Viranomainen vastaa, jos tietopyyntö miellyttää

Joka neljäs ei pyydä asiakirjoja

Viranomaisten asiakirjatiedot uutistyössä -kyselyyn vastasi yhteensä 253 journalistista työtä tekevää Journalistiliiton ja Päätoimittajien yhdistyksen jäsentä.

Vastaajista 62 prosenttia kertoi työskentelevänsä toimittajana.

28 prosenttia kertoi, ettei ole koskaan hankkinut viranomaisilta asiakirjatietoja työssään. Tämä osa vastaajista ei vastannut asiakirjapyyntöjä tarkemmin käsitelleisiin kysymyksiin.

Jyväskylän yliopisto julkaisee lisää tuloksia syksyn aikana.

JOURNALISTI
17.8.2018

Marja Honkonen, teksti
Johanna Sarajärvi, grafiikka

Toimittajat kertovat viranomaisten vastaavan asiakirjapyyntöihin hyvin, mutta vaikeissa aiheissa ensimmäinen vastaus on usein ”ei”. Jos tiedot jäävät saamatta, harva tekee muuta kuin urputtaa kollegalle.

Kun toimittaja pyytää viranomaiselta tietoja, ne useimmiten toimitetaan.

Asia käy ilmi Jyväskylän yliopiston tekemästä kyselystä. Siihen vastanneista asiakirja- ja tietopyyntöjä tehneistä 181 journalistista 67 prosenttia kertoo saaneensa pyytämänsä tiedot usein ja neljännes aina.

Vain seitsemän prosenttia vastanneista kertoi, ettei yleensä saa kaikkia pyytämiään tietoja.

Projektitutkija Aleksi Kosken mukaan tulos on yllättävä, sillä samaan aikaan toimittajat kertovat kyselyssä useista ongelmista tiedonhankinnassa. Myös aiempien tutkimusten mukaan esimerkiksi kunnilla on suuria vaikeuksia soveltaa julkisuuslakia.

Tulosta selittää ongelmien keskittyminen tiettyihin juttuaiheisiin – ja toimittajien ymmärtäväisyys.

Kyselyyn vastanneet antavat hyviä kouluarvosanoja jopa viranomaisille, joiden toiminnassa he kertovat kohdanneensa merkittäviä ongelmia. Kaikkien viranomaisten keskiarvo on 7,8. Parhaat arvosanat kyselyssä saavat tuomioistuimet ja pelastusviranomaiset (8,9), heikoimmat kunnalliset ja valtiolliset liikelaitokset (7,0). Nelosia annetuista arvosanoista oli vain kolme prosenttia.

”Toimittajat antavat paljon anteeksi, jos lopulta saavat tiedot”, Koski sanoo.

”He eivät ole herkkänahkaisia tai valita turhasta. Vakavimmat tapaukset päätyvät julkisuuteen syystäkin.”

 

Sama viranomainen saattaa vastata rutiinipyyntöön vitkastelematta, mutta nikotella omaa toimintaansa koskevan, kiusallisen tiedustelun kohdalla.

Sen on huomannut freelancetoimittaja Jarno Liski, jonka Verohallinnolle tekemiä tietopyyntöjä on puitu tänä ja viime vuonna korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Molemmat tapaukset liittyivät veronkierron valvontaan – ja molemmat Liski voitti jo hallinto-oikeudessa.

Asiakirjojen saaminen takkuaa Liskin kokemuksen mukaan käytännössä aina silloin, kun ne koskevat valvovien viranomaisten omia laiminlyöntejä.

Tietopyyntöjä Liski tekee useita viikossa, ja ensimmäinen vastaus niihin on yleensä ”ei”.

”80 prosenttia kielteisistä vastauksista laukeaa siihen, kun pyytää kirjallista valituskelposta päätöstä. Virkamiehelle on pienempi vaiva etsiä ja antaa paperit”, Liski sanoo.

Valituskelpoisen päätöksen pyytäminen on Liskin mielestä jokaisen toimittajan velvollisuus. Oikeuteen saakka hän on vienyt itse saamistaan hylsyistä toistakymmentä, osin Journalistiliiton juristin avulla.

Rajatapausten kohdalla kynnys hakea oikeutta on Liskin mukaan noussut. Hallintotuomioistuinten maksut yli kaksinkertaistuivat 250 euroon ja 500 euroon vuonna 2016.

”Voi niitä freelancerkin viedä oikeuteen, mutta täytyy tykätä asiastaan. Se on joko etelänmatka tai valitus.”

 

Kyselyn perusteella viranomaisille onkin melko vaaratonta jättää tiedot antamatta ja rikkoa julkisuuslakia.

23 prosenttia kyselyn vastaajista ei tehnyt mitään, vaikka koki, että heiltä evättyjen tietojen olisi pitänyt olla toimittajille julkisia.

Hallinto-oikeuteen asiansa on vienyt vain 20 prosenttia vastanneista. Kahdeksan prosenttia on kannellut laillisuusvalvojalle. Useimmin asiasta urputetaan omassa toimituksessa tai kirjoitetaan kolumni.

Merkittävimmät syyt olla tekemättä mitään ovat kiire ja kustannustehokkuus, projektitutkija Koski sanoo. Tiedosta tappelemisen sijaan jutut tehdään haastattelemalla.

”Viranomainen voi melko turvallisesti ja seurauksetta pelata aikaa. Tämä osuu uutistyön kovimpaan ytimeen”, Koski huomauttaa.

 

Julkisuuslakiin vetoaa kyselyn mukaan tietopyynnöissään puolet vastaajista. Sama joukko kertoi huonoista kokemuksista hieman useammin kuin epämuodollisempia pyyntöjä tekevät.

Kosken mukaan tämä voi johtua paitsi hankalammista juttuaiheista myös siitä, että ystävällinen mutta määrätietoinen, suoraan tiedonhaltijalle tehty pyyntö toimii virallista paremmin. Siihen on antanut viitteitä myös aiempi tutkimus.

”Paljon on kiinni toimittajan pelisilmästä. Julkisuuslain toteutuminen on paljon viranomaisen asenteen varassa”, Koski sanoo.

”Mitä mukavampi vuorovaikutustilanne on, sitä todennäköisemmin tiedon saa.”

Niin ei pitäisi tietenkään olla, Koski muistuttaa.

Saman on todennut myös Suomen Kuvalehden toimittaja Salla Vuorikoski.

”Kaikki ystävällisyys on viranomaisten kanssa toimiessa hyväksi. Samalla on oltava virallinen”, hän sanoo.

Omat tietopyyntönsä Vuorikoski pyrkii rajaamaan ja yksilöimään tarkasti. Silloin vastaanottajan ensimmäinen ajatus ei ole kohtuuton työtaakka.

Vuorikoski pitää tärkeänä sitä, että toimittaja tietää, mitä hänellä on oikeus vaatia.

”Minulle ei koskaan riitä se, että tietoa ei vain anneta. Haluan aina tietää, mihin se perustuu”, Vuorikoski sanoo.

”Kun vähän haastaa, usein tajutaan, että tiedon voikin antaa.”

Joka neljäs ei pyydä asiakirjoja

Viranomaisten asiakirjatiedot uutistyössä -kyselyyn vastasi yhteensä 253 journalistista työtä tekevää Journalistiliiton ja Päätoimittajien yhdistyksen jäsentä.

Vastaajista 62 prosenttia kertoi työskentelevänsä toimittajana.

28 prosenttia kertoi, ettei ole koskaan hankkinut viranomaisilta asiakirjatietoja työssään. Tämä osa vastaajista ei vastannut asiakirjapyyntöjä tarkemmin käsitelleisiin kysymyksiin.

Jyväskylän yliopisto julkaisee lisää tuloksia syksyn aikana.



5 2020
Arkisto

Tämä voi olla ainoa tilaisuutemme mediatukeen

Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa valtio on jakanut journalismille koronatukea 24 – 66 miljoonaa euroa normaalin mediatuen päälle. Suomessa tiedonvälitystä ei tueta, vielä. Nyt tilanne on kuitenkin lupaavampi kuin vuosikymmeniin, kirjoittaa Maria Pettersson.

Kuohuva toimitus on loistopaikka edetä uralla, Riikka Räisänen

Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja tietää jo, kuka kolumnisti seuraavaksi ehdottaa yhtiön rahoituksen leikkaamista.

Koronan mukana kiire katosi ja filosofia palasi

Kodissamme on nukuttu enemmän kuin aikoihin. Yhtenä yönä en saanut unta, kun olin nukkunut niin jumalattoman paljon edellisinä, kirjoittaa Lauri Rotko.

Medier med mössan i hand

”Det är problematiskt om mediernas roll och deras stödbehov villkoras med coronavirusutbrottet”, skriver Dan Lolax.

Mediatuki on demokratiatuki – ja poliitikkojen olisi aika ymmärtää se

”Median asia ei ole vain median asia. Se on kansalaisten asia. Ja tämä tuntuu poliitikoilta unohtuneen”, kirjoittaa Hanne Aho.

Arvoisat kansalaiset, muistakaa resilienssi!

”Lohdullista – mutta samalla oireellista – on se, että moni journalisti pyrkii edelleen selittämään resilienssin”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Verkko toi uutta ay-koulutukseen

”Verkkokoulutus osoittautui yllättävän käteväksi ja vuorovaikutukselliseksi koulutusmuodoksi”, kirjoittaa työehtoasiamies Terhi Tarvainen.

Direktsändningarnas man

Döda: Redaktör Tomas Ek 6. 1.1957 Helsingfors – 2. 5.2020 Helsingfors

Teräväkielinen pomo muisti myös kannustaa

Kuolleita: Päätoimittaja Pekka Hyvärinen 20. 7. 1951 Kuopio – 10. 5. 2020 Helsinki

Uutisia, ei niinkään analyysejä

Kuolleita: Toimittaja Olli Pohjanpalo 21. 3. 1954 Hamilton Kanada – 11. 5. 2020 Helsinki

”Julkaistu kuva oli hyvä kuva”

Kuolleita: Valokuvaaja Mauri Vuorinen 11. 10. 1928 Hämeenkyrö – 30. 3. 2020 Tampere

Oikeutta puolustava marjakapitalisti

Kuolleita: Toimittaja Helena Hyvärinen 6.11. 1950 Tampere – 1.5.2020 Tampere

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta