Puolijulkista seksipuhetta

JOURNALISTI
25.5.2018

Minttu-Maaria Partanen, teksti
Pinja Meretoja, kuvitus

2000-luvun alussa Viagra nosti miesten seksuaalisuuden otsikoihin. Nyt on naisten vuoro puhua seksistä.

”Mitä tapahtuis meidän seksuaalisuudelle ja yhteiskunnallisille rakenteille, jos me voitais puhua pornosta punastumatta. Porno on täydellinen tirkistysreikä ihmisen seksuaalisuuteen eri kulttuureissa. Siihen törmää kaikkialla, haluttiin tai ei. Mun nimi on Ina Mikkola. Oon toimittaja, maailmantutkija ja vallankumoustaistelija. Mä lähden nyt maailmanympärysmatkalle etsimään parempaa pornoa. Tän ohjelman jälkeen porno ei oo enää tabu.”

Toimittaja Ina Mikkolan Ina <3 porno -televisiosarja tutki pornoa yhteiskunnallisena ja arkisena aiheena. Subilla esitetyn sarjan tavoite oli tiedon lisääminen.

Sarja nosti Mikkolan medioiden vakiohaastateltavaksi. Nuori naistoimittaja, joka puhuu pornosta.

”Vaikka osasin jollain tavalla valmistautua julkisuuteen, mittakaava yllätti. Yhtäkkiä minusta tuli yleinen pornon asiantuntija”, Mikkola sanoo.

”Yle Teeman toukokuu on täynnä seksiä! Tarjolla on laaja kattaus musiikki-, tiede- ja historiadokumentteja seksistä ja seksuaalisuudesta”, Yle mainostaa verkkosivuillaan. Luvassa on kuukauden ajan tiede- ja kulttuuridokumentteja sekä aistillisia elokuvia seksistä. Areenasta voi myös katsoa Seksi-Suomen historia -dokumenttisarjan tai kuunnella Yle Puheen Akti-ohjelman seksistä.

Jos Ylen tarjonta ei innosta, Sanoman Supla-sovelluksesta löytyy esimerkiksi Lipstick Mafian podcast, joka käsittelee ryhmärunkkausta, fetissejä tai naisten viagraa.

Tarjolla on myös Lettukestit-podcast, joka kysyy, maistuisivatko sinullekin pisuli- & kakkulileikit. Jos taas haluaa syventyä pidempään formaattiin, markkinoilla olisi esimerkiksi kirjat Vau, mikä vagina tai Iso Omatkaopas huipulle.

 

Seksi on ollut journalismin vakioaiheita vuosikymmeniä, mutta seksin käsittely journalismissa on muuttunut Ina Mikkolan dokumentaarinen televisiosarja on hyvä esimerkki siitä, miten toimitukset haluavat seksiä juuri nyt käsitellä. Olennaisinta on toimittajan, haastateltavan tai asiantuntijan henkilökohtainen kokemus aiheesta. Ja äänessä on nainen, erityisesti nuori sellainen. Mikkolalle henkilökohtaisuus on aina ollut luonteva tapa tehdä journalismia.

”Henkilökohtaisuus avaa journalismiin uusia tasoja. Voin välittää katsojille, mitä koen, näen ja tunnen tilanteissa”, Mikkola sanoo.

Yle Perjantai -ohjelman huhtikuinen ohjelma rakentui designdildoja valmistavasta Tea Latvalasta kertovan dokumentin ympärille. Ohjelman teemaksi valikoitui lopulta orgasmi.

”Näen dildoja kauniissa laatikoissa. Mä alan suunnittelemaan kauniita, esteettisiä dildoja. Anustappi-idea lähti Slushista. Ei hitto, tehdään niitä.”

”Ajattelimme valinneemme aiheen, josta kukaan ei tällä hetkellä puhu, eli nautinnon ja orgasmit”, Yle Perjantain juontaja ja toimittaja Sean Ricks sanoo.

Samalla viikolla julkaistiin orgasmikirja naisille, joten naisten orgasmit olivat esillä useissa haastatteluissa, muun muassa Ylen aamu-tv:ssä. Yle Perjantai -ohjelman keskustelijoista ja haastateltavista lähes kaikki olivat naisia. Kyseessä oli osin sattuma, sillä toimitus etsi uusia haastateltavia ja näkökulmia. Ne sattuivat tällä hetkellä olemaan naisia ja naisnäkökulmia.

”Toki meille on selvää, että all-male-paneleita emme yhdestäkään aiheesta tee”, Ricks sanoo.

 

Nuorten naisten esiinmarssi seksin kokemusasiantuntijoina ja haastateltavina on monen haastateltavan mielestä silmiinpistävin trendi nykyisessä seksijournalismissa.

Mediatutkimuksen dosentti Maija Töyry näkee suurimpana syynä sosiaalisen median ja uusien julkaisukanavien tuoman puolijulkisen tilan. Se on mahdollistanut omakohtaisten kokemusten jakamisen seksistä ja seksuaalisuudesta perinteisten medioiden ohi. Sosiaalinen media on tuonut toimittajille enemmän haastateltavia ja laajemmat aineistot kuin aiemmin.

”Toimittajien ei enää tarvitse tukeutua vain omiin ja lähipiirinsä kokemuksiin”, Töyry sanoo.

Ina Mikkola näkee sosiaalisen median vapauttaneen erityisesti nuoria naisia ottamaan tilaa seksikeskustelussa. Sosiaalinen media on tuonut valtavirtaan esimerkiksi keho- ja seksipositiivisuuden, joista ei ole aiemmin puhuttu yhtä laajassa mittakaavassa. Instagramissa on paljon tilejä, jotka käsittelevät seksiä nuorten naisten näkökulmasta. Vaikka tasa-arvo on edennyt, seksistä puhuvat naiset joutuvat vastaanottamaan edelleen viha- ja törkyviestejä.

”Mutta uusi sukupolvi naisia ei suostu alistumaan miehille ja hyväksymään alisteista asemaa”, Mikkola sanoo.

Hänen mukaansa on sama, mistä nuorena naisena julkisuudessa puhuu, sillä kritiikki kohdistuu aina sukupuoleen.

”En ole koskaan antanut sen vaikuttaa tekemiseeni millään tavalla, vaikka lähes kaikki saamani negatiivinen palaute liittyy sukupuoleeni.”

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula on kommentoinut suomalaisten seksiä ja seksuaalisuutta medioille vuosikymmenet. Hänen mukaansa seksiaiheiden näkökulmat kulkevat aalloissa. Juuri nyt naisten ääni keskustelussa korostuu, mutta tilanne oli toinen 2000-luvun alussa. Kun Viagra tuli markkinoille 1990-luvun lopussa, jutut kertoivat laajasti miesten seksuaalisuudesta.

”Juuri nyt miesten ääniä ehkä puuttuu keskustelusta, mutta tilanne voi muuttua nopeasti”, Kontula sanoo.

Sosiaalinen media on murtanut seksin käsittelyssä myös asiantuntijaroolit. Kokemusasiantuntijuus on lisääntynyt eli kokemus jostakin tilanteesta tekee ihmisestä aiheen asiantuntijan.

”Se on pinnallistanut keskustelua ja tuonut faktavirheitä juttuihin.”

Vielä 1990-luvulla toimitukset siteerasivat sivukaupalla seksitutkimusten tekstiä. Kontula sanoo, että nykyisin asiantuntijoiden tehtävä on lähinnä vahvistaa haastateltavan kokemus yleiseksi ilmiöksi. Pelkät tutkimustulokset eivät ole enää uutisaihe. Asiantuntijoiden rooli ja tila ovat kaventuneet. Heiltä mahtuu mukaan muutama kommentti.

Myös tutkijoilta ja asiantuntijoilta kaivataan yhä useammin henkilökohtaista suhdetta tutkimusaiheeseensa. Toimittajat kysyvät, kuinka tutkija itse kokee tutkimansa aiheen.

”Minä olen onneksi saanut pysyä tiukasti asiantuntijaroolissani”, Kontula sanoo.

 

”Onko koolla merkitystä ja kahdeksan muuta kysymystä – Urologi kertoo, mitä kumppanin on hyvä tietää peniksestä”

”Maailmalla kohistaan nyt ’järisyttävältä’ tuntuvasta uudesta orgasmista, mutta mikä ihme on kohdunkaula-orgasmi? Selvitimme.”

Helsingin Sanomat on kirjoittanut seksistä vuosikymmenet. Lifestyletoimituksen esimies Tanja Vasama arvioi, että viime aikoina seksuaalisuutta käsittelevät aiheet ovat nousseet esille osana yleistä hyvinvointia.

Hyvinvointi, ravinto, liikunta ja terveys ovat jo muutamia vuosia olleet maailmanlaajuisia megatrendejä. Seksuaalisuuden ajatellaan olevan osa hyvinvointia. Hyvinvointi on Helsingin Sanomissa määritelty yhdeksi pääpainopistealueeksi.

”Seksiä käsitellään enemmän henkisistä ja psykologisista lähtökohdista kuin fyysisenä suorituksena”, Vasama sanoo.

Näkökulma seksiin on ratkaisukeskeinen ja käytännönläheinen. Se tarkoittaa vinkkejä, neuvoja ja asiallista tietoa seksin ja seksuaalisuuden eri puolista. Myös Kontula tunnistaa medioiden kiinnostuksen ratkaisukeskeisyyteen. Lähes jokaisessa haastattelussa Kontulalta kysytään käytännön neuvoja seksiin.

”Tutkimustulokset taipuvat usein huonosti kymmenen kohdan temppulistoiksi”, Kontula huomauttaa.

Mutta käsitteleekö journalismi seksiä nyt aiempaa enemmän? Helsingin Sanomien toimittaja Anna-Stina Nykänen on kirjoittanut seksistä ja seurannut aihetta vuosikymmenten ajan. Hänestä asia on päinvastoin: 2000-luvulla seksistä on kirjoitettu poikkeuksellisen vähän.

”Eikä nytkään kirjoiteta seksistä. Teksteissä ei välity hiki ja huohotus. Juttujen lukemisen jälkeen lukija ei taatusti ole kiihottunut”, Nykänen sanoo.

Seksin käsittely on hänestä hyvin medikalisoitua, kliinistä ja kontrollikeskeistä. Toista oli 1980-luvun nousukaudella, jolloin rappio ja hedonismi kukoistivat. Porno, erotiikka ja viettelys täyttivät lehtien palstat. Dekadenssiin ja pinnallisuuteen seksi aiheena sopi erinomaisesti.

”Esimerkiksi sadomasokismi oli esillä. Kirjoitettiin juttuja sadomasokismiklubeista, joilta paljon rahaa hankkineet jupit hakivat äärikokemuksia”, Nykänen kertoo.

1990-luvulla seksijuttuja oli niin paljon, että tuolloinen Helsingin Sanomien sunnuntaitoimituksen esimies Ilkka Malmberg oli aiheeseen aivan kypsä. Hän halusi lähettää Nykäsen Ranskaan nudistileirille, jotta ruumiillisuudesta kirjoitettaisiin muutenkin kuin seksin kautta.

”Lähdin juttukeikalle Ranskan nudistikortteleihin. Jutussa ei taatusti ollut yhtään seksiä”, Nykänen kertoo.

 

Yhteiskunnassa alkoi Anna-Stina Nykäsen mukaan vakavuuden aika 2000-luvun alussa. Suuret aiheet, kuten terrorismi, globalisaatio ja ilmastonmuutos valtasivat journalismin. Hän arvelee, ettei ilmapiirin sopinut seksimehuissa hekumointi ja nautinnon korostaminen. Hän ihmettelee myös heteroseksuaalisen parisuhteen ja ydinperheen nostamista jalustalle 2000-luvulla. Seksistä kirjoittaminen heijastaa aina yhteiskuntaa, joka nyt kaipaa kipeästi lapsia ja perheitä.

”Jutut neuvovat, kuinka pitää parisuhteen liekkiä yllä ja jatkaa seksin harrastamista ruuhkavuosina. Pariskuntia neuvotaan varaamaan kalenterista aika seksille. Ei tällaista ollut aiemmin.”

Vasta aivan viime aikoina seksistä on kirjoitettu ehkä hieman enemmän, Nykänen arvioi. Taustalla on todennäköisesti talouden orastava nousukausi. Nuorten naisten äänten kuulumista keskustelussa hän pitää hyvänä, mutta ei erityisen poikkeuksellisena asiana verrattuna aiempiin vuosikymmeniin.

”Ymmärrän, että 2000-luvun itsekontrollin aikana elänyt nuori sukupolvi kokee nykyisen seksikeskustelun vapauttavana. Meille vanhemmille se ei näyttäydy mitenkään poikkeuksellisena, sillä naiset puhuivat seksistä avoimesti jo 1980-luvulla.”

 

Vaikka tuntuisi, että kaikki puhuisivat seksistä koko ajan, suomalaisten parisuhteeseen muutos ei ole yltänyt. Väestöliiton tuoreimman Finsex-tutkimuksen mukaan seksistä puhuminen ei ole parisuhteissa lisääntynyt. Pariskuntien on jopa aiempaa vaikeampaa puhua seksistä.

”Ehkä tässä olisi toimituksilla peiliin katsomisen paikka. Miksi puhuminen ei ole suomalaisten arjessa yhtään helpompaa, vaikka aiheesta on kirjoitettu vuosikymmenet?” Osmo Kontula kysyy.

Hänen mukaansa pysyvät muutokset seksissä ovat hitaita. Esimerkiksi aids-epidemian aikaan oli isoja mediakampanjoita turvaseksistä. Sekään ei onnistunut merkittävästi muuttamaan seksitapoja. Viime vuosina muun muassa suomalaisten klamydia- ja tippuritartuntojen määrät ovat lisääntyneet, koska kondominkäyttö on vähentynyt.

Kouluissa ja julkisuudessa on seksistä valistettu jo vuosikymmenet. Internetistä voi ujoinkin etsiä tietoa. Silti suomalaiset kaipaavat edelleen perustietoa seksistä ja seksuaalisuudesta.

”Seksijuttuja luetaan erittäin paljon, eikä mitenkään kohumielessä vaan aidosta tiedontarpeesta”, Helsingin Sanomien Tanja Vasama sanoo.

Helsingin Sanomien jouluna yhteistyössä tutkijoiden kanssa tekemään orgasmikyselyyn vastasi 8 500 ihmistä. Se on paljon kyselytutkimukselle.

”Kyselyssä on ihan huikeita yli 70-vuotiaiden ihmisten kuvauksia orgasmeista”, Anna-Stina Nykänen sanoo.

Kodin Kuvalehti huomasi jo 1990-luvulla lukijakyselyissään, että ihmiset puhuivat seksistä paljon avoimemmin kuin lehdet aiheesta kirjoittivat. Nykänen muistuttaa, että edelleen seksiin liittyy paljon asioita, joita ei ole tutkittu ja joissa ihmisten ääni ei pääse kuuluviin. Journalismin tehtävä on nostaa aiheet esiin.

”Esimerkiksi orgasmitutkimuksen yksi tavoite on selvittää, miksi naiset saavat edelleen vähemmän orgasmeja. Orgasmien määrässä tasa-arvo on edennyt hitaasti.”



5 2020
Arkisto

Tämä voi olla ainoa tilaisuutemme mediatukeen

Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa valtio on jakanut journalismille koronatukea 24 – 66 miljoonaa euroa normaalin mediatuen päälle. Suomessa tiedonvälitystä ei tueta, vielä. Nyt tilanne on kuitenkin lupaavampi kuin vuosikymmeniin, kirjoittaa Maria Pettersson.

Kuohuva toimitus on loistopaikka edetä uralla, Riikka Räisänen

Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja tietää jo, kuka kolumnisti seuraavaksi ehdottaa yhtiön rahoituksen leikkaamista.

Koronan mukana kiire katosi ja filosofia palasi

Kodissamme on nukuttu enemmän kuin aikoihin. Yhtenä yönä en saanut unta, kun olin nukkunut niin jumalattoman paljon edellisinä, kirjoittaa Lauri Rotko.

Medier med mössan i hand

”Det är problematiskt om mediernas roll och deras stödbehov villkoras med coronavirusutbrottet”, skriver Dan Lolax.

Mediatuki on demokratiatuki – ja poliitikkojen olisi aika ymmärtää se

”Median asia ei ole vain median asia. Se on kansalaisten asia. Ja tämä tuntuu poliitikoilta unohtuneen”, kirjoittaa Hanne Aho.

Arvoisat kansalaiset, muistakaa resilienssi!

”Lohdullista – mutta samalla oireellista – on se, että moni journalisti pyrkii edelleen selittämään resilienssin”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Verkko toi uutta ay-koulutukseen

”Verkkokoulutus osoittautui yllättävän käteväksi ja vuorovaikutukselliseksi koulutusmuodoksi”, kirjoittaa työehtoasiamies Terhi Tarvainen.

Direktsändningarnas man

Döda: Redaktör Tomas Ek 6. 1.1957 Helsingfors – 2. 5.2020 Helsingfors

Teräväkielinen pomo muisti myös kannustaa

Kuolleita: Päätoimittaja Pekka Hyvärinen 20. 7. 1951 Kuopio – 10. 5. 2020 Helsinki

Uutisia, ei niinkään analyysejä

Kuolleita: Toimittaja Olli Pohjanpalo 21. 3. 1954 Hamilton Kanada – 11. 5. 2020 Helsinki

”Julkaistu kuva oli hyvä kuva”

Kuolleita: Valokuvaaja Mauri Vuorinen 11. 10. 1928 Hämeenkyrö – 30. 3. 2020 Tampere

Oikeutta puolustava marjakapitalisti

Kuolleita: Toimittaja Helena Hyvärinen 6.11. 1950 Tampere – 1.5.2020 Tampere

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta