Separi, sanoi joulupukki

JOURNALISTI
13.4.2018

Janne Saarikivi

janne.saarikivi@helsinki.fi

Kirjoittaja on kielitieteen tutkija, joka on toiminut professorina Helsingin yliopistossa sekä Parnasson ja Helsingin Sanomien kolumnistina.

Samalla tavoin kuin ihmisellä on oikeus yksityisyyteen vessassa, on meillä oikeus myös yksityiseen painokelvottomaan viestintään. Tai pitäisi olla, kirjoittaa Janne Saarikivi.

Helsingin Sanomat teki helmikuussa jutun hyväntekijä Brother Christmasina toimivasta Ari Koposesta. Jutun aineistona oli Koposen yksityisviestejä, joissa nimiteltiin ihmisiä separeiksi, neekereiksi ja huoriksi. Viestejä oli toimituksessa pidetty oleellisina, koska ne oli nostettu otsikkotasolle ja niistä oli koostettu jatkojuttu.

Hesari teki siis uutisen siitä, että julkisuuden henkilö käytti yksityisissä viesteissä rumia sanoja. Selvittelyn kohteena olleita talousepäselvyyksiä koskevaa sisältöä ei yksityisviesteissä ollut.

Kuinka yllättävää oikeastaan on, että joulupukkina esiintyvä henkilö ei yksityishenkilönä käyttäydykään kuin joulupukki?

 

Yhteiskunta jakautuu julkiseen ja yksityiseen tilaan hyvästä syystä. Tiedämme, etä kuninkaalliset, etniset vähemmistöt ja isovanhempamme punnertavat hekin pökäleitä viemäreihin, yhtyvät ruumiiden aukkoihin läskit höllyen ja makaavat kuolinvuoteella kuolaa suupielissä. Vaikenemme tästä silti hienotunteisesti, sillä on yleisesti tiedossa, että kukaan ei ole aamusta iltaan kaunis.

Tiedossa on sekin, että joulupukki on satua. Hyvää toisille voi tehdä vain se, joka joskus on myös paha, vihainen tai tuskainen. Siis ihminen.

Tämä armoton yhteiskuntamme torjuu ihmiset. Emme auta vähäosaisia verorahoin. Tarvitaan yksityistä rahaa. Mutta ihmiset eivät lahjoita noin vain Punaiselle Ristille. He tarvitsevat tarinoita. Ja tarinassa joulupukki onkin rasisti.

Onko todella? Vai onko kyseessä jälleen uusi tarina, jonka on tarkoitus järkyttää meitä kuin kuva prinssi Charlesista puhumassa tamponifantasioistaan ja samalla kerätä klikkauksia?

 

Mediatalous houkuttelee meitä luomaan itsestämme tarinoita, raottamaan yksityisyyden verhoa. Samalla journalismilla on tarve kertoa, että brändi ei olekaan totta vaan että ihminen on kiiltokuvan sijaan lihaa ja verta.

Tämä ei kuitenkaan ole uutinen vaan itsestäänselvyys. Minunkin messengerissäni on viestejä, jotka oikealla tavalla kehystettynä saisivat minut vaikuttamaan rasistilta, naistenvihaajalta tai fasistilta. Siksi ne ovatkin yksityisviestejä. Samalla tavoin kuin ihmisellä on oikeus yksityisyyteen vessassa, on meillä oikeus myös yksityiseen painokelvottomaan viestintään. Tai pitäisi olla. Pelkään nimittäin, että olemme matkalla maailmaan, jossa mikä tahansa asia voidaan julkistaa, ja käyttäytymistä kontrolloi julkisen häpeän pelko.

Esimerkiksi poliitikkojen tulee esittää nuhteettomia jo siinä määrin, että voi kysyä, voiko normaali syntinen enää lainkaan toimia politiikassa. Mutta sinä päivänä, kun kaikki on julkista, eivät ihmiset enää voi auttaa edes itseään. Kokonaan julkinen on vain pohjoiskorealainen cheerleader: hymyilevä, oikeita arvoja julistava robotti, joka epäonnistumisen hetkellä tuhotaan julmasti.

Lopuksi teen paljastuksen, ja säästän tutkivien journalistien vaivoja. Asia on siten, että kirjoittaessani tätä tekstiä oli tiedoston työnimenä separi huora neekeri. Kysymys kuuluu, kuinka oleellinen tieto tämä on, jotta lukija voisi ymmärtää toimiani kolumnistina, professorina ja perheenisänä.

Väitän, että ei hirveän oleellinen.



5 2020
Arkisto

Tämä voi olla ainoa tilaisuutemme mediatukeen

Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa valtio on jakanut journalismille koronatukea 24 – 66 miljoonaa euroa normaalin mediatuen päälle. Suomessa tiedonvälitystä ei tueta, vielä. Nyt tilanne on kuitenkin lupaavampi kuin vuosikymmeniin, kirjoittaa Maria Pettersson.

Kuohuva toimitus on loistopaikka edetä uralla, Riikka Räisänen

Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja tietää jo, kuka kolumnisti seuraavaksi ehdottaa yhtiön rahoituksen leikkaamista.

Koronan mukana kiire katosi ja filosofia palasi

Kodissamme on nukuttu enemmän kuin aikoihin. Yhtenä yönä en saanut unta, kun olin nukkunut niin jumalattoman paljon edellisinä, kirjoittaa Lauri Rotko.

Medier med mössan i hand

”Det är problematiskt om mediernas roll och deras stödbehov villkoras med coronavirusutbrottet”, skriver Dan Lolax.

Mediatuki on demokratiatuki – ja poliitikkojen olisi aika ymmärtää se

”Median asia ei ole vain median asia. Se on kansalaisten asia. Ja tämä tuntuu poliitikoilta unohtuneen”, kirjoittaa Hanne Aho.

Arvoisat kansalaiset, muistakaa resilienssi!

”Lohdullista – mutta samalla oireellista – on se, että moni journalisti pyrkii edelleen selittämään resilienssin”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Verkko toi uutta ay-koulutukseen

”Verkkokoulutus osoittautui yllättävän käteväksi ja vuorovaikutukselliseksi koulutusmuodoksi”, kirjoittaa työehtoasiamies Terhi Tarvainen.

Direktsändningarnas man

Döda: Redaktör Tomas Ek 6. 1.1957 Helsingfors – 2. 5.2020 Helsingfors

Teräväkielinen pomo muisti myös kannustaa

Kuolleita: Päätoimittaja Pekka Hyvärinen 20. 7. 1951 Kuopio – 10. 5. 2020 Helsinki

Uutisia, ei niinkään analyysejä

Kuolleita: Toimittaja Olli Pohjanpalo 21. 3. 1954 Hamilton Kanada – 11. 5. 2020 Helsinki

”Julkaistu kuva oli hyvä kuva”

Kuolleita: Valokuvaaja Mauri Vuorinen 11. 10. 1928 Hämeenkyrö – 30. 3. 2020 Tampere

Oikeutta puolustava marjakapitalisti

Kuolleita: Toimittaja Helena Hyvärinen 6.11. 1950 Tampere – 1.5.2020 Tampere

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta