Kollegojen kuteet

Kuusi media-alan ammattilaista näyttää ja kertoo, miten he pukeutuvat töihin. Kerro sinäkin Twitterissä hashtagilla #paallakoska.
JOURNALISTI
15.6.2018

Marja Honkonen ja Nina Erho, teksti
Evelin Kask, kuvat

Toimittaja Jani Niipola, 42, työskentelee Kauppalehti Optiossa. Hän on kirjoittanut kirjan Vapaa tyyli sekä Menesty tyylillä -kirjan yhdessä Minna Kiistalan kanssa. Hän pitää Yhden miehen tyyli -blogia.

”Taloustoimittajana haastatteluissa on vastassa ihmisiä puvussa ja jakkupuvussa, ja kunnioitan tilannetta omilla vaatteillani. Kun hakkaan hiki hatussa konetta toimituksessa, olen vähän kuin eri duunissa. Yllättävissä tilanteissa auttaa solmio salkussa.

Perusunivormujani ovat puku sekä puuvilla-chinot tai farkut pikkutakin kanssa. Niitä varioimalla ei tarvitse päivällä miettiä, mitä aamulla tulikaan päälle. En varsinaisesti ajattele, näytänkö Kauppalehden toimittajalta, mutta ehkä pikkutakki ilmentää sitä.

Hyvin istuvassa puvussa fiilis on hyvä, eli siinä on myös itseluottamuskulma. Mukavuutta lisäävät hengittävä materiaali, vuoreton takki ja se, etten yritä juosta kymmenen minuutin matkoja viidessä. Tuuhea partani, vaikka siistiksi kehuttu, tuo pukuun kontrastia.

Asuin pitkään Italiassa, missä on maailman luonnollisinta kiinnittää pukeutumiseen huomiota. Sen ja kirjojen myötä vaateasioita on tullut mietittyä. Vaatekaupassa kannattaa kerran käyttää kunnolla aikaa, niin sitten on, mistä ottaa. Sijoitus laatukenkiin kannattaa, ja korkean hinnan voi jakaa monelle vuodelle.

Omia neuvojani rikon esimerkiksi siinä, että usein silitän paidat vain edestä. Ehkä se tulee tehtyä vähän kieli poskessa.”

Muoti- ja lifestyle-toimittaja Pia Hollo, 41, työskentelee freelancetoimittajana ja stylistinä muun muassa Sanoman aikakauslehdille, kuten Me Naisille, Meidän Perheelle ja ET-lehdelle.

”Minulla on suoraan sanottuna tyl-sän klassinen tyyli. Työpäiväni ovat todella vaihtelevia, ja mustat housut ja nahkatakki ovat varmimmat valinnat. Niillä pärjää läpi melkein minkä tahansa päivän.

Tekemistä on paljon, joten omien asujen miettimien jää taka-alalle. Usein päädyn mustaan. Koitan aina lisätä mukaan pienen persoonallisuuttani mukailevan yksityiskohdan kuten kuviohuivin tai kirjailut kauluksissa.

Kun menen tapaamaan ostajia, mietin pukeutumistani tietysti eri tavalla kuin mennessäni kuvauksiin kantamaan huonekaluja. Ostajan tapaaminen on minulle kuin työhaastattelu: mietin esimerkiksi lehden brändiä.

Kun aloitin urani, panostin kaikkiin juttuihin enemmän. Pukeuduin, kuten oletin muoti- ja kauneustoimittajien pukeutuvan. Tyylini ei ole radikaalisti muuttunut, mutta nyt kun on kolme lasta ja kulut sen mukaiset, ei voi ostaa koko palkalla dolcegabbanaa.

Jos voisin, pitäisin töissä enemmän korollisia kenkiä. Kävelen kuitenkin kymmenen kilometriä päivässä, kun kierrän hakemassa kuvausrekvisiittaa pr-toimistoista. Käsilaukkukaan ei voi olla kovin painava. Niiden suhteen on pakko pitää järki päässä.”

Valokuvaaja Tommi Tuomi, 47, työskentelee Otavamediassa ja kuvaa Seuralle, Vivalle ja Kotilääkärille.

”Minulla on kaapissa paljon kauluspaitoja, joita käytän harvoin, koska silittämiseen ei meinaa löytyä aikaa. Tyylini on epämuodollinen. Vaatteiden pitää olla siistit, mutta ilmeisesti kuvaajat lasketaan taiteellisten ammattien joukkoon, ja meille suodaan enemmän vapauksia kuin muille. Olen nähnyt epäsiistimpiäkin kollegoja, enkä ole koskaan kuullut, että heille olisi valitettu pukeutumisesta.

Mukanani on aina reppu, ja usein myös toinen laukku. Villapaidoista tykkäisin, mutta kuvatessa saa touhuta niin paljon, että vaatteen on oltava kevyt.

Jos tiedän meneväni kuvaamaan korkea-arvoista ministeriä, saatan miettiä, etten näytä liian erikoiselta. He ovat tottuneet siihen, että ihmisillä on aina pikkutakki ja kravatti. Silloin käytän pikkutakkia, mutta kravatin jätän pois.

Parhaita vaatteita ei kannata pitää töissä. Saattaa käydä niin, että iltapäivällä ollaankin autokorjaamon lattialla. Aika usein joutuu likaamaan housut. Parhaat kuvakulmat eivät löydy seisten.

Paras olisi, jos olisi olemassa joku tyylikäs, virallisen näköinen kuvaajahaalari. Sellaisesta tykkäisin.”

Toimittaja Jecaterina Mantsinen, 27, työskentelee STT:ssä rikos- sekä politiikan ja talouden vuoroissa.

”Olen herännyt jo pidemmän aikaa varttia ennen kuin lähden töihin. Otan kaapista, mitä sattuu olemaan puhtaana. Tuomioistuin- ja eduskuntakeikkoja lukuunottamatta käytän samoja vaatteita kuin vapaa-ajalla. Esimerkiksi rikospaikalla silminnäkijöitä haastatellessa on etu näyttää tavalliselta.

Töissä en ajattele, että olisin jonkun katseen alaisena tai että minun täytyisi soluttautua joukkoon. Ainoastaan eduskunnassa haluaisin olla mahdollisimman huomaamaton. Se on jotenkin teatraalisen konservatiivinen ja maskuliininen ympäristö, jossa tunnen itseni ulkopuoliseksi. Joskus tiedotustilaisuuksissa tuntuu, että siellä on pukumiehiä edessä ja pukumiehiä kysymässä – ja sitten minä. Jos pystyisin, pukeutuisin eduskuntaan keski-ikäiseksi mieheksi.

Toisaalta, jos joku pitäisi minua epäpätevänä kukkamekon takia, en voi sille mitään. Toimittajan rooli pitää mielestäni sisällään sen, ettei ole väliä miltä näytän, minkä ikäinen olen tai pukeudunko jakkupukuun vai legginseihin.

Juttukeikkoja on vähän, enkä joudu tekemään pukeutumisessa hirveästi kompromisseja. Toimituksessa minulla on villasukat. Ne laitan jalkaan myös kesällä.”

Ville Kormilainen, 37, työskentelee viestintätoimisto Tekirissä someen ja sisältömarkkinointiin erikoistuneen Kuhina-yksikön vetäjänä.

”Perusasuni on aika sama päivästä riippumatta: siistit farkut ja tennarit tai lenkkarit. Jos menen asiakkaalle, paita on ehkä kauluspaita. Pukua en käytä juuri koskaan enkä käytännössä pikkutakkiakaan.

Tekirin hallituksen puheenjohtaja Harri Saukkomaa sanoi joskus, että toivottavaa olisi, että ihmisillä olisi vaatteet päällä töissä, eli jokainen päättää itse, mitä päälleen laittaa. On lahja, ettei tarvitse sorvautua muottiin, jossa ei koe oloaan hyväksi. Toisaalta en varmaan sellaisiin paikkoihin hakeutuisikaan.

Jotkut työkaverit tykkäävät käyttää pukua, mutta itselleni pikkutakkimuotti ei tunnu omalta. Ehkä puvun käyttöön ei ole rutiinia, koska tyylini muotoutui toimittajana.

Perinteiset odotukset siitä, että konsultilla on puku päällä, ovat mielestäni muuttumassa myös asiakaspäässä. Itse koen, että se, mitä konsultti suustaan päästää, on relevantein asia. Luottamus siihen, että riitän ilman kriiseilyä omasta olemuksestani, on myös iän ja kokemuksen tulosta.

Vaikka pukeudun töihin rennosti, vapaa-ajan vaatteeni ovat vielä rennommat. Meillä on koiria, mikä tarkoittaa, että töiden jälkeen vedetään jotkut ryysyt niskaan ja lähdetään ulkoilemaan.”

Marja Sannikka, 41, työskentelee A-studion toimittajana. Syksyllä hän aloittaa uudessa ajankohtaisohjelmassa Sannikka & Ukkola.

”En halua käyttää vaatteiden miettimiseen kauheasti aikaa, ja haluan tyylini tukevan A-studion linjaa. Ratkaisu ovat yhden merkin hillityt mekot. Kun niihin tarvitaan vaihtelua, Ylen stylistit auttavat. Koska ostan älyttömän vähän vaatteita, en juuri ajattele hintaa.

Kun tulossa on linnan juhlat tai vaalitenttisarja, olen oppinut hoitamaan vaatteet kuntoon ensimmäisenä. Koska en halua miettiä ruudussa vaatteitani, käytän hyväksi havaittuja uudestaan. Joskus yllätyksiä tulee silti. Esimerkiksi kerran nahkahame liimautui studion jakkaraan.

Kun minulla oli pidempi tukka, lähettimet sai sen alle piiloon. Lyhyemmällä tukalla ne olivat kyttyränä selässä, kunnes kollega vinkkasi, että teetä alushame taskuilla.

Vaikka Ylellä ei ole toimittajille pukeutumisohjeita, olen halunnut solahtaa ohjelmieni perinteisiin. Jos tulossa on kova poliitikkohaastattelu, saatan laittaa vaikka pinkin ’tykkihameen’. Jos on tapahtunut jotain surullista, ylläni on todennäköisesti housupuku ja tummaa.

Aamu-tv:ssä vaatteeni ja kampaukseni vaihtelivat enemmän, ja palautettakin tuli enemmän. Välillä olen yllättynyt siitä, mitä kaikkea naisten pukeutumiseen voi liittyä. Jos olen tavallista naisellisempi tai huolitellumpi, sekin saattaa ärsyttää.”


Miksi sinä pukeudut, kuten pukeudut? Twiittaa #paallakoska

Tänään päällä, koska...

"Asenteeni työpukeutumiseen heijastelee varmaan sitä, että aloitin työelämässä varsin nuorena. – – Teinivaatteet jäivät, ja minun piti äkkiä miettiä, miten pukeutuu aikuinen, toimistotyötä tekevä nainen. Vaatteet olivat tapa sulautua joukkoon. Porukan nuorimpana yhdessä Suomen suurimmista sanomalehdistä minun piti olla yhtä uskottava kuin kuka tahansa, olin sitten menossa tapaamaan ministeriä tai viihdetaiteilijaa.”

Näin kertoo toimittaja Minna Kiistala yhdessä Jani Niipolan kanssa kirjoittamassaan kirjassa Menesty tyylillä. Tunnistan ilmiön hyvin. Vaikka uran alusta on jo vuosia, ja jakkupuvut ja papiljottikiharat ovat sittemmin jääneet, uskottavuudella ja vaatteilla on edelleen toistensa kanssa tekemistä.

Kirjoitan tätä mukavasti farkuissa ja flanellipaidassa, mutta jos tänään olisi keikka, ylläni olisi muuta. Toki arvostuksesta haastateltavaa kohtaan. Mutta ennen muuta siksi, että asiallinen ”haarniska” antaa varmuuden tunnetta tässä oudossa ammatissa, jossa vieraista ihmisistä on usein saatava ”kaikki irti” ensitapaamisella.

Työnantajalta en ole saanut pukeutumisohjeita, kuten eivät tämän jutun haastateltavatkaan. Silti jokaisella heistä on oma käsityksensä siitä, miten juuri heidän työssään kannattaa pukeutua. Päätöksiin vaikuttavat kohdattavat ihmiset, käytännön työolot, ajankäyttöön liittyvät valinnat sekä oma ja median imago.

Toisaalta kollega muisti vuosien takaa erään päätoimittajan, joka sai idean, että toimituksessa pukeuduttaisiin tietyllä, bisneshenkisellä tavalla.

Ehdotus nauratti mutta myös suututti journalisteja, jotka olivat pukeneet aamulla päälleen ’jotain kaapista’ ikään kuin ajatellen, että intohimoammatin harjoittajan huomio on luonnollisesti muualla kuin vaatteissa. Monelle meistä on tärkeää olla töissäkin ”niin kuin on”, mutta sekin voi olla tapa brändäytyä. Jatkumon toisessa päässä ovat tietenkin ne, joille tyyli ja vaatteet ovat osa työn sisältöä.

Kun aloimme tehdä tätä juttua, aioimme löytää haastateltavaksi alan pukeutujien arkkityyppejä. Vaikka tajusimme pian, ettei lähtökohta auttaisi kertomaan todellisuudesta, viimeistään sen osoitti haastatelta­vien etsintä. ”Kulttuurikaavut” olivat jo pääosin eläkkeellä. Kaikki kuvaajat eivät enää autoile repparikeikoille lantsarit takakontissa. Kaikilla rikostoimittajilla ei ole nahkatakkia – eikä viestintäkonsulteilla pukua.

Yllättävintä oli se, että pukeutuminen voi olla niin ärsyttävä ja arka aihe. Eräs kollega kieltäytyi haastattelusta pahoillaan siitä, että vaatteet olivat ensimmäinen asia, josta Journalisti koskaan kysyi häneltä mitään. Toinen kieltäytyi, koska on pakotettu varomaan henkilökohtaisten asioiden paljastamista ja julkista henk­selien paukuttelua ammatillisella imagollaan.

Varmaa on se, ettei koko kuva ole vielä tässäkään. Miksi sinulla on töissä tänään juuri nuo vaatteet päällä? Kerro se Twitterissä tunnisteella #paallakoska.

Nina Erho
Kirjoittaja on Journalistin toimittaja.



13 2018
Arkisto

Kuolet jos et lopeta

The New York Timesille työskennellyt toimittaja Mohamed Ibrahim oli työmatkalla Suomessa, kun asemiehet uhkasivat Somaliassa tappaa hänen perheensä hänen työnsä takia. Journalisti tapasi kolme Suomesta turvapaikkaa hakenutta journalistia. Ammatti tai vainon riskiryhmään kuuluminen eivät takaa turvapaikkaa Suomesta.

Poromiehen ääni

Saamelaiset kaipaavat perusteellisempaa ajankohtaisjournalismia. Aslak Paltto selvittää tapahtumien taustoja omassa A-studiossaan.

Surmattua bulgarialaistoimittaja Viktoria Marinovaa muistettiin hänen kotikaupungissaan Rusessa, missä hautajaiset pidettiin 12. lokakuuta. Suuren kansainvälisen huomion saanut surma ei maan viranomaisten mukaan liity Marinovan työhön.

Pahalta näyttää, Eurooppa

EU-tukien tutkiminen on tarkoittanut journalisteille putkareissuja Bulgariassa ja Kreikassa. Bulgarialainen tutkiva journalisti toivoo, että maassa surmatun televisiotoimittajan tapaus tutkittaisiin tarkemmin.

Ping, te siellä!

Nuorimmat ikäluokat lipuvat salakavalasti tubekanaville journalismin ulottumattomiin. Ja tämä on ihan meidän syytämme, kirjoittaa Elina Grundström.

Vihakampanja käynnistyy - toimi näin

Miten toimia, kun toimittaja joutuu masinoidun verkkovihan kohteeksi? Ota talteen Journalisti-lehden ohjeet vihakampanjan varalta kohteelle, esimiehille ja kollegoille.

Härliga, jobbiga möte

Vad gör egentligen en producent? Den där spindeln i nätet som borde ha koll på precis allt och som är den person en redaktör kan ty sig till i vått och torrt. Journalisten följde med Kia Svaetichin, innehållsproducent för kulturaktualiteter på Svenska Yle, under en arbetsdag.

Opiskelija Ilmo Ilkka on käyttänyt useita päiviä työnhakuun: ”Muistan, että viime vuonnakin harjoitustoimituksessa oli iso porukka kirjoittelemassa hakemuksia itsenäisyyspäivänä.”

Aikaistuva kesätyöhaku stressaa opiskelijoita

Kesätoimittajahaut aikaistuvat vuosi vuodelta opiskelijoiden harmiksi. Työnantajista osa on valmis siirtämään hakujen aloittamista myöhäisempään ajankohtaan.

Liiton vuosikokouksen yhteydessä toimittajien edustajat kokoontuivat yhteiselle illalliselle. Kuva on vuodelta 1931, jolloin liitto täytti kymmenen vuotta.

Journalistiliiton kaksijakoinen tarina

Journalistiliiton uusi historiateos kertoo, miten herrakerhosta kasvoi vahva ammattiliitto. Jäsenmäärä, vastuut ja itsetunto vahvistuivat, mutta työehtosopimuksia väännettäessä tekijänoikeudet ja freelancerit jäivät sivuun.

Riikka Kaartinen innostui yleistajuisesta kirjoittamisesta Suomen Luonnon #muutos-verkkolehden kautta ja päätyi lopulta toimittajaksi. ”Taustani ansiosta ymmärrän tutkijoiden kieltä ja niitä epävarmuuksia, joita tieteeseen liittyy. Toisaalta vaatii opettelua hyväksyä, että kaikkia tutkijalle merkittäviä yksityiskohtia ei voi jutuissa kertoa.”

Ankerias ihmisen jaloissa

Riikka Kaartisen ankeriasjuttu vaati runsaat taustatyöt. ”Vaikuttavin hetki oli, kun löysin Europolin ja Euroopan ankeriastyöryhmän dokumentit eurooppalaisen ankeriaan salakaupasta ja tajusin, miten valtavaa se on sekä volyymiltaan että rahavirroiltaan.”

Kuntalehden päätoimittajan Marja Honkakorven ympärillä ei ole toimitusta. Lehden tekijät ovat freelancereita, jotka työskentelevät kuka missäkin.

Sote siivittää Kuntalehteä

Päätoimittaja Marja Honkakorpi johtaa virtuaalitoimitusta, jonka asiantuntemusta arvostetaan.

Itse olet ekoterroristi

Mitä median pitäisi tehdä ilmastoasiassa? ”Jos uskaltaisin, ehdottaisin ansaintamallienkin uhalla jotain radikaalimpaa. Että ei vain 'oteta huomioon', vaan lopetetaan kaman mainostaminen, autoarvostelut, matkailulehdet ja grillireseptit”, kirjoittaa Marja Honkonen.

Maaseudun kuvaaja

Sanne Katainen aloitti 1. marraskuuta Maaseudun Tulevaisuuden vakituisena kuvaajana. Hänestä kamera on tasa-arvon väline.

Vesa-Matti Väärä iloitsee telinevoimisteluharjoituksissa sekä omasta kehityksestään että muiden onnistumisista.

Puhtia permannolta

Pää menee harjoituksissa tempuista sekaisin, mutta telinevoimistelun ansiosta Vesa-Matti Väärän on keikoilla helpompi ryömiä ottamaan kuvia.

Marko Laitalan mukaan liiton varainhoitajan toimeksiantoon kuuluu poistaa eettisiä ohjeita rikkovat yritykset liiton sijoitussalkusta.

Miljoonasalkulle uusi koti

Journalistiliiton sijoituksista 18 miljoonaa euroa on kiinni rahastoissa. Varoista kolmannes on ollut rahanpesuskandaalissa ryvettyneen Danske Bankin hoidossa.

Laajeneva haitari

Ruuat kallistuvat, hinnat nousevat, tapahtuu jopa suuria harppauksia ylöspäin! Missä luuraa taloustekstin ihminen, kysyy Vesa Heikkinen.

När verktygsbacken tryter

Det är intressant att den journalistiska analysen av Touko Aalto direkt gick till hur hård politiken är, skriver Dan Lolax. ”Kanske är vi också ointresserade av andra svar.”

Stalinin väikkyvät nimilistat

Jaana-Stiina Alakorpi sai tehtäväkseen haastatella Stalinin kuolemanleiriltä selviytyneen urhon ja päätti tehdä todella riipaisevan jutun.

Pitkä katse ja nähdyn tulkinta

Eeva Lennon kirjoittaa olevansa parantumaton journalisti, jota henkilökohtainen kokemus ilman faktoja ja historiallisia puitteita ei tyydytä – ja hyvä niin. Hänen toimittajaelämäkertansa ei sorru uskottavuutta rapauttavaan egoiluun.

Otavamediassa jo neljännet yt-neuvottelut

Otavamedia on aloittanut jo neljännet yt-neuvottelut tänä vuonna. Sen lisäksi neuvotteluja käydään A-lehdissä, Aamulehdessä ja Sanoma Media Finlandissa. Allerin neuvottelut johtivat 11 työntekijän irtisanomiseen, Kainuun Sanomien neuvottelut pitkiin lomautuksiin.

Saariselän mökkien hinnat ja varaaminen muuttuvat

Journalistiliiton Tunturimaja- ja Uutistunturi-lomahuoneistojen välitystä ja avainpalvelua hoitaa jatkossa Saariselän Keskusvaraamo. Muutoksen yhteydessä Journalistiliitto ottaa käyttöön uuden nettivarausjärjestelmän. Myös huoneiden hinnoittelu ja varausehdot muuttuvat.

Journalistiliitto: Alv-rahat työpaikoiksi

”Verohelpotus ei voi valua vain tärkeään kehitystyöhön tai omistajille. Osan rahasta on näyttävä uusina työpaikkoina. Päätöksellä tavoitellaan hyvää journalismia. Se tarvitsee tekijänsä”, sanoo puheenjohtaja Hanne Aho.

#visakvitton tvingar fram penningbesked

Journalisterna har bett de svenska Europaparlamentarikerna att redovisa för hur de använder sina ”kontorspengar”. Nu verkar envisheten ha haft effekt.

Hot tema på svenska seminariet

Journalistförbundets svenska seminarium ordnas i Tammerfors den 23 – 24 november.

Yhdistykset

Journalistiliiton jäsenyhdistykset tiedottavat.

Takasivu

Provokatiivisia huomioita.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta