Myllytys koettelee sananvapautta

Toimituksien supistukset ja ulkopuolinen painostus leimaavat journalistien arkea, kirjoittaa päätoimittaja Markku Lappalainen.
JOURNALISTI
15.6.2018

Markku Lappalainen

Kirjoittaja on Journalistin päätoimittaja, joka jää kesällä eläkkeelle.

Aikani Journalistin päätoimittajana voi kiteyttää kahteen kirjaimeen, jotka ovat leimanneet media-alan arkea.

Kirjaimet ovat y ja t. Ne liittyvät moniin keskeisiin tapahtumiin ja ilmiöihin, joita Journalisti on käsitellyt yhdeksän ja puolen viime vuoden aikana.

Yt:t – taloudellisiin ja/tai tuotannollisiin syihin perustuvat yhteistoimintaneuvottelut – merkitsevät paljon muutakin kuin irtisanomisia ja uudelleenjärjestelyjä. Niiden vaikutukset ulottuvat syvälle tiedonvälityksen ytimeen: sananvapauteen sekä ihmisten oikeuteen saada oikeita ja olennaisia tietoja.

Kalevan entinen päätoimittaja, sittemmin Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen kuvasi vuonna 2009 mediataloissa alkaneita yt-neuvotteluja arveluttaviksi.

”Nyt kaivetaan suomalaisen journalismin uskottavuuden hautaa, leikitään tulella. Isot asiat ovat pelissä - - toimituksia supistetaan, tiedottajien määrä kasvaa.”

Uskottavuuden hautaa oli alettu kaivaa myös Uimosen entisellä reviirillä, Kalevassa. Hänen seuraajansa Markku Mantila joutui jokseenkin ensi töinään yt-neuvottelujen pyörteisiin.

”Saivat olla ensimmäiset ja viimeiset”, Mantila totesi.

Viiden päätoimittajavuotensa aikana Mantila joutui monesti syömään sanansa. Myös hänen seuraajalleen yt:t ovat tulleet tutuiksi. Uutisoimme Journalistin tässä numerossa Kalevan tuoreimmista leikkauksista.

 

Kaikki perinteiset mediatalot ovat käyneet läpi samanlaisen myllytyksen. Toimituksia on supistettu ja toimintaa järjestelty toistuvina aaltoina.

Nyt jo puhki puhuttu median murros ei vielä kymmenkunta vuotta sitten hahmottunut kaikissa ulottuvuuksissaan. Vähitellen kävi ilmi, että kyseessä ei ollut 1990-luvun laman kaltainen, verrattain nopeasti ohi menevä talouden häiriötila.

Perinteisen median ansainta oli hakusessa: mainosraha etsi uusia väyliä ja digitaaliset kanavat alkoivat valloittaa sisällön jakelua – tuottamatta paljonkaan, mutta rahaa ahmien.

Työntekijöiden hämmennystä lisäsi se, että monet mediatalot maksoivat omistajilleen edelleen sievoisia osinkoja ja jopa lisäosinkoja. Jaettavaa saatiin vähentämällä henkilökuntaa. Se puhalsi moneen toimitukseen pahaa ilmaa.

Työtä tehtiin aiempaa enemmän entistä pienemmällä joukolla: printtiä ja digiä, hitaasti ja reaaliaikaisesti. Ryhdyttiin somettamaan ja kehittelemään uusia palveluja. Väsymys ja paha mieli pesiytyivät sellaisillekin työpaikoille, jotka tunnettiin hyvästä meiningistään.

Säästökuurit ja uudet linjaukset heikensivät myös freelancerien työmahdollisuuksia, mikä on osaltaan kaventanut sisältöjen monimuotoisuutta. Sama vaikutus on ollut toimitusmateriaalin kierrätyksellä.

 

Yt:t eivät liity pelkästään sanomalehtivetoiseen mediaan. Yleisradiossa on viime vuosien aikana ollut käynnissä jatkuva yt-prosessi: neuvotteluja neuvottelujen jälkeen, ja pahimmillaan useita päälletysten.

Samalla kun Ylen toimintoja on järjestelty uudelleen (ja uudelleen), väkeä on vähennetty – kenties kuitenkin hieman pehmeämmin keinoin kuin kaupallisen median puolella. Jokaiselle yksilölle työn loppuminen on kova paikka, tapahtuipa se miten tahansa.

Yleen on kohdistunut myös poikkeuksellisen kova poliittinen paine.

Mika Lintilän (kesk.) johtama parlamentaarinen työryhmä loi nykyisen, veropohjaisen rahoitusmallin. Pian sen jälkeen käynnistyi toinen parlamentaarinen työ Arto Satosen (kok.) johdolla: nyt linjauksen kohteena olivat rahoitus ja Ylen tehtävät.

Kriittisen julkisuuden kohteeksi joutuneet poliitikot ovat kerkeästi painostaneet Yleä vilauttamalla rahoituskorttia. Myös kaupallinen media on näyttävästi leimannut Ylen ”markkinahäiriköksi”, vaikka Ylellä ei ole avainroolia sen vaikeuksissa.

Eräänlainen poliittisen paineen huipentuma oli pääministeri Juha Sipilän (kesk.) viestittely. Sen käsittely Ylessä johti kriisiin. Yle sai langettavan päätöksen Julkisen sanan neuvostolta journalistisen päätösvallan luovuttamisesta ulkopuoliselle.

Lopulta Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen erosi, mutta Sipilä pääsi livahtamaan vastuusta vähin seurauksin.

Rahoituksen vähentämisellä uhkailu ja jatkuvat yt-neuvottelut ovat luoneet hämmennystä, jolla on vaikuttanut Ylen toimintaan.

Vaikka väki väsyy, Ylessäkin työntekijöitä leimaa sama eetos kuin kaupallisen median kollegoita: fokus on työssä myös silloin, kun paine kattilassa kasvaa – tulee se ulkoa tai sisältä.

 

Tämän kaiken katveessa on vähitellen voimistunut yhteiskunnan polarisaatiota ilmentävä vihan ilmapiiri, jossa tarkistetut tosiasiat eivät ole kovaa valuuttaa. Kampanjointi journalisteja, ”valtamediaksi” leimattua perinteistä mediaa ja kaikkia Journalistin ohjeita noudattavia vastaan on voimistunut.

Rujoimmillaan kampanjointi on yksittäisiin tekijöihin ja toimituksiin kohdistuvaa ahdistelua, jonka tavoite on vaikuttaa siihen, mitä julkaistaan – siihen, millaista tietoa yleisölle saa välittää. Ahdistelun vaikuttimeksi on riittänyt joskus sekin, että toimittaja on julkaissut tietoja, joista ahdistelija ei pidä.

Journalismin suurin uhka eivät sittenkään ole Risto Uimosen mainitsemat tiedottajat. Toimituksien supistamisen riskit hän ymmärsi oikein, mutta harva tajusi vielä kymmenkunta vuotta sitten, millaiset mitat painostus ja suoranainen uhkailu voivat saada.

Sananvapauden kannalta on ensiarvoista, että journalistit voivat tehdä työtään tarvitsematta pelätä ja tulematta ahdistelluiksi. Sananvapaustyö pitää turvata lailla. Olemassa olevan lainsäädännön turva ei ole riittävä, kuten rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio toteaa tässä lehdessä (s. 6).

Tinkimätön journalismi, alan parhaiden perinteiden noudattaminen ja laadun vaaliminen ovat toimituksien omia keinoja vastata ulkoisiin paineisiin. Journalistin ohjeet ja Julkisen sanan neuvoston työ ovat keskeinen osa kestävän journalismin perustaa.

Journalismi elää yleisön luottamuksesta, jota pitää vaalia. Tekijöiden on entistä avoimemmin kyettävä kertomaan se, miten toimitukselliset valinnat on tehty. Tietojen oikeellisuus ja merkityksellisyys on osoitettava sitä perusteellisemmin ja selkeämmin, mitä tärkeämmästä asiasta on kyse.



8 2018
Arkisto

Kollegojen kuteet

Kuusi media-alan ammattilaista näyttää ja kertoo, miten he pukeutuvat töihin. Kerro sinäkin Twitterissä hashtagilla #paallakoska.

Kansalaiset mukaan. ”Toivon, että suuri yleisö antaisi henkistä tukea työlle, jossa moniarvoista viestintää pidetään yllä”, sanoo Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio.

Maalitus on koko yhteiskunnan asia

Helsingin käräjäoikeudessa käsitellään parhaillaan syytteitä toimittajiin ja mediaan kohdistuneista rikoksista. Haitalliseen vaikuttamiseen voisi puuttua terävämmin.

En minä, vaan tämä ammatti

Vihapuheen ilmiöllistäminen auttaa, kun toimittaja on verkkoraivon kohteena, sanoo itsekin solvatuksi joutunut Suvi-Tuulia Nykänen.

Myllytys koettelee sananvapautta

Toimituksien supistukset ja ulkopuolinen painostus leimaavat journalistien arkea, kirjoittaa päätoimittaja Markku Lappalainen.

Pieni kohu-opas

”Kohujournalismissa media itse määrittelee asian kohuksi ja etäännyttää näin itsensä vastuusta kytkeä aihe tosimaailman tapahtumiin”, kirjoittaa Johanna Vehkoo.

Palkittua uutistyötä. Annamari Nurminen ja Esko Pihkala saivat yhdessä STT:n työryhmän kanssa Bonnier-palkinnon seksuaalista häirintää ja ahdistelua käsittelevistä jutuistaan. Palkintoraati kiitteli tekijöitä huolellisesta, sinnikkäästä ja rohkeasta uutistyöstä.

Hiljaista sympatiaa

Psyykkisen järkytyksen kokeneen haastattelussa on hyvä osata kuunnella. Annamari Nurminen ja Esko Pihkala kohtasivat naisia, jotka olivat koululaisina joutuneet opettajan seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi.

Myy, opasta ja ole uskottava

Verkossa yleisö tarvitsee perusteluita ja kädestä pitämistä – ja toimittaja rohkeutta etsiä omaa ääntään, sanoo verkkokerronnasta kirjan tehnyt Terhi Upola.

Slutspurt i juni. För en förlagsredaktör är sommaren en intensiv period. Alla böcker som ska ut till höstens bokmässor måste gå i tryck senast under juni. ”Innan boken går i tryck kan man vara lite hysterisk och dubbelkolla att allt är okej. Sedan tar man det lugnt tills den ska recenseras”, säger Myrika Ekbom.

Hängmattan hägrar också för förlagsredaktören

Alla texter som ska ges ut i bokform behöver redigeras av proffs. Den som försöker ta en genväg riskerar att boken blir full av stavfel och upprepningar.

Mielipide vastaan fakta

Kielteiseen valoon joutuneelle pitää antaa mahdollisuus samanaikaiseen kuulemiseen tai vastineeseen.

Täältä ja muualta. ”Kymmenkunta vuotta sitten matkat nähtiin lähinnä kustannuseränä, mutta viime vuosina olen käynyt ulkomailla  juttukeikoilla noin neljä kertaa vuodessa”, sanoo Keskisuomalaisen Janne Yläjoki. ”On sisäistetty, että uskottavaan ulkomaanjournalismiin tarvitaan muutakin kuin sitä, että kirjoitetaan neljän seinän sisällä.”

Oman näkökulman perässä

Keskisuomalaisen ulkomaantoimittaja Janne Yläjoki yrittää löytää aiheita, joita isot koneistot eivät käsittele. ”Meillä ei voi olla aamulla verkossa ihan samaa kuin mitä tv-uutisissa on toisteltu edellisenä iltana.”

Lisää rahaa, suojaa ja oikeuksia

Nykyinen hallitus ei ole ollut media-alalle erityisen hyvä, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho. Digi-alv:n alentaminen olisi tärkein parannus.

Vaikeudet ongelmissa?

Suurissa ongelmissa -ilmaus yleistyy julkisessa kielenkäytössä, myös journalistisissa teksteissä, kirjoittaa Vesa Heikkinen. ”Yhtäältä kyse on kieleen kuuluvasta sanojen merkitysten vähittäisestä muuttumisesta, toisaalta tälle ajalle ominaisesta tavasta tarkastella maailmanmenoa.”

Kesäkeikalla. Ensimmäinen kesä toimittajana on vienyt Tuuli Rantasaloa monenlaisille juttukeikoille. 4. kesäkuuta hän haastatteli Paiholassa, Pielisjoen rannalla kesäkahvilaa pitäviä 4H-yrittäjiä (oik.) Johanna Väänästä, Maria Mäkeä ja Salla Karhua.

Hankalinta on tiivistää oleellinen

Ensimmäisessä oman alan työpaikassaan Tuuli Rantasalo jännitti etukäteen, odotetaanko harjoittelijan olevan valmis toimittaja.

1918 – med respekt

”När uppmärksammandet av inbördeskriget 1918 sparkade igång i januari i år var jag skeptisk: skulle vi klara av detta efter all #suomi100-hype?” skriver Magnus Londen.

Onnellinen yrittäjä

Freelancetyössä vuorottelevat epävarmuus - ja ylityöllistyminen. ”Silloin on niin lopussa, että vain turkulaisesta kasvattajaseurasta hankittu rutiini pelastaa”, kirjoittaa Lauri Rotko.

Ikuisesti pahoillani, Paula

Epäkohtelias vastaus puhelinmyyjälle oli maksaa Manu Haapalaiselle Paula Koivuniemen haastattelun.

Puheenaiheita takomaan

Susanne Salmi aloittaa Ylioppilaslehden päätoimittajana elokuussa.

Itse kasvatettu. Leikkokukkien lisäksi Satu Koivisto kasvattaa siirtolapuutarhassaan ruokakasveja. ”Esimerkiksi oman kasvihuoneen kurkku on uskomattoman makea ja rapea verrattuna kaupan kurkkuun.”

Ruuan alkulähteillä

Päätoimittaja Satu Koivisto rentoutuu ruokakasvien kauneuden äärellä siirtolapuutarhassa.

Tosielämän toimittajadraama

Viime vuonna kuvattu Vuosi New York Timesin toimituksessa näyttää ja kuulostaa parhailta tv-draamoilta – eikä välty niiden kliseiltä, kirjoittaa Marja Honkonen

Bra start för Medielaget

I slutet av 2017 hade andelslaget 172 medlemmar vilket var nästan 100 fler än vad man räknat med.

Hangöseminariet i september

Ekonomijournalistik, frilansliv, riksdagsvalet i Sverige och yttrandefriheten i Ryssland är huvudteman på årets publicistseminarium i Hangö.

Poimuri

Mediasta sanottua.

Takasivu

Provokatiivisia huomioita.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta