Ruumis kadulla. Teloituksista paikan päällä – ilman pidätystä, virallista kuulustelua ja oikeudenkäyntiä – on tullut arkipäivää Filippiineillä. Myös niille toimittajille ja kuvaajille, jotka uutisoivat tapauksista.

Uhrien kasvoja on vaikea unohtaa

JOURNALISTI
9.2.2018

Riitta Saarinen, teksi
Petteri Kokkonen, kuvat

Toimittajat ja kuvaajat työskentelevät Manilassa kuoleman varjossa.

On jälleen kerran pimeä yö, kun kuvaaja Vincent Go, 48, odottaa viestiä kuolemasta. Hän päivystää Manilan Ermitan poliisiaseman lehdistöhuoneessa, jonne on kokoontunut kuvaajia ja toimittajia seuraamaan yön tapahtumia. Ja kun viesti tulee, lähtee mediaväki vauhdilla liikkeelle. Toisinaan se on perillä tapahtumapaikalla jo ennen poliisia.

Kun presidentti Rodrigo Duterte astui valtaan vuoden 2016 heinäkuussa, aloitti hän huumesodan, jolle ei näy loppua. Kaikkiaan Filippiinien huumesodassa on tapettu ilman oikeudenkäyntiä yli 8 000 ihmistä, joiden poliisi sanoo käyttäneen tai myyneen huumeita.

Teloituksista paikan päällä – ilman pidätystä, virallista kuulustelua ja oikeudenkäyntiä – on tullut arkipäivää. Niissä kuolee myös sivullisia.

”Joskus yhden yön aikana on tehty jopa kymmenen murhaa. Kuolemanpartioilla on useimmiten kasvoillaan naamiot, mutta ihmiset tietävät, että mukana on poliisin joukkoja. Osa uhreista on hyvin nuoria, 15–16-vuotiaita, ja heidät ammutaan vain kadulle”, kertoo Vincent.

”Murhat on suunniteltu ennalta ja tehty systemaattisesti. Ihmiset ovat hysteerisiä ja tunteiden vallassa. Monet eivät uskalla puhua mitään. Vaikka he olisivat nähneet tappajat, eivät he halua puhua.”

 

Vincent Gon mielestä poliisille on annettu liikaa valtaa. Nämä ovat varastaneet uhreilta jopa koruja ja kännyköitä ja sekaantuneet hautajaisbisnekseen.

”Suurin osa meistä journalisteista vastustaa huumeita, mutta tämä ei ole oikea tapa ratkaista huumeongelmaa. Uhrien perheet kärsivät, ja seuraavan sukupolven köyhyys vain pahenee. Perheet tarvitsisivat tukea: toimeentulomahdollisuuksia, työtä ja koulutusta. Köyhät eivät hae oikeutta. Heillä ei ole keinoja puolustaa itseään.”

Vincent Go on freelancer, joka kuvaa pääasiassa katoliselle uutistoimistolle UCANille (Union of Catholic News). Hän on kokenut ammattilainen, mutta myöntää, että joskus on vaikea nukkua, kun uhrien kasvot tulevat uniin. Kuva-aineiston editoiminen on raskasta, koska aineisto on varsin brutaalia.

”Vielä alussa poliisi halusi tehdä yhteistyötä median kanssa, mutta nyt he eivät halua antaa enää lausuntoja. Maassa on murhattu myös toimittajia, pappeja ja kansalaisjärjestöjen edustajia, kun he ovat uskaltaneet kritisoida maan johtoa ja vallanpitäjiä. Mutta en tee työtäni yksin. Me journalistit pidämme yhtä, varsinkin täällä yövuorossa.”

 

Filippiinien Journalistiliiton NUJP:n (National Union of Journalists of the Philippines) pääsihteeri Debet Panelo, 43, toteaa, että ajat ovat Filippiineillä varsin haasteellisia sekä journalisteille että hyvälle journalismille.

”Tässä työssä ei voi olla arka, mutta pelkään silti välillä, että lapseni menettävät äitinsä”, tunnustaa 14- ja 7-vuotiaiden lasten äiti.

Pelko ei ole aivan aiheeton, sillä Filippiinit on 2000-luvun tilastoissa maailman kolmanneksi vaarallisin maa journalisteille Irakin ja Syyrian jälkeen. Filippiinien Journalistiliitolla on säätiö, jonka kautta he voivat tukea työssään tapettujen toimittajien orvoiksi jääneitä lapsia.

Journalistien tilannetta ei auta se, että maan nykyinen presidentti on puhunut hyvin kovasanaisesti tapetuista toimittajista – jotka ovat esimerkiksi arvostelleet häntä kolumneissaan ja jutuissaan – että he ansaitsivatkin kuolla.

”Nykyinen hallinto haluaa saattaa median huonoon valoon. Jos me raportoimme väärinkäytöksistä, meitä kutsutaan puolueellisiksi. Presidentti Duterte ajattelee, että median täytyy ottaa kaikki sellaisena kuin hän sanoo. Hänellä on kieltämättä paljon tukijoita – jopa mediassa – mutta meidän täytyy silti harjoittaa reilua, tasapuolista ja itsenäistä journalismia.”

”Kaikkein eniten journalistit ovat alttiina häirinnälle ja painostukselle maaseudulla maan syrjäisemmissä kolkissa. Yksi pahimpia alueita on Mindanaon saari.”

 

Mindanaolla koettiin journalismin kaikkien aikojen mustin päivä marraskuussa 2009, kun satapäinen aseistanut joukko sieppasi ja tappoi autosaattueesta 58 ihmistä, joista 32 oli toimittajia ja kuvaajia.

Ampatuanin verilöyly liittyi paikallispolitiikkaan, jossa toinen kuvernööriehdokas yritti estää kilpailijaansa asettumasta ehdolle. Rikoksesta epäillyt eivät ole vieläkään saaneet syytteitä tai tuomioita. Tapahtuman oikeuskäsittely jatkuu yhä. Henki on halpa Filippiineillä.

”Tämä on julkeata, kun rikolliset jäävät rankaisematta. Meidän on silti pakko ajatella myös omaa turvallisuuttamme. Mikään juttu ei ole sen arvoinen, että se pitäisi tehdä henkensä kaupalla. Pelko johtaa kuitenkin helposti itsesensuuriin”, Panelo toteaa.

Osa toimittajista ja kuvaajista, varsinkin nuoremmista, kokee huumesodasta ja sen uhreista raportoinnin niin raskaana, että he haluavat vaihtaa alaa. Journalistiliitto järjestää jäsenilleen tarvittaessa vertaistukea, jolloin he voivat käsitellä kokemuksiaan kollegoidensa kanssa.

”Journalismin etiikasta on tullut hyvin herkkä aihe Filippiineillä, mikä näkyy myös sosiaalisessa mediassa. Jos sinne laittaa presidentistä jotain kriittistä, niin voi olla varma, että postausta trollataan hyvin pian. Trollaus oli erityisen intensiivistä presidentinvaalien aikana, kun poliitikot käyttivät trolleja hyökätäkseen vastustajiaan vastaan.”

”Trolleja on soluttautunut myös journalistien joukkoon, joten tarkistamme aina liittomme jäseneksi pyrkivän taustat. Hakijalla täytyy olla liitossa suosittelija. Haluamme jäsentemme olevan puolueettomia ja kunnioittavan journalismin etiikkaa.”



8 2020
Arkisto

Harva meistä on korvaamaton superneuvottelija

Työehtosopimukset ovat siitä käteviä, että niiden ansiosta tavan ihmisen ei juuri koskaan tarvitse huolehtia lomista, työajasta, vähimmäispalkasta tai siitä, maksetaanko sairauden ajalta palkkaa, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Onneksi minä en joudu jakamaan mediatukia

”Mediatukea olisi rehdimpää perustella työpaikkojen säilymisellä kuin demokratialla”, kirjoittavat Annukka Oksanen ja Elina Yrjölä.

Vapaapäivien pitäminen on sinulle lähinnä uuvuttavaa, Minna Holopainen

STT:n vastaava päätoimittaja Minna Holopainen tekee töitä melkein koko ajan ja on mahdollisesti itsekin tekoäly.

Näin syntyy Trendin syysmuotijuttu

Trendi tilasi stylisti ja valokuvaaja -työparilta helmikuussa syysmuotijutun. Kesällä kuvaaja ja malli vaihtuivat koronan takia. Juttu kuvattiin elokuussa kotieläintilalla.

Kielenhuollon päämaja ei ole käymässä turhaksi

”On viisainta, ettei yleiskielessä sooloilu karkaa käsistä. Tämä aika ei varsinaisesti kaipaa lisää ymmärryksen puutetta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vi måste respektera – och kredda varandra

”Vi måste respektera varandras arbete och kredda den som kreddas bör”, skriver Felicia Bredenberg.

Koronasta vauhtia muutoksiin

”Voisiko pandemiakurjuuden keskeltä löytyä jotain hyvääkin? Voidaanko esimerkiksi itsensä työllistäjille saada vihdoin pandemian vauhdittamana turvatumpi asema”, kysyy Suomen freelance-journalistien uusi puheenjohtaja Maria Markus.

Munkit ja possut

Kesätoimittaja Ilkka Vänttisen kuvissa näkyi sikoja juuri niin kuin pitikin – ja lisäksi jotain aivan muuta.

Uutistoimistotuki ehkä osaksi median koronatukea – tuen haku on alkanut

Median koronatukea voi saada journalistisen työn kustannuksiin. Myöntämisen ehtona on mainosmyynnin lasku. Erillistä uutistoimintaan suunnattua tukea on saanut aiemmin muun muassa STT.

Etävaltuusto nosti hien otsalle

Kuuluuko? Näkyykö? Journalistiliiton historian ensimmäisessä valtuuston hybridikokouksessa teknisiä pulmia ratkottiin lennosta, kirjoittaa Kira Närhi.

Herrasmies on poissa

Kuolleita: Toimittaja Matti Vainio 20. 6. 1935 Sortavala – 5. 9. 2020 Hämeenlinna

Arvostettu monitoiminainen

Kuolleita: Toimittaja Liisa Laine Oulu 25. 3. 1936 – 8. 8. 2020 Helsinki

Hjärtat klappade för nyheter och rättvisa

Döda: Journalisten Ia Henriksson 5. 1. 1974 Helsingfors – 11. 7. 2020 Helsingfors

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta