Vanhana syntynyt

Päätoimittaja Robert Sundman, 23, haluaa pelastaa Ylioppilaslehden mutta on helpottunut, että tulevana Ylen politiikan toimittajana hänen ei tarvitse koko ajan miettiä, miten nuoria tavoitetaan.

Paljastuksia. Ikeasta Ylkkäriin hankitulla pöllöllä ei ole erityistä tarinaa, eikä päätoimittajan keltaisiin sukkiinkaan ole erityistä syytä. Mutta: ”Kahvia kuluu. Ja energiajuomaa, joka on oma syntinen asiani. Muut eivät sitä käytä”, Robert Sundman sanoo.

JOURNALISTI
13.4.2018

Nina Erho, teksti
Sakari Piippo, kuvat

Pylly kanteen vai ei? Päätoimittaja Robert Sundman oli viime keväänä toimituksensa kanssa viimeistelemässä Ylioppilaslehden Suomi 100 -numeroa. Viime hetken pulma oli, miten sommitella kansiteksti siten, että kuvassa keikistelevän Cheyenne Järvisen pylly ei näyttäisi liian rivolta.

Sundman itse epäili koko pyllyä. Toimitus kannatti sitä.

Pylly meni kanteen.

Kertomus Suomi 100 -jutun tekemisestä on yksi hauskoista muistoista, joita kahden vuoden pestiään päättelevällä Sundmanilla on Ylkkäristä. Mainituiksi tulevat myös toimituksen ja avustajien yhteiset juhlat ja Edit-kisassa palkintoehdokkaina olleet jutut.

Vaikka Sundman sanoo joutuneensa välillä hillitsemään omaa, vahvaa näkemystään ja muistamaan tietoisesti kertoa sisäisistä visioistaan ääneen, parhaita muistoja yhdistää nimenomaan yhdessä tekeminen ja oleminen.

Nuoren esimiehen ihanne on ollut meidän, ei minun lehti ja lehdenteko tiimilajina, ei yksinäinen tähtitoimittajuus.

Itse asiassa hän olisi mielellään liittänyt tiimiinsä koko Suomen ylioppilaslehtikentän.

 

Resurssit yhdistämällä tekisi ylioppilaslehteä, joka kiinnostaisi muitakin kuin opiskelijoita, Sundman sanoi Journalistin nimityshaastattelussa.

Nyt hän luonnehtii valtakunnallisen ylioppilaslehden perustamista teoksi, joka kannattaisi tehdä, koska jos mitään ei tehdä, ihan realistinen kehitys on, että kaikki ylioppilaslehdet kuolevat. ”Koko tiimin” lisäksi Sundmanilla on tietenkin mielessään oma lehtensä, jonka olemassaoloa uhkaa se sama, mikä kaikkia organisaatiolehtiä.

Kun joskus 1970- ja 1980-luvuilla kaikilla organisaatioilla piti olla oma lehti, eihän nyt enää kaikilla pidä.

”Siksi se on joka vuosi uusi keskustelu, onko Ylkkäriä enää.”

Käytännössä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan HYY:n lehtikeskustelua on käyty printti vai ei -akselilla. Ylkkärin tapauksessa kulu ei kuitenkaan ole niinkään paperi vaan tekijät, jotka ovat tessin mukaista palkkaa nauttivia ammattilaisia.

Sundmanista niin pitääkin olla, sekä arvojen vuoksi että palkkariitojen välttämisen takia, ja HYY:llä on kyllä siihen varaa. Kun puhe säästöistä ei silti ole loppunut, hän on tarjonnut vaihtoehtoa.

”Paras skenaario olisi valtakunnallistaa toimintaa niin, että lehden maksajina olisi yhä useampi ylioppilaskunta, jolloin hinta olisi pienempi per maksaja. Silloin lehdenteko voisi ehkä jatkua sittenkin, vaikka ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys lakkaisi ja rahaa olisi vähemmän.”

Vaikka valtakunnallinen ylioppilaslehti ei ole uusi eikä Sundmanin idea, sen puute on hänen keskeinen kielteinen kokemuksensa kaudeltaan.

Sundman on hämmästynyt ja pettynyt siitä, että vaikka keskustelu ja toimenpiteet valtakunnallistamisesta ovat menneet hänen aikanaan tosi paljon eteenpäin, tosi paljon ei tarkoita sitä, että valtakunnallinen lehti olisi olemassa.

Yllätys hänelle on ollut myös se, miten vähän lehdessä ja sitä kustantavassa Ylioppilaslehden Kustannuksessa on tehty pitkän syklin suunnittelua.

Mutta ei hätää: Sundmanin kaudella sekä lehdelle että kustantajalle on tehty uusi, vahvempi strategia.

Siinä missä hänen edeltäjänsä ovat esittäneet, että valtakunnallinen ylioppilaslehti olisi kiva, ja seuraava päätoimittaja on aloittanut keskustelun alusta, uusissa strategioissa suunnitelma säästää valtakunnallisuuden, ei leikkaamisen kautta, pysyy henkilövaihdoksista riippumatta.

Tehtynä ovat myös käytännön suunnitelmat siitä, mitä valtakunnallinen lehti voisi maksaa, miten sivut tehtäisiin, miten se rakentuisi. Sundmanin aikana nykyistä Ylkkäriä on alettu postittaa jaettavaksi kampuksille Turkuun, Tampereelle ja Vaasaan.

”Meillä on täällä täysi valmius ja painokoneet alkavat laulaa heti, kun maakunnista sanotaan, että tulkaa.”

 

Maakunnissa ei olla ideasta yhtä varauksettoman innostuneita – muutenhan yhteinen lehti olisi jo olemassa.

Yhdeksi syyksi Sundman näkee keskeneräiset hankkeet, kuten Tampereen teknillisen yliopiston, Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhdistymiseen tähtäävän Tampere 3:n.

Yliopistoissa, joissa ylioppilaslehti on enää lähinnä verkossa tai kuopattu, ei välttämättä ymmärretä, mitä lisäarvoa u-käännöksestä koituisi.

Voimakkaimmin Sundman uskoo kyseessä olevan kustantajien eli ylioppilaskuntien vaikutusvallan – eli politiikan.

”Monissa paikoissa lehdet kirjoittavat tosi paljon ylioppilaskunnan asioista, ja päättäjät saattavat pelätä, että se vähenee radikaalisti ja tilalle tulee jotain, mikä ei koske ylioppilaskuntaa. Ja kyllä niin varmaan kävisikin, koska lehdessä pitäisi olla myös yhteistä sisältöä.”

Oman lehtensä tekemisen vapautta Sundman pitää suurena ja kytköstä ylioppilaskuntaan pienenä. Näin on huolimatta siitä, että hän tietää edeltäjiensä ajalta esimerkiksi sittemmin vihreiden kansanedustajaksi valitun Ozan Yanarin tapauksen. Kun kansijuttu hänestä julkaistiin, osa HYY:n edustajistosta piti sitä eduskuntavaalien alla poliittisena.

Vaikka Sundman on halunnut keskittyä pitkään aikakauslehtitavaraan, hän on myös hyvin kiinnostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä ja sitä mieltä, että opiskelijoilla on oikeus tietää, mitä ylioppilaskunnan jäsenmaksuilla tehdään.

Siksi Ylkkäri on uutisoinut HYY:n sijoitusetiikan puutteista, edustajiston erimielisyyksistä, tyrmäystippatapauksista teologian opiskelijoiden sitseillä ja ylioppilaskunnan piirissä toimineen MIKS-yhdistyksen holokaustivitseistä.

Sundman kieltää tehneensä journalistisissa valinnoissaan kompromisseja tai ajatelleensa rahoituksen ja juttujen suhdetta – mutta taitaa siellä sananvapauden hampaankolossa jotain olla.

”Vaikka en sitä hyväksy, tästä perspektiivistä ymmärrän paremmin kuin rivitoimittajana, miksi niin kutsuttuun Atte Jääskeläisen dilemmaan voi päätyä. Kyllä mä itsekin haluaisin, että myös jatkossa ihmiset voisivat tehdä Ylioppilaslehteä, mikä tarkoittaa, että myös jatkossa pitää saada rahaa. Rahaan voi yhdistyä ajatus, mitkä jutut kirjoitetaan.”

 

Sundmanin päätoimittajakaudella toimitus ei ole kakannut housuun eikä lähettänyt dildoa kenellekään. Päätoimittaja sanoo olleensa aina henkisesti vähän viisikymppinen, ei-raflaava ja ihminen, jonka mielestä on ihan kiva, että elämä on tavallista ja rauhallista, jopa tylsää.

Vaikka tiimityössä on hyvä, että erilaiset maailmankuvat törmäävät, ja Sundmankin on tullut kannustetuksi raflaavampaan suuntaan, myös aikuisena syntyneillä on hänestä ehdottomasti annettavaa.

Henkistä viisikymppisyyttä hän tarjoaa vastaukseksi myös kysymykseen, miten parikymppistä kiinnostavat sellaiset keski-ikäisyydet kuin tiimityö ja strategia, mutta myöntää lopulta, että takana on runsaasti harjoituksia rahan ja resurssien ohjailusta.

Improbaturin päätoimittajana Sundman sai osallistua koko Suomen Lukiolaisten Liiton toimintaan, minkä lisäksi hän on ollut Kultti ry:n, Suomen Partiolaisten ja Allianssin hallituksissa.

Niihin hän on mennyt, koska sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja nuorten oikeudet ovat hänelle tärkeitä, mutta asioiden suora poliittinen ajaminen journalistin työssä ja sen vuoksi vaikeaa.

Niin, nuorten oikeudet ja henkinen viisikymppisyys. Vapaaidealistiradikaali Ylkkäri ja toive rauhallisesta elämästä.

Vaikka ristiriita hymyilyttää Sundmania itseäänkin, hän joutuu selvästi tekemään sen kanssa myös töitä. Vaikka häntä ”viran ja iän” puolesta huolettaa seuraavan työnantajansa Ylen ratkaisu siirtää nuorten Kioski pois Uutis- ja ajankohtaistoiminnan alta, hän toivoo tuleensa palkatuksi U&A:han osaamisensa, ei näkökulmansa takia.

Sundman tietää olevansa liian nuori ajattelemaan, että minä olen journalisti enkä sitten mitään tubeta vaan teen televisiota, radiota ja uutisia. Silti hän on helpottunut siitä, ettei hänen Ylen politiikan toimittajana tarvitse ihan koko ajan miettiä, miten nuoria tavoitetaan.

”Voin tehdä myös rehellisesti tylsiä työmarkkinajuttuja eläkeläisille, koska musta ne on hirveen kiinnostavia.”

Sundmanin edeltäjät luonnehtivat Ylkkäriä journalismin, talouden ja vastuun hyödylliseksi kouluksi, pysyväksi itsetunto- ja uskalluspistokseksi, tieksi Hesariin, Kuukausiliitteeseen, Talouselämään, Ylen Jälkiviisaisiin, aikakauslehtiin, vaativiin viestinnän tehtäviin, valinnanvaraan.

Myös Sundmanin tuulilasista näkyy hyvä työpaikka, mutta se on määräaikainen, eikä hän ole lähtökohtaisestikaan pitänyt Ylkkäriä minään itsestään selvänä tienä minnekään. Media-alalla tarjolla olevien työsuhteiden määrässä ja laadussa näkyy sama rakennemuutos, jonka vuoksi hänen on pitänyt yrittää rakentaa Ylkkärille pelastusrengas.

Pian valittavalle seuraajalleen Sundman antaa kaksi neuvoa: Älä mieti, mitä minä tai jotkut aiemmat ovat tehneet vaan tee ihmistesi kanssa sitä, mitä haluatte tehdä. Pysähdy välillä ajattelemaan ja nauttimaan – kaksi vuotta on ohi nopeasti.

”Seuraa rohkeasti omaa tähteäsi. Tee asioita, joita todella haluat tehdä. Jokainen valinta on tärkeä, koska se vie aina johonkin suuntaan”, sanovat Sundmanille hänen edeltäjänsä.

Juttua varten on haastateltu sähköpostitse Ylioppilaslehden entisiä päätoimittajia Saska Saarikoskea, Jan Erolaa, Heikki Valkamaa, Anna-Liina Kauhasta, Veera Luoma-ahoa, Vappu Kaarenojaa ja Antti Pikkasta.

---
Jutun painetussa Journalistissa 5/2018 ilmestyneessä taulukossa mainittiin, että Vaasan ylioppilaslehti ei vastannut Journalistin kyselyyn. Se on totta, mutta nyt tiedossa on myös syy: Vaasan ylioppilaslehti on lakkautettu perinteisessä muodossaan. Ylioppilaskunta on teettänyt ulkopuolisen selvityksen mahdollisesta uudesta ”opiskelijamediasta”.

Maakuntien yliopistoja viehättää paikallisuus

Valtakunnallinen ylioppilaslehti saattaisi olla kustannustehokkaampi, ammattimaisempi, rohkea ja räväyttävä. Se ei kuitenkaan olisi ”kampuksen paikallislehti”, kirjoittaa Jyväskylän ylioppilaslehden Jylkkärin päätoimittaja Jaana Kangas.

”Uutiskynnys esimerkiksi Jyväskylän yliopistoa ja sen ylioppilaskuntaa koskevissa asioissa kipuaisi lähes yhtä korkealle kuin se on maakunnallisessa mediassa. Kukaan ei vahtisi valtaa, jota ylioppilaskunnissa paikallisesti käytetään.”

Kangas vastasi kyselyyn, jolla Journalisti tiedusteli maaliskuussa kymmenen eri puolilla Suomea ilmestyvän ylioppilaslehden päätoimittajan näkemyksiä lehtensä tilanteesta ja ylioppilaslehtikentän ihannetilasta. Yhdeksästä vastanneesta kuusi kirjoittaa paikallisuuden eduista suoraan, ja muistakin vastauksista aistii arvostuksen sitä ja kentän moniäänisyyttä kohtaan.

Paikallisella lehdellä on halu seurata oman yliopiston ja kampuksen asioita sekä ymmärrys alueen kulttuurista, toimintatavoista ja identiteetistä sekä siitä, mihin kuntatason päätöksenteossa pitää vaikuttaa. Paikallinen lehti voi olla merkittävä lisä yliopiston ja ylioppilaskunnan brändiin. Vain paikallinen ylioppilaslehti tuntee taustat tarpeeksi hyvin pystyäkseen auttamaan yhteisön konfliktitilanteiden ratkaisemisessa.

”Jokainen yliopisto ja siellä toimiva ylioppilaskunta on oikeutettu omaan, paikalliseen mediaan, jolla on näkemys ja tietotaito juuri sitä yliopistoa ja aluetta koskeviin kysymyksiin. Valtakunnallinen ylioppilaslehti voi olla hyvä lisä, mutta ajatus ja lobbaaminen ylioppilaslehtien yhdistämiseksi yhteiseksi, Helsingistä johdetuksi lehdeksi, on karhunpalvelus muita yliopistoja, ylioppilaskuntia ja ylioppilaslehtiä kohtaan”, kirjoittaa Lapin ylioppilaslehden päätoimittaja Aleksi I. Pohjola.

Paikallinen sisältö voi myös vetää lukijoita ja sitä kautta rahaa tavalla, jota säästöperusteisessa valtakunnallistamispuheessa ei välttämättä muisteta.

”Päätoimittajakauteni aikana Turun ylioppilaslehti on keskittynyt paikallisiin aiheisiin. Fokuksen ansiosta verkon lukijamäärät ovat kasvaneet 50 prosenttia, kun verrataan vuotta 2016 vuoteen 2017. Ylioppilaslehtien sulauttaminen yhdeksi johtaisi moniäänisyyden hupenemiseen ja paikallisuuden vähentämiseen. Paikallisuuden kärsiessä lukijamäärä karisee ja sen myötä oman alueen mainostajien kiinnostus”, kirjoittaa päätoimittaja Nella Keski-Oja.

Vastauksissa paikallinen ja läheinen lehti nähdään myös opiskelijoiden identiteetin ja mediasuhteen rakentajana sekä viestinnän taitojen harjoittelupaikkana.

Ruotsinkielinen Studentbladet on ollut ruotsinkielisten opiskelijoiden valtakunnallinen lehti, eli sillä on ollut asema, jollainen mahdollisesti olisi valtakunnallisella ylioppilaslehdellä.

”On ollut vaikea löytää journalismiin tasapainoa, johon sisältyisi paikallisuus, mutta samaan aikaan uutiset olisivat yleisesti kiinnostavia. Nyt Novium ja Åbo Akademin ylioppilaskunta eivät enää ole kustantajayhdistyksemme jäseniä. Sen vuoksi meistä on tullut pääkaupunkiseudun ruotsinkielisten opiskelijoiden lehti. Se on helpottanut työtä, mutta taloudellinen tilanne on hankala, kun maksajia on hävinnyt”, kirjoittaa päätoimittaja Rafael Donner.

Nina Erho



14 2018
Arkisto

Synkkä salaisuus

Toimittaja Ari Lahdenmäki on kirjoittanut lukuisia juttuja etiikasta ja naisten oikeuksista. Marraskuussa hän sai kaksi tuomiota seksuaalirikoksista. Journalisti haastatteli kahtatoista naista, jotka kertovat lisää Lahdenmäen pimeästä puolesta.

Akateeminen iltapäivälehtimies

Pasi Kivioja ennustaa väitöskirjassaan painettujen iltapäivälehtien loppua.

Villille tv-alalle toivotaan tes-suitsia

Elokuva- ja tv-alan työehtosopimuksesta halutaan yleissitova. Journalistiliitto toivoo päätöksen kohentavan alan palkkatasoa.

Utu-uutiset sumentavat todellisuuden

Uutiset kauppakeskuksen vaikeuksista tai alhaisen syntyvyyden aiheuttamasta huoltosuhdehuolesta eivät ole valheita. Silti ne vääristävät asioiden mittakaavan valeuutisille ominaiseen tapaan, kirjoittaa Janne Saarikivi.

Stor i truten. Mikael Sjövall är tillbaka i rollen som journalist och uppskattar möjligheten att ställa också de obekväma frågorna. ”Jag har alltid haft svårt att arbeta med tillrättalagd information där man på skyler över obekväma saker och bäddar in sanningen i begreppsliga rökridåer.”

En reporter som skyr rökridåer

Propagandabranschen kändes som en tvångströja för Mikael Sjövall. Som journalist får han ställa de besvärliga frågorna och berätta sanningen utan att bädda in den.

Vaikuttajasta vuorovaikuttajaksi

Yle tavoittelee tiiviimpää yleisösuhdetta sallimalla uutisten kommentoinnin. Suunnitelmissa on, että toimittajat käyttävät jatkossa osan työajastaan yleisön kanssa keskusteluun. Kyse voi olla uutistyön murroksesta, jossa toimittajien ammatti-identiteettiä määritellään uudelleen.

Toimittaja Tapio Mainio (oik.) työskentelee eläkeläisenä yhtä paljon kuin päivätyössä Helsingin Sanomissa. Nyt toimeksiantajia on useita. Yksi niistä on Kauppalehti, johon hän haastatteli metsänomistaja Jorma Seppästä Suomussalmella.

Samalla viivalla

Moni toimittaja jatkaa työntekoa eläkkeelle jäätyään. Töitä tekemällä voi päästä samaan ansiotasoon kuin aktiiviuran aikana.

Valokuvan puolustaja. Marina Ekroos perusti startupin suojellakseen valokuvakulttuuria, mutta ei ehdi itse enää juurikaan kuvata.

Oikeutta valokuville

Valokuvaaja Marina Ekroos haluaa pelastaa maailman huonosti rajatuilta valokuvilta.

Av kärlek till värvet

I Sverige visar en utredning att mediehusen de senaste åren kraftigt har dumpat frilansarnas arvoden. Något stort engagemang från dem som har fasta jobb har veterligen inte hörts av, skriver Jeannette Björkvist.

Raimo Tyykiluodon on 12 diktaattoria -sarjaa tehdessään pitänyt miettiä, miten kertoa diktaattorien teoista sekä aiheen vaatimalla vakavuudella että koukuttaen kuuntelijat. ”Kaikkea ei pidä kertoa paasaten sormi pystyssä, vaan kuuntelijalle pitää antaa mahdollisuus oivaltaa. Silloin asiat jäävät parhaiten mieleen.”

Sairaan kiinnostavat diktaattorit

Raimo Tyykiluoto mietti aloittaessaan 12 diktaattoria -radiosarjan tekemistä, miten kertoa julmuuksista pröystäilemättä. ”Sarjassa on myös tragikoomisuutta, joka tekee siitä kuunneltavan”, hän kertoo.

Vaarallinen suhde

Kriitikot usein tuntevat oman taiteenlajinsa tekijöitä. Milloin suhde on liian läheinen?

Koska Anni Kuittisen kansantanssiryhmän Motoran Pelmakat jäsenet asuvat eri paikkakunnilla ryhmä harjoittelee vain kerran kuussa. Intensiivisinä tanssiviikonloppuina harjoitustunteja kertyy yhteensä 10 – 14.

Ylpeästi kansantanssija

Anni Kuittinen haluaa murtaa kansantanssia koskevia ennakkoluuloja.

Nopea paluu journalistiksi

Sanna Keskinen, 44, aloittaa tammikuussa Kainuun Sanomien päätoimittajana.

Mediakunta hallituksen tärkein onnistuminen

Journalistiliitto saa joulukuussa uuden valtuuston ja hallituksen. Journalisti selvitti, missä nykyinen hallitus on mielestään onnistunut ja missä jäi parantamisen varaa.

Lapsuuden loppu

Kolmas kerta voisi sanoa toden, mutta sitä toimittaja Simo Ahtee ei uskalla Don Rosan haastattelussa yrittää.

Kieli, alkeet

Se että ihmiset käyttävät vapaamuotoisessa ilmaisussaan englanninkielisiä sanoja ja puhekielisiä muotoja, ei ole kielen rappiota. Se on tavallista kielellistä vaihtelua, kielen rikkautta, kirjoittaa Vesa Heikkinen.

Karhea kirja rikostoimittamisesta

Mielenkiintoisinta Oikeustoimittajien 30-vuotisjuhlakirjassa, Etusivun rikoksissa on juttuprosessien avaaminen ja toimittajan työhön liittyvät inhimilliset yksityiskohdat, kirjoittaa Marja Honkonen.

Höga inkomster med två roller

Personer som både är vd och chefredaktör, så kallade publishers, ligger på topp när man jämför förvärvsinkomsterna 2017 bland mediecheferna i Svenskfinland.

Othman fortsätter skriva

I veckan firades Henrik ”Otis” Othmans sista arbetsdag på Österbottens Tidning (ÖT). Othman hann jobba på ÖT, tidigare Jakobstads Tidning, i nästan 40 år. Han kommer som pensionär att titulera sig publicist.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta