Päätoimittajapatruuna

JOURNALISTI
13.4.2018

Heikki Haapavaara ja Kustaa Hulkko

Kirjoittajat olivat Lauri Helven ystäviä ja alaisia.

Kuolleita: Lauri Helve.

Päätoimittaja Lauri ”Late” Helve kuoli 19. maaliskuuta Helsingissä, missä hän oli syntynyt 4. helmikuuta 1943.

Helve oli lahjakas toimittaja, jolla oli päärooli talousjournalismin luomisessa. Hän oli lehtiensä hoksaavin kolumnisti. Hän osasi kasvattaa pienestä suuren ja supistaa jättiasiasta yksityisen. Hän arvosti penmanshipiä, taitoa kirjoittaa älykkäästi ja persoonallisesti.

Kun Late oli Kauppalehden päätoimittaja, Sanoma perusti Taloussanomat. Sanoma kävi kilpailuun nuorilla ja nälkäisillä toimittajilla. Late vastasi pestaamalla vanhempia, teräväkynäisiä toimittajia. Helve voitti. Sanoma lakkautti Taloussanomiensa paperiversion.

Pari vuotta sitten Alma Media osti Talentumin, ja syntyi Alma Talent. Late oli ajanut järjestelyä. Kaupan jälkeen hän oli tyytyväinen: järki voitti!

Helve valmistui Tampereen yliopistosta 1968. Hän työskenteli Aamulehdessä 1966 – 1967 ja Helsingin Sanomissa 1967 – 1984. Ilta-Sanomien päätoimittaja hän oli 1985 – 1989. Kauppalehden vastaavana päätoimittajana ja kustantajana hän oli 1989 – 2003.

Lehdistöneuvoksen arvon Helve sai 2001 ja Valtion journalistipalkinnon 2002.



7 2019
Arkisto

Paluumuuttajat

Viestintätyö houkuttelee journalisteja, mutta kaikki eivät jää sille tielleen. Katri Makkonen ja muut palaajat kertovat nyt, mitä reissu opetti.

Kun sananvapautta loukataan, Suomen media ei puolusta itseään

”Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Viestinnän ja journalismin sekoittuminen huolettavat, mutta väärästä syystä

”Viestinnän ja journalismin sekoittuminen on vaarallista ja johtaa journalismin uskottavuuden horjumiseen. Suurin uhka eivät kuitenkaan ole viestintäalalla piipahtaneet toimittajat”, kirjoittaa Maria Pettersson.

On vähän hassua puuhaa lukea uutisia televisiossa, Matti Rönkä

Ylen ykkösuutisankkurin toiveuni on kertoa kansalle vaalituloksista joka sunnuntai. ”Minä en innostu enää mistään”, Rönkä sanoo.

Näin syntyy ruokalehden juttu kauden sienistä

Glorian ruoka & viini tilasi freelance-ruokatoimittaja Anu Braskilta sieniruokajutun. Jutunteko alkoi kesäkuussa 2018. Juttu ilmestyi yli vuotta myöhemmin.

Kikylle ei ole media-alalla perusteita, ja siksi sen on aika mennä

”Media-alalla ei ole paljoa tekemistä Suomen viennin kanssa”, kirjoittaa edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.

Ammattiliitot saivat kikystä tarpeekseen

Lisää työpaikkoja ja työlle tekijöitä. Syntyi kilpailukykysopimus eli kiky. Eniten siitä hyötyvät työnantajat.

”Kärpäsenpaskalla” on väliä

”Oikeaoppiset merkinnät osoittavat, että toimitus on kunnioittanut vieraiden kielten ominaispiirteitä”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vardagen är exotisk – och därför behövs utrikeskorrespondenter

”Publiken vill se vanlig afrikansk vardag, för det är något man sällan ser”, skriver Liselott Lindström.

”Lamppuja pitäisi syttyä päivittäin”

Turo Uskali aloitti Jyväskylän yliopiston journalistiikan apulaisprofessorina.

Kumottu kielteinen päätös on paras palaute turvaa hakevien journalistien auttamisesta

”Olen saanut tutustua arkisen sananvapauden sankareihin, jotka ovat paenneet henkensä edestä”, kirjoittaa Juha Rekola

Pikkukalsarit jalassa, väärä avain kädessä

” Palatessa avain ei käynytkään huoneeni oveen”, muistaa Simo Hyttinen.

Kaukomatkailija ja seikkailija on poissa

Kuolleita: Toimittaja Heikki Haapavaara 26. 3. 1956 Kajaani – 26. 8. 2019 Singapore

Intohimoinen toimittaja

Kuolleita: Toimittaja Janne Salomaa Helsinki 24. 4. 1984 – Helsinki 25. 8. 2019

Toimittaja henkeen ja vereen

Toimittaja Riitta Turunen 3. 4. 1961 Ilomantsi – 21. 7. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta