Ihminen vai instituutio?

JOURNALISTI
23.3.2018

Nina Erho, teksti
Kai Widell, kuvitus

Twitter on kätevä tapa levittää journalismia, mutta miten journalismiin vaikuttaa se, että äänessä ovat tekijäpersoonat? Kysyimme Twitter-aktiivien käsitystä objektiivisuuden ja twitteröinnin suhteesta.

Tuore Twitter viestintänä -kirja toteaa tutkijoiden suulla, että journalistien toiminta Twitterissä venyttää journalistisia normeja. Se, että toimittajat tuovat siellä mielipiteitään esiin enemmän kuin tavanomaisessa journalistisessa toiminnassa, hankaa objektiivisuuden ihannetta vastaan.

Myös osa toimittajista ajattelee näin.

”Twitterissä on vaikea ottaa kantaa, juuri ehkä ’objektiivisuusvaateen’ vuoksi. Mutta jo ihan pelkkä uutisten eteenpäin twiittaus on joillekin hörhöille kannanotto”, luonnehtii Ylen uutistoimittaja Merja Niilola.

Niilola vastasi kyselyyn, jolla Journalisti tiedusteli maaliskuussa yhdentoista Twitterissä aktiivisen journalistin näkemyksiä roolistaan siellä.

Kahdeksan vastaajan joukossa on objektiivisuudesta myös toisin ajattelevia.

”Olisihan se perin kummallista, jos journalistit eivät saisi ottaa julkisesti kantaa. En myöskään oikein usko journalismin objektiivisuuteen tai kasvottomuuteen. Väistämättä aiemmat tiedot ja elämänkokemukset vaikuttavat työhön”, Iltalehden toimittaja Aleksanteri Pikkarainen kirjoittaa.

Vastaajat myös huomauttavat, että kolumneissa journalistit ovat aina ottaneet kantaa.

 

Toisaalta osa mielipiteenvapautta korostavistakin myöntää, että Twitterissä ollaan myös journalismikuvan rakentajia.

”Kannanottojen tulee olla sellaisia, että ne eivät horjuta uskoa toimittajan kykyyn käsitellä tasapuolisesti niitä asioita, joita hän työssään käsittelee”, freelancetoimittaja Jarno Liski toteaa.

Sen, että journalistin kommentit yhdistyvät helposti työnantajaan, allekirjoittavat miltei kaikki, mutta suhtautuminen asiaan vaihtelee.

”Jokaista väärinymmärtäjää ja loukkaantujaa ei silti pidä pelätä. Toimittaja on suoraan sanomisen alalla, eikä hänen ole syytäkään ryhtyä mihinkään viestintähymistelyyn”, linjaa Aamulehden rikos- ja oikeustoimittaja, uutispäällikkö Tuomas Rimpiläinen.

”Miksi en voisi ilmaista mielipiteitäni mediatalon edustajana? Toki, jos alkaisin suoltaa jotain hullua tai rikollista mielipidettä, työnantajan pitäisikin puuttua”, Kauppalehden toimittaja Emil Elo kirjoittaa.

Ylen Niilola on kirjoittanut profiiliinsa, etteivät twiitit ole työnantajan. Paljon Twitter-rapaa niskaansa saanut Lännen Median oikeustoimittaja Rebekka Härkönen poisti hiljattain työnantajatiedot some-profiileistaan.

”Silti ei voi sanoa, ettenkö jollakin tasolla edustaisi mediataloja, joille työskentelen. Pyrin muistamaan tämän kaikessa tekemisessäni samalla varoen jäykkää ja mitäänsanomatonta teflonpinnoitettua diplomatiaa.”

 

Twitterin hyötyinä vastaajat pitävät mahdollisuutta saada suoraa palautetta, vastata siihen ja lisätä journalistisen työn läpinäkyvyyttä. Twitter on verkostoitumispaikka, yhteydenottopaikka, vinkkien, uutisten ja materiaalin lähde sekä paikka seurata mielipiteitä reaaliajassa ja oppia eri tavalla ajattelevilta.

Vaikka vastauksia hallitsevat ylevät hyödyt, mainituksi tulevat myös mahdollisuus saada työlle näkyvyyttä ja lisätä yleisön kiinnostusta persoonan kautta. Twitterissä journalisti voi suoraan vaikuttaa mielikuvaan työstään ja saavuttaa lisäarvoa, joka voi toimia ”henkivakuutuksena” muuttuvilla työmarkkinoilla. Osalle Twitter on paitsi työmaa myös huvi.

”Henkilökohtaisesti suurin hyöty on ilo: nautin kipakasta keskustelusta, kanssatwiittaajien hauskoista oivalluksista, uutisvirrasta”, Suomen Kuvalehden toimittaja Salla Vuorikoski kirjoittaa.

Haittoja ovat Twitterissä kuluva aika ja riski joutua myllytykseen.

”Sosiaalinen media on arvaamaton, vaarallinen peto. Ei tarvitse tehdä kuin yksi paha virhe, ja siitä voi joutua maksamaan henkilökohtaisesti kalliin hinnan. Usein tuntuu, että somessa joutuu menemään omalla riskillä heikoille jäille. Toistaiseksi jää on kantanut”, Helsingin Sanomien toimittaja Saska Saarikoski kirjoittaa.



5 2020
Arkisto

Tämä voi olla ainoa tilaisuutemme mediatukeen

Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa valtio on jakanut journalismille koronatukea 24 – 66 miljoonaa euroa normaalin mediatuen päälle. Suomessa tiedonvälitystä ei tueta, vielä. Nyt tilanne on kuitenkin lupaavampi kuin vuosikymmeniin, kirjoittaa Maria Pettersson.

Kuohuva toimitus on loistopaikka edetä uralla, Riikka Räisänen

Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja tietää jo, kuka kolumnisti seuraavaksi ehdottaa yhtiön rahoituksen leikkaamista.

Koronan mukana kiire katosi ja filosofia palasi

Kodissamme on nukuttu enemmän kuin aikoihin. Yhtenä yönä en saanut unta, kun olin nukkunut niin jumalattoman paljon edellisinä, kirjoittaa Lauri Rotko.

Medier med mössan i hand

”Det är problematiskt om mediernas roll och deras stödbehov villkoras med coronavirusutbrottet”, skriver Dan Lolax.

Mediatuki on demokratiatuki – ja poliitikkojen olisi aika ymmärtää se

”Median asia ei ole vain median asia. Se on kansalaisten asia. Ja tämä tuntuu poliitikoilta unohtuneen”, kirjoittaa Hanne Aho.

Arvoisat kansalaiset, muistakaa resilienssi!

”Lohdullista – mutta samalla oireellista – on se, että moni journalisti pyrkii edelleen selittämään resilienssin”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Verkko toi uutta ay-koulutukseen

”Verkkokoulutus osoittautui yllättävän käteväksi ja vuorovaikutukselliseksi koulutusmuodoksi”, kirjoittaa työehtoasiamies Terhi Tarvainen.

Direktsändningarnas man

Döda: Redaktör Tomas Ek 6. 1.1957 Helsingfors – 2. 5.2020 Helsingfors

Teräväkielinen pomo muisti myös kannustaa

Kuolleita: Päätoimittaja Pekka Hyvärinen 20. 7. 1951 Kuopio – 10. 5. 2020 Helsinki

Uutisia, ei niinkään analyysejä

Kuolleita: Toimittaja Olli Pohjanpalo 21. 3. 1954 Hamilton Kanada – 11. 5. 2020 Helsinki

”Julkaistu kuva oli hyvä kuva”

Kuolleita: Valokuvaaja Mauri Vuorinen 11. 10. 1928 Hämeenkyrö – 30. 3. 2020 Tampere

Oikeutta puolustava marjakapitalisti

Kuolleita: Toimittaja Helena Hyvärinen 6.11. 1950 Tampere – 1.5.2020 Tampere

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta