Palkittua uutistyötä. Annamari Nurminen ja Esko Pihkala saivat yhdessä STT:n työryhmän kanssa Bonnier-palkinnon seksuaalista häirintää ja ahdistelua käsittelevistä jutuistaan. Palkintoraati kiitteli tekijöitä huolellisesta, sinnikkäästä ja rohkeasta uutistyöstä.

Hiljaista sympatiaa

JOURNALISTI
15.6.2018

Vera Miettinen, teksti
Jussi Vierimaa, kuva

Psyykkisen järkytyksen kokeneen haastattelussa on hyvä osata kuunnella. Annamari Nurminen ja Esko Pihkala kohtasivat naisia, jotka olivat koululaisina joutuneet opettajan seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi.

”Naisen itkun ja ahdistuksen sävyttämä puhelinkeskustelu - -. Ensimmäistä kertaa nämä rankat ja sysipimeät tapahtumat muodostuivat sanoiksi”, Turun Sanomien toimittaja Annamari Nurminen kirjoitti maaliskuussa 2018.

Turun Luostarivuoren koulun seksuaaliset hyväksikäytöt paljastuivat viime vuoden lopulla, kun Nurminen kyseli Facebookissa julkaistun kommentin taustoja.

Kommentin kirjoittaja lupasi toimittajien pyynnöstä selvittää, olisiko joku uhreista valmis kertomaan oman tarinansa. Asiasta viestiteltiin tiiviisti joulun pyhinä. Kun Nurminen palasi lomien jälkeen töihin, sähköpostissa odotti 32 tarinaa seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Tarinoiden kertojista neljä valittiin haastateltavaksi. Haastatteluja teki myös toimittaja Esko Pihkala.

”Rankkoja kokeneita on kyllä tullut vastaan ennenkin, mutta en ollut aiemmin haastatellut ketään näin kipeistä asioista. Ja vielä niin, että uhri ei ole yli 20 vuoden aikana kertonut asiasta kenellekään”, Pihkala sanoo.

Haastateltavien tunnemyrsky oli valtava. Osa heistä ajatteli, ettei tarinoita taaskaan uskota, ja osa pelkäsi henkilöllisyytensä paljastumista.

”Ensimmäiset puhelut koskivat lähinnä sitä. Vakuuttelin haastateltaville, että edes lehden päätoimittaja ei saa tietää heidän nimiään. Ja vakuuttelin myös monta kertaa, että kyllä me tämän jutun aiomme tehdä”, Nurminen kertoo.

 

Uhrien haastattelut poikkesivat toimittajien aiemmista kokemuksista.

”En ole koskaan urani aikana ollut missään haastattelussa niin pitkään hiljaa. Vaikka monta kysymystä rullasi päässä koko ajan ja teki mieli kysyä, niin jotenkin tilannetaju sanoi, että haastateltavalle pitää antaa aikaa”, Nurminen kertoo.

Haastattelun aikana piti varoa, ettei haastateltava tulkitse kysymystä syyllistäväksi, ja etteivät kysymykset rikkoisi yhtään enempää.

Nurmisen piti myös pohtia, miten hän voi hienotunteisesti tarkistaa haastateltavan kertomuksia asettamatta tätä kuitenkaan tukalaan tilanteeseen.

”Kysyin tarkentavia kysymyksiä eri kantilta. Koko ajan oli kuitenkin mielessä, että keskustelu loppuu siihen, jos sanon jotain väärää.”

 

Esko Pihkala haastatteli uhria, joka oli 12-vuotiaana joutunut opettajan seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Pihkalan mielestä teko lähenteli raiskausta. Nainen kertoi toimittajalle kokemuksistaan rohkeasti.

”Uskon, että olisin saanut vieläkin tarkemman teonkuvauksen, jos vain olisin kysynyt. Haastattelu sujui kuitenkin niin hyvin, että en halunnut tehdä mitään, mikä olisi voinut järkyttää haastateltavaa tai vaarantaa rakennetun luottamuksen.”

Toimittajien mukaan luottamus haastateltaviin syntyi jo aika alussa, siinä vaiheessa, kun Journalistin ohjeista puhuttiin. Samalla myös suhde haastateltaviin tarkentui.

 

Vaikka Nurminen oli yhteydessä joihinkin haastateltaviin myös jälkeenpäin, rajat olivat selvät.

”Toimittaja ei ole terapeutti, mutta tietynlainen vastuu siinä on, kun availee haavoja. Ei voi vain sanoa haastattelun jälkeen kiitos ja näkemiin.”

Jutun julkaisun jälkeen eräs haastateltava viestitteli Nurmiselle, ja he keskustelivat puhelimessa monta kertaa. Uhrien välisistä keskusteluista Nurminen kuitenkin jättäytyi taka-alalle.

Pihkala sanoo, että hän ei aiheettomasti lähentyisi liikaa haastateltavan kanssa.

”En myöskään ala itkemään tai olemaan haastateltavalle olkapää. Siinä saattaisivat mennä roolit sekaisin. Enkä missään nimessä esittäisi tuntevani asiasta yhtä suurta tuskaa kuin uhri tai hänen läheisensä.”

Nurminen on samaa mieltä.

”Toimittajan yliempaattisuus kääntää helposti huolen pois haastateltavasta. Voin kyllä tunnustaa, että olen ollut vedet silmissä, ja mielestäni toimittajan kuuluukin paljastaa aidot tunteensa.”

Ne pitäisi kuitenkin pitää kurissa.

”Hiljainen ja aito sympatia on parasta. Ja jos haastateltava alkaa itkeä, kunnioitan sitä ja annan hänelle aikaa koota itsensä. Sanon, että meillä ei ole mihinkään kiire, anna itkun tulla.”

Journalistin otteella

”Haluatko kuulla minun tarinani? Se on rajumpi kuin yksikään lehdessä ollut. Olen yksi heistä, ja olen kantanut tätä kaikkea sisälläni yli 20 vuotta kertomatta kenellekään. Nyt sen on aika päästä ulos.”

Tällaisen viestin yksi uhreista lähetti Annamari Nurmiselle samana aamuna, kun ensimmäinen uutinen aiheesta julkaistiin Turun Sanomissa. Nainen kertoi kokemuksistaan Nurmiselle puhelimitse.

”Asiat ovat vaikeita, mutta Annamarille oli helppo puhua. Hän oli lämmin, ymmärtäväinen ja meidän uhrien puolella.”

Sydämellisyydestä huolimatta Nurmisen tiukka journalistinen ote jäi haastateltavan mieleen.

”Tässä ei ollut kuitenkaan mitään ristiriitaisuutta. Annamari käänsi monta kiveä yksityiskohtien tarkistamiseksi, mutta hän teki sen inhimillisesti.”

Haastateltava sanoo, että Nurmisen empaattisuus kuului äänensävyssä ja sanavalinnoissa. Tuntui siltä, että ihminen puhui ihmiselle.

”Annamari kertoi sopivasti myös omasta elämästään. Luottamus syntyi nopeasti, koska hän ei hiostanut tai painostanut minua puhumaan.”

Vera Miettinen



5 2020
Arkisto

Tämä voi olla ainoa tilaisuutemme mediatukeen

Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa valtio on jakanut journalismille koronatukea 24 – 66 miljoonaa euroa normaalin mediatuen päälle. Suomessa tiedonvälitystä ei tueta, vielä. Nyt tilanne on kuitenkin lupaavampi kuin vuosikymmeniin, kirjoittaa Maria Pettersson.

Kuohuva toimitus on loistopaikka edetä uralla, Riikka Räisänen

Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja tietää jo, kuka kolumnisti seuraavaksi ehdottaa yhtiön rahoituksen leikkaamista.

Koronan mukana kiire katosi ja filosofia palasi

Kodissamme on nukuttu enemmän kuin aikoihin. Yhtenä yönä en saanut unta, kun olin nukkunut niin jumalattoman paljon edellisinä, kirjoittaa Lauri Rotko.

Medier med mössan i hand

”Det är problematiskt om mediernas roll och deras stödbehov villkoras med coronavirusutbrottet”, skriver Dan Lolax.

Mediatuki on demokratiatuki – ja poliitikkojen olisi aika ymmärtää se

”Median asia ei ole vain median asia. Se on kansalaisten asia. Ja tämä tuntuu poliitikoilta unohtuneen”, kirjoittaa Hanne Aho.

Arvoisat kansalaiset, muistakaa resilienssi!

”Lohdullista – mutta samalla oireellista – on se, että moni journalisti pyrkii edelleen selittämään resilienssin”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Verkko toi uutta ay-koulutukseen

”Verkkokoulutus osoittautui yllättävän käteväksi ja vuorovaikutukselliseksi koulutusmuodoksi”, kirjoittaa työehtoasiamies Terhi Tarvainen.

Direktsändningarnas man

Döda: Redaktör Tomas Ek 6. 1.1957 Helsingfors – 2. 5.2020 Helsingfors

Teräväkielinen pomo muisti myös kannustaa

Kuolleita: Päätoimittaja Pekka Hyvärinen 20. 7. 1951 Kuopio – 10. 5. 2020 Helsinki

Uutisia, ei niinkään analyysejä

Kuolleita: Toimittaja Olli Pohjanpalo 21. 3. 1954 Hamilton Kanada – 11. 5. 2020 Helsinki

”Julkaistu kuva oli hyvä kuva”

Kuolleita: Valokuvaaja Mauri Vuorinen 11. 10. 1928 Hämeenkyrö – 30. 3. 2020 Tampere

Oikeutta puolustava marjakapitalisti

Kuolleita: Toimittaja Helena Hyvärinen 6.11. 1950 Tampere – 1.5.2020 Tampere

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta