Naapurit lehden takana

Journalisti kävi Tallinnassa kysymässä kahdelta toimittajalta, millaista on työskennellä media-alalla juuri 100 vuotta täyttäneessä Virossa.

Liberaali vaihtoehto. Ekspress Meedia on toinen Viron suurista mediakonserneista. Konsernissa työskentelevän toimittajan Kadri Ibrusin mielestä se on liberaalimpi kuin kilpailijansa Eesti Meedia.

JOURNALISTI
2.3.2018

Anna-Sofia Nieminen, teksti,
Birgit püve, kuvat

Alkoholipolitiikka ja #metoo-skandaali puhuttavat, printtilehtien levikit laskevat, pitäisi löytää uusia tapoja hankkia rahaa, sisältömarkkinoinnin etiikka arveluttaa.

Kuulostaa tutulta, eikö? Nyt ei kuitenkaan puhuta Suomesta vaan naapurimaastamme Virosta.

Virolainen yhteiskunta ja mediakenttä ovat kuitenkin hyvin omaleimaisia. Siitä pitää huolen muun muassa maan pieni asukasmäärä ja neuvostohistoria. Suomalaisen korvaan hätkähdyttävältä kuulostaa esimerkiksi se, että moni toimittaja neuvottelee oman palkkansa. Ainoastaan yleisradioyhtiöllä on työehtosopimus, jossa määritellään vähimmäispalkka.

 

”Tunnen itseni vanhaksi dinosaurukseksi”, 39-vuotias Kadri Ibrus sanoo.

Hän on ollut toimittajana Eesti Päevaleht -sanomalehdessä vuodesta 2006 lähtien ja toteaa, että harva toimittaja on pysynyt toimituksessa yhtä kauan. Vaihtuvuus on suurta, erityisesti vuonna 1999 perustetussa uutisportaali Delfissä, joka on osa samaa konsernia ja toimii samoissa tiloissa.

”Edes alan opiskelijat eivät hakeudu journalismin pariin. He menevät pr-puolelle.”

Journalismi ei tunnu olevan Virossa erityisen suuressa huudossa, ja Ibrus näkee siihen parikin selvää syytä. Ensimmäinen on raha. Ibrus arvelee, että erityisesti nuoret toimittajat saavat pientä palkkaa.

Hän ei tosin tiedä summista ihan tarkkaan, koska kaupallisella puolella jokainen neuvottelee oman palkkansa ja työsopimuksissa kielletään usein palkan kertominen.

Viron sanomalehtien liitto kerää tietoa jäsenlehtiensä palkoista. Viimeisin liiton verkkosivulta löytyvä tilasto on vuodelta 2016, ja silloin 36 jäsenlehden toimittajien keskimääräinen palkka oli 939 euroa kuukaudessa. Keskipalkka on Virossa noin 1 200 euroa kuukaudessa.

Yleisradioyhtiön toimittajien palkka on työehtosopimuksen mukaan hieman Viron keskipalkkaa suurempi.

Toinen Ibrusin mainitsema syy on paine, jota journalistisessa työssä joutuu sietämään. Jos paljastaa vaikkapa jonkin väärinkäytöksen ministeriössä, saa helposti niin ministerin kuin pr-väen vihat niskaansa.

Nykyään oman lisänsä tuovat myös yleisön vihaiset verkkokommentit. Ibrus on itse urallaan aiheuttanut kahden ministerin eron, koska on saanut heidät kiinni valehtelusta.

Tällainen paine on tietysti tuttua suomalaisillekin toimittajille, mutta Suomessa tukiverkostot ovat kehittyneemmät kuin Virossa. Viron Journalistiliitossa (Eesti Ajakirjanike Liit) on vain noin 300 jäsentä. Heistä yli puolet on eläkeikäisiä, joista tosin suurin osa työskentelee edelleen, moni freelancerina.

Virolaisten toimittajien kokonaismäärästä ei ole saatavilla tarkkaa tietoa, mutta joka tapauksessa liiton jäsenet ovat selvä vähemmistö. Se ei ole poikkeuksellista, vaan näin on monilla aloilla Virossa.

Tätä ymmärtääkseen pitää katsoa historiaan: Vaikka Viron itsenäisyysjulistuksesta tuli juuri kuluneeksi 100 vuotta, maa oli vuodesta 1940 eteenpäin sosialistisen Neuvostoliiton vallan alla.

Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi vuonna 1991. Sittemmin yhteiskunta on mennyt vahvasti markkinamyönteiseen ja yksilökeskeiseen suuntaan, ja liitot kuuluvat monen virolaisen mielestä menneeseen maailmaan.

 

Vaikka toimittajat eivät ole järin järjestäytyneitä, he puhuvat paljon keskenään, kertoo 27-vuotias Joosep Värk. Hän on opiskellut journalismia Tarton yliopistossa kandidaatiksi asti ja työskentelee Postimees-sanomalehden tutkivan journalismin tiimissä.

”Arvostan suuresti saamaani koulutusta. Ennen kaikkea yliopistosta kuitenkin sai sosiaalisen verkoston.”

Värkin mukaan muilta opiskelijakavereilta ja myöhemmin kollegoilta on saanut tietoa siitä, mitä missäkin mediatalossa tapahtuu ja millaisia käytäntöjä niissä on. Siten on ollut helpompi arvioida esimerkiksi, millaista palkkaa töitä hakiessa voi pyytää.

Myös Ibrus kertoo puhuvansa paljon kollegoiden kanssa. Lisäksi hän saa työssään tukea kansalaisjärjestöjen ihmisiltä. Ibrus kirjoittaa paljon sosiaalisista ongelmista, kuten naisten kokemasta väkivallasta. Kansalaisjärjestöjen ihmiset työskentelevät samojen asioiden parissa.

”He tuntevat minun taisteluni.”

Ibrus ja Värk olivat aiemmin suoria kollegoita, sillä myös Värk on työskennellyt Eesti Päevalehdessä. Hän kertoo, että yksi suurimmista syistä vaihtaa toisen konsernin Postimees-lehteen oli se, että stressiä olisi vähemmän. Siinä missä Eesti Päevalehdessä oli neljän viikon vuosiloma, Postimees-lehdessä on viisi viikkoa.

Värk pystyi myös Postimees-lehdessä sopimaan järjestelystä, jossa hän saa itse tasata työtunteja: jos joskus meneekin töissä iltayhdeksään, seuraavana päivänä voi lähteä aikaisin. Ylitöistä ei normaalin käytännön mukaan makseta.

”Palkka-asiat ovat olleet vähän tabu, mutta toivon, että se on muuttunut ja muuttuu. Ehkä meillä pitäisi olla liitto puhuaksemme palkoista.”

Nuorilla journalisteilla on nykyään oma yhdistys. Myös Värk on käynyt yhdistyksen tapahtumissa, vaikka ei jäsen olekaan.

Niissä on puhuttu esimerkiksi mediataloudesta ja omasta hyvinvoinnista huolehtimisesta.

Värk ja Ibrus työskentelevät kahdessa kilpailevassa konsernissa, jotka hallitsevat Viron mediakenttää.

Värkin työpaikka Postimees on Viron vanhin ja suurin kuusipäiväinen sanomalehti, ja sen ympärille on rakentunut Eesti Meedia. Konserniin kuuluu muun muassa uutisportaali BNS ja tv-kanava Kanal2.

Ibrusin työpaikka Eesti Päevaleht puolestaan on osa Ekspress Gruppia. Lehti on myöskin kuusipäiväinen, mutta niin levikiltään kuin sivumäärältään pienempi kuin Postimees. Konserniin kuuluvat esimerkiksi viikkolehdet Eesti Ekspress ja Maaleht sekä uutisportaali Delfi.

Lisäksi Viron yleisradioyhtiön ERR:n asema on keskeinen radio- ja televisioalalla.

Ibrusin mielestä kahden konsernin kova kilpailu on vaikuttanut negatiivisesti toimittajien välisiin suhteisiin ja lopulta median uskottavuuteen. Hän kertoo, että esimerkiksi jos toisen konsernin toimittaja tekee skuupin nimettömiin lähteisiin vedoten, toisen konsernin toimittaja saattaa kyseenalaistaa uutisen tai jopa nimetä lähteitä.

”Se on haitaksi journalismille, koska lukijoiden pitää luottaa sinuun. Heidän täytyy luottaa, että toimittajat eivät keksi juttuja.”

Värk ei puolestaan ole kokenut tällaista toimittajien välistä nokittelua, vaikka konsernien välinen taloudellinen kilpailu on hänenkin mielestään hurjaa. Kumpikin konserni yrittää pärjätä monessa kanavassa ja tippuvilla tuloilla, kun paperilehtien levikit ovat laskussa. Rahaa on yritetty tehdä muun muassa sisältömarkkinoinnilla ja tapahtumilla, kuten tennisottelulla ja konserteilla.

Laskevat levikit ovat Virossa erityisen suuri ongelma, sillä maassa on vain noin 1,3 miljoonaa asukasta. Heistäkin noin neljännes on venäjänkielisiä, joten sisältöjä pitää tarjota kahdella kielellä.

Maineeltaan kaksi suurta konsernia ovat erilaisia: Eesti Meedia nähdään konservatiivisempana ja oikeistolaisempana, Ekspress Grupp liberaalimpana ja vasemmistolaisempana. Värk ei ihan purematta niele tätä väitettä. Hänen silmiinsä molemmat lehdet vaikuttavat enemmän oikeistolaisilta.

”Ehkä Ekspress Grupp käsittelee enemmän sosiaalipolitiikkaa”, Värk sanoo.

 

Kansainvälisten vertailujen mukaan Virolla menee mukavasti. Maa sijoittui Toimittajat ilman rajoja -järjestön lehdistönvapausvertailussa viime vuonna sijalle 12, kun Suomi oli sijalla 3.

Transparency Internationalin korruptiovertailussa Viron sijoitus on noussut useana vuonna, ja vuonna 2016 se oli jo maailman 22. vähiten korruptoitunut maa. Muihin Baltian maihin verrattuna Viro pärjäsi erinomaisesti: Liettua oli sijalla 38, Latvia 44. Suomen sijoitus oli 3.

Kumpikaan tähän juttuun haastatelluista toimittajista ei nostanut esiin, että heidän työtään yritettäisiin rajoittaa. Ibrus tosin sanoo, että joskus poliitikot yrittävät saattaa toimittajia huonoon valoon esimerkiksi Facebookissa.

Molemmat kertovat, että poliitikkoihin on helppo saada yhteys. Ainakin tietyt toimittajat voivat vain tarttua puhelimeen ja soittaa pääministerille.

Toki poliitikot saattavat yrittää spinnata eli ohjata huomiota itselleen suotuisaan suuntaan: jos mediassa julkaistaan jollekin puolueelle epäsuotuisat kannatusluvut, puolue saattaa tehdä populistisen ehdotuksen, johon toivoo median tarttuvan. Siten huomio kääntyisi kannatusluvuista muualle.

”Toimittajan pitää aina analysoida, mitä poliitikot puhuvat”, Ibrus sanoo.

Värk huomauttaa, että ehkä joidenkin poliitikkojen ja toimittajien suhde on liian läheinen. Hänestä joidenkin toimittajien jutuista huomaa, kuka heidän lähteensä on.

”Olemme pieni yhteiskunta, ja siinä on riskinsä. Rajat ovat joskus epäselvät.”

 

Viron pienuus nousi tätä juttua tehdessä yhtenään esiin, oli puheena sitten talous, toimittajien ja poliitikkojen suhde – tai vaikka oma ura. Pienessä maassa etenemismahdollisuudet media-alalla ovat rajalliset.

Ibrus kuitenkin huomauttaa, että vaikka titteli ja työpaikka pysyisivät samoina, työssä voi kehittyä koko ajan paremmaksi. Molemmat tähän juttuun haastatellut toimittajat ovat erittäin kunnianhimoisia: Ibrus puhuu esimerkiksi totuuden tärkeydestä, Värk vahvasta oikeustajusta.

Kuin tämän vakuudeksi viikko haastattelujen jälkeen selviää, että Joosep Värk on voittanut Viron Bonnierin palkinnon tutkivasta journalismista yhdessä kolmen muun toimittajan kanssa. Palkinto tuli uutisoinnista, joka koski neljän miljardin dollarin rahanpesuvyyhtiä.

1990-luvulla kaikki piti opetella itse

Virossa on aiempaa enemmän mahdollisuuksia tehdä hyvää lehtityötä, sanoo journalismin lehtori Priit Hõbemägi. Hän on ollut mukana kehittämässä Viron lehtiä Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien, muun muassa kahteen otteeseen viikkolehti Eesti Ekspressin päätoimittajana.

”Kun itsenäisen Viron lehdistö aloitti, piti oppia kaikki itse, koska neuvostoaikaisesta kokemuksesta ei ollut mitään hyötyä. Se oli vain propagandaa”, Hõbemägi kertoo.

Hänen mukaansa toimittajat kävivät ulkomailla ottamassa oppia, ja siitä oli paljon hyötyä.

”Mutta tänä päivänä suurin osa meidän toimittajista on opiskellut yliopistossa journalismia, ja ammatillinen taso on ihan toisenlainen.”

Hõbemägi on työskennellyt vuodesta 2010 lähtien Tallinnan yliopistossa journalismin lehtorina. Nykyään hän on journalismin oppiaineen johtaja. Hän jatkaa myös toimittajan töitä Eesti Ekspressin kulttuuritoimittajana ja mielipidesivun toimittajana sekä tekee tallinnalaiseen paikallisradioon viikottaista ohjelmaa.

Tutkimusta hän sen sijaan ei ole tehnyt, eikä pidä journalismia kovin hyvänä tutkimusaiheena sen jatkuvasti muuttuvan luonteen takia.

”Minun näkökulmani on se, että journalismi on käsityötä.”

Hõbemägin mukaan Virossa ei ylipäätään käydä kovin laajamittaista lehdistön sisäistä keskustelua. Hänestä lehtitaloissa tehdään paljon töitä eikä teoretisoida.

Hõbemägi puhuu nimenomaan lehdistä, koska niistä hänellä on eniten kokemusta – ja toteaa, että paperilehtien aika on ohi.

”Lehtitalot ovat tiukan paikan edessä. Kuitenkin suurin osa tuloista on tähän asti tullut paperilehdistä.”

Molemmat Viron isoista mediakonserneista ovat alunperin olleet lehtitaloja, mutta yrittävät nyt tehdä montaa asiaa kerralla. Sekä Eesti Meedialla että Ekspress Gruppilla on esimerkiksi merkittävät uutisportaalit verkossa.

Hõbemägin mielestä juuri taloudelliset haasteet ja verkkojournalismin tulo muuttavat Viron mediakenttää ja myös itse journalismia.

”Media tulee olemaan viihteellisempi ja kevyempi kuin se oli kenties paperilehtien kulta-ajalla.”

Anna-Sofia Nieminen



14 2018
Arkisto

Synkkä salaisuus

Toimittaja Ari Lahdenmäki on kirjoittanut lukuisia juttuja etiikasta ja naisten oikeuksista. Marraskuussa hän sai kaksi tuomiota seksuaalirikoksista. Journalisti haastatteli kahtatoista naista, jotka kertovat lisää Lahdenmäen pimeästä puolesta.

Akateeminen iltapäivälehtimies

Pasi Kivioja ennustaa väitöskirjassaan painettujen iltapäivälehtien loppua.

Villille tv-alalle toivotaan tes-suitsia

Elokuva- ja tv-alan työehtosopimuksesta halutaan yleissitova. Journalistiliitto toivoo päätöksen kohentavan alan palkkatasoa.

Utu-uutiset sumentavat todellisuuden

Uutiset kauppakeskuksen vaikeuksista tai alhaisen syntyvyyden aiheuttamasta huoltosuhdehuolesta eivät ole valheita. Silti ne vääristävät asioiden mittakaavan valeuutisille ominaiseen tapaan, kirjoittaa Janne Saarikivi.

Stor i truten. Mikael Sjövall är tillbaka i rollen som journalist och uppskattar möjligheten att ställa också de obekväma frågorna. ”Jag har alltid haft svårt att arbeta med tillrättalagd information där man på skyler över obekväma saker och bäddar in sanningen i begreppsliga rökridåer.”

En reporter som skyr rökridåer

Propagandabranschen kändes som en tvångströja för Mikael Sjövall. Som journalist får han ställa de besvärliga frågorna och berätta sanningen utan att bädda in den.

Vaikuttajasta vuorovaikuttajaksi

Yle tavoittelee tiiviimpää yleisösuhdetta sallimalla uutisten kommentoinnin. Suunnitelmissa on, että toimittajat käyttävät jatkossa osan työajastaan yleisön kanssa keskusteluun. Kyse voi olla uutistyön murroksesta, jossa toimittajien ammatti-identiteettiä määritellään uudelleen.

Toimittaja Tapio Mainio (oik.) työskentelee eläkeläisenä yhtä paljon kuin päivätyössä Helsingin Sanomissa. Nyt toimeksiantajia on useita. Yksi niistä on Kauppalehti, johon hän haastatteli metsänomistaja Jorma Seppästä Suomussalmella.

Samalla viivalla

Moni toimittaja jatkaa työntekoa eläkkeelle jäätyään. Töitä tekemällä voi päästä samaan ansiotasoon kuin aktiiviuran aikana.

Valokuvan puolustaja. Marina Ekroos perusti startupin suojellakseen valokuvakulttuuria, mutta ei ehdi itse enää juurikaan kuvata.

Oikeutta valokuville

Valokuvaaja Marina Ekroos haluaa pelastaa maailman huonosti rajatuilta valokuvilta.

Av kärlek till värvet

I Sverige visar en utredning att mediehusen de senaste åren kraftigt har dumpat frilansarnas arvoden. Något stort engagemang från dem som har fasta jobb har veterligen inte hörts av, skriver Jeannette Björkvist.

Raimo Tyykiluodon on 12 diktaattoria -sarjaa tehdessään pitänyt miettiä, miten kertoa diktaattorien teoista sekä aiheen vaatimalla vakavuudella että koukuttaen kuuntelijat. ”Kaikkea ei pidä kertoa paasaten sormi pystyssä, vaan kuuntelijalle pitää antaa mahdollisuus oivaltaa. Silloin asiat jäävät parhaiten mieleen.”

Sairaan kiinnostavat diktaattorit

Raimo Tyykiluoto mietti aloittaessaan 12 diktaattoria -radiosarjan tekemistä, miten kertoa julmuuksista pröystäilemättä. ”Sarjassa on myös tragikoomisuutta, joka tekee siitä kuunneltavan”, hän kertoo.

Vaarallinen suhde

Kriitikot usein tuntevat oman taiteenlajinsa tekijöitä. Milloin suhde on liian läheinen?

Koska Anni Kuittisen kansantanssiryhmän Motoran Pelmakat jäsenet asuvat eri paikkakunnilla ryhmä harjoittelee vain kerran kuussa. Intensiivisinä tanssiviikonloppuina harjoitustunteja kertyy yhteensä 10 – 14.

Ylpeästi kansantanssija

Anni Kuittinen haluaa murtaa kansantanssia koskevia ennakkoluuloja.

Nopea paluu journalistiksi

Sanna Keskinen, 44, aloittaa tammikuussa Kainuun Sanomien päätoimittajana.

Mediakunta hallituksen tärkein onnistuminen

Journalistiliitto saa joulukuussa uuden valtuuston ja hallituksen. Journalisti selvitti, missä nykyinen hallitus on mielestään onnistunut ja missä jäi parantamisen varaa.

Lapsuuden loppu

Kolmas kerta voisi sanoa toden, mutta sitä toimittaja Simo Ahtee ei uskalla Don Rosan haastattelussa yrittää.

Kieli, alkeet

Se että ihmiset käyttävät vapaamuotoisessa ilmaisussaan englanninkielisiä sanoja ja puhekielisiä muotoja, ei ole kielen rappiota. Se on tavallista kielellistä vaihtelua, kielen rikkautta, kirjoittaa Vesa Heikkinen.

Karhea kirja rikostoimittamisesta

Mielenkiintoisinta Oikeustoimittajien 30-vuotisjuhlakirjassa, Etusivun rikoksissa on juttuprosessien avaaminen ja toimittajan työhön liittyvät inhimilliset yksityiskohdat, kirjoittaa Marja Honkonen.

Höga inkomster med två roller

Personer som både är vd och chefredaktör, så kallade publishers, ligger på topp när man jämför förvärvsinkomsterna 2017 bland mediecheferna i Svenskfinland.

Othman fortsätter skriva

I veckan firades Henrik ”Otis” Othmans sista arbetsdag på Österbottens Tidning (ÖT). Othman hann jobba på ÖT, tidigare Jakobstads Tidning, i nästan 40 år. Han kommer som pensionär att titulera sig publicist.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta