Kollegojen kuteet

Kuusi media-alan ammattilaista näyttää ja kertoo, miten he pukeutuvat töihin. Kerro sinäkin Twitterissä hashtagilla #paallakoska.
JOURNALISTI
15.6.2018

Marja Honkonen ja Nina Erho, teksti
Evelin Kask, kuvat

Toimittaja Jani Niipola, 42, työskentelee Kauppalehti Optiossa. Hän on kirjoittanut kirjan Vapaa tyyli sekä Menesty tyylillä -kirjan yhdessä Minna Kiistalan kanssa. Hän pitää Yhden miehen tyyli -blogia.

”Taloustoimittajana haastatteluissa on vastassa ihmisiä puvussa ja jakkupuvussa, ja kunnioitan tilannetta omilla vaatteillani. Kun hakkaan hiki hatussa konetta toimituksessa, olen vähän kuin eri duunissa. Yllättävissä tilanteissa auttaa solmio salkussa.

Perusunivormujani ovat puku sekä puuvilla-chinot tai farkut pikkutakin kanssa. Niitä varioimalla ei tarvitse päivällä miettiä, mitä aamulla tulikaan päälle. En varsinaisesti ajattele, näytänkö Kauppalehden toimittajalta, mutta ehkä pikkutakki ilmentää sitä.

Hyvin istuvassa puvussa fiilis on hyvä, eli siinä on myös itseluottamuskulma. Mukavuutta lisäävät hengittävä materiaali, vuoreton takki ja se, etten yritä juosta kymmenen minuutin matkoja viidessä. Tuuhea partani, vaikka siistiksi kehuttu, tuo pukuun kontrastia.

Asuin pitkään Italiassa, missä on maailman luonnollisinta kiinnittää pukeutumiseen huomiota. Sen ja kirjojen myötä vaateasioita on tullut mietittyä. Vaatekaupassa kannattaa kerran käyttää kunnolla aikaa, niin sitten on, mistä ottaa. Sijoitus laatukenkiin kannattaa, ja korkean hinnan voi jakaa monelle vuodelle.

Omia neuvojani rikon esimerkiksi siinä, että usein silitän paidat vain edestä. Ehkä se tulee tehtyä vähän kieli poskessa.”

Muoti- ja lifestyle-toimittaja Pia Hollo, 41, työskentelee freelancetoimittajana ja stylistinä muun muassa Sanoman aikakauslehdille, kuten Me Naisille, Meidän Perheelle ja ET-lehdelle.

”Minulla on suoraan sanottuna tyl-sän klassinen tyyli. Työpäiväni ovat todella vaihtelevia, ja mustat housut ja nahkatakki ovat varmimmat valinnat. Niillä pärjää läpi melkein minkä tahansa päivän.

Tekemistä on paljon, joten omien asujen miettimien jää taka-alalle. Usein päädyn mustaan. Koitan aina lisätä mukaan pienen persoonallisuuttani mukailevan yksityiskohdan kuten kuviohuivin tai kirjailut kauluksissa.

Kun menen tapaamaan ostajia, mietin pukeutumistani tietysti eri tavalla kuin mennessäni kuvauksiin kantamaan huonekaluja. Ostajan tapaaminen on minulle kuin työhaastattelu: mietin esimerkiksi lehden brändiä.

Kun aloitin urani, panostin kaikkiin juttuihin enemmän. Pukeuduin, kuten oletin muoti- ja kauneustoimittajien pukeutuvan. Tyylini ei ole radikaalisti muuttunut, mutta nyt kun on kolme lasta ja kulut sen mukaiset, ei voi ostaa koko palkalla dolcegabbanaa.

Jos voisin, pitäisin töissä enemmän korollisia kenkiä. Kävelen kuitenkin kymmenen kilometriä päivässä, kun kierrän hakemassa kuvausrekvisiittaa pr-toimistoista. Käsilaukkukaan ei voi olla kovin painava. Niiden suhteen on pakko pitää järki päässä.”

Valokuvaaja Tommi Tuomi, 47, työskentelee Otavamediassa ja kuvaa Seuralle, Vivalle ja Kotilääkärille.

”Minulla on kaapissa paljon kauluspaitoja, joita käytän harvoin, koska silittämiseen ei meinaa löytyä aikaa. Tyylini on epämuodollinen. Vaatteiden pitää olla siistit, mutta ilmeisesti kuvaajat lasketaan taiteellisten ammattien joukkoon, ja meille suodaan enemmän vapauksia kuin muille. Olen nähnyt epäsiistimpiäkin kollegoja, enkä ole koskaan kuullut, että heille olisi valitettu pukeutumisesta.

Mukanani on aina reppu, ja usein myös toinen laukku. Villapaidoista tykkäisin, mutta kuvatessa saa touhuta niin paljon, että vaatteen on oltava kevyt.

Jos tiedän meneväni kuvaamaan korkea-arvoista ministeriä, saatan miettiä, etten näytä liian erikoiselta. He ovat tottuneet siihen, että ihmisillä on aina pikkutakki ja kravatti. Silloin käytän pikkutakkia, mutta kravatin jätän pois.

Parhaita vaatteita ei kannata pitää töissä. Saattaa käydä niin, että iltapäivällä ollaankin autokorjaamon lattialla. Aika usein joutuu likaamaan housut. Parhaat kuvakulmat eivät löydy seisten.

Paras olisi, jos olisi olemassa joku tyylikäs, virallisen näköinen kuvaajahaalari. Sellaisesta tykkäisin.”

Toimittaja Jecaterina Mantsinen, 27, työskentelee STT:ssä rikos- sekä politiikan ja talouden vuoroissa.

”Olen herännyt jo pidemmän aikaa varttia ennen kuin lähden töihin. Otan kaapista, mitä sattuu olemaan puhtaana. Tuomioistuin- ja eduskuntakeikkoja lukuunottamatta käytän samoja vaatteita kuin vapaa-ajalla. Esimerkiksi rikospaikalla silminnäkijöitä haastatellessa on etu näyttää tavalliselta.

Töissä en ajattele, että olisin jonkun katseen alaisena tai että minun täytyisi soluttautua joukkoon. Ainoastaan eduskunnassa haluaisin olla mahdollisimman huomaamaton. Se on jotenkin teatraalisen konservatiivinen ja maskuliininen ympäristö, jossa tunnen itseni ulkopuoliseksi. Joskus tiedotustilaisuuksissa tuntuu, että siellä on pukumiehiä edessä ja pukumiehiä kysymässä – ja sitten minä. Jos pystyisin, pukeutuisin eduskuntaan keski-ikäiseksi mieheksi.

Toisaalta, jos joku pitäisi minua epäpätevänä kukkamekon takia, en voi sille mitään. Toimittajan rooli pitää mielestäni sisällään sen, ettei ole väliä miltä näytän, minkä ikäinen olen tai pukeudunko jakkupukuun vai legginseihin.

Juttukeikkoja on vähän, enkä joudu tekemään pukeutumisessa hirveästi kompromisseja. Toimituksessa minulla on villasukat. Ne laitan jalkaan myös kesällä.”

Ville Kormilainen, 37, työskentelee viestintätoimisto Tekirissä someen ja sisältömarkkinointiin erikoistuneen Kuhina-yksikön vetäjänä.

”Perusasuni on aika sama päivästä riippumatta: siistit farkut ja tennarit tai lenkkarit. Jos menen asiakkaalle, paita on ehkä kauluspaita. Pukua en käytä juuri koskaan enkä käytännössä pikkutakkiakaan.

Tekirin hallituksen puheenjohtaja Harri Saukkomaa sanoi joskus, että toivottavaa olisi, että ihmisillä olisi vaatteet päällä töissä, eli jokainen päättää itse, mitä päälleen laittaa. On lahja, ettei tarvitse sorvautua muottiin, jossa ei koe oloaan hyväksi. Toisaalta en varmaan sellaisiin paikkoihin hakeutuisikaan.

Jotkut työkaverit tykkäävät käyttää pukua, mutta itselleni pikkutakkimuotti ei tunnu omalta. Ehkä puvun käyttöön ei ole rutiinia, koska tyylini muotoutui toimittajana.

Perinteiset odotukset siitä, että konsultilla on puku päällä, ovat mielestäni muuttumassa myös asiakaspäässä. Itse koen, että se, mitä konsultti suustaan päästää, on relevantein asia. Luottamus siihen, että riitän ilman kriiseilyä omasta olemuksestani, on myös iän ja kokemuksen tulosta.

Vaikka pukeudun töihin rennosti, vapaa-ajan vaatteeni ovat vielä rennommat. Meillä on koiria, mikä tarkoittaa, että töiden jälkeen vedetään jotkut ryysyt niskaan ja lähdetään ulkoilemaan.”

Marja Sannikka, 41, työskentelee A-studion toimittajana. Syksyllä hän aloittaa uudessa ajankohtaisohjelmassa Sannikka & Ukkola.

”En halua käyttää vaatteiden miettimiseen kauheasti aikaa, ja haluan tyylini tukevan A-studion linjaa. Ratkaisu ovat yhden merkin hillityt mekot. Kun niihin tarvitaan vaihtelua, Ylen stylistit auttavat. Koska ostan älyttömän vähän vaatteita, en juuri ajattele hintaa.

Kun tulossa on linnan juhlat tai vaalitenttisarja, olen oppinut hoitamaan vaatteet kuntoon ensimmäisenä. Koska en halua miettiä ruudussa vaatteitani, käytän hyväksi havaittuja uudestaan. Joskus yllätyksiä tulee silti. Esimerkiksi kerran nahkahame liimautui studion jakkaraan.

Kun minulla oli pidempi tukka, lähettimet sai sen alle piiloon. Lyhyemmällä tukalla ne olivat kyttyränä selässä, kunnes kollega vinkkasi, että teetä alushame taskuilla.

Vaikka Ylellä ei ole toimittajille pukeutumisohjeita, olen halunnut solahtaa ohjelmieni perinteisiin. Jos tulossa on kova poliitikkohaastattelu, saatan laittaa vaikka pinkin ’tykkihameen’. Jos on tapahtunut jotain surullista, ylläni on todennäköisesti housupuku ja tummaa.

Aamu-tv:ssä vaatteeni ja kampaukseni vaihtelivat enemmän, ja palautettakin tuli enemmän. Välillä olen yllättynyt siitä, mitä kaikkea naisten pukeutumiseen voi liittyä. Jos olen tavallista naisellisempi tai huolitellumpi, sekin saattaa ärsyttää.”


Miksi sinä pukeudut, kuten pukeudut? Twiittaa #paallakoska

Tänään päällä, koska...

"Asenteeni työpukeutumiseen heijastelee varmaan sitä, että aloitin työelämässä varsin nuorena. – – Teinivaatteet jäivät, ja minun piti äkkiä miettiä, miten pukeutuu aikuinen, toimistotyötä tekevä nainen. Vaatteet olivat tapa sulautua joukkoon. Porukan nuorimpana yhdessä Suomen suurimmista sanomalehdistä minun piti olla yhtä uskottava kuin kuka tahansa, olin sitten menossa tapaamaan ministeriä tai viihdetaiteilijaa.”

Näin kertoo toimittaja Minna Kiistala yhdessä Jani Niipolan kanssa kirjoittamassaan kirjassa Menesty tyylillä. Tunnistan ilmiön hyvin. Vaikka uran alusta on jo vuosia, ja jakkupuvut ja papiljottikiharat ovat sittemmin jääneet, uskottavuudella ja vaatteilla on edelleen toistensa kanssa tekemistä.

Kirjoitan tätä mukavasti farkuissa ja flanellipaidassa, mutta jos tänään olisi keikka, ylläni olisi muuta. Toki arvostuksesta haastateltavaa kohtaan. Mutta ennen muuta siksi, että asiallinen ”haarniska” antaa varmuuden tunnetta tässä oudossa ammatissa, jossa vieraista ihmisistä on usein saatava ”kaikki irti” ensitapaamisella.

Työnantajalta en ole saanut pukeutumisohjeita, kuten eivät tämän jutun haastateltavatkaan. Silti jokaisella heistä on oma käsityksensä siitä, miten juuri heidän työssään kannattaa pukeutua. Päätöksiin vaikuttavat kohdattavat ihmiset, käytännön työolot, ajankäyttöön liittyvät valinnat sekä oma ja median imago.

Toisaalta kollega muisti vuosien takaa erään päätoimittajan, joka sai idean, että toimituksessa pukeuduttaisiin tietyllä, bisneshenkisellä tavalla.

Ehdotus nauratti mutta myös suututti journalisteja, jotka olivat pukeneet aamulla päälleen ’jotain kaapista’ ikään kuin ajatellen, että intohimoammatin harjoittajan huomio on luonnollisesti muualla kuin vaatteissa. Monelle meistä on tärkeää olla töissäkin ”niin kuin on”, mutta sekin voi olla tapa brändäytyä. Jatkumon toisessa päässä ovat tietenkin ne, joille tyyli ja vaatteet ovat osa työn sisältöä.

Kun aloimme tehdä tätä juttua, aioimme löytää haastateltavaksi alan pukeutujien arkkityyppejä. Vaikka tajusimme pian, ettei lähtökohta auttaisi kertomaan todellisuudesta, viimeistään sen osoitti haastatelta­vien etsintä. ”Kulttuurikaavut” olivat jo pääosin eläkkeellä. Kaikki kuvaajat eivät enää autoile repparikeikoille lantsarit takakontissa. Kaikilla rikostoimittajilla ei ole nahkatakkia – eikä viestintäkonsulteilla pukua.

Yllättävintä oli se, että pukeutuminen voi olla niin ärsyttävä ja arka aihe. Eräs kollega kieltäytyi haastattelusta pahoillaan siitä, että vaatteet olivat ensimmäinen asia, josta Journalisti koskaan kysyi häneltä mitään. Toinen kieltäytyi, koska on pakotettu varomaan henkilökohtaisten asioiden paljastamista ja julkista henk­selien paukuttelua ammatillisella imagollaan.

Varmaa on se, ettei koko kuva ole vielä tässäkään. Miksi sinulla on töissä tänään juuri nuo vaatteet päällä? Kerro se Twitterissä tunnisteella #paallakoska.

Nina Erho
Kirjoittaja on Journalistin toimittaja.



10 2018
Arkisto
Säätövaraa. Alma-talossa ei ole omia työpisteitä, mutta sähköiset pöydät saa asetettua sopivalle korkeudelle. Toimittaja Tero Lehto työn ääressä.

Herra teknologia

Kokenut teknologiatoimittaja Tero Lehto ei piittaa ennakkoluuloista.

Suhdetyötä somejätissä

John Severinsonin työ Facebookissa on pitää toimittajat ja kustantajat tyytyväisinä. Hän ei kuitenkaan lupaa, että uutissivustoille syötetyn yleisön määrä palaisi ennalleen.

Media-alan johto on julkista kuvaansa tasa-arvoisempi

Journalisti selvitti päätoimittajien sukupuolijakauman. Laskelmien mukaan päätoimittajan tehtävät jakautuvat miehille ja naisille selvästi luultua tasaisemmin.

Medicin mot stress. ”Du behöver någonting, som inte har med jobbet att göra, som är din grej och som får dig att koppla av. För mig är det hästar, särskilt min häst Stella”, säger Jannika Lindén, journalist och arbetarskyddsfullmäktig på tidningen Östnyland.

Tygla den dåliga stressen

Osäkerhet, ett högt arbetstempo och för lite feedback. Jannika Lindén, journalist och arbetarskyddsfullmäktig på Östnyland listar orsaker till dålig stress och vad man kan göraför att förebygga den.

Kaikkien ei tarvitse tietää kaikkea

Journalistin tulisi aina kysyä, mikä on oikea yhteiskunnallinen kysymys, mikä taas työyhteisön sisäinen ristiriita, henkilökohtainen tragedia tai kerrassaan merkityksetön asia, kirjoittaa Janne Saarikivi.

EU ottaa somejäteiltä ja antaa kustantajille

EU:ssa valmistellaan uutta direktiiviä, joka voi tuoda luovien alojen tekijöille lisää rahaa. Kustantajat voisivat vaatia somejäteiltä korvauksia jaetusta journalismista.

Rakkaudesta lajiin. Tuula Kousa voisi halutessaan jäädä eläkkeelle jo vuoden kuluttua, mutta sellaista hänellä ei ole suunnitelmissa. ”Innostun aina uudelleen uusista kirjahankkeista ja siitä, että tämä on myös ihmissuhdetyötä. Työ on niin kivaa, ettei tunnu varsinaiselta työltä.”

Puoliksi agentti

Kun Tuula Kousa irtisanottiin Tammelta, hän ei halunnut vähään aikaan kuullakaan kirjoista. Pian hän ryhtyi kirjallisuusagentiksi ja totutteli maksamaan oman palkkansa.

Uutta taitoa. Siru Väisänen on suorittanut töiden ohessa digitaalisen muotoilun opintoja Arcada-ammattikorkeakoulussa Helsingissä. Hän kiittelee myös kansalais- ja työväenopistojen kursseja ammatin kannalta hyödyllisinä.

Paluu kesätoimittajaksi poiki töitä

Tonnin löytöpalkkiokaan ei tuonut toimitussihteerin paikkaa, mutta Siru Väisänen ei antanut periksi. Journalistien työllisyys on hieman kohentunut.

JSN: Neuvosto on toimintakykyinen

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundströmin johtamistapaa on arvosteltu useissa artikkeleissa. Neuvoston jäsenten mukaan JSN toimii hyvin.

Kokovartalojuttu. Kun Ilkka Pernu paneutui sisäilma-asioihin, hän alkoi itsekin kokea työhuoneellaan outoja oireita, jotka sittemmin menivät ohi. ”Kuvastaa aihetta, että aloin jutunteon aikana tarkkailla omaakin vointiani normaalia herkemmin.” Pernun työhuone on Sastamalassa, missä myös hänen kotinsa on ollut jo vuosia.

Selvyyttä sisäilmaan

Jutunteko sisäilmaongelmista oli Ilkka Pernulle ”totuuden rajankäyntia”. ”Aina uudelle haastateltavalle soittaessani aloin epäillä aiempia näkemyksiäni”, Pernu kertoo Anna hyvän kiertää -juttusarjassa.

Lehdistönvapautta vai häiriköintiä?

Toimittaja-aktivisti Sam Husseini poistettiin Helsingin huippukokouksen tiedotustilaisuudesta kovin ottein.

Taustatyötä kunnes uutisrima ylittyy

Anne Kauranen, 36, aloitti elokuussa uutistoimisto Reutersin kahden hengen Suomen-toimituksessa kirjeenvaihtajana.

Keskisuomalaisen toimitussihteeri Seija Suihkonen potee korkean paikan kammoa, mutta riittävän korkealla korkeuden taju ja kammo katoavat.

Hyppy pelkoa päin

Seija Suihkonen pelkäsi korkeita paikkoja. Sitten hän päätti heittäytyä vapaapudotukseen lentokoneesta.

En del stress är bra

Kring 25 procent av finländarna upplever arbetsstress. När ska man oroa sig för en kollega eller vän som utbrister att hen är ”såå stressad” vid varje veckomöte?

Tukea järjestäytymiseen. Vikesin EU-rahoitteisessa ay-koulutuksessa Somaliassa pyritään muun muassa luomaan vuoropuhelua media-alan työntekijöiden ja työnantajien välille. Kouluttaja Abdalle Mumin puhui kesäkuussa toimittajille siitä, miksi työntekijöiden kannattaa järjestäytyä niin kansallisesti kuin työpaikoilla.

Vikesiä uhataan oikeustoimilla Keniassa

Sananvapaustyötä tekevää säätiötä yritetään sotkea erikoiseen oikeusjuttuun.

Työn julkisuus on kiusallista

Kehittyminen toimittajana tapahtuu julkisesti, on kyse sitten kirjoitustaidoista, esiintymisen sujuvuudesta tai ajattelun kehityksestä. Se on kiusallista ja luo paineita, kirjoittaa Anna-Sofia Nieminen.

Anna tilaa oivaltaa

Ville Tietäväisen ja Ville Hännisen tietokirjan keskeinen opetus koskee sekä kuvittajia suhteessa yleisöön että heitä, jotka tilaavat journalistisia kuvituksia, kirjoittaa Marja Honkonen.

Minällä on asiaa

Sitä minä ihmettelen, miksi Suomessa ei ole vaihtoehtoa journalistiselle minäilylle. Minäpä taidankin vallan alkaa The Economist -lehden asiakkaaksi. Viimeksi kun minä sitä luin, en minä löytänyt tietoa toimittajista, kirjoittaa Vesa Heikkinen.

Viettävällä tiellä

Rami Marjamäki nappasi täydellisen esimerkkikuvan siitä, millaista on ajaa täysperävaunullista tukkirekkaa Ruoveden havumetsien teillä.

Felet i våra stjärnor

Journalister ska förstås fundera på vilken roll de spelar när ”vanliga människor” på ett naivt sätt tillskrivs en endimensionell godhet. Det finns en risk för att pinsamt berörda journalister överkompenserar på ett osakligt sätt om de går från att glorifiera till att kritiskt granska, skriver Dan Lolax.

JSN: Journalisti voi joskus rikkoa lakia

Kannanoton mukaan poikkeustapauksissa yleisön tiedonsaantioikeuden varmistaminen saattaa edellyttää journalistilta toimintaa, joka voi olla tulkittavissa lainvastaiseksi.

Pressikortista mobiiliversio

Journalistiliitto on julkistanut matkapuhelimeen ladattavan pressikortin, joka tulee perinteisen muovikortin rinnalle.

Med vd-hjälp ska SPT växa

Styrelseordförande Patrik Stenvall förhandlade på eget initiativ med nyhetsbyrån SPT:s tilltänkta vd-kandidat Pär Landor.

Yhdistykset

Journalistiliiton jäsenyhdistykset tiedottavat.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta