Tämäkö muka vastuullista!

Journalistin ohjeet ovat todella kovat. Ne lupaavat paljon.

Ymmärsin tämän viimeistään silloin, kun käänsimme Journalistin ohjeita lukijan oikeuksiksi vastuullisen journalismin merkkikampanjan verkkosivuja varten.

Ohjeet takaavat, että journalismi on riippumatonta ja luotettavaa. Ne takaavat, että faktat ja tietolähteet on tarkistettu, että otsikkoon voi luottaa ja että mielipiteet ja tosiasiat erottuvat toisistaan.

Minua jännitti, uskallammeko luvata näin paljon. Pelkäsin, miten yleisö reagoisi.

Yleisöhän reagoi oikein hyvin. Päätoimittajille tehdyn kyselyn mukaan kampanja sai pääosin myönteistä palautetta. Kritiikkiä, jonka mukaan mediat eivät noudattaisi omia ohjeitaan, on näkynyt vain vähän.

Sen sijaan sosiaalisessa mediassa on kiivaasti penätty medialta vastuullisuuden nimissä asioita, joita Journalistin ohjeissa EI luvata.

Journalistin ohjeissa ei ensinnäkään luvata, että journalismi on ”tasapuolista”. Media on mosaiikki, jossa uutistapahtuminen seuraaminen ja soten tai Jäämeren radan kaltaisten asiakokonaisuuksien käsitteleminen rakentuu lukuisista jutuista, joissa on eri näkökulmia ja eri haastateltavia.

”Objektiivisuudesta” ohjeissa ei sanota mitään. Mitä se edes tarkoittaa?

Niissä ei myöskään luvata, että mediat ovat ”puolueettomia”. E-hei, tiedotusvälineillä on oikeus valita juttujensa näkökulmat, kunhan faktat ja mielipiteet on mahdollista erottaa toisistaan. Medioilla on myös oikeus määritellä toimituspoliittinen linjansa. Yle pyrkii puolueettomuuteen, Keskisuomalainen haluaa edistää Keski-Suomen asiaa, ja puoluelehdillä on lupa valita aiheensa puolueellisesti.

Tasapuolisuus ei ole mikään yleinen ihanne. Neutraalien uutismedioiden lisäksi kansakunta tarvitsee myös luotettavasti ja läpinäkyvästi toimitettua viihdemediaa, erikoislehtiä ja poliittista journalismia.

Journalistin ohjeista puuttuu perustellusti myös monia muita asioita. Ohjeet eivät vaadi käyttämään ”oikeita ilmaisuja”. Toimittajan ei siis tarvitse noudattaa potilasyhdistysten, etujärjestöjen tai edes Kielitoimiston suosituksia, vaan hän saa valita sanansa itse.

Ohjeissa ei ole tarkkoja aikarajoja esimerkiksi sille, milloin vankeustuomio on niin ankara, että tekijän nimen saa julkaista. Niissä ei oteta kantaa pelkkään nimen julkaisemiseen, vaan siihen, miten journalistin pitää toimia, jos henkilö on jutusta tunnistettavissa.

Ohjeissa ei vaadita minkäänlaista valtion tai yleisen edun huomioon ottamista. Niissä ei esimerkiksi edellytetä, että journalistit kantavat vastuuta maamme suhteista ulkovaltoihin, kuten vielä 1968 laadituissa Lehtimiehen ohjeissa tehtiin. Niissä todettiin: ”Jos halventamalla vierasta valtiota saat aikaan vaaran, että maamme suhteet tähän valtioon vahingoittuvat, olet syypää rikokseen. Vieraan valtion omasta käsityksestä riippuu, onko kirjoituksesi loukkaava. Muista sen vuoksi olla erittäin varovainen.”

Nykyään vastuullinen journalismi ei tarkoita suomettumista tai muuta itsesensuuria vaan jotain aivan muuta. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katsojilleen.