Ulkopaikkakuntalainen haastettiin heti

Heidi Ekdahl on aloittanut Kymen Sanomien päätoimittajana.

Heidi Ekdahl, 39, aloitti 29. tammikuuta Kymen Sanomien päätoimittajana. Hän on työskennellyt aiemmin STT Viestintäpalveluiden liiketoimintapäällikkönä ja muun muassa STT:n uutistoimittajana, tuottajana ja media-analyytikkona. Hänellä on MBA- ja yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnot. Ekdahl asuu Kotkassa ja Espoossa.

JOURNALISTI
9.2.2018

Marja Honkonen, teksti

Miksi halusit Kymen Sanomiin?

Tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus päästä palvelemaan yleisöönsä sitoutunutta toimitusta ja oppimaan itse uutta. Saan työskennellä toimituksen esimiehenä, mutta pääsen osallistumaan myös koko Kaakon Viestinnän liiketoiminnan kehittämiseen. Yhtiössä on oppimishaluinen, innovatiivinen ilmapiiri.

 

Työskentelit STT:ssa yli kymmenen vuotta. Jääkö taakse uppoava laiva?

En luonnehtisi näin. STT:n paikka suomalaisella mediakentällä on ainutlaatuinen. Siellä on ammattitaitoista ja asiantuntevaa porukkaa, jolla on todella korkea työmoraali. Se on perusta, jolle on hyvä rakentaa.

 

Kuvasit nimitysuutisessasi Kymärin lukijasuhdetta ”juurevaksi”. Mitä se tarkoittaa?

Toimitus kokee lehden, sen levikkialueen ja lukijat hyvin omakseen. Tästä porukasta löytyy aitoa kotiseuturakkautta.

Kun tulin tänne, ulkopaikkakuntalaista päätoimittajaa osattiin heti hyvällä tavallaan haastaa siitä, miten hän aikoo päästä sisälle alueeseen.

 

Miten aiot sen tehdä?

Aion tavata levikkialueen kuntien johtajat ja valtuustoryhmien puheenjohtajat. Istun toreilla ja kahviloissa, ja olen jo ottanut jututettavaksi erilaisia ihmisiä, tilaajia ja ei-tilaajia. Alusta saakka tiesin myös, että minun on asetuttava tänne juurtumaan. On hankittava asunto, käytävä kaupassa ja herättävä Kotkan aamuun – oltava osa yhteisöä.

 

Mitä tarkoittaa, että luvassa on ”entistäkin elävämpi verkkomedia”?

Hyvä verkkojournalismi ei tarkoita hetkessä hätiköintiä, vaan huolellista suunnittelua, järjestelmällistä ideointia ja ennakointia. Verkossa on mahtava haaste se, että voi olla kokeellinen – ja palaute tulee välittömästi. Jokaisen jutun ja kuvan pitää lunastaa itsensä. Tavoitteet ovat vahvasti verkossa, joka muuttuu maksulliseksi kevään aikana.

 

Saman konsernin Itä-Savo luopuu sunnuntainumerosta. Onko sama luvassa Kymärissä?

Ei näillä näkymin. Jatkamme normaalin rytmin mukaan.

 

Mikä tekee sinusta hyvän pomon?

Olen saanut palautetta, että olen inspiroiva ja kannustava esimies. Kuuntelen ja pystyn antamaan tilaa kullekin työntekijälle löytää omat vahvuutensa. Olen myös hyvin tavoitteellinen, ja saavutan tuloksia ilman, että johdan numeroilla.

 

Pitääkö paikallisjournalistin puolustaa aina alueensa etua?

On tärkeää olla omasta seudusta ylpeä, mutta journalistin tehtävä ei ole olla alueellinen edunvalvoja. Toimittajan tehtävä on palvella lukijaa. Oman alueen etuja on tarvittaessa voitava nostaa myös kriittiseen valoon.

Heidi Ekdahl, 39, aloitti 29. tammikuuta Kymen Sanomien päätoimittajana. Hän on työskennellyt aiemmin STT Viestintäpalveluiden liiketoimintapäällikkönä ja muun muassa STT:n uutistoimittajana, tuottajana ja media-analyytikkona. Hänellä on MBA- ja yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnot. Ekdahl asuu Kotkassa ja Espoossa.



1 2019
Arkisto

Kasvukipuja

Voimisteluvalmentamista käsitelleestä Urheilulehden jutusta syntyi jälkipyykki, jonka takia Urheilutoimittajain liitosta erosi jäseniä. Se kertoo urheilujournalismin muutoksesta, joka on ollut tuloillaan pitkään.

Vihaviestien vyörytyksessä

Oikeustoimittaja Päivi Happonen ihmetteli Ylen blogissa Oulun poliisin tiedotuslinjaa. Poliisi kritisoi Happosta Twitterissä ja se aiheutti vihaviestien tulvan.

IS:ssa uutisia tekevät kaikki osastot. ”Sanoisin, että osastojen välillä on enemmän yhteistyötä kuin kilpailua. Yleensä IS:n saamasta uutisesta iloitaan osastorajojen yli”, sanoo Ilta-Sanomien uutispäällikkö Elina Koivisto (toinen oikealta). Kuvassa myös politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala, Uutis- ja yhteiskuntatoimituksen esimies Miia Honkanen, rikostoimittaja Niko Ranta, urheilun esimies Vesa Rantanen ja toimittaja Miikka Hujanen.

STT:n siteerausmäärät romahtivat

STT:n eniten siteeraamien viestimien kärkikymmenikkö pysyi lähes ennallaan, mutta siteerausten määrä laski yli kolmanneksen. Kärjessä jatkavat Yle ja HS. Ilta-Sanomat kipusi neljänneksi, ja Maaseudun Tulevaisuus nousi ensi kertaa kymmenen joukkoon.

Uudelleenjärjestelyjen jälkeen pääkirjoituksia kirjoittavat Aamulehdessä toimituksen johtoryhmä, uutispäälliköt ja osa toimittajista, sanoo päätoimittaja Jussi Tuulensuu. ”Linjan noudattamisesta vastaa päätoimittaja, joka myös muodostaa tarvittaessa lehden kannan merkittävimpiin aiheisiin.” Kuvassa Yleisradio haastattelee Tuulensuuta Aamulehden yt-neuvottelujen seurauksista 29. marraskuuta.

Kuka päättää lehden linjan?

Aamulehti lakkautti pääkirjoituksista huolehtineen artikkelitoimituksensa ja vähensi pääkirjoitusten määrää. Satakunnan Kansa luopui erityisistä pääkirjoittajista jo vuonna 2015. Mitä tekevät muut maakuntalehdet?

Uutiset vaikuttavat vaaleihin

Vaikka vaalitentteihin valittaisiin kuinka hienoja ja tärkeitä teemoja, ne eivät välttämättä jätä äänestäjien tietoisuuteen edes haaleaa muistijälkeä. Uutiset jättävät, kirjoittaa Elina Grundström.

För tio år sedan var Jannike Store planeringschef på Radio Vega. I dag är hon teatertekniker på Unga Teatern och elektriker med det egna bolaget ”Käringen med strömmen”. På teatern gör hon allt från scenografier till kluriga tekniska lösningar. Hon har bland annat konstruerat radiostyrda höns (Pettson och Findus) och självlysande äpplen (Mio min Mio).

”De mest givande kaffepauserna finns på raksan”

De bytte bransch, men har haft stor nytta av sin journalistiska bakgrund. Möt Jannike Store, Eva Hagman och Sanne Wikström som alla valde ”Plan B”.

Jussi Turunen valmistui Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampukselta teologian maisteriksi neljä vuotta sitten, mutta palasi tekemään ylioppilaslehti Uljasta. Vaikka lehden äkillinen lakkauttaminen oli erikoinen kokemus, Turusen paloa journalistin työhön se ei sammuttanut.

Ei niin uljas loppu

Ylioppilaslehti Uljas lakkautettiin vain 34 päivää uuden päätoimittajan palkkaamisen jälkeen. Turun ja Tampereen ylioppilaslehdissä tilanne elää, mutta Oulun lehti sai rehtorista ystävän.

Valtaa vain muiden myöntyessä

Kun tietokirjailija väittää omiaan, kustannustoimittaja korjaa keskustellen. Antti Heikkilän kohukirjan kaltaisen teoksen kustannuspäätöstä hänen on kuitenkin vaikea muuttaa muuksi.

Tuija Siltamäki saatteli Aviisin määrittelemättömän mittaiselle ilmestymistauolle. Hänet kuvattiin tammikuussa Tampereen ylioppilaskunnan toimistossa, josta melkein koko henkilökunta on muuttanut korkeakoulujen yhdistyessä syntyneen uuden ylioppilaskunnan tiloihin Hervantaan.

Kuin viimeistä Aviisia

Tuija Siltamäki päätoimitti mahdollisesti maailmanhistorian viimeisen Aviisin. ”Ylioppilaslehtien tulevaisuudessa huolettaa halu sitoutua yhteisiin asioihin, jotka eivät ole joka hetki mieluisia.”

Airin Bahmani kirjoitti Syyrian sota -kirjaa Kansalliskirjaston rauhassa.

Kenttätöissä Irakissa

Toimittaja Airin Bahmani haastattelee Lähi-idässä Syyrian sodan uhreja, poliitikkoja ja feministejä.

Av-kääntäjä Jukka Sorsa pelkää, että av-kääntämisestä on tulossa matalapalkka-ala, jolle ei kannata kouluttautua. Hänen työnsä Pre-Textin työsuhteisena freelancerina ovat vähentyneet viime vuosina.

Kolmen kastin kääntäjät

Av-kääntäjä Jukka Sorsa haluaa tes-neuvotteluissa kohentaa erityisesti ei-työsuhteisten freelancereiden asemaa. He ovat kääntäjistä heikoimmassa asemassa.

Kuvat kätevästi Etuovesta tai Oikotieltä

Moni toimitus poimii ilmaiskuvia juttuihinsa asunnonvälityssivustoilta. Käyttöehdot antavat konserneille oikeuden kuvien julkaisuun ilman eri korvausta.

Cheerleadingissä ei ole pakollisia liikkeitä, vaan jokainen esitys on erilainen. Tämä tekee arvostelusta haastavaa. Cheerleading-tuomari Anne Achtén kanssa harjoittelemassa oli helsinkiläisen Funky Team Gorillaz -joukkueen jäseniä.

Tyylipisteiden jakaja

Radiotuottaja Anne Achté arvioi olevansa Euroopan ahkerin cheerleading-tuomari.

Palvelujournalismia aikuistuville

Säde Mäkipää, 26, on aloittanut Improbatur-lehden päätoimittajana.

Ormen äter sin svans

Varför väcker Liike Nyt intresse? För att nyhetsmedierna bevakar den. Vi är en orm som äter sin egen svans, skriver Dan Lolax.

Ihan vain eduskuntavaalit

Kun me toimittajat nimeämme vaalit, kyse on tarinan käännekohdan etsimisestä. Mutta tiedättekö mitä? Vallankumousta ei ole tulossa, Janne Zareff kirjoittaa.

Gallupin aika

Kapeneeko puolueen etumatka toiseen tai hiipuuko puolueen kannatus vielä silläkin hetkellä, kun lukija lukee gallup-uutista, kysyy Vesa Heikkinen.

Tyhmänä uskaltaa

Kun Teollisuusneuvos ehdotti löylyjen jälkeen, että myös Aamulehti kutsuisi koripallojoukkuetta Nansoksi, Matti Mörttinen ei epäillyt vastata suorasukaisesti.

Tärkeä, mutta aina epävarma näyttö

Kari Raivion Näytön paikka -kirja korostaa tutkitun tiedon tärkeyttä, mutta muistuttaa sen iäti epävarmasta luonteesta – siitä, miten huonosti se sopii journalismin joko-tai-maailmaan, kirjoittaa Marja Honkonen.

Linda Pelkonen voitti hovissa

Helsingin hovioikeus on tuominnut toimittaja Linda Pelkoselle lukuisia kertoja soitelleen miehen laittomasta uhkauksesta sakkoihin.

Psykologiliitto antoi potkut päätoimittajalleen

Hannele Peltosen potkujen taustalla ovat päätoimittajan ja lehteä kustantavan Psykologiliiton johdon väliset jännitteet, joista Journalisti kertoi viime syksynä.

Ommöblering i HSS-toppen

HSS Media byter vd. Under rekryteringsprocessen sköts jobbet av Vasabladets chefredaktör Niklas Nyberg.

Gardberg: Viktigt ha stöd då det stormar

Yle Spotlights Annvi Gardberg har tilldelats Topeliuspriset. Journalisten bad Gardberg om tre tips på hur en journalist klarar sig då det stormar som hårdast.

Yhdistykset

Journalistiliiton jäsenyhdistykset tiedottavat.

Takasivu

Provokatiivisia huomioita

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta