Tv-ohjaaja ja toimittaja Marja Jaakola on halunnut olla työvuosien jälkeen kuin kuka tahansa. Hän ei ole työskennellyt eläkkeellä. Kuva: Liisa Huima

Ei ole valtaa loistoa

JOURNALISTI
21.12.2018

Päivi Ängeslevä, teksti
Liisa Huima, Toni Forssell ja Heli saarela, kuvat

Eläkkeellä identiteetti on rakennettava uudelleen. Toimittajalle se voi olla vaikeaa.

Ohjaaja Marja Jaakola, 78, jäi eläkkeelle 60-vuotiaana Yleisradiosta. Sen jälkeen hän halusi olla kuin kuka tahansa.

”Pääsin Yleisradion tekniikan kurssille vuonna 1962. Valmistuin kuvatarkkailijaksi, mutta työskentelin pääosin kieliohjelmien toimittajana ja ohjaajana.

Ylessä sain kerätä oman kuvaustiimini. Ohjelma tehtiin siinä maassa, jossa kieltä puhuttiin, kuten Neuvostoliitossa, Belgiassa, Italiassa. Saatoimme olla reissussa kuukausia. Aina työ ei tuntunut edes työltä, niin paljon siitä tykkäsin.

Toisinaan työ oli stressaavaa. Koko ajan oli uutta, vieras maa ja kieli. Mitään ei tapahtunut ennen kuin minä ohjaajana päätin, milloin ja mitä tehdään. Kun jäin eläkkeelle vuonna 2000, ajattelin, että saan vain olla. Kukaan ei vaadi minulta mitään ihmeellistä.

Nyt teen, mitä haluan. Tahdon olla kuin muut ikäiseni.

Liityin Vipusiin, helsinkiläiseen eläkeläisyhdistykseen, jossa kukaan ei kysynyt, mitä olen tehnyt työelämässä. Vipusissa on lukupiiri, elokuvakerho, joogaa ja tasapainojumppaa, jota minä vedän. Teemme retkiä ja matkoja. Äskettäin kävimme Lapissa.

Kun käyn Vipusten kanssa museoissa, vilautan pressikorttia vaivihkaa. Etuoikeus hävettää. Meillä on pienituloisia eläkeläisiä, jotka jättävät kahvit museon jälkeen juomatta, kun pääsylippu on niin kallis.

Elokuvakerhossa olen tietoisesti hiljaa ja kuuntelen, kun muut puhuvat elokuvasta. On kiva kuulla, miten tavallinen katsoja näkee kuvan ja juonen. En halua olla päällepäsmäri, en halua tuoda esiin ammatillista näkemystäni.

Silti luulen, että olen paljastunut. Nykyisin minulta kysytään, että Marja, mitä sanot tuosta leffasta. Minut pyydettiin myös juontajaksi Vipusten 15-vuotisjuhlaan.

En ole tehnyt töitä eläkkeellä. Jokusen jutun olen kirjoittanut joskus, ilmaiseksi. Kaipaan entisiä työkavereita, päivittäistä kohtaamista heidän kanssaan. Siksi liityin Yleisradion eläkeläiskerhoon. Olen ollut vuosia kerhon tiedottaja.

Kuulun myös Stadin Slangi -kuoroon, joka harjoittelee keskiviikkoisin. Lisäksi viiden naisen porukkaan, joka pelaa korttia, syö hyvin ja juo viiniä kerran tai pari kuussa.

Olen isoäiti, ja olen puuhaillut paljon tyttärentyttäreni kanssa.

Minulla on useita rooleja. Toimittajan työrooli ei niihin kuulu, tosin televisiota katson yhä ammattilaisen silmin. Joskus leikkaus tai kuvien käyttö raivostuttaa. Tai se, ettei ole mitään muuta kuvaa kuin toimittaja, joka pölöttää ruudussa.”

Toimittaja Matti Marjamäki tunsi, että siirtyminen eläkkeelle oli helppoa. Hän kirjoittaa toisinaan juttuja ja mieltää itsensä vapaaksi toimittajaksi. Kuva: Toni Forssel

Toimittaja Matti Marjamäki, 65, jäi eläkkeelle vuosi sitten paikallislehti Aamupostista Hyvinkäältä. Päätös oli lo­pulta helppo.

”Aloitin päivätyöt Hyvinkään Sanomissa vuonna 1995. Erikoisalakseni vakiintui Hyvinkään kaupungin toiminta ja politiikka. Tykkäsin työstäni ja työkavereista. Silti ajatus eläkkeelle jäämisestä alkoi pyöriä mielessäni, ja lopulta päätös oli helppo.

Lopetin päivätyöt lokakuussa 2017 ja jäin eläkkeelle. Sillä siisti.

Olin 64-vuotias ja ollut vuoden yliajalla. Olin nähnyt paikallislehden myllerryksen. Vuonna 2003 Hyvinkään Sanomat ja Riihimäen Sanomat olivat yhdistyneet Aamupostiksi. Silloin journalisteja oli 25. Nykyisin heitä on 17.

Väkeä alettiin vähentää, kun Suomen Lehtiyhtymä siirtyi Keskisuomalaisen omistukseen maaliskuussa 2013. Toisinaan toimituksessa oli kiirettä. Pidin työtäni urakkaluonteisena. Työpäivät menivät sen mukaan, kuinka paljon uutisoitavaa oli.

Kirjoitin myös kolumneja. Otin kantaa esimerkiksi maahanmuuttoon. Olin totaalisesti eri mieltä kuin Hyvinkään perussuomalaiset, ja siitä virisi keskustelua. En osaa sanoa, kuinka paljon vaikutusta yksittäisellä paikallistoimittajalla on, mutta kai jonkin verran.

Tunsin poliittiset päättäjät, ja kyllä minut tunnettiin Hyvinkäällä.

Siirtyminen eläkkeelle tuntui helpolta, vaikka hetken ihmettelin, mihin entinen yhteisö ja verkosto jäivät. En silti edes nähnyt unia niistä. Kesällä tarjosin Aamupostiin muutamia leppoisia kolumneja, yhden Pori Jazzista ja toisen Puistobluesista.

Niissä tituleerasin itseäni näin: Kirjoittajan mielestä toiseksi parasta Puistobluesissa on ruoka. Pori Jazzista: Kirjoittaja menee seuraavaksi keikalle Sastamalaan.

Siksi, etten halunnut olla Aamupostin eläkkeellä oleva toimittaja.

En voi mielestäni olla eläkkeellä, jos olen juuri kirjoittanut jutun. Mieluummin tituleeraan itseäni vapaaksi toimittajaksi. Olen ajatellut kirjoittaa juttuja silloin tällöin. Politiikasta putoaa äkkiä, jos sitä ei seuraa, mutta henkilöjuttuja voisin tehdä.

Matkustan, tapaan kavereita, remontoin taloa. Siinä se aika kuluu.

Viime kesänä muutin Hyvinkäältä Tampereelle. Olen kolmannen polven tamperelainen, ja paluumuutto tuntui hyvältä. Samaistun Tampereeseen, kuulun sinne.”

Toimittaja Unto Hämäläinen tekee edelleen juttuja, mutta asioiden tärkeysjärjestys on muuttunut: lapsenlapsi menee muiden menojen edelle. Marraskuussa hän haastatteli poliittisen retoriikan tutkijaa Aarni Virtasta kirjamessuilla. Kuva: Heli Saarela

Toimittaja Unto Hämäläinen, 64, jäi puolitoista vuotta sitten eläkkeelle Helsingin Sanomista. Hän kirjoittaa edelleen.

”Olin käynyt läpi kahdet raskaat yt-neuvottelut Helsingin Sanomissa ja nähnyt, kuinka nuoret toimittajat pelkäsivät työpaikkansa puolesta. Se oli tosi ahdistavaa. Vuoden 2016 alussa päätin, että vapauttaisin yhden työpaikan, kun täyttäisin 63 vuotta.

Se päivä koitti 28. helmikuuta 2017. Siirryin eläkkeelle seuraavana päivänä.

Taakse jäi 31 vuotta Hesarissa. Olin työskennellyt politiikan toimittajana ja esimiehenä, sitten Kuukausiliitteen toimittajana. Pidin kaksitoista vuotta Perässähiihtäjä-blogia.

Kun olin vapautunut Sanomien yt-taakasta, aloin miettiä, mitä tekisin. Tein suunnitelman pariksi vuodeksi. Olin saanut yhden ratkaisevan puhelinsoiton, jossa minua oli pyydetty kirjoittamaan kirja niin kutsutun Ohranan talon historiasta.

Kirjoittaisin kirjan, jatkaisin lehtijuttuja.

Olen tehnyt juttuja Hesariin ja politiikan kolumneja Yleisradion nettisivuille. Olen vieraillut Ylen ja Maikkarin ohjelmissa, kuten Huomenta Suomessa. Minua pyydetään, en soittele toimituksiin ja tarjoa aiheita. En halua kilpailla työstä muiden toimittajien kanssa.

Elän paraillaan siirtymävaihetta. Ehdottomasti.

Päivätyö toimittajana oli intensiivistä. Tunsin, että kaikki, mitä kirjoitin Helsingin Sanomiin, oli merkittävää. Rima oli pakko pitää korkealla. Hesarilla on vaikutusvaltaa, ja se vaikuttaa jokaiseen, joka siellä työskentelee. Kyllä minä olin vaikutusvaltainen toimittaja.

En tiedä, olisinko selvinnyt, jos olisin lopettanut seinään. Tämä on hidasta jarruttamista.

Saan yhä kutsuja. Käyn tiedotustilaisuuksissa, jos ne liittyvät jutunaiheisiini. Verkostot ovat pysyneet, tosin niiden laatu on muuttunut. Ikäluokkani jää eläkkeelle. Tuntuisi höpsöltä, jos ryhtyisin soittelemaan jonkun ministerin nuorelle erityisavustajalle.

Suhteeni päättäjiin on inhimillisempi kuin aiemmin. Näen, mitä virheitä he tekevät.

Samaistun omaan ikäluokkaani, vuonna 1954 ja sen liepeillä syntyneisiin. Tuon ikäluokan kanssa olen jakanut ilot ja surut. Seuraan edelleen hyvin tiiviisti, mitä ikäluokkani puhuu ja tekee. Juuri tällä hetkellä tärkeää on, miten pysyisi terveenä.

Syvässä merkityksessä tärkeintä eivät ole työ ja journalismi vaan se, että olen isoisä.

Eläköityminen merkitsi sitä, että isoisän rooli saa tilaa. Tyttärentytär on kolmevuotias. Kun täytän kalenteria, tyttärentytär menee muiden menojen yli.” l

Eläkkeellä identiteetti syventyy

Toimittajalla on vahva työidentiteetti. Työ on usein intohimo ja elämäntapa, josta on vaikea luopua. Ihminen pyrkii kuitenkin eheyteen. Hän arvioi identiteettiään läpi elämänsä ja etenkin silloin, kun elämänmuutokset ovat suuria.

Näin sanoo kouluttaja Salme Mahlakaarto, joka on väitellyt työidentiteetistä.

Identiteetistä voi erottaa kaksitoista arkkityyppiä, joita voi kutsua rooleiksi. Mahlakaarto arvioi, että toimittaja työskentelee persoonallaan ja joutuu antamaan paljon itsestään, joten työssä korostuvat vaikuttajan, hallitsijan ja luojan roolit.

Eläkkeellä identiteetti laajentuu ja syventyy.

Itseltään pitäisi kysyä: Kuka olen syvässä merkityksessä? Mihin koen kuuluvani, mihin haluan samaistua? Mikä on minulle tärkeää?

Entä miten suhtaudun organisaatioon, entiseen työantajaan?

Yksi tuntee työvuosistaan kiitollisuutta, toinen katkeruutta. Eläkkeelle siirtyminen merkitsee iloa, vapautumista, helpotusta tai jopa surutyötä. Jotkut tarvitsevat siirtymävaiheen, ja se on tervettä uuden identiteetin luomista, Mahlakaarto pohtii.

Pahinta on, jos ei osaa irrottautua työn tuomista rooleista. Silloin identiteetti voi kaventua, arvottomuuden tunne kasvaa.

Eläkkeellä identiteetti voi toteutua laaja-alaisempana ja kokonaisvaltaisempana kuin koskaan aiemmin, Mahlakaarto sanoo. Toimittajasta, joka on tottunut vaikuttamaan, hallitsemaan ja luomaan uutta, tulee parhaimmillaan viisas.

Päivi Ängeslevä



6 2019
Arkisto
Ylessä työskentelevät Seurin veljekset löysivät toisensa aikuisuuden kynnyksellä. Ville (oik.) vei Ollin alaikäisenä Helsingin baareihin.” kuva: Jaakko Martikainen

Miltä tuntuu, kun haastateltavat kuvittelevat jatkuvasti puhuvansa veljelle?

Tai kun joutuu kilpailemaan perheenjäsenen kanssa saman alan työpaikoista? Toimittajina työskentelevät sisarusparit avasivat perhe- ja työsuhteitaan.

Jos työnantaja ei ole uskollinen, ei työntekijänkään tarvitse olla

”Työntekijän ei ole järkevää sitoutua tai joustaa enempää kuin työpaikka on valmis sitoutumaan ja joustamaan”, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Ylelle vinoilu loppuu sinun vahtivuorollasi, Johanna Lahti?

Johanna Lahti aloittaa marraskuussa Ilta-Sanomien uutena vastaavana päätoimittajana. ”Kiroiluni on asettunut sellaiselle tasolle, että minut voi päästää huoletta myös kalustettuihin huoneisiin.”

Lukijat maksavat luottamuksesta, epäpuhtaasta journalismista ja fermentointikursseista

Journalismia on aina rahoitettu muullakin kuin hardcore-uutisilla. Journalistien on vain vaikea myöntää sitä, kirjoittavat Annukka Oksanen ja Elina Yrjölä.

Näin syntyvät media-alan työehtosopimukset

Paljonko saat palkkaa, kuinka pitkä lomasi on ja joudutko tekemään kiky-tunteja? Muun muassa nämä kysymykset ratkaistaan syksyn ja talven tes-neuvotteluissa. Näin neuvotteluvalmistelut etenevät.

Maryan Abdulkarim on muun muassa kolumnisti, käsikirjoittaja, kirjailija ja taiteilija. ”Tätä urapolkua en osannut suunnitella, vaan asiat ovat seuranneet toisiaan. Kun joku pyytää mukaan johonkin, mietin aina, olenko riittävän hyvä tähän. Mutta kun epäilyistään huolimatta lähtee mukaan, huomaa, että okei – minusta on myös tähän.”

Miksi vähemmistön asiat näyttäytyvät enemmistön kiusana, kysyy Maryan Abdulkarim

”Sysäys ajatusteni sanallistamiseen oli Helsingin Sanomien juttu, jossa lukija kysyi, miksi suihku ja vessanpönttö sijoitetaan kylpyhuoneessa vierekkäin niin, että sukat kastuvat, ja arkkitehti vastasi, että esteettömyysmääräysten takia.”

Pari klikkausta voittaa pään raapimisen

”Arvailu ja kritiikitön googlailu ovat journalismissa edelleen turhan yleisiä menetelmiä varsinkin kiireessä. Ilahduttavan moni toimittaja on kuitenkin vähitellen löytänyt luotettavat verkkopalvelut”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Emojier som journalistik

”Uppdateringen är mångas första kontakt med den journalistik som följer och att fånga läsarens uppmärksamhet är i det här fallet att färga den”, skriver Dan Lolax.

Huolellinen töistä sopiminen helpottaa asiakkaan ja freelancerin elämää

Vaikka ulkoistettaessa työstä halutaan eroon, työn suunnittelu ei saisi päättyä ostajan päässä siihen, kun päätös ulkoistamisesta tehdään, kirjoittaa Hanna Kokkonen.

Raskaus ei ole syy olla jatkamatta määräaikaisuutta

”Raskauden tai äitiyden takia voi tulla helposti syrjityksi huomaamattaan. Aina työnantajakaan ei ymmärrä tekevänsä väärin”, kirjoittaa Journalistiliiton lakimies Rami Lindström.

Tommy Pohjola on kokenut penkoja

Tommy Pohjola aloittaa Journalistin määräaikaisena toimittajana 2. syyskuuta.

Alaston paparazzi nappasi uutiskuvan

”Vielä vettä tippuen kaivoin kameran laukusta, vaihdoin zoomin ja otin matalan tähtäysasennon kylmälle ikkunalaudalle”, kirjoittaa Jukka Järvelä.

Intohimoinen tekniikkatoimittaja

Kuolleita: Toimittaja Tero Lehto 25. 5. 1978 Espoo – 3. 7. 2019 Helsinki

Kotiseutu- ja paikallislehtimies

Kuolleita: paikallislehtimies Kurt Ratia 28. 9. 1943 Lahti – 11. 3. 2019 Hyvinkää

Intohimona radio

Kuolleita: toimittaja Heikki Peltonen 27. 6. 1947 Uusikaupunki – 3. 7. 2019 Merikarvia

Toimittajasta jäi muisto itärajalle

Kuolleita: toimittaja Urho Kinnunen 28. 6. 1930 Ilomantsi – 18. 6. 2019 Ilomantsi

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta