Kerran toimittaja. Anni Lintula luopui Demin päätoimittajan tehtävistä johtoryhmätyön myötä. Journalistiselle silmälle on käyttöä liiketoiminnassakin, Lintula uskoo.

Media-alan eloonjäämisopas

Anni Lintula

36-vuotias A-lehtien nuorten medioiden liiketoimintajohtaja.

Tuli A-lehtiin töihin vuonna 2006 Demin toimittajaksi. Yleni toimitussihteeriksi 2008, toimituspäälliköksi 2010 ja päätoimittajaksi 2012.

Aloitti vuoden 2017 alussa tyttöjen ja nuorten naisten medioiden liiketoimintavastaavana ja helmikuussa 2018 nuorten medioiden liiketoimintajohtajana. Samalla hän nousi A-lehtien johtoryhmään.

Valmistunut medianomiksi Laurea-ammattikorkeakoulusta.

Asuu Helsingin Toukolassa muusikkomiehensä Heikki Puhakaisen ja 5-vuotiaan poikansa Mion kanssa.

Harrastaa juoksua.

JOURNALISTI
4.5.2018

Marja Honkonen, teksti
Kai Widell, kuvat
Johanna Sarajärvi, grafiikka

Vuosikymmen sitten Anni Lintula kirjoitti, millaista oli itkeä omaa epävarmuutta toimituksen vessassa. Nyt hän miettii A-lehtien johtoryhmässä, miten taata tulevaisuus koko alalle.

Milloinkohan mediatalo on viimeksi kuulostanut näin jännittävältä ja uutta luovalta?

Ollaan mainostoimisto Dynamo & Sonilla, missä A-lehtien kolmihenkinen iskuryhmä kertoo yhtiön uusista markkinoinnin ratkaisuista. Äänessä on nuorten medioiden liiketoimintajohtaja Anni Lintula.

Hänen tarvitsee mainita vain sivumennen, että nuortenmedia Demin Whatsapp-draama Pientä säätöä oli joidenkin mielestä ”parempi kuin Skam”, ja kuulijat kurottautuvat tuoliensa reunalle.

”Ja tässä oli siis sisältömarkkinointiyhteistyö mukana?” kuuluu kysymys.

Virkistyvästä keskustelusta päätellen vertaus supersuosittuun norjalaissarjaan osuu. Kun Lintulan Z-sukupolven mediankäyttötapoja käsittelevän osuuden vuoro on ohi, hän jää kuuntelemaan, kun kollega konkretisoi, miten niitä voisi hyödyntää mainonnassa.

Maailma, jossa median ansaintamallit perustuvat lähikaupan tarjouslakanoihin, on nyt kaukana. Kolmikolla on mukanaan printtiaikkareitakin, mutta ne lojuvat neukkarin pöydällä kuin muistutuksena: niillä on edelleen paikkansa, mutta mikä se on tulevaisuudessa? Ovatko lehdet jatkossa lehtitalon ydin?

Vastauksen arvaaminen on nykyisin Anni Lintulan työtä.

 

Lintula aloitti A-lehdissä Demin toimittajana vuonna 2006 ja yleni sitten kahden vuoden välein ensin toimitussihteeriksi, toimituspäälliköksi ja lopulta päätoimittajaksi vuonna 2012.

Vuonna 2016 Lintula perusti Tube-lehden Demin oheen. Seuraavan vuoden alussa hänestä tuli myös tyttöjen ja nuorten naisten medioiden liiketoimintavastaava.

Viime helmikuussa titteli muuttui liiketoimintajohtajaksi, ja Lintula nousi konsernin johtoryhmään. Päätoimittajuutta hän hoiti vielä hetken siinä sivussa, kunnes Demin toimituspäällikkö Päivi Lehtomurto valittiin tehtävään.

Nyt Lintulan tehtävä on kehittää uusia kerronnan keinoja ja miettiä, miten niillä tehdään rahaa.

A-lehtien johtoryhmä on kotimaisella mediakentällä yksi harvoista, joissa enemmistö jäsenistä on naisia. Lintula, 36, taas on yksi nuorimmista mediajohtajista.

Hän kuulostaa hengästyttävältä ylisuorittajalta, vaikka viimeiset askelmat eivät enää kahden vuoden rytmiin osuneetkaan.

”Joo, siinä oli katsos lapsi välissä”, hän selittää vitsaillen.

Oikeasti loistava urakehitys on johtunut Lintulan mukaan siitä, että tilaisuuksia vain on osunut kohdalle luontevaan aikaan.

”On hirveän vaikea nähdä, että olisin pitkään tehtävässä, jossa minulla ei olisi uutta opittavaa”, hän sanoo.

Ei sillä, että tietoinen pyrkiminen johtotehtäviin olisi jotenkin huono asia.

Päinvastoin, Lintula kuulisi mielellään etenkin nuorten naisten sanovan ääneen haluavansa esimiestehtäviin. Demilläkin on ollut oma #girlboss-kampanja.

”Toivon, että johtajuudesta puhuttaisiin hyvänä ja tavoiteltavana asiana”, hän pohtii.

”Mutta rehellisyyden nimissä, en ole itsekään ollut se henkilö, joka on määrätietoisesti tavoitellut johtajan asemaa.”

 

Niin. Reilu vuosikymmen sitten Lintula ei pyrkinyt A-lehtien johtoon, vaan jäämään media-alalla eloon.

Vuonna 2005 hän oli työharjoittelussa Image Kustannuksella, mutta ammatillinen tulevaisuus huolestutti. Epävarmuutta saattoi paeta toimituksen vessaan itkemään.

Kokemukset tallentuivat Nuoren toimittajan eloonjäämisoppaaseen, jonka Lintula julkaisi vuonna 2009 yhdessä silloin Journalistin toimittajana työskennelleen Meri Valkaman kanssa.

”Siinä maailmassa, missä kirja on kirjoitettu, ilmassa olivat ensimmäiset vahvat merkit media-alan murroksesta”, Lintula sanoo.

Koulutusta oli lisätty valtavasti, työpaikkoja ei.

”Se oli aikamoinen maailma tulla alalle. Aika paljon mietin, että miten pärjään.”

Lintula oli kiinnostunut kehittämään itseään nimenomaan journalistina. Hänet oli houkutellut alalle rakkaus kirjoittamiseen, yleinen uteliaisuus ja kiinnostus ihmisiin.

Pomoksi Lintula ei ajatellut sopivansa: päätoimittajana pitäisi olla kova ja ikävä kuin Voguen legendaarinen Anna Wintour. Ja päätöksiensä kanssa olisi ihan yksin.

Kokemuksen kautta Lintula on kuitenkin huomannut, että pomona voi olla annilintula ja päästä silti – tai juuri siksi – hyviin tuloksiin.

”Ihminen johtaa persoonallaan. Ei ole olemassa mitään oikean johtajan muottia”, Lintula sanoo.

Nykyisin hän sitä paitsi uskoo, että on parempi johtaja kuin journalisti. Laajempien kokonaisuuksien kanssa työskentely ja ihmisten johtaminen sopii hänelle.

”Ja koska on vaan niin huikeita ja hyviä journalisteja, että on vaikea kuvitella tekeväni sitä duunia paremmin.”

 

Pomona Lintula onkin pidetty. Kun Journalisti reilu vuosi sitten etsi hyviä journalistisen työn esimiehiä, Lintulaa kiiteltiin rakentavana päätoimittajana, joka kuuntelee alaisiaan mutta tekee silti päätökset itse. Ei mikään annawintour.

Itse Lintula näkee itsensä valmentajana, joka luo työlle hyvät edellytykset ja auttaa tiimiä löytämään tavat päästä tavoitteeseen. Johtajan pitää osata näyttää suuntaa ja perustella päätöksensä, muttei määräillä armeijatyyliin.

Sopivan vertauksen Lintula löytää telinevoimistelusta, jota on harrastanut.

”Ei johtajan tarvitse olla se, joka osaa tehdä kaiken itse. Todennäköisesti voltin tekee paremmin se, joka on tekemässä sitä. Mutta valmentaja näkee sivusta, miten sitä voi parantaa.”

Oman vessapoteron sijaan hän käy läpi epäonnistumisiaan lenkeillä, kotimatkoilla ja lasta nukuttaessa.

”Varmasti on edelleen hetkiä, jolloin itsensä tuntee heikoksi ja keskeneräiseksi.”

Media-alalla johtajuus on hänen mielestään paljon kyseenalaistamista ja omienkin päätösten kumoamista.

”Vaikeinta on, että meidän pitää alana keksiä itsemme uudelleen samalla, kun ylläpidämme ja kehitämme perinteistä liiketoimintaa”, Lintula sanoo.

Perinteinen liiketoiminta tuo A-lehdille edelleen ison osan liikevaihdosta. Jopa Demin printti on nuorelle yleisölle hyvin tärkeä.

Silti sitä ovat myös Demin keskustelupalsta, Snapchat, Instagram, Youtube-kanavat ja uudet kokeilut, kuten se Skamin vertainen chatfiction. Tekemistä olisi rajattomasti, eivätkä resurssit kasva samassa suhteessa.

Ja oikeita vastauksia on vähän.

”Pitäisi olla rohkeutta luopua jostain, jonka tekeminen voi olla vielä kannattavaa, mutta ei ehkä enää tulevaisuudessa”, Lintula sanoo.

 

Onneksi A-lehdissä on nyt tekemisen meininki. Tai ”tosi hyvä” meininki, kuten Lintula vilpittömästi sanoo.

On tehty paljon ”tosi hyviä” rekrytointeja ja ”tosi hyvä” strategia, joka on kommunikoitu ”tosi selkeästi”. Työntekijöiden intoa oppia uutta arvostetaan ”tosi paljon”.

”Olemme yhtiönä nyt tosi mielenkiintoisessa paikassa.”

Uuden oppimisen tueksi aloitettiin viime vuonna esimerkiksi Digipiirin toiminta. Se on talon henkilökunnan oma Facebook-ryhmä, jossa kuka tahansa voi yli toimitusrajojen jakaa pieniä huomioita tai vinkkejä siitä, miten vaikka The New York Times on kasvattanut digitilaajiensa määrää tai miten Youtuben algoritmi toimii.

Kuukausittain Digipiiri kokoontuu aamutapaamiseen, ja nyt toimintaa on muunnettu myös pienryhmäkoulutuksiksi.

Kehitykseen ja kokeiluihin on varaa, koska A-lehtien talous on kunnossa: sekä koko konsernin että lehtiliiketoiminnan liikevaihto kasvoi viime vuonna, liikevoitot tuplaantuivat ja omavaraisuusaste kasvoi.

Virkeyden salaisuus on Lintulan mukaan strategia. Se antaa nuorten medioille mandaatin kokeilla ja kehittää uusia kerronnan keinoja. Siksi hänetkin nostettiin johtoryhmään.

Nuorten medioiden strategia painottaa myös rohkeutta. Toistaiseksi ei ole tullut vastaan kokeilua, johon Lintula ei olisi saanut lupaa ryhtyä, vaikka tekemisen pitääkin olla tavoitteellista.

”Siinä pitää olla jollain tavalla mietitty se, millaista ansaintaa siihen voisi liittyä. Ei ole itseisarvo, että keksitään jotain uutta”, Lintula toteaa.

 

Lintulan johtoryhmäpaikan syynä lienee myös se, että teinikohderyhmä kiinnostaa aiempaa enemmän.

”Ennen teinitytöllä ei ollut lainkaan valtaa. Nyt hänellä voi olla 300 000 seuraajaa Youtubessa. Yhtäkkiä se ei ole enää hömpsötystä”, Lintula sanoo.

Alkuvuosinaan Demissä hän saattoi joutua perustelemaan myös kollegoille, miksei hae töihin johonkin vakavammin otettavaan mediaan.

”Oma uskottavuus ei ole aina ollut ihan huipussaan.”

Hän muistelee esimerkiksi 2010-luvun taitteessa pohtineensa eräässä mediaseminaarissa ääneen, kuinka hurjaa on, kun kansainväliset some-alustat nakertavat median ansaintamalleja ja uudet innovaatiot tulevat alan ulkopuolelta.

”Siellä heräsi vastalauseita, että hei ihan oikeasti, joku Facebook – nyt puhutaan kuitenkin isoista mediayhtiöistä”, Lintula kertoo.

”Muistan miettineeni, että olinkohan liian kärkäs, että ehkä tämä ei nyt liittynyt tarpeeksi media-alaan. Sittemmin olen miettinyt, että kyllä se kuitenkin liittyi”, Lintula nauraa.

 

Siihen kilpistyy Lintulan nykyisen työn haaste: mikä liittyy tarpeeksi media-alaan? Mikä on journalismin tehtävä ja mikä ylipäätään journalismia?

Kannattaako mediatalon panostaa chatfictioniin? Onko ääniviesteihin perustuva, kuratoitu Whatsapp-keskusteluryhmä, jollaista Demi taannoin kokeili, journalismia? Mikä on uutistoimittajan rooli, kun kuka tahansa voi tehdä uutisia?

Yksi journalismin rooli voi Lintulan mukaan olla luotettavan ja turvallisen dialogin rakentaminen.

”Teineille sisältö ei ole itseisarvo, vaan se on kommunikoinnin väline. Se ei mene enää niin, että kun luet artikkelin, olet vastaanottanut tiedon ja pidät sen sitten visusti päässäsi. Se on enemmän sosiaalinen prosessi”, Lintula sanoo.

”Omassa työssäni näen, että kohderyhmä on siirtynyt hyvin kahdenkeskiseen viestintään.”

Jotta sinne pääsee mediatalona mukaan, on oltava luova – pohdittava voisiko lukijan kanssa keskustella botti ja miten personoida sisältöjä entistä paremmin.

Yleisö ei ole enää vain tietoa vastaanottavaa massaa, vaan siihen voisi suhtautua enemmin kuin faneihin. Mediayhtiöiden tulisi pyrkiä saamaan brändeilleen faneja, joille sitten rakentaa erilaisia mediatuotteita.

Se on uusi ajatus, joka tarttui maaliskuussa Lintulan matkaan tubettajatapahtuma VidCon Europessa Amsterdamissa.

”Kirjoitin sen heti muistiin. Se kuvastaa jotenkin sitä, millainen aika tämä on.”

Anni Lintula

36-vuotias A-lehtien nuorten medioiden liiketoimintajohtaja.

Tuli A-lehtiin töihin vuonna 2006 Demin toimittajaksi. Yleni toimitussihteeriksi 2008, toimituspäälliköksi 2010 ja päätoimittajaksi 2012.

Aloitti vuoden 2017 alussa tyttöjen ja nuorten naisten medioiden liiketoimintavastaavana ja helmikuussa 2018 nuorten medioiden liiketoimintajohtajana. Samalla hän nousi A-lehtien johtoryhmään.

Valmistunut medianomiksi Laurea-ammattikorkeakoulusta.

Asuu Helsingin Toukolassa muusikkomiehensä Heikki Puhakaisen ja 5-vuotiaan poikansa Mion kanssa.

Harrastaa juoksua.



3 2020
Arkisto

Kriisioloissa medialta vaaditaan malttia

Koronauutisoinnissa sekä toimittajien että yleisön on pakko oppia sietämään epävarmuutta ja muuttuvia tilanteita. Ja myös mediayhtiöiden on joustettava, kirjoittaa Maria Pettersson.

Päivi Anttikoski otti selfien Valtio­neuvoston linnan wc-tiloissa. Ennen ­koronaviruksen leviämistä ja valmiuslain käyttöönottoa siihen oli vielä aikaa.

Suosittelet kaikille toimittajille viestintäjohtajan uraa, Päivi Anttikoski

Valtioneuvoston viestintäjohtaja haluaa järjestää tiedotustilaisuuksia ihmisille eikä toimittajille.

Uutissatiiri viihdyttää ja viettelee, mutta se ei ole journalismia

”Satiirissa voidaan myös tarjota oikeamielistä identiteettiä katsojille”, kirjoittaa Janne Zareff.

Finländska medier dryper av vita räddare

När medierna lyfter upp en enskild person som hjälte kan det bidra till ökad volontärturism, skriver Liselott Lindström.

Koronaviruksen lyhennys voi olla uhkapeliä

”Vaikka 'koronan uhrien' ei tulkittaisikaan viittaavan pöytäpeliriippuvuuteen, myös otsikoissa olisi tyylikkäintä puhua (korona)viruksesta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Hovioikeus pohtii Janitskinin kuoleman vaikutusta tuomioon

MV-lehteen liittyvä oikeudenkäynti saattaa venyä jopa syksyyn.

Freelancer sairastaa omaan laskuunsa

”Freelancerin pitäisi saada työstään riittävä korvaus, joka riittää työterveyshuollon ja sairauspäivärahan maksamiseen”, kirjoittaa Hanna Kaisa Hellsten.

Yt-neuvottelut ovat neuvottelut, eivät sanelua, muistutti käräjäoikeus

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi helmikuussa Helsingin Evankelisen Opiston maksamaan korvauksia journalistisen alan opettajan työsuhteen päättämisriidassa. Oikeus arvioi sitä, käytiinkö yt-neuvottelut laillisesti.

Monipuolinen toimittaja ja tarkka vesipallotuomari

Kuolleita: Toimittaja Pasi Natunen 15. 7. 1967 Kuopio – 4. 2. 2020 Tuusula

Sanojen taitaja ja älykäs keskustelija

Kuolleita: Kulttuuritoimittaja Katriina Laine 27. 8. 1943 Pori – 4. 2. 2020 Pori

Uutisia Raumalta viideltä vuosikymmeneltä

Kuolleita: Uutispäällikkö Maija-Liisa Tuominen 5. 4. 1926 Kokemäki – 22. 2. 2020 Rauma

Ahkera ja leppoisa elävän kuvan ammattilainen

Kuolleita: Ohjaaja ja leikkaaja Matti Markkanen 26. 8. 1945 Kotka – 6. 11. 2019 Mikkeli

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta