Myllytys koettelee sananvapautta

JOURNALISTI
15.6.2018

Markku Lappalainen

Kirjoittaja on Journalistin päätoimittaja, joka jää kesällä eläkkeelle.

Toimituksien supistukset ja ulkopuolinen painostus leimaavat journalistien arkea, kirjoittaa päätoimittaja Markku Lappalainen.

Aikani Journalistin päätoimittajana voi kiteyttää kahteen kirjaimeen, jotka ovat leimanneet media-alan arkea.

Kirjaimet ovat y ja t. Ne liittyvät moniin keskeisiin tapahtumiin ja ilmiöihin, joita Journalisti on käsitellyt yhdeksän ja puolen viime vuoden aikana.

Yt:t – taloudellisiin ja/tai tuotannollisiin syihin perustuvat yhteistoimintaneuvottelut – merkitsevät paljon muutakin kuin irtisanomisia ja uudelleenjärjestelyjä. Niiden vaikutukset ulottuvat syvälle tiedonvälityksen ytimeen: sananvapauteen sekä ihmisten oikeuteen saada oikeita ja olennaisia tietoja.

Kalevan entinen päätoimittaja, sittemmin Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen kuvasi vuonna 2009 mediataloissa alkaneita yt-neuvotteluja arveluttaviksi.

”Nyt kaivetaan suomalaisen journalismin uskottavuuden hautaa, leikitään tulella. Isot asiat ovat pelissä - - toimituksia supistetaan, tiedottajien määrä kasvaa.”

Uskottavuuden hautaa oli alettu kaivaa myös Uimosen entisellä reviirillä, Kalevassa. Hänen seuraajansa Markku Mantila joutui jokseenkin ensi töinään yt-neuvottelujen pyörteisiin.

”Saivat olla ensimmäiset ja viimeiset”, Mantila totesi.

Viiden päätoimittajavuotensa aikana Mantila joutui monesti syömään sanansa. Myös hänen seuraajalleen yt:t ovat tulleet tutuiksi. Uutisoimme Journalistin tässä numerossa Kalevan tuoreimmista leikkauksista.

 

Kaikki perinteiset mediatalot ovat käyneet läpi samanlaisen myllytyksen. Toimituksia on supistettu ja toimintaa järjestelty toistuvina aaltoina.

Nyt jo puhki puhuttu median murros ei vielä kymmenkunta vuotta sitten hahmottunut kaikissa ulottuvuuksissaan. Vähitellen kävi ilmi, että kyseessä ei ollut 1990-luvun laman kaltainen, verrattain nopeasti ohi menevä talouden häiriötila.

Perinteisen median ansainta oli hakusessa: mainosraha etsi uusia väyliä ja digitaaliset kanavat alkoivat valloittaa sisällön jakelua – tuottamatta paljonkaan, mutta rahaa ahmien.

Työntekijöiden hämmennystä lisäsi se, että monet mediatalot maksoivat omistajilleen edelleen sievoisia osinkoja ja jopa lisäosinkoja. Jaettavaa saatiin vähentämällä henkilökuntaa. Se puhalsi moneen toimitukseen pahaa ilmaa.

Työtä tehtiin aiempaa enemmän entistä pienemmällä joukolla: printtiä ja digiä, hitaasti ja reaaliaikaisesti. Ryhdyttiin somettamaan ja kehittelemään uusia palveluja. Väsymys ja paha mieli pesiytyivät sellaisillekin työpaikoille, jotka tunnettiin hyvästä meiningistään.

Säästökuurit ja uudet linjaukset heikensivät myös freelancerien työmahdollisuuksia, mikä on osaltaan kaventanut sisältöjen monimuotoisuutta. Sama vaikutus on ollut toimitusmateriaalin kierrätyksellä.

 

Yt:t eivät liity pelkästään sanomalehtivetoiseen mediaan. Yleisradiossa on viime vuosien aikana ollut käynnissä jatkuva yt-prosessi: neuvotteluja neuvottelujen jälkeen, ja pahimmillaan useita päälletysten.

Samalla kun Ylen toimintoja on järjestelty uudelleen (ja uudelleen), väkeä on vähennetty – kenties kuitenkin hieman pehmeämmin keinoin kuin kaupallisen median puolella. Jokaiselle yksilölle työn loppuminen on kova paikka, tapahtuipa se miten tahansa.

Yleen on kohdistunut myös poikkeuksellisen kova poliittinen paine.

Mika Lintilän (kesk.) johtama parlamentaarinen työryhmä loi nykyisen, veropohjaisen rahoitusmallin. Pian sen jälkeen käynnistyi toinen parlamentaarinen työ Arto Satosen (kok.) johdolla: nyt linjauksen kohteena olivat rahoitus ja Ylen tehtävät.

Kriittisen julkisuuden kohteeksi joutuneet poliitikot ovat kerkeästi painostaneet Yleä vilauttamalla rahoituskorttia. Myös kaupallinen media on näyttävästi leimannut Ylen ”markkinahäiriköksi”, vaikka Ylellä ei ole avainroolia sen vaikeuksissa.

Eräänlainen poliittisen paineen huipentuma oli pääministeri Juha Sipilän (kesk.) viestittely. Sen käsittely Ylessä johti kriisiin. Yle sai langettavan päätöksen Julkisen sanan neuvostolta journalistisen päätösvallan luovuttamisesta ulkopuoliselle.

Lopulta Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen erosi, mutta Sipilä pääsi livahtamaan vastuusta vähin seurauksin.

Rahoituksen vähentämisellä uhkailu ja jatkuvat yt-neuvottelut ovat luoneet hämmennystä, jolla on vaikuttanut Ylen toimintaan.

Vaikka väki väsyy, Ylessäkin työntekijöitä leimaa sama eetos kuin kaupallisen median kollegoita: fokus on työssä myös silloin, kun paine kattilassa kasvaa – tulee se ulkoa tai sisältä.

 

Tämän kaiken katveessa on vähitellen voimistunut yhteiskunnan polarisaatiota ilmentävä vihan ilmapiiri, jossa tarkistetut tosiasiat eivät ole kovaa valuuttaa. Kampanjointi journalisteja, ”valtamediaksi” leimattua perinteistä mediaa ja kaikkia Journalistin ohjeita noudattavia vastaan on voimistunut.

Rujoimmillaan kampanjointi on yksittäisiin tekijöihin ja toimituksiin kohdistuvaa ahdistelua, jonka tavoite on vaikuttaa siihen, mitä julkaistaan – siihen, millaista tietoa yleisölle saa välittää. Ahdistelun vaikuttimeksi on riittänyt joskus sekin, että toimittaja on julkaissut tietoja, joista ahdistelija ei pidä.

Journalismin suurin uhka eivät sittenkään ole Risto Uimosen mainitsemat tiedottajat. Toimituksien supistamisen riskit hän ymmärsi oikein, mutta harva tajusi vielä kymmenkunta vuotta sitten, millaiset mitat painostus ja suoranainen uhkailu voivat saada.

Sananvapauden kannalta on ensiarvoista, että journalistit voivat tehdä työtään tarvitsematta pelätä ja tulematta ahdistelluiksi. Sananvapaustyö pitää turvata lailla. Olemassa olevan lainsäädännön turva ei ole riittävä, kuten rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio toteaa tässä lehdessä (s. 6).

Tinkimätön journalismi, alan parhaiden perinteiden noudattaminen ja laadun vaaliminen ovat toimituksien omia keinoja vastata ulkoisiin paineisiin. Journalistin ohjeet ja Julkisen sanan neuvoston työ ovat keskeinen osa kestävän journalismin perustaa.

Journalismi elää yleisön luottamuksesta, jota pitää vaalia. Tekijöiden on entistä avoimemmin kyettävä kertomaan se, miten toimitukselliset valinnat on tehty. Tietojen oikeellisuus ja merkityksellisyys on osoitettava sitä perusteellisemmin ja selkeämmin, mitä tärkeämmästä asiasta on kyse.



7 2019
Arkisto

Paluumuuttajat

Viestintätyö houkuttelee journalisteja, mutta kaikki eivät jää sille tielleen. Katri Makkonen ja muut palaajat kertovat nyt, mitä reissu opetti.

Kun sananvapautta loukataan, Suomen media ei puolusta itseään

”Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Viestinnän ja journalismin sekoittuminen huolettavat, mutta väärästä syystä

”Viestinnän ja journalismin sekoittuminen on vaarallista ja johtaa journalismin uskottavuuden horjumiseen. Suurin uhka eivät kuitenkaan ole viestintäalalla piipahtaneet toimittajat”, kirjoittaa Maria Pettersson.

On vähän hassua puuhaa lukea uutisia televisiossa, Matti Rönkä

Ylen ykkösuutisankkurin toiveuni on kertoa kansalle vaalituloksista joka sunnuntai. ”Minä en innostu enää mistään”, Rönkä sanoo.

Näin syntyy ruokalehden juttu kauden sienistä

Glorian ruoka & viini tilasi freelance-ruokatoimittaja Anu Braskilta sieniruokajutun. Jutunteko alkoi kesäkuussa 2018. Juttu ilmestyi yli vuotta myöhemmin.

Kikylle ei ole media-alalla perusteita, ja siksi sen on aika mennä

”Media-alalla ei ole paljoa tekemistä Suomen viennin kanssa”, kirjoittaa edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.

Ammattiliitot saivat kikystä tarpeekseen

Lisää työpaikkoja ja työlle tekijöitä. Syntyi kilpailukykysopimus eli kiky. Eniten siitä hyötyvät työnantajat.

”Kärpäsenpaskalla” on väliä

”Oikeaoppiset merkinnät osoittavat, että toimitus on kunnioittanut vieraiden kielten ominaispiirteitä”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vardagen är exotisk – och därför behövs utrikeskorrespondenter

”Publiken vill se vanlig afrikansk vardag, för det är något man sällan ser”, skriver Liselott Lindström.

”Lamppuja pitäisi syttyä päivittäin”

Turo Uskali aloitti Jyväskylän yliopiston journalistiikan apulaisprofessorina.

Kumottu kielteinen päätös on paras palaute turvaa hakevien journalistien auttamisesta

”Olen saanut tutustua arkisen sananvapauden sankareihin, jotka ovat paenneet henkensä edestä”, kirjoittaa Juha Rekola

Pikkukalsarit jalassa, väärä avain kädessä

” Palatessa avain ei käynytkään huoneeni oveen”, muistaa Simo Hyttinen.

Kaukomatkailija ja seikkailija on poissa

Kuolleita: Toimittaja Heikki Haapavaara 26. 3. 1956 Kajaani – 26. 8. 2019 Singapore

Intohimoinen toimittaja

Kuolleita: Toimittaja Janne Salomaa Helsinki 24. 4. 1984 – Helsinki 25. 8. 2019

Toimittaja henkeen ja vereen

Toimittaja Riitta Turunen 3. 4. 1961 Ilomantsi – 21. 7. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta