Muutos mediailmastossa

Ilmastonmuutoksen mediakäsittelyä seurannut tutkija Risto Kunelius sanoo, että elämme kuin ilmastonmuutosta ei olisi. ”Se sijoittuu uhkaavana asiana aina jonnekin tulevaisuuteen.”

Parempaan ilmastojournalismiin

Lisää kansainvälisiä verkostoja – suomalaistoimittaja voisi tehdä yhteistyötä ranskalaisen tai ugandalaisen toimittajan kanssa ja ylittää kansallisen edun kapeimpia tulkintoja.

Lisää yhteistyötä tutkijoiden kanssa. Esimerkiksi verkkopalvelu Carbon Brief yhdistelee oivaltavasti toimitustyötä ja tutkimusta.

Verkostoituminen ja yhteistyö Suomessa kotimaisten tutkijoiden kanssa tuo aiheeseen läheisyyttä. Joka yliopistosta löytyy ilmastoasioita tunteva tutkija.

JOURNALISTI
13.4.2018

Elina Venesmäki, teksti
Maxim Usik, kuvitus

Tampereen yliopiston tiedotusopin professori Risto Kunelius on tutkinut kansainvälisessä verkostossa ilmastoviestintää vuodesta 2007. Hän on havainnut, että kirjoittelu aiheesta on viime vuosina lisääntynyt.

Yksi ajatus on pysynyt mukana ilmastoviestinnässä koko ajan. Mediassa on ollut vallalla ainakin vuoden 2009 Kööpenhaminan ilmastokokouksesta asti ajatus, että tarvitaan laaja, kansainvälinen yhteisymmärrys, jotta asiat voivat mennä eteenpäin.

”Tämä on auttanut luomaan poliittista painetta ja saamaan neuvottelijat tekemään parhaansa”, Kunelius sanoo.

Toisaalta koko ongelman ratkaisevaa ihmesopimusta ei ole näköpiirissä. Siksi sellaisen vaatiminen ei riitä. Kymmenen viime vuoden aikana tämä on tullut entistä selvemmäksi myös medialle.

”Vielä jokin aika sitten mietittiin, miten pysäytämme ilmastonmuutoksen. Nyt kyse on siitä, miten muutos etenee.”

 

Vielä Kööpenhaminan ilmastokokouksen aikaan puhuttiin paljon siitä, onko ilmastonmuutos totta vai ei. Kokouksen jälkeen oli aika lailla hiljaisempaa. Oli maailmanlaajuinen talouskriisi ja toimitukset kiinni omien maidensa talouspulmien perkaamisessa.

2010-luvun alkuvuosina alettiin puhua sopeutumisesta. Mitä ilmastonmuutos maksaa ja millaisia riskejä pitää huomioida? Viimeistään ilmastopaneeli IPCC:n viidennen, vuonna 2013 julkaistun arviointiraportin aikaan puhe sopeutumisesta alkoi olla tavallista.

Nyt uutisissa ei enää sanota, että muutos uhkaa, jos ei toimita nopeasti. Elämme jo muutoksen keskellä. Tosin tästäkin tulee helposti vain tyhjänä toisteltava lause, joka ei johda muutoksiin.

”On jotenkin kiehtovaa, että pystymme elämään niin kuin ilmastonmuutosta ei olisi. Se sijoittuu uhkaavana asiana aina jonnekin tulevaisuuteen”, Kunelius sanoo.

Ajattelemme helposti, että ilmastonmuutos tulee ennen kaikkea koskettamaan muita kuin suomalaisia. Tällainen ajattelu tuottaa toki arkielämän turvallisuudentunnetta. Kunelius toivoo kuitenkin medialta enemmän.

”Tämä on medialle vaikea kupla puhkaistavaksi niin, että se johtaisi arkielämän kannalta mielekkäisiin valintoihin.”

 

Jotta ilmastojournalismi kehittyisi, toimittajien pitäisi ainakin tutustua aiheeseen. Kunelius neuvoo kaikkia uusia opiskelijoitaan lukemaan ilmastopaneeli IPCC:n raportin – uskoivat he siihen tai eivät.

”Ainakaan seuraavien parin, kolmenkymmenen vuoden aikana tämä aihe ei poistu yhteiskunnallisen keskustelun agendalta. Se vaikuttaa kaikenlaisiin yhteiskunnallisiin päätöksiin.”

Kuneliuksesta olisi hyvä, että ilmastonmuutoksesta kiisteltäisiin enemmän kuin nyt, mutta sen kehyksen sisällä, että se on totta. Pitäisi puhua, mitä pitäisi tehdä ja mikä olisi tehokasta ja oikein.

Nyt ilmastojournalismia on enemmän kuin ennen, mutta aiheena ilmastonmuutos on edelleen hankala: näkymätön ja hankalasti isoiksi uutisiksi pakattava. Hyvääkin journalismia on nähty. Kunelius nostaa esimerkiksi Helsingin Sanomien viime syksyiset jutut metsistä hiilinieluina.

Jutuissa katsottiin, millaisia politiikan linjauksia Suomessa on tehty suhteessa kansainväliseen, positiiviseen ilmastoimagoomme.

”Kaipaan lisää tällaista journalismia Suomeen. Kansainvälisillä verkostoilla voisi saada enemmän irti siitä, mikä on kansallisten päätösten suhde isoon ilmastopoliittiseen keskusteluun.”

Positiivisetkin skenaariot ilmastonmuutoksen etenemisestä sisältävät paljon toiveajattelua ja esimerkiksi hyvin optimistisia laskelmia hiilen talteenoton kehittymisestä.

”Ilmastokeskusteluissa puhutaan aina muutamasta parhaasta vaihtoehdosta, eikä lainkaan siitä, mihin oikeasti ollaan menossa.”

 

Pariisin ilmastokeskustelu vuonna 2015 keskittyi siihen, saako ilmasto lämmetä kaksi vai puolitoista astetta esiteolliseen aikaan verrattuna. Lopulta sopimus jäi tekemättä ja päätettiin, että kaikki tekevät vapaaehtoisesti niin kuin parhaaksi katsovat.

”Ei tämä niin huonosti ole toiminut kuin voisi pelätä, mutta ei tuolla kahteen asteeseen päästä.”

Suomessa ilmastojournalismi on Kuneliuksesta kansainvälisesti kohtuullista – ei The Guardianin tai The New York Timesin tasoa, mutta näin tasokkaita ilmastomedioita ei juuri olekaan.

Kuneliuksesta toimittajat voisivat olla nykyistä enemmän aktivisteja. Aihe on niin tutkitusti vakava ja olemassa, että Guardianin tyylinen poliittinen toiminta olisi hänestä ihan sallittua. Lehti on muun muassa vaatinut luopumaan hiilisijoituksista.

Ilmastojournalismi on Suomessa ehkä mennyt eteenpäin ja näkyy paremmin kuin ennen. Ainakin Helsingissä.

Muualla maassa tilanne on heikompi. Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikkö Markku Heikkilä työskenteli aiemmin pitkään Kalevassa ja keskittyi ilmastoaiheisiin.

Hän sanoo, että sen jälkeen itsenäiset ulkomaantoimitukset maakuntalehdissä on lakkautettu, eikä vastaavanlainen erikoistuminen ole enää mahdollista.

STT ja alueelliset yhteistoimitukset tekevät hyvää työtä, mutta aiheet jäävät etäisiksi. Nyt kun STT on vielä lopettamisuhan alla, eivätkä yhteistoimitukset kata kaikkia lehtiä, aihe uhkaa jäädä sivuun.

”Olisi tärkeää saada tämä aihe näkymään paikallislehdissäkin. Ne ovat todella luettuja”, Heikkilä sanoo.

Ilmastoaiheet on myös voimakkaasti lokeroitu ulkomaansivuille, ja kun Rovaniemellä on 21 astetta pakkasta, lukijan siellä on vaikea ymmärtää, että katastrofiuutiset etelästä tai napajään sulaminen voisivat koskettaa häntäkin.

Parempaan ilmastojournalismiin

Lisää kansainvälisiä verkostoja – suomalaistoimittaja voisi tehdä yhteistyötä ranskalaisen tai ugandalaisen toimittajan kanssa ja ylittää kansallisen edun kapeimpia tulkintoja.

Lisää yhteistyötä tutkijoiden kanssa. Esimerkiksi verkkopalvelu Carbon Brief yhdistelee oivaltavasti toimitustyötä ja tutkimusta.

Verkostoituminen ja yhteistyö Suomessa kotimaisten tutkijoiden kanssa tuo aiheeseen läheisyyttä. Joka yliopistosta löytyy ilmastoasioita tunteva tutkija.



8 2018
Arkisto

Kollegojen kuteet

Kuusi media-alan ammattilaista näyttää ja kertoo, miten he pukeutuvat töihin. Kerro sinäkin Twitterissä hashtagilla #paallakoska.

Kansalaiset mukaan. ”Toivon, että suuri yleisö antaisi henkistä tukea työlle, jossa moniarvoista viestintää pidetään yllä”, sanoo Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio.

Maalitus on koko yhteiskunnan asia

Helsingin käräjäoikeudessa käsitellään parhaillaan syytteitä toimittajiin ja mediaan kohdistuneista rikoksista. Haitalliseen vaikuttamiseen voisi puuttua terävämmin.

En minä, vaan tämä ammatti

Vihapuheen ilmiöllistäminen auttaa, kun toimittaja on verkkoraivon kohteena, sanoo itsekin solvatuksi joutunut Suvi-Tuulia Nykänen.

Myllytys koettelee sananvapautta

Toimituksien supistukset ja ulkopuolinen painostus leimaavat journalistien arkea, kirjoittaa päätoimittaja Markku Lappalainen.

Pieni kohu-opas

”Kohujournalismissa media itse määrittelee asian kohuksi ja etäännyttää näin itsensä vastuusta kytkeä aihe tosimaailman tapahtumiin”, kirjoittaa Johanna Vehkoo.

Palkittua uutistyötä. Annamari Nurminen ja Esko Pihkala saivat yhdessä STT:n työryhmän kanssa Bonnier-palkinnon seksuaalista häirintää ja ahdistelua käsittelevistä jutuistaan. Palkintoraati kiitteli tekijöitä huolellisesta, sinnikkäästä ja rohkeasta uutistyöstä.

Hiljaista sympatiaa

Psyykkisen järkytyksen kokeneen haastattelussa on hyvä osata kuunnella. Annamari Nurminen ja Esko Pihkala kohtasivat naisia, jotka olivat koululaisina joutuneet opettajan seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi.

Myy, opasta ja ole uskottava

Verkossa yleisö tarvitsee perusteluita ja kädestä pitämistä – ja toimittaja rohkeutta etsiä omaa ääntään, sanoo verkkokerronnasta kirjan tehnyt Terhi Upola.

Slutspurt i juni. För en förlagsredaktör är sommaren en intensiv period. Alla böcker som ska ut till höstens bokmässor måste gå i tryck senast under juni. ”Innan boken går i tryck kan man vara lite hysterisk och dubbelkolla att allt är okej. Sedan tar man det lugnt tills den ska recenseras”, säger Myrika Ekbom.

Hängmattan hägrar också för förlagsredaktören

Alla texter som ska ges ut i bokform behöver redigeras av proffs. Den som försöker ta en genväg riskerar att boken blir full av stavfel och upprepningar.

Mielipide vastaan fakta

Kielteiseen valoon joutuneelle pitää antaa mahdollisuus samanaikaiseen kuulemiseen tai vastineeseen.

Täältä ja muualta. ”Kymmenkunta vuotta sitten matkat nähtiin lähinnä kustannuseränä, mutta viime vuosina olen käynyt ulkomailla  juttukeikoilla noin neljä kertaa vuodessa”, sanoo Keskisuomalaisen Janne Yläjoki. ”On sisäistetty, että uskottavaan ulkomaanjournalismiin tarvitaan muutakin kuin sitä, että kirjoitetaan neljän seinän sisällä.”

Oman näkökulman perässä

Keskisuomalaisen ulkomaantoimittaja Janne Yläjoki yrittää löytää aiheita, joita isot koneistot eivät käsittele. ”Meillä ei voi olla aamulla verkossa ihan samaa kuin mitä tv-uutisissa on toisteltu edellisenä iltana.”

Lisää rahaa, suojaa ja oikeuksia

Nykyinen hallitus ei ole ollut media-alalle erityisen hyvä, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho. Digi-alv:n alentaminen olisi tärkein parannus.

Vaikeudet ongelmissa?

Suurissa ongelmissa -ilmaus yleistyy julkisessa kielenkäytössä, myös journalistisissa teksteissä, kirjoittaa Vesa Heikkinen. ”Yhtäältä kyse on kieleen kuuluvasta sanojen merkitysten vähittäisestä muuttumisesta, toisaalta tälle ajalle ominaisesta tavasta tarkastella maailmanmenoa.”

Kesäkeikalla. Ensimmäinen kesä toimittajana on vienyt Tuuli Rantasaloa monenlaisille juttukeikoille. 4. kesäkuuta hän haastatteli Paiholassa, Pielisjoen rannalla kesäkahvilaa pitäviä 4H-yrittäjiä (oik.) Johanna Väänästä, Maria Mäkeä ja Salla Karhua.

Hankalinta on tiivistää oleellinen

Ensimmäisessä oman alan työpaikassaan Tuuli Rantasalo jännitti etukäteen, odotetaanko harjoittelijan olevan valmis toimittaja.

1918 – med respekt

”När uppmärksammandet av inbördeskriget 1918 sparkade igång i januari i år var jag skeptisk: skulle vi klara av detta efter all #suomi100-hype?” skriver Magnus Londen.

Onnellinen yrittäjä

Freelancetyössä vuorottelevat epävarmuus - ja ylityöllistyminen. ”Silloin on niin lopussa, että vain turkulaisesta kasvattajaseurasta hankittu rutiini pelastaa”, kirjoittaa Lauri Rotko.

Ikuisesti pahoillani, Paula

Epäkohtelias vastaus puhelinmyyjälle oli maksaa Manu Haapalaiselle Paula Koivuniemen haastattelun.

Puheenaiheita takomaan

Susanne Salmi aloittaa Ylioppilaslehden päätoimittajana elokuussa.

Itse kasvatettu. Leikkokukkien lisäksi Satu Koivisto kasvattaa siirtolapuutarhassaan ruokakasveja. ”Esimerkiksi oman kasvihuoneen kurkku on uskomattoman makea ja rapea verrattuna kaupan kurkkuun.”

Ruuan alkulähteillä

Päätoimittaja Satu Koivisto rentoutuu ruokakasvien kauneuden äärellä siirtolapuutarhassa.

Tosielämän toimittajadraama

Viime vuonna kuvattu Vuosi New York Timesin toimituksessa näyttää ja kuulostaa parhailta tv-draamoilta – eikä välty niiden kliseiltä, kirjoittaa Marja Honkonen

Bra start för Medielaget

I slutet av 2017 hade andelslaget 172 medlemmar vilket var nästan 100 fler än vad man räknat med.

Hangöseminariet i september

Ekonomijournalistik, frilansliv, riksdagsvalet i Sverige och yttrandefriheten i Ryssland är huvudteman på årets publicistseminarium i Hangö.

Poimuri

Mediasta sanottua.

Takasivu

Provokatiivisia huomioita.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta