Muutos mediailmastossa

Ilmastonmuutoksen mediakäsittelyä seurannut tutkija Risto Kunelius sanoo, että elämme kuin ilmastonmuutosta ei olisi. ”Se sijoittuu uhkaavana asiana aina jonnekin tulevaisuuteen.”

Parempaan ilmastojournalismiin

Lisää kansainvälisiä verkostoja – suomalaistoimittaja voisi tehdä yhteistyötä ranskalaisen tai ugandalaisen toimittajan kanssa ja ylittää kansallisen edun kapeimpia tulkintoja.

Lisää yhteistyötä tutkijoiden kanssa. Esimerkiksi verkkopalvelu Carbon Brief yhdistelee oivaltavasti toimitustyötä ja tutkimusta.

Verkostoituminen ja yhteistyö Suomessa kotimaisten tutkijoiden kanssa tuo aiheeseen läheisyyttä. Joka yliopistosta löytyy ilmastoasioita tunteva tutkija.

Tampereen yliopiston tiedotusopin professori Risto Kunelius on tutkinut kansainvälisessä verkostossa ilmastoviestintää vuodesta 2007. Hän on havainnut, että kirjoittelu aiheesta on viime vuosina lisääntynyt.

Yksi ajatus on pysynyt mukana ilmastoviestinnässä koko ajan. Mediassa on ollut vallalla ainakin vuoden 2009 Kööpenhaminan ilmastokokouksesta asti ajatus, että tarvitaan laaja, kansainvälinen yhteisymmärrys, jotta asiat voivat mennä eteenpäin.

”Tämä on auttanut luomaan poliittista painetta ja saamaan neuvottelijat tekemään parhaansa”, Kunelius sanoo.

Toisaalta koko ongelman ratkaisevaa ihmesopimusta ei ole näköpiirissä. Siksi sellaisen vaatiminen ei riitä. Kymmenen viime vuoden aikana tämä on tullut entistä selvemmäksi myös medialle.

”Vielä jokin aika sitten mietittiin, miten pysäytämme ilmastonmuutoksen. Nyt kyse on siitä, miten muutos etenee.”

 

Vielä Kööpenhaminan ilmastokokouksen aikaan puhuttiin paljon siitä, onko ilmastonmuutos totta vai ei. Kokouksen jälkeen oli aika lailla hiljaisempaa. Oli maailmanlaajuinen talouskriisi ja toimitukset kiinni omien maidensa talouspulmien perkaamisessa.

2010-luvun alkuvuosina alettiin puhua sopeutumisesta. Mitä ilmastonmuutos maksaa ja millaisia riskejä pitää huomioida? Viimeistään ilmastopaneeli IPCC:n viidennen, vuonna 2013 julkaistun arviointiraportin aikaan puhe sopeutumisesta alkoi olla tavallista.

Nyt uutisissa ei enää sanota, että muutos uhkaa, jos ei toimita nopeasti. Elämme jo muutoksen keskellä. Tosin tästäkin tulee helposti vain tyhjänä toisteltava lause, joka ei johda muutoksiin.

”On jotenkin kiehtovaa, että pystymme elämään niin kuin ilmastonmuutosta ei olisi. Se sijoittuu uhkaavana asiana aina jonnekin tulevaisuuteen”, Kunelius sanoo.

Ajattelemme helposti, että ilmastonmuutos tulee ennen kaikkea koskettamaan muita kuin suomalaisia. Tällainen ajattelu tuottaa toki arkielämän turvallisuudentunnetta. Kunelius toivoo kuitenkin medialta enemmän.

”Tämä on medialle vaikea kupla puhkaistavaksi niin, että se johtaisi arkielämän kannalta mielekkäisiin valintoihin.”

 

Jotta ilmastojournalismi kehittyisi, toimittajien pitäisi ainakin tutustua aiheeseen. Kunelius neuvoo kaikkia uusia opiskelijoitaan lukemaan ilmastopaneeli IPCC:n raportin – uskoivat he siihen tai eivät.

”Ainakaan seuraavien parin, kolmenkymmenen vuoden aikana tämä aihe ei poistu yhteiskunnallisen keskustelun agendalta. Se vaikuttaa kaikenlaisiin yhteiskunnallisiin päätöksiin.”

Kuneliuksesta olisi hyvä, että ilmastonmuutoksesta kiisteltäisiin enemmän kuin nyt, mutta sen kehyksen sisällä, että se on totta. Pitäisi puhua, mitä pitäisi tehdä ja mikä olisi tehokasta ja oikein.

Nyt ilmastojournalismia on enemmän kuin ennen, mutta aiheena ilmastonmuutos on edelleen hankala: näkymätön ja hankalasti isoiksi uutisiksi pakattava. Hyvääkin journalismia on nähty. Kunelius nostaa esimerkiksi Helsingin Sanomien viime syksyiset jutut metsistä hiilinieluina.

Jutuissa katsottiin, millaisia politiikan linjauksia Suomessa on tehty suhteessa kansainväliseen, positiiviseen ilmastoimagoomme.

”Kaipaan lisää tällaista journalismia Suomeen. Kansainvälisillä verkostoilla voisi saada enemmän irti siitä, mikä on kansallisten päätösten suhde isoon ilmastopoliittiseen keskusteluun.”

Positiivisetkin skenaariot ilmastonmuutoksen etenemisestä sisältävät paljon toiveajattelua ja esimerkiksi hyvin optimistisia laskelmia hiilen talteenoton kehittymisestä.

”Ilmastokeskusteluissa puhutaan aina muutamasta parhaasta vaihtoehdosta, eikä lainkaan siitä, mihin oikeasti ollaan menossa.”

 

Pariisin ilmastokeskustelu vuonna 2015 keskittyi siihen, saako ilmasto lämmetä kaksi vai puolitoista astetta esiteolliseen aikaan verrattuna. Lopulta sopimus jäi tekemättä ja päätettiin, että kaikki tekevät vapaaehtoisesti niin kuin parhaaksi katsovat.

”Ei tämä niin huonosti ole toiminut kuin voisi pelätä, mutta ei tuolla kahteen asteeseen päästä.”

Suomessa ilmastojournalismi on Kuneliuksesta kansainvälisesti kohtuullista – ei The Guardianin tai The New York Timesin tasoa, mutta näin tasokkaita ilmastomedioita ei juuri olekaan.

Kuneliuksesta toimittajat voisivat olla nykyistä enemmän aktivisteja. Aihe on niin tutkitusti vakava ja olemassa, että Guardianin tyylinen poliittinen toiminta olisi hänestä ihan sallittua. Lehti on muun muassa vaatinut luopumaan hiilisijoituksista.

Ilmastojournalismi on Suomessa ehkä mennyt eteenpäin ja näkyy paremmin kuin ennen. Ainakin Helsingissä.

Muualla maassa tilanne on heikompi. Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikkö Markku Heikkilä työskenteli aiemmin pitkään Kalevassa ja keskittyi ilmastoaiheisiin.

Hän sanoo, että sen jälkeen itsenäiset ulkomaantoimitukset maakuntalehdissä on lakkautettu, eikä vastaavanlainen erikoistuminen ole enää mahdollista.

STT ja alueelliset yhteistoimitukset tekevät hyvää työtä, mutta aiheet jäävät etäisiksi. Nyt kun STT on vielä lopettamisuhan alla, eivätkä yhteistoimitukset kata kaikkia lehtiä, aihe uhkaa jäädä sivuun.

”Olisi tärkeää saada tämä aihe näkymään paikallislehdissäkin. Ne ovat todella luettuja”, Heikkilä sanoo.

Ilmastoaiheet on myös voimakkaasti lokeroitu ulkomaansivuille, ja kun Rovaniemellä on 21 astetta pakkasta, lukijan siellä on vaikea ymmärtää, että katastrofiuutiset etelästä tai napajään sulaminen voisivat koskettaa häntäkin.

13.4.2018

Elina Venesmäki, teksti
Maxim Usik, kuvitus

Parempaan ilmastojournalismiin

Lisää kansainvälisiä verkostoja – suomalaistoimittaja voisi tehdä yhteistyötä ranskalaisen tai ugandalaisen toimittajan kanssa ja ylittää kansallisen edun kapeimpia tulkintoja.

Lisää yhteistyötä tutkijoiden kanssa. Esimerkiksi verkkopalvelu Carbon Brief yhdistelee oivaltavasti toimitustyötä ja tutkimusta.

Verkostoituminen ja yhteistyö Suomessa kotimaisten tutkijoiden kanssa tuo aiheeseen läheisyyttä. Joka yliopistosta löytyy ilmastoasioita tunteva tutkija.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta