuin epämuodollisempia pyyntöjä tekevät.

Kosken mukaan tämä voi johtua paitsi hankalammista juttuaiheista myös siitä, että ystävällinen mutta määrätietoinen, suoraan tiedonhaltijalle tehty pyyntö toimii virallista paremmin. Siihen on antanut viitteitä myös aiempi tutkimus.

”Paljon on kiinni toimittajan pelisilmästä. Julkisuuslain toteutuminen on paljon viranomaisen asenteen varassa”, Koski sanoo.

”Mitä mukavampi vuorovaikutustilanne on, sitä todennäköisemmin tiedon saa.”

Niin ei pitäisi tietenkään olla, Koski muistuttaa.

Saman on todennut myös Suomen Kuvalehden toimittaja Salla Vuorikoski.

”Kaikki ystävällisyys on viranomaisten kanssa toimiessa hyväksi. Samalla on oltava virallinen”, hän sanoo.

Omat tietopyyntönsä Vuorikoski pyrkii rajaamaan ja yksilöimään tarkasti. Silloin vastaanottajan ensimmäinen ajatus ei ole kohtuuton työtaakka.

Vuorikoski pitää tärkeänä sitä, että toimittaja tietää, mitä hänellä on oikeus vaatia.

”Minulle ei koskaan riitä se, että tietoa ei vain anneta. Haluan aina tietää, mihin se perustuu”, Vuorikoski sanoo.

”Kun vähän haastaa, usein tajutaan, että tiedon voikin antaa.”

Joka neljäs ei pyydä asiakirjoja

Viranomaisten asiakirjatiedot uutistyössä -kyselyyn vastasi yhteensä 253 journalistista työtä tekevää Journalistiliiton ja Päätoimittajien yhdistyksen jäsentä.

Vastaajista 62 prosenttia kertoi työskentelevänsä toimittajana.

28 prosenttia kertoi, ettei ole koskaan hankkinut viranomaisilta asiakirjatietoja työssään. Tämä osa vastaajista ei vastannut asiakirjapyyntöjä tarkemmin käsitelleisiin kysymyksiin.

Jyväskylän yliopisto julkaisee lisää tuloksia syksyn aikana.



4 2019
Arkisto

Rahahautomo

Valokuvausjärjestö Finnfoto kylpee rahassa, jota se ei ole saanut jaettua kuvaajille.

"Politiikan toimittajat puhuvat liian vähän politiikan sisällöistä"

Vuoden journalistin Vappu Kaarenojan mielestä osa politiikan journalismista tuo mieleen urheilusivut.

Jos sössii lehdistönvapauden, voi heittää hyvästit demokratialle

Kansalaisen kannalta on yhdentekevää, lopettaako journalisti työskentelyn ennakkosensuurin vai netissä käydyn vihakampanjan seurauksena, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Maailma muuttuu vihamielisemmäksi toimittajia kohtaan

Suomi nousi tänä vuonna sananvapaustilaston kakkoseksi, mutta entistä harvemmassa massa tilanne on hyvä tai tyydyttävä. Kymmenen viime vuoden aikana työnsä vuoksi on kuollut yli 700 journalistia.

Freelanceriksi jääminen on heittäytymistä epävarmuuteen, jossa nirsous johtaa konkurssiin

Ennen halusin tehdä ensisijassa yhteiskunnallisesti merkittävää ja lukijaa koskettavaa journalismia. Sittemmin on valjennut yrittäjän arjen totuus, kirjoittaa Lauri Rotko.

Antaisit itse paremmat erätaukohaastattelut, Susanna Luikku

Avun toimittaja Susanna Luikku tähtäsi jääkiekkoilijaksi, mutta päätyi urheilutoimittajaksi. Hän suhtautuu kriittisesti otteluiden erätaukohaastatteluihin.

Haaga-Helian journalismiopiskelijat tarkistivat kansainvälisessä projektissa kuusi EU-väitettä. ”Työssä huomasi, miten paljon asiaa muutamaan lauseeseen saattaa sisältyä”, sanoo Emmi Syrjäniemi (oik.), joka oli mukana tarkistamassa Ville Niinistön (vihr.) twiittiä. Vierellä tarkistustyötä ohjannut lehtori Kaarina Järventaus.

Journalismin opiskelijat tarkistivat EU-väitteitä: enemmistö ”sinne päin”

EU-vaaleihin liittyvä projekti muistuttaa toimittajia tarkistamaan siteerausten faktat ja miettimään otsikoista syntyviä vaikutelmia.

Kom till Afrika, här finns plats!

När det gäller den finska marknaden för Afrikanyheter behöver jag sällan konkurrera med någon, skriver Journalistens nya kolumnist Liselott Lindström, Afrikastringer för Yle.

Ei mitään muttia – vai sittenkin pari?

Verbittömiä lauseita, mutta-sanalla alkavia virkkeitä, ja-sanan pois jättäviä listauksia. Kaikkia näkyy journalistisissa teksteissä jatkuvasti. Mutta saako näin tehdä, pohtii Ville Eloranta.

Pk-media, invandringskritik och andra ord

Vad finns inbyggt i begrepp som politisk korrekt (pk), islamisering, patriot eller i en valseger som liknas vid en tsunami, frågar Jeanette Björkqvist.

Hyvä juttu, ei kauppoja

Tuomo Pirttimaan juttukeikka Norjan vuonolle sujui kuin unelma, kunnes tuli aika kartoittaa aiheen virallista puolta.

Toimittaja aikoo erota päätoimittajan vaaliehdokkuuden takia

Sanomalehti Pohjalaisen päätoimittajan ehdokkuus eduskuntavaaleissa hiertää toimituksen ja johdon välejä.

Nuoret haluavat reunoilta kovettunutta juustosämpylää siinä missä muutkin

Nuorten hupenevaa kiinnostusta ammattiyhdistysliikkeeseen selitetään usein joko sen imago-ongelmalla tai nuorten ideologisilla valinnoilla. Syy on kuitenkin muualla, kirjoittaa liiton opiskelijalähettiläs Martta Kallionpää.

Tervetuloa takaisin

Journalistiliitossa kokeillaan, millaisia tuloksia eronneiden jäsenten takaisin houkutteleminen tuottaa, liiton tiedottaja Manu Haapalainen kirjoittaa.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta