Liikaa keskustelua

Medioiden verkkokeskusteluissa vihan lietsomisen ja asiallisen kommentoinnin välissä on leveä vyöhyke, jolla delete-nappia painetaan liian harvoin, kirjoittaa Asko Lehtonen.
JOURNALISTI
21.12.2018

Asko Lehtonen .

Twitter: @askolehtonen

Kirjoittaja on Salon Seudun Sanomien yhteiskuntatoimituksen esimies

Julkisen sanan neuvosto otti seitsemän vuotta sitten kantaa tiedotusvälineiden verkkosivuilla käytävään keskusteluun: toimituksen tulee seurata sivujaan sekä pyrkiä estämään yksityisyyden suojaa ja ihmisarvoa loukkaavien sisältöjen julkaiseminen.

Lausumassa todetaan, että ihmisarvoa loukkaavat esimerkiksi väkivaltaan yllyttävät sekä yksilöön tai kansanryhmään kohdistuvat vihaa lietsovat sisällöt.

On helppo löytää juttuja, jotka nostattavat väkivaltaa yllyttävää tai vihaa lietsovaa kirjoittelua. Sille löytyy valitettavasti tilaa, vaikka virallinen media ei sitä julkaisisikaan.

 

Kaikesta ei voi edes yrittää keskustella. Esimerkiksi Iltalehti kertoo jo etukäteen, että kommentoinnin mahdollisuutta ei lisätä uutisiin, jotka käsittelevät muun muassa raakoja väkivaltarikoksia, seksuaalirikoksia, seksuaalivähemmistöjä, maahanmuuttoa tai uskontoa. Lehti kehottaa keskustelijoita olemaan kunnioittavia ja asiallisia.

Marraskuun lopulla Zimbabwessa sattui lento-onnettomuus, jossa menehtyi suomalaisia yritysjohtajia ja zimbabwelainen lentäjä. Iltalehdessä nimimerkki lateli oman tuomionsa: ”Sairaita on ne, jotka lähtee tonne toteuttamaan tappohimonsa” ja lentäjä ”mädäntyköön helvetissä mun puolesta”.

Vihan lietsomisen ja asiallisen keskustelun välissä on leveä vyöhyke, jolla delete-nappia painetaan liian harvoin. Julkisen sanan neuvoston lausumaa pitäisi toimituksissa lukea kaikkien juttujen keskusteluketjuja vahdittaessa.

Helsingin Sanomissa haastateltiin naista, joka viettää suurimman osan vapaa-ajastaan kiertelemällä kirpputoreja. Haastateltu myös myy löytöjään. Verkkolehden nimimerkkikirjoittajan mielestä lehden haastattelema ihminen oli ”juuri se kirpputorien syöpä, joka poimii kirsikat kakun päältä ja myy ne kovaan hintaan eteenpäin”.

”Kirpparikuningatar” oli jutun arvoinen, ja toimituksessa arvioitiin, että on yhtä arvokasta antaa nimimerkin haukkua haastateltavaa syöväksi. Ymmärrän, että kirjoittaja käytti sairautta metaforana, mutta silti.

Etelä-Suomen Sanomat kertoi, että Lahden kaupungin itsenäisyysjuhlassa kaupunginvaltuutettu kouri toista valtuutettua. Verkkokeskustelussa nimimerkit – kuinkas muuten – arvioivat ja syyttelevät kumpaakin jutussa mainittua henkilöä.

Jälleen kerran: juttu oli tarpeen tehdä, mutta mikä on keskustelun arvo?

 

Itsekin keskusteluja moderoivana tiedän, millaista tavaraa palstoille pahimmillaan tarjotaan. Tunkkaisimman kuonan siivoaminen ei anna lupaa julkaista toiseksi ja kolmanneksi tunkkaisinta, vaikka kuinka korostettaisiin, että kirjoittajat ovat juridisessa vastuussa sisällöstä. Laatumedioiden pitää valvoa laatua myös verkossa.

Keskustelulaahukset voivat tuoda uutiseen lisää sävyjä ja näkökulmia, myös uusia jutun aiheita. Parhaimmillaan kommenteissa on terävyyttä, jota lehdestä ei muuten ehkä löydä, mutta kriittinen ja piikikäs voi olla loukkaamattakin.

Lehtien verkossa keskustelijoille antaman ohjeen voi tiivistää näin: muista hyvät tavat, älä huuda tai kiroile. Verkossa vastuu on myös toimituksella, ei vain keskustelijalla.



2 2019
Arkisto
Suomenmaan Pekka Pohjolainen ja Demokraatin Johannes Ijäs Eduskuntatalon mediatiloissa. Toimittajat kiittelevät talon työskentelyolosuhteita.

Politiikkaa 24/7

Vaalikeväänä käyvät kuumina sekä poliitikot että puoluelehdet. ”Aatteellisissa mutta itsenäisissä” lehdissä työpaikan tulevaisuuden saattaa ratkaista vaalitulos tai viestintätuen uudelleenjärjestely. Journalisti seurasi Demokraatin ja Suomenmaan toimittajien päivää eduskunnassa.

Peili konfliktille

Pertti Pesosen dokumentin televisioesitys sensuroitiin Venezuelassa. Espanjassa somekohina alkoi Katalonian poliittisia vankeja käsittelevästä dokumentista.

Kalevan palkaton harjoittelu kummastuttaa

Ilmaista harjoittelijaa etsii usein järjestö tai pieni yritys, ei suuri lehtitalo. Kesäsijaisia palkataan kuten aiemminkin.

Mihin ylioppilaslehtiä tarvitaan?

Suomen lehdistössä on meneillään uuvuttava samankaltaistumiskehitys. Omistus keskittyy, samoin uutistuotanto. Tällaisessa ilmapiirissä soisi edes omaäänisten ylioppilaslehtien menestyvän, kirjoittaa Johanna Vehkoo.

Meidän puolesta kyselijät

Tiia Rantanen ja Anna Karhunen ovat ystäviä, joista tuli työkavereita. Läheisyydestä on hyötyä, kun työ on jutustella noloista aiheista kaiken kansan kuullen.

Sexualbrotten, som blev en invandringsdebatt

De stora finländska medierna utmärkte sig inte i rapporteringen om sexualbrotten i Uleåborg. Det säger professor och medieforskare Anu Koivunen, som analyserat en del av materialet.

Sanonta on Antti Grundsténin mielestä ärsyttävä mutta hänen tekemisen tapaansa hyvin kuvaava. Kuva otettiin A-lehtien studiolla ”rakennusnurkassa”, jossa Grundstén tapaa nojailla tikkaisiin ja miettiä seuraavia kuvauksia lavastaja Tuomas Norteman kanssa.

Yllätyksiä olla pitää

Imagen AD Antti Grundstén on valmis perustelemaan haastateltaville, miksi jutun kuvat ovat juuri sellaiset kuin ovat.

Sankari ja nolla

Matti Nykäsen viimeinen palvelus medialle oli tarjota kierros itsetutkiskelua. Enää tuskin tulee julkkista, joka saisi synkän puolensa samaan tapaan anteeksi, sanoo kulttuurihistorian tutkija.

Vaikka kaikki laukut ovat Emmi Tuomistolle käyttöesineitä, Louis Vuittoneitaan hän ei viskaa auton lattialle tai anna koiriensa Ollin ja Mimin talloa. Vuittonin ruudullisen ”Alman” hän hankki marraskuussa, etualan ”Neverfullin” vuodelta 2011 ihan hiljattain.

Liekeissä laukuista

Emmi Tuomisto osti viime vuonna 16 laukkua. Silti arjen juhlaksi riittää myös ihanuuksien bongailu netistä ja toisten olkapäiltä.

Tuuraajasta päätoimittajaksi

Satu Kangas-Viljamäki aloitti 11. helmikuuta päätoimittajana kaupunkilehti Selänteessä.

Kati Koivikko on ollut Sanoma Prolla 11 vuotta. Entisestä kuvatoimittajasta on tullut ”hybridituotteiden” tekijä. ”Oman työn aikatauluttamista vaaditaan aiempaa enemmän, mutta minusta on ihana ajatella isoja kokonaisuuksia.”

Kuvin kiinni ajassa

Oppimateriaalikuvittamisen rima on noussut, väittää visualisti Kati Koivikko. ”Aapinen on herkin tuote”, hän sanoo.

Liitto vei oikeuteen 50 riitaa

Vanhin liiton viime vuonna selvittämä riita sai alkunsa vuonna 2013.

Aina ei mene putkeen

”Usein kaikki menee kuvauskeikalla putkeen. Joskus taas ei mene.” Lauri Rotko kertaa kolumnissaan kolme klassikkoa.

Ontuva taleban

Kun poliitikkojen sanomisista kerrotaan, avattakoon riittävästi, millaista myrkkyä sanat ovat syöneet, kirjoittaa Vesa Heikkinen.

Hullun hommaa

Ajattelin että jestas; nyt on aamiaisaika ja minä könyän 300 metrin syvyydessä ikiroudan alla seuranani ventovieras kaivosmies, kirjoittaa Maria Paldanius.

Painavia rivejä johtamisesta

Siinä missä moni johtamiskirja kertoo ”keissejä”, Teija Rantalan Pieni kirja johtamisesta kertoo vain sen, mitä niistä on opittu, kirjoittaa Nina Erho.

Vem visar vägen i klimatjournalistiken?

Kan ett mediehus på en sida uppmana till större och fler åtgärder för att minska klimatavtrycket och på en annan uppmana samma läsare att resa iväg på en nöjesresa till andra sidan jorden, frågar Lina Laurent.

Klimatkris och bränder när svenska Gräv firar 30 år

Affischnamnet är Martha Mendoza från AP. Som vanligt kommer det att delas ut guldspadar inom olika kategorier för insatser inom grävande journalistik.

Dahlén tar över på Ålandstidningen

Daniel Dahlén kommer närmast från Ålcom, där han varit VD. Han har ingen tidigare erfarenhet av att leda publicistisk verksamhet.

Yhdistykset

Journalistiliiton jäsenyhdistykset tiedottavat.

Takasivu

Provokatiivisia huomioita.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta