Kollegojen kuteet

JOURNALISTI
15.6.2018

Marja Honkonen ja Nina Erho, teksti
Evelin Kask, kuvat

Kuusi media-alan ammattilaista näyttää ja kertoo, miten he pukeutuvat töihin. Kerro sinäkin Twitterissä hashtagilla #paallakoska.

Toimittaja Jani Niipola, 42, työskentelee Kauppalehti Optiossa. Hän on kirjoittanut kirjan Vapaa tyyli sekä Menesty tyylillä -kirjan yhdessä Minna Kiistalan kanssa. Hän pitää Yhden miehen tyyli -blogia.

”Taloustoimittajana haastatteluissa on vastassa ihmisiä puvussa ja jakkupuvussa, ja kunnioitan tilannetta omilla vaatteillani. Kun hakkaan hiki hatussa konetta toimituksessa, olen vähän kuin eri duunissa. Yllättävissä tilanteissa auttaa solmio salkussa.

Perusunivormujani ovat puku sekä puuvilla-chinot tai farkut pikkutakin kanssa. Niitä varioimalla ei tarvitse päivällä miettiä, mitä aamulla tulikaan päälle. En varsinaisesti ajattele, näytänkö Kauppalehden toimittajalta, mutta ehkä pikkutakki ilmentää sitä.

Hyvin istuvassa puvussa fiilis on hyvä, eli siinä on myös itseluottamuskulma. Mukavuutta lisäävät hengittävä materiaali, vuoreton takki ja se, etten yritä juosta kymmenen minuutin matkoja viidessä. Tuuhea partani, vaikka siistiksi kehuttu, tuo pukuun kontrastia.

Asuin pitkään Italiassa, missä on maailman luonnollisinta kiinnittää pukeutumiseen huomiota. Sen ja kirjojen myötä vaateasioita on tullut mietittyä. Vaatekaupassa kannattaa kerran käyttää kunnolla aikaa, niin sitten on, mistä ottaa. Sijoitus laatukenkiin kannattaa, ja korkean hinnan voi jakaa monelle vuodelle.

Omia neuvojani rikon esimerkiksi siinä, että usein silitän paidat vain edestä. Ehkä se tulee tehtyä vähän kieli poskessa.”

Muoti- ja lifestyle-toimittaja Pia Hollo, 41, työskentelee freelancetoimittajana ja stylistinä muun muassa Sanoman aikakauslehdille, kuten Me Naisille, Meidän Perheelle ja ET-lehdelle.

”Minulla on suoraan sanottuna tyl-sän klassinen tyyli. Työpäiväni ovat todella vaihtelevia, ja mustat housut ja nahkatakki ovat varmimmat valinnat. Niillä pärjää läpi melkein minkä tahansa päivän.

Tekemistä on paljon, joten omien asujen miettimien jää taka-alalle. Usein päädyn mustaan. Koitan aina lisätä mukaan pienen persoonallisuuttani mukailevan yksityiskohdan kuten kuviohuivin tai kirjailut kauluksissa.

Kun menen tapaamaan ostajia, mietin pukeutumistani tietysti eri tavalla kuin mennessäni kuvauksiin kantamaan huonekaluja. Ostajan tapaaminen on minulle kuin työhaastattelu: mietin esimerkiksi lehden brändiä.

Kun aloitin urani, panostin kaikkiin juttuihin enemmän. Pukeuduin, kuten oletin muoti- ja kauneustoimittajien pukeutuvan. Tyylini ei ole radikaalisti muuttunut, mutta nyt kun on kolme lasta ja kulut sen mukaiset, ei voi ostaa koko palkalla dolcegabbanaa.

Jos voisin, pitäisin töissä enemmän korollisia kenkiä. Kävelen kuitenkin kymmenen kilometriä päivässä, kun kierrän hakemassa kuvausrekvisiittaa pr-toimistoista. Käsilaukkukaan ei voi olla kovin painava. Niiden suhteen on pakko pitää järki päässä.”

Valokuvaaja Tommi Tuomi, 47, työskentelee Otavamediassa ja kuvaa Seuralle, Vivalle ja Kotilääkärille.

”Minulla on kaapissa paljon kauluspaitoja, joita käytän harvoin, koska silittämiseen ei meinaa löytyä aikaa. Tyylini on epämuodollinen. Vaatteiden pitää olla siistit, mutta ilmeisesti kuvaajat lasketaan taiteellisten ammattien joukkoon, ja meille suodaan enemmän vapauksia kuin muille. Olen nähnyt epäsiistimpiäkin kollegoja, enkä ole koskaan kuullut, että heille olisi valitettu pukeutumisesta.

Mukanani on aina reppu, ja usein myös toinen laukku. Villapaidoista tykkäisin, mutta kuvatessa saa touhuta niin paljon, että vaatteen on oltava kevyt.

Jos tiedän meneväni kuvaamaan korkea-arvoista ministeriä, saatan miettiä, etten näytä liian erikoiselta. He ovat tottuneet siihen, että ihmisillä on aina pikkutakki ja kravatti. Silloin käytän pikkutakkia, mutta kravatin jätän pois.

Parhaita vaatteita ei kannata pitää töissä. Saattaa käydä niin, että iltapäivällä ollaankin autokorjaamon lattialla. Aika usein joutuu likaamaan housut. Parhaat kuvakulmat eivät löydy seisten.

Paras olisi, jos olisi olemassa joku tyylikäs, virallisen näköinen kuvaajahaalari. Sellaisesta tykkäisin.”

Toimittaja Jecaterina Mantsinen, 27, työskentelee STT:ssä rikos- sekä politiikan ja talouden vuoroissa.

”Olen herännyt jo pidemmän aikaa varttia ennen kuin lähden töihin. Otan kaapista, mitä sattuu olemaan puhtaana. Tuomioistuin- ja eduskuntakeikkoja lukuunottamatta käytän samoja vaatteita kuin vapaa-ajalla. Esimerkiksi rikospaikalla silminnäkijöitä haastatellessa on etu näyttää tavalliselta.

Töissä en ajattele, että olisin jonkun katseen alaisena tai että minun täytyisi soluttautua joukkoon. Ainoastaan eduskunnassa haluaisin olla mahdollisimman huomaamaton. Se on jotenkin teatraalisen konservatiivinen ja maskuliininen ympäristö, jossa tunnen itseni ulkopuoliseksi. Joskus tiedotustilaisuuksissa tuntuu, että siellä on pukumiehiä edessä ja pukumiehiä kysymässä – ja sitten minä. Jos pystyisin, pukeutuisin eduskuntaan keski-ikäiseksi mieheksi.

Toisaalta, jos joku pitäisi minua epäpätevänä kukkamekon takia, en voi sille mitään. Toimittajan rooli pitää mielestäni sisällään sen, ettei ole väliä miltä näytän, minkä ikäinen olen tai pukeudunko jakkupukuun vai legginseihin.

Juttukeikkoja on vähän, enkä joudu tekemään pukeutumisessa hirveästi kompromisseja. Toimituksessa minulla on villasukat. Ne laitan jalkaan myös kesällä.”

Ville Kormilainen, 37, työskentelee viestintätoimisto Tekirissä someen ja sisältömarkkinointiin erikoistuneen Kuhina-yksikön vetäjänä.

”Perusasuni on aika sama päivästä riippumatta: siistit farkut ja tennarit tai lenkkarit. Jos menen asiakkaalle, paita on ehkä kauluspaita. Pukua en käytä juuri koskaan enkä käytännössä pikkutakkiakaan.

Tekirin hallituksen puheenjohtaja Harri Saukkomaa sanoi joskus, että toivottavaa olisi, että ihmisillä olisi vaatteet päällä töissä, eli jokainen päättää itse, mitä päälleen laittaa. On lahja, ettei tarvitse sorvautua muottiin, jossa ei koe oloaan hyväksi. Toisaalta en varmaan sellaisiin paikkoihin hakeutuisikaan.

Jotkut työkaverit tykkäävät käyttää pukua, mutta itselleni pikkutakkimuotti ei tunnu omalta. Ehkä puvun käyttöön ei ole rutiinia, koska tyylini muotoutui toimittajana.

Perinteiset odotukset siitä, että konsultilla on puku päällä, ovat mielestäni muuttumassa myös asiakaspäässä. Itse koen, että se, mitä konsultti suustaan päästää, on relevantein asia. Luottamus siihen, että riitän ilman kriiseilyä omasta olemuksestani, on myös iän ja kokemuksen tulosta.

Vaikka pukeudun töihin rennosti, vapaa-ajan vaatteeni ovat vielä rennommat. Meillä on koiria, mikä tarkoittaa, että töiden jälkeen vedetään jotkut ryysyt niskaan ja lähdetään ulkoilemaan.”

Marja Sannikka, 41, työskentelee A-studion toimittajana. Syksyllä hän aloittaa uudessa ajankohtaisohjelmassa Sannikka & Ukkola.

”En halua käyttää vaatteiden miettimiseen kauheasti aikaa, ja haluan tyylini tukevan A-studion linjaa. Ratkaisu ovat yhden merkin hillityt mekot. Kun niihin tarvitaan vaihtelua, Ylen stylistit auttavat. Koska ostan älyttömän vähän vaatteita, en juuri ajattele hintaa.

Kun tulossa on linnan juhlat tai vaalitenttisarja, olen oppinut hoitamaan vaatteet kuntoon ensimmäisenä. Koska en halua miettiä ruudussa vaatteitani, käytän hyväksi havaittuja uudestaan. Joskus yllätyksiä tulee silti. Esimerkiksi kerran nahkahame liimautui studion jakkaraan.

Kun minulla oli pidempi tukka, lähettimet sai sen alle piiloon. Lyhyemmällä tukalla ne olivat kyttyränä selässä, kunnes kollega vinkkasi, että teetä alushame taskuilla.

Vaikka Ylellä ei ole toimittajille pukeutumisohjeita, olen halunnut solahtaa ohjelmieni perinteisiin. Jos tulossa on kova poliitikkohaastattelu, saatan laittaa vaikka pinkin ’tykkihameen’. Jos on tapahtunut jotain surullista, ylläni on todennäköisesti housupuku ja tummaa.

Aamu-tv:ssä vaatteeni ja kampaukseni vaihtelivat enemmän, ja palautettakin tuli enemmän. Välillä olen yllättynyt siitä, mitä kaikkea naisten pukeutumiseen voi liittyä. Jos olen tavallista naisellisempi tai huolitellumpi, sekin saattaa ärsyttää.”


Miksi sinä pukeudut, kuten pukeudut? Twiittaa #paallakoska

Tänään päällä, koska...

"Asenteeni työpukeutumiseen heijastelee varmaan sitä, että aloitin työelämässä varsin nuorena. – – Teinivaatteet jäivät, ja minun piti äkkiä miettiä, miten pukeutuu aikuinen, toimistotyötä tekevä nainen. Vaatteet olivat tapa sulautua joukkoon. Porukan nuorimpana yhdessä Suomen suurimmista sanomalehdistä minun piti olla yhtä uskottava kuin kuka tahansa, olin sitten menossa tapaamaan ministeriä tai viihdetaiteilijaa.”

Näin kertoo toimittaja Minna Kiistala yhdessä Jani Niipolan kanssa kirjoittamassaan kirjassa Menesty tyylillä. Tunnistan ilmiön hyvin. Vaikka uran alusta on jo vuosia, ja jakkupuvut ja papiljottikiharat ovat sittemmin jääneet, uskottavuudella ja vaatteilla on edelleen toistensa kanssa tekemistä.

Kirjoitan tätä mukavasti farkuissa ja flanellipaidassa, mutta jos tänään olisi keikka, ylläni olisi muuta. Toki arvostuksesta haastateltavaa kohtaan. Mutta ennen muuta siksi, että asiallinen ”haarniska” antaa varmuuden tunnetta tässä oudossa ammatissa, jossa vieraista ihmisistä on usein saatava ”kaikki irti” ensitapaamisella.

Työnantajalta en ole saanut pukeutumisohjeita, kuten eivät tämän jutun haastateltavatkaan. Silti jokaisella heistä on oma käsityksensä siitä, miten juuri heidän työssään kannattaa pukeutua. Päätöksiin vaikuttavat kohdattavat ihmiset, käytännön työolot, ajankäyttöön liittyvät valinnat sekä oma ja median imago.

Toisaalta kollega muisti vuosien takaa erään päätoimittajan, joka sai idean, että toimituksessa pukeuduttaisiin tietyllä, bisneshenkisellä tavalla.

Ehdotus nauratti mutta myös suututti journalisteja, jotka olivat pukeneet aamulla päälleen ’jotain kaapista’ ikään kuin ajatellen, että intohimoammatin harjoittajan huomio on luonnollisesti muualla kuin vaatteissa. Monelle meistä on tärkeää olla töissäkin ”niin kuin on”, mutta sekin voi olla tapa brändäytyä. Jatkumon toisessa päässä ovat tietenkin ne, joille tyyli ja vaatteet ovat osa työn sisältöä.

Kun aloimme tehdä tätä juttua, aioimme löytää haastateltavaksi alan pukeutujien arkkityyppejä. Vaikka tajusimme pian, ettei lähtökohta auttaisi kertomaan todellisuudesta, viimeistään sen osoitti haastatelta­vien etsintä. ”Kulttuurikaavut” olivat jo pääosin eläkkeellä. Kaikki kuvaajat eivät enää autoile repparikeikoille lantsarit takakontissa. Kaikilla rikostoimittajilla ei ole nahkatakkia – eikä viestintäkonsulteilla pukua.

Yllättävintä oli se, että pukeutuminen voi olla niin ärsyttävä ja arka aihe. Eräs kollega kieltäytyi haastattelusta pahoillaan siitä, että vaatteet olivat ensimmäinen asia, josta Journalisti koskaan kysyi häneltä mitään. Toinen kieltäytyi, koska on pakotettu varomaan henkilökohtaisten asioiden paljastamista ja julkista henk­selien paukuttelua ammatillisella imagollaan.

Varmaa on se, ettei koko kuva ole vielä tässäkään. Miksi sinulla on töissä tänään juuri nuo vaatteet päällä? Kerro se Twitterissä tunnisteella #paallakoska.

Nina Erho
Kirjoittaja on Journalistin toimittaja.



3 2019
Arkisto

Inhimillinen erehdys

Toimittaja Ilkka Pernu luuli päässeensä unelmaduuniin, mutta huomasi pian antaneensa journalistin ammattitaitonsa markkinointiviestinnälle. Entistä useampi toimittaja tekee journalismin ohella konsultointia ja muuta viestintätyötä. Heikentääkö se median uskottavuutta?

”Joka jutussa on oltava ilmastonäkökulma”

Vihreän Langan päätoimittajan Riikka Suomisen mukaan media alisuorittaa ilmastonmuutoksen.

Kansainvälinen kuvajournalismi vaatii lentämistä – siksi siitä on luovuttava, sanoo Touko Hujanen

Ilmastonmuutosnäkökulma lävisti Vuoden kuvajournalistin koko työn ja arjen.

Oikeasti haluaisit olla muotitoimittaja, Pekka Mervola

Keskisuomalaisen päätoimittaja kirjoittaa paljon kolumneja, joista syntyy usein kohuja. Ylestä hän puhuu pomonsa kanssa korkeintaan kerran kuussa.

Toimittajien keskiluokkaisuus vaikuttaa uutisointiin köyhiä koskevista laeista

Toimittajat unohtivat sote-uudistuksesta sosiaalipalveluiden puolen. Sen unohtivat myös lainsäätäjät, mutta eipä heitä siitä juuri tiedotusvälineissäkään muistuteltu. Miksi olisi, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Jukka Koivulan, 32, mielestä Jyväskylän kaltaiset yliopistokaupungit häviävät siinä, etteivät työllistä kouluttamiaan toimittajia niin hyvin kuin voisivat. Itse hän muutti Jyväskylään reilu neljä vuotta sitten Maaseudun Tulevaisuuden aluetoimittajaksi.

Yli tuhat kolmekymppistä katosi

Kolmekymppisissä on käynyt media-alalla kato, kertovat Journalistiliiton ja työnantajien tilastot. Taantuma teki alalle tulosta vaikeaa.

Hanna Ilkko maskeeraa näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin Nyrkki-tv-sarjan kuvauksissa Vantaalla.

"Luulin että puuteroit vaan neniä"

Maskeeraajan täytyy tietää, mitä seuraavassa kohtauksessa tapahtuu.

Stark röst. Samar Yazbek var det stora affischnamnet på årets upplaga av Umeå Littfest, där hon berättade om situationen i Syrien och arbetet med boken Nitton kvinnor – Berättelser om syriskt motstånd.

Samlar in berättelser om motståndet

Samar Yazbek låter nitton kvinnor berätta om de fasor de upplevde under Syriekrisens första år.

Koulutusmyynnistä lisätuloja mediataloille

Mediatalot tekevät lisäbisnestä kouluttamalla yrityksiä ja viranomaisia. ”On eduksi journalismille, mitä paremmin sekä haastattelija että haastateltava osaavat hommansa”, Tekniikan Maailman päätoimittaja Reijo Ruokanen sanoo.

Ylen karjalankielinen freelancer Natalia Giloeva pitää karjalankielisiä uutisia päätyönään. Häntä ilahduttaa, että esimerkiksi uutisia varten luotu počinruočči eli siansaksa on levinnyt muiden karjalankielisten käyttöön. ”Haluaisin että karjalaiset vaikuttaisivat itse kieleensä, ettei sitä tekisi ainoastaan kääntäjä tai lautakunta.”

Kuibo parem karjalakse?

Vähemmistökielen sanasto kasvaa käännösuutisilla ja Facebook-kyselyillä.

Näin syntyy Ylen Tulosilta

Eduskuntavaali-illan tv-lähetyksen valmistelu alkaa melkein vuotta ennen h-hetkeä. Vaali-iltana on töissä satoja yleläisiä.

Zeldan viides, kulisseja käsittelevä numero syntyy paljolti sähköisten viestimien varassa, koska Hanna Valle opiskelee Amsterdamissa. Aiempien numeroiden teemat ovat ruumis, rakkaus, valta ja mieli. ”Zeldan lähtökohta on feministinen, mutta annamme tilaa käsitellä monenlaisia tuntemuksia ja havaintoja. On hienoa laajentaa lukijoiden näkemystä maailmasta ja rakenteista, jotka siihen vaikuttavat.”

Vapaaehtoisten kokeilujen koti

Visuaalinen suunnittelija Hanna Valle halusi rakentaa ympärilleen yhteisön, jonka kanssa käsitellä tärkeitä aiheita. Syntyi verkkolehti Zelda.

Vikesin toiminnanjohtaja Auli Starck vieraili maaliskuussa Myanmarissa Yangon Film Schoolissa. Maan poliittisesta tilanteesta huolimatta opiskelijat ovat pystyneet tekemään myös kriittisiä dokumentteja. Kuvassa on Starckin kanssa koulun henkilökuntaa, opiskelijoita ja valmistuneita, jotka ovat edelleen mukana sen toiminnassa, vasemmalta Nwaye Zar Che Soe, Wai Mar Nyunt, Lindsey Merrison, Aleksandra Minkiewicz, Starck, Soe Arkar Htun, Khin Myanmar.

Kokoaan suurempi "nollaseiska"

Viestintä ja kehitys -säätiö moninkertaistaa journalisteilta kerätyn solidaarisuusrahan. Kuluva vuosi on Vikesin viidestoista.

Vinnande samarbete. Eva Jung, Simon Bendtsen och Michael Lund vid prisutdelning i januari i år.

Avslöjade Danmarks största bankskandal – belönades med Cavlingpriset

Samarbetet mellan Eva Jung, Simon Bendtsen och Michael Lund fungerade väl, men det nationsöverskridande granskande arbetet krävde också råd och kunskapsdelning från kollegor runt om i världen.

Terveystiedon toimittaja

Uusi päätoimittaja Anne Lahnajärvi haluaa Mediuutisten tuottavan lääkäreiden puheenaiheet.

Apua ammatillisiin unelmiin

Haaveiletko tietokirjan kirjoittamisesta, valokuvanäyttelystä tai opintomatkasta? Journalisti listaa apurahoja journalisteille, kuvittajille ja kääntäjille.

Journalisti täyttää huhtikuussa 95 vuotta. ”Vuosien saatossa lehti on muuttunut järjestökentän rasahdusten raportoijasta koko median, journalismin ja viestintäalan suuntaa kommentoivaksi ja muokkaavaksi voimaksi”, sanoo päätoimittaja Maria Pettersson.

Journalistin paperiversio uudistui, verkkolehti uudistuu seuraavaksi

Päätoimittaja Maria Pettersson lupaa alan syvällistä arviointia ja reilua mediakritiikkiä.

När intrycket är färgat

Fullständig objektivitet är en platonsk idé men hurdant intryck journalisten gör är hårdvaluta. Lämnar intrycket en partifärg är devalveringen i full gång, skriver Dan Lolax.

Tähtien määrä katosi puolueen nimestä

Vanhoilla puolueilla on teksteissä vakiintuneet käyttönimensä ja lyhenteensä, mutta toimiiko sama ”aakkosmankeli” uusilla, pohtii Ville Eloranta.

Avoimuus parantaisi palkkakeskustelua

Media-alan työn tulokset ovat kaikkien nähtävillä, mutta miksi työstä maksettava korvaus ei ole, kysyy Tytti Oras.

Taloutta tv-uutisissa kommentoineista poliitikoista yli 90 prosenttia miehiä

Muita miesvetoisia aiheita olivat muun muassa ulko- ja turvallisuuspolitiikka, sisäpolitiikka, vaalit ja teollisuus, ilmenee Joonas Lehtosen pro gradusta.

Väinöt sekaisin

Elettiin vuotta 1975. Olin Savon Sanomien kesätoimittajana Helsingissä. Etyk-hulinan lomassa tapahtui muutakin – muun muassa kesätoimittajan nimisekoilu, kirjoittaa Ilkka Vänttinen.

Sopimalla voi pelastaa työpaikan

Journalistiliiton juristi Sanna Nikula ei vieläkään ole varma, mikä sai työnantajan muuttamaan mielensä. Kertaalleen irtisanotulle löytyi kuitenkin uusi työ.

Koura- ja Bonnier-palkinnot jaettiin

KOURA-koulutusrahasto palkitsi tv-, radio- ja verkkosisältöjä kuudessa kategoriassa. Erikoispalkinnot saivat Ylen Sara Rigatellin ja MTV:n Timo Innasen jutut seksuaalisesta ahdistelusta ja häirinnästä.

Kainuulainen urheilumies on poissa

Kuolleita: Toimittaja Seppo Karppinen 9.1.1944 Kajaani – 7.12.2018 Kajaani

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta