Myllytys koettelee sananvapautta

JOURNALISTI
15.6.2018

Markku Lappalainen

Kirjoittaja on Journalistin päätoimittaja, joka jää kesällä eläkkeelle.

Toimituksien supistukset ja ulkopuolinen painostus leimaavat journalistien arkea, kirjoittaa päätoimittaja Markku Lappalainen.

Aikani Journalistin päätoimittajana voi kiteyttää kahteen kirjaimeen, jotka ovat leimanneet media-alan arkea.

Kirjaimet ovat y ja t. Ne liittyvät moniin keskeisiin tapahtumiin ja ilmiöihin, joita Journalisti on käsitellyt yhdeksän ja puolen viime vuoden aikana.

Yt:t – taloudellisiin ja/tai tuotannollisiin syihin perustuvat yhteistoimintaneuvottelut – merkitsevät paljon muutakin kuin irtisanomisia ja uudelleenjärjestelyjä. Niiden vaikutukset ulottuvat syvälle tiedonvälityksen ytimeen: sananvapauteen sekä ihmisten oikeuteen saada oikeita ja olennaisia tietoja.

Kalevan entinen päätoimittaja, sittemmin Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen kuvasi vuonna 2009 mediataloissa alkaneita yt-neuvotteluja arveluttaviksi.

”Nyt kaivetaan suomalaisen journalismin uskottavuuden hautaa, leikitään tulella. Isot asiat ovat pelissä - - toimituksia supistetaan, tiedottajien määrä kasvaa.”

Uskottavuuden hautaa oli alettu kaivaa myös Uimosen entisellä reviirillä, Kalevassa. Hänen seuraajansa Markku Mantila joutui jokseenkin ensi töinään yt-neuvottelujen pyörteisiin.

”Saivat olla ensimmäiset ja viimeiset”, Mantila totesi.

Viiden päätoimittajavuotensa aikana Mantila joutui monesti syömään sanansa. Myös hänen seuraajalleen yt:t ovat tulleet tutuiksi. Uutisoimme Journalistin tässä numerossa Kalevan tuoreimmista leikkauksista.

 

Kaikki perinteiset mediatalot ovat käyneet läpi samanlaisen myllytyksen. Toimituksia on supistettu ja toimintaa järjestelty toistuvina aaltoina.

Nyt jo puhki puhuttu median murros ei vielä kymmenkunta vuotta sitten hahmottunut kaikissa ulottuvuuksissaan. Vähitellen kävi ilmi, että kyseessä ei ollut 1990-luvun laman kaltainen, verrattain nopeasti ohi menevä talouden häiriötila.

Perinteisen median ansainta oli hakusessa: mainosraha etsi uusia väyliä ja digitaaliset kanavat alkoivat valloittaa sisällön jakelua – tuottamatta paljonkaan, mutta rahaa ahmien.

Työntekijöiden hämmennystä lisäsi se, että monet mediatalot maksoivat omistajilleen edelleen sievoisia osinkoja ja jopa lisäosinkoja. Jaettavaa saatiin vähentämällä henkilökuntaa. Se puhalsi moneen toimitukseen pahaa ilmaa.

Työtä tehtiin aiempaa enemmän entistä pienemmällä joukolla: printtiä ja digiä, hitaasti ja reaaliaikaisesti. Ryhdyttiin somettamaan ja kehittelemään uusia palveluja. Väsymys ja paha mieli pesiytyivät sellaisillekin työpaikoille, jotka tunnettiin hyvästä meiningistään.

Säästökuurit ja uudet linjaukset heikensivät myös freelancerien työmahdollisuuksia, mikä on osaltaan kaventanut sisältöjen monimuotoisuutta. Sama vaikutus on ollut toimitusmateriaalin kierrätyksellä.

 

Yt:t eivät liity pelkästään sanomalehtivetoiseen mediaan. Yleisradiossa on viime vuosien aikana ollut käynnissä jatkuva yt-prosessi: neuvotteluja neuvottelujen jälkeen, ja pahimmillaan useita päälletysten.

Samalla kun Ylen toimintoja on järjestelty uudelleen (ja uudelleen), väkeä on vähennetty – kenties kuitenkin hieman pehmeämmin keinoin kuin kaupallisen median puolella. Jokaiselle yksilölle työn loppuminen on kova paikka, tapahtuipa se miten tahansa.

Yleen on kohdistunut myös poikkeuksellisen kova poliittinen paine.

Mika Lintilän (kesk.) johtama parlamentaarinen työryhmä loi nykyisen, veropohjaisen rahoitusmallin. Pian sen jälkeen käynnistyi toinen parlamentaarinen työ Arto Satosen (kok.) johdolla: nyt linjauksen kohteena olivat rahoitus ja Ylen tehtävät.

Kriittisen julkisuuden kohteeksi joutuneet poliitikot ovat kerkeästi painostaneet Yleä vilauttamalla rahoituskorttia. Myös kaupallinen media on näyttävästi leimannut Ylen ”markkinahäiriköksi”, vaikka Ylellä ei ole avainroolia sen vaikeuksissa.

Eräänlainen poliittisen paineen huipentuma oli pääministeri Juha Sipilän (kesk.) viestittely. Sen käsittely Ylessä johti kriisiin. Yle sai langettavan päätöksen Julkisen sanan neuvostolta journalistisen päätösvallan luovuttamisesta ulkopuoliselle.

Lopulta Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen erosi, mutta Sipilä pääsi livahtamaan vastuusta vähin seurauksin.

Rahoituksen vähentämisellä uhkailu ja jatkuvat yt-neuvottelut ovat luoneet hämmennystä, jolla on vaikuttanut Ylen toimintaan.

Vaikka väki väsyy, Ylessäkin työntekijöitä leimaa sama eetos kuin kaupallisen median kollegoita: fokus on työssä myös silloin, kun paine kattilassa kasvaa – tulee se ulkoa tai sisältä.

 

Tämän kaiken katveessa on vähitellen voimistunut yhteiskunnan polarisaatiota ilmentävä vihan ilmapiiri, jossa tarkistetut tosiasiat eivät ole kovaa valuuttaa. Kampanjointi journalisteja, ”valtamediaksi” leimattua perinteistä mediaa ja kaikkia Journalistin ohjeita noudattavia vastaan on voimistunut.

Rujoimmillaan kampanjointi on yksittäisiin tekijöihin ja toimituksiin kohdistuvaa ahdistelua, jonka tavoite on vaikuttaa siihen, mitä julkaistaan – siihen, millaista tietoa yleisölle saa välittää. Ahdistelun vaikuttimeksi on riittänyt joskus sekin, että toimittaja on julkaissut tietoja, joista ahdistelija ei pidä.

Journalismin suurin uhka eivät sittenkään ole Risto Uimosen mainitsemat tiedottajat. Toimituksien supistamisen riskit hän ymmärsi oikein, mutta harva tajusi vielä kymmenkunta vuotta sitten, millaiset mitat painostus ja suoranainen uhkailu voivat saada.

Sananvapauden kannalta on ensiarvoista, että journalistit voivat tehdä työtään tarvitsematta pelätä ja tulematta ahdistelluiksi. Sananvapaustyö pitää turvata lailla. Olemassa olevan lainsäädännön turva ei ole riittävä, kuten rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio toteaa tässä lehdessä (s. 6).

Tinkimätön journalismi, alan parhaiden perinteiden noudattaminen ja laadun vaaliminen ovat toimituksien omia keinoja vastata ulkoisiin paineisiin. Journalistin ohjeet ja Julkisen sanan neuvoston työ ovat keskeinen osa kestävän journalismin perustaa.

Journalismi elää yleisön luottamuksesta, jota pitää vaalia. Tekijöiden on entistä avoimemmin kyettävä kertomaan se, miten toimitukselliset valinnat on tehty. Tietojen oikeellisuus ja merkityksellisyys on osoitettava sitä perusteellisemmin ja selkeämmin, mitä tärkeämmästä asiasta on kyse.



4 2019
Arkisto

Rahahautomo

Valokuvausjärjestö Finnfoto kylpee rahassa, jota se ei ole saanut jaettua kuvaajille.

"Politiikan toimittajat puhuvat liian vähän politiikan sisällöistä"

Vuoden journalistin Vappu Kaarenojan mielestä osa politiikan journalismista tuo mieleen urheilusivut.

Jos sössii lehdistönvapauden, voi heittää hyvästit demokratialle

Kansalaisen kannalta on yhdentekevää, lopettaako journalisti työskentelyn ennakkosensuurin vai netissä käydyn vihakampanjan seurauksena, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Maailma muuttuu vihamielisemmäksi toimittajia kohtaan

Suomi nousi tänä vuonna sananvapaustilaston kakkoseksi, mutta entistä harvemmassa massa tilanne on hyvä tai tyydyttävä. Kymmenen viime vuoden aikana työnsä vuoksi on kuollut yli 700 journalistia.

Freelanceriksi jääminen on heittäytymistä epävarmuuteen, jossa nirsous johtaa konkurssiin

Ennen halusin tehdä ensisijassa yhteiskunnallisesti merkittävää ja lukijaa koskettavaa journalismia. Sittemmin on valjennut yrittäjän arjen totuus, kirjoittaa Lauri Rotko.

Antaisit itse paremmat erätaukohaastattelut, Susanna Luikku

Avun toimittaja Susanna Luikku tähtäsi jääkiekkoilijaksi, mutta päätyi urheilutoimittajaksi. Hän suhtautuu kriittisesti otteluiden erätaukohaastatteluihin.

Haaga-Helian journalismiopiskelijat tarkistivat kansainvälisessä projektissa kuusi EU-väitettä. ”Työssä huomasi, miten paljon asiaa muutamaan lauseeseen saattaa sisältyä”, sanoo Emmi Syrjäniemi (oik.), joka oli mukana tarkistamassa Ville Niinistön (vihr.) twiittiä. Vierellä tarkistustyötä ohjannut lehtori Kaarina Järventaus.

Journalismin opiskelijat tarkistivat EU-väitteitä: enemmistö ”sinne päin”

EU-vaaleihin liittyvä projekti muistuttaa toimittajia tarkistamaan siteerausten faktat ja miettimään otsikoista syntyviä vaikutelmia.

Kom till Afrika, här finns plats!

När det gäller den finska marknaden för Afrikanyheter behöver jag sällan konkurrera med någon, skriver Journalistens nya kolumnist Liselott Lindström, Afrikastringer för Yle.

Ei mitään muttia – vai sittenkin pari?

Verbittömiä lauseita, mutta-sanalla alkavia virkkeitä, ja-sanan pois jättäviä listauksia. Kaikkia näkyy journalistisissa teksteissä jatkuvasti. Mutta saako näin tehdä, pohtii Ville Eloranta.

Pk-media, invandringskritik och andra ord

Vad finns inbyggt i begrepp som politisk korrekt (pk), islamisering, patriot eller i en valseger som liknas vid en tsunami, frågar Jeanette Björkqvist.

Hyvä juttu, ei kauppoja

Tuomo Pirttimaan juttukeikka Norjan vuonolle sujui kuin unelma, kunnes tuli aika kartoittaa aiheen virallista puolta.

Toimittaja aikoo erota päätoimittajan vaaliehdokkuuden takia

Sanomalehti Pohjalaisen päätoimittajan ehdokkuus eduskuntavaaleissa hiertää toimituksen ja johdon välejä.

Nuoret haluavat reunoilta kovettunutta juustosämpylää siinä missä muutkin

Nuorten hupenevaa kiinnostusta ammattiyhdistysliikkeeseen selitetään usein joko sen imago-ongelmalla tai nuorten ideologisilla valinnoilla. Syy on kuitenkin muualla, kirjoittaa liiton opiskelijalähettiläs Martta Kallionpää.

Tervetuloa takaisin

Journalistiliitossa kokeillaan, millaisia tuloksia eronneiden jäsenten takaisin houkutteleminen tuottaa, liiton tiedottaja Manu Haapalainen kirjoittaa.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta