Journalistiliiton kaksijakoinen tarina

Journalistiliiton uusi historiateos kertoo, miten herrakerhosta kasvoi vahva ammattiliitto. Jäsenmäärä, vastuut ja itsetunto vahvistuivat, mutta työehtosopimuksia väännettäessä tekijänoikeudet ja freelancerit jäivät sivuun.

Liiton vuosikokouksen yhteydessä toimittajien edustajat kokoontuivat yhteiselle illalliselle. Kuva on vuodelta 1931, jolloin liitto täytti kymmenen vuotta.

JOURNALISTI
9.11.2018

Antti Blåfield, teksti
Työväen arkisto, kuva

Sanotaan, että vuonna 1921 perustetun Suomen Journalistiliiton tarina jakautuu kahteen osaan. Ensimmäiset 40 vuotta liitto oli ammatillinen herrakerho, kunnes se 1960-luvulla muuttui ammattiliitoksi.

Journalistilliton tuoreen historiateoksen Ei mikään yhden illan juttu kirjoittaneet ammattitutkijat FT Pirkko Leino-Kaukiainen ja VTT Leena Riska-Campbell eivät hyväksy tätä suurten ikäluokkien sankaritarinaa. Alusta alkaen oli tavoitteena toimittajan aseman ja palkkauksen parantaminen.

 

Tutkijat ovat oikeassa. Jo alussa tavoitteena oli koota toimittajat yhteen, ammattiliittokielellä hakea joukkovoimaa. Yhteisinä huolenaiheina olivat palkkaus, sairausapu ja eläketurva.

Toimittajakunnan rakenne oli vuosisadan vaihteesta alkaen nopeasti muuttunut. Ennen toimittajat olivat olleet kouluja käynyttä herrasväkeä, mutta sanomalehtien määrän kasvu ja työväenliike olivat tuoneet alalle uudenlaisia ihmisiä. Ikuisia ylioppilaita, alalle ajautuneita, itseoppineita kirjallisia lahjakkuuksia, köyhistä oloista lähteneitä taistelijoita. Lehdistö oli puoluelehdistöä ja toimittajat sen mukaisesti jakautuneet viiteen eri liittoon.

Perustavassa kokouksessa koottiin yhteen neljän liiton toimittajat. Työväenliikkeen toimittajat jätettiin ulkopuolelle.

Mutta jo kolme vuotta myöhemmin pidetyssä vuosikokouksessa noustiin liiton kokoomuslaisen puheenjohtajan Yrjö Koskelaisen kehotuksesta kunnioittamaan Suomen Sosialidemokraatin edesmenneen eduskuntapakinoitsijan Evert Huttusen muistoa.

Seuraavana vuonna sosiaalidemokraattiset toimittajat kutsuttiin jäseniksi. Liiton hallitukseen valittiin Suomen Sosialidemokraatin päätoimittaja Anton Huotari ja tamperelaisen Kansan Lehden päätoimittaja Eino Kilpi. Huotari oli ollut sisällissodassa Kansan Lehden päätoimittaja ja istunut valtiopetoksesta kuritushuonetuomion.

Liitto pyrki edistämään toimittajien ammattitaitoa ja saamaan alalle työehtosopimukset. Työehtosopimuslaki säädettiinkin 1924. Kirjapainoalalla ensimmäinen työehtosopimus oli solmittu jo vuonna 1900. Kustantajat pystyivät kuitenkin huitaisemaan liiton vaatimukset sivuun.

 

Mutta liiton historia on kaksi tarinaa, ja 1960-luvulla alkoi niistä toinen.

Vuonna 1960 liiton hallitukseen valittiin Suomen Sosialidemokraatin 33-vuotias taloustoimittaja Jyrki A. Juuti. Kolme vuotta myöhemmin hänet valittiin liiton puheenjohtajaksi.

Kyseessä oli todellinen sukupolvenvaihdos. Juutin edeltäjän, 70-vuotiaan Rainer Sopasen avainkokemus oli ollut jääkäriliikkeen perustaminen Ostrobotnian kassahuonessa marraskuussa 1914.

Juuti organisoi alalle vyöryvät suuret ikäluokat joukkovoimaksi. Liitto kääntyi uuteen asentoon: päätöksentekojärjestelmä uudistettiin, liiton toimistoa vahvistettiin, jäsenmaksun suuruus sidottiin palkkaan, rakennettiin luottamusmiesjärjestelmä, ryhdyttiin keräämään lakkokassaa ja liittoa ennen johtaneet päätoimittajat ohjattiin pois päätöksenteosta. Vasta alalle tulleet pääsivät heti jäseniksi, kun kahden vuoden karenssi poistettiin.

Lehtikuvaajat, graafikot, kuvittajat, oikolukijat, kääntäjät, uutisten vastaanottajat, toimitusten sihteerit ja arkistonhoitajat liittyivät liittoon. Lehtiala yhdistyi, kun aikakauslehdentoimittajat liittyivät 1971. Heidän mukanaan liiton toimintaan tulivat ensimmäiset freelancerit.

Naisten ääni vahvistui. Ensimmäinen nainen, Elina Simonen, valittiin liiton puheenjohtajistoon tosin vasta 1973. Vuonna 1956 oli rikottu ensimmäinen lasikatto, kun hänen tätinsä Salama Simonen oli valittu liiton hallitukseen. Ensimmäiset naiset olivat liittyneet liittoon jo 1922.

Lehdistön ensimmäinen työehtosopimus solmittiin 1967, ja vuoden 1972 lakolla liitto murtautui työanantajien kanssa tasaveroiseksi neuvottelukumppaniksi.

Vuonna 1980 radio- ja televisiotoimittajat (RTTL) liittyivät liittoon. Kerralla tuli 1 150 enimmäkseen yhden työnantajan, Yleisradion, toimittajaa ja ohjelmatyöntekijää. He olivat pääosin 1960- ja 1970-luvulla alalle tullutta, radikaalia suurten ikäluokkien sukupolvea. Rytmi kiihtyi.

Myöhemmin mukaan tulivat radion ja television ohjelmatekniset työntekijät, kustannustoimittajat, ja alan opiskelijat. Vuonna 1998 mahdollistetttiin yrittäjäjäsenyys.

1980-luku alkoi kolmen viikon lehtilakolla ja päättyi kolmen viikon radio- ja televisiolakkoon. Edunvalvontaa leimasivat sopeutuminen kansantalouden nopeisiin muutoksiin, toinen toistaan seuraavat tulopoliittiset neuvottelut ja yritykset omien työehtosopimusten avulla joko pysyä vauhdissa mukana tai irrottautua siitä.

Lehdistön sopimuksen lisäksi radio- ja tv-alalla oli kolme työehtosopimusta. Ja lisäksi tehtiin omat sopimukset paikallisradioihin ja kustannustoimittajille.

1990-luvulla voimavarat menivät lamasta selviämiseen, kun lehtitalot alkoivat irtisanoa henkilöstöään. Ja vuosituhannen vaihteen jälkeen alkoivat lisäksi Ylen ja MTV:n yt-neuvottelut ja irtisanomiset.

 

Toimitusten vakinaisen henkilökunnan työsuhde- ja palkka-asioiden puolustamisen ohella liitto on onnistunut erityisen hyvin yhdessä asiassa.

Liiton lainopillinen neuvonantaja Lars Bruun aloitti 1960-luvulla keskustelun journalismin etiikasta ja sananvapaudesta. Siitä työstä kasvoivat Journalistin ohjeet ja Julkisen Sanan Neuvosto, jotka ovat journalistien arkityön ohje ja suoja.

Kansainvälisessä sananvapauskeskustelussa liiton toiminta ei sen sijaan ole ollut yhtä linjakasta. 1970- ja 1980-luvulla liitto suostui ”ystävyyden”, ”rauhan” ja ”demokratian” nimissä vaikenemaan ihmisoikeuksien ja sananvapauden loukkauksista Neuvostoliiton valtapiirissä. Uskonsokeuden ohella kyse oli opportunismista. Siitä todistaa sekin, että kun liityttiin Suomi-Neuvostoliitto-Seuraan, päätöstä ei viitsitty julkistaa.

Myös kahdessa muussa asiassa liiton toimintaa voi arvioida kriittisesti.

Freelancereihin suhtauduttiin pitkään kuin toisen luokan jäseniin eikä liitto kyennyt luomaan pitävää puolustusstrategiaa media-alan vapaille ammatinharjoittajille. Se kostautuu nyt, kun alan murroksessa freet – ja yhä enemmän myös mediatalojen vakinaiset työntekijät – ovat suojattomia.

Tekijänoikeudet oli turvattu laissa, mutta niiden arvoa ei nähty ja ne luovutettiin pois. Pahimmin tästäkin kärsivät vapaat ammatinharjoittajat.

Siitä, miten liitto on selvinnyt digitalisaation haasteesta, ei historiateos kerro mitään. Liiton historia päättyy hämmästyttävästi vuoteen 2006, jolloin digimyrsky alalle iski.

Niin paljon kymmenen vuotta on alaa muuttanut, että se ehkä onkin sitten jo kolmas tarina.

Pirkko Leino-Kaukiainen ja Leena Riska-Campbell: Ei mikään yhden illan juttu. Journalistien järjestäytymisen vuosisata. Edita 2018.



15 2018
Arkisto

Sanan saattajat

Kristillinen media on huono bisnes, jota tehdään kutsumuksen voimalla. Aivan erityisen hankala sitä on tehdä niin, että se kelpaisi kaikille, sanoo alan konkari Kirsi Rostamo.

Elämäntapajohtaja

Journalistiliiton puheenjohtajaksi uudelleen valittu Hanne Aho uskoo liiton jäsenmäärän kääntyvän nousuun.

Aishi Zidania kiitettiin palkintoperusteissa myös siitä, etteivät painostus, uutistyön vääristely-yritykset ja nettiviha ole lannistaneet häntä. Jarno Liskin todettiin tekevän monin paikoin riskialtista tutkivaa journalismia sinnikkäästi ja peräänantamattomasti ilman työsuhteen turvaa.

Sananvapauden käyttäjät

Kun ympäristö painostaa, Aishi Zidan ja Jarno Liski nojaavat journalistin perustehtävään. Työ palkittiin Sananvapauden miekalla.

KSF Medias fjolårsresultat, ett minus på 4,2 miljoner euro, var bättre än på många år. Nya vd:n Anna Hellersedt litar på att det nu är en bra tidpunkt för bolaget att införa en ny betallösning för digital journalistik.

Efter stormen

KSF Medias nya vd Anna Hellerstedt betonar öppen kommunikation inom bolaget och vill förankra stora linjer hos personalen. Främsta löfte hittills: mer fokus på journalistiken – hur det ska förverkligas har vi inte ännu sett.

Tv-ohjaaja ja toimittaja Marja Jaakola on halunnut olla työvuosien jälkeen kuin kuka tahansa. Hän ei ole työskennellyt eläkkeellä. Kuva: Liisa Huima

Ei ole valtaa loistoa

Eläkkeellä identiteetti on rakennettava uudelleen. Toimittajalle se voi olla vaikeaa.

Liikaa keskustelua

Medioiden verkkokeskusteluissa vihan lietsomisen ja asiallisen kommentoinnin välissä on leveä vyöhyke, jolla delete-nappia painetaan liian harvoin, kirjoittaa Asko Lehtonen.

Älä soita sille enää koskaan!

Mediayhtiö harkitsi kieltävänsä tuurajia käyttämästä lähdesuojan alaisia tietoja muissa töissä. Ajatus lähteiden ”omistamisesta” on omituinen, kokenut oikeustoimittaja sanoo.

Jouluihminen. A-lehtien tuottaja Elisa Miinin aloittaa jouluvalmistelut jo elokuussa ja lopettaa joulunvieton tapaninpäivänä. ”Ajatukseni kääntyvät välipäivinä jo pois joulusta ja kohti uutta vuotta, kun olen jo joulua pitkään siinä vaiheessa viettänyt.”

Glögiä jo elokuussa

A-lehtien tuottaja Elisa Miininin kotona on kaksi joulukuusta. Toiseen niistä saa koskea vain hän.

Pekka Vahvasen Kone kaikkivaltias -kirja on saanut kehuja siitä, että ’joku on tätä järjettömyyttä vastaan’. Toisaalta se on kirvoittanut kritiikkiä etenkin teknologiapiireistä. ”Uskon, että kun tunnepitoista kritiikkiä saa, on osunut johonkin oikeaan kohtaan.”

Kadonneen onnen jäljillä

Tutkimusten valossa teknologis-taloudellinen kehitys ei ole enää vuosikymmeniin tehnyt meistä onnellisempia, sanoo digitalisaation ongelmista kirjan kirjoittanut Pekka Vahvanen.

Milloin freelancer on jäävi?

Mikä on eettinen aikaväli jutulle tiettyyn lehteen ja jutulle saman lehden kustantajasta? Vaikuttaako juttutyyppi asiaan? Vastausten pohtimiseen tarvitaan lisää konkreettisia eväitä, kirjoittaa Anna-Sofia Nieminen.

Edellistä työtä jatkamaan

Tiina Ojutkangas aloittaa tammikuussa Kokkolassa ilmestyvän Keskipohjanmaan päätoimittajana.

Dags att tända lyset

På redaktionerna i Finland finns en hel del att lära av Demokratijouren, om hur man bygger upp konkreta rutiner som förebygger hot och hat, skriver Johan Svenlin.

Perehdy tietoturvaan tänään

Vaikka et työskentelisi erityistä tietoturvaa vaativien lähteiden ja aiheiden parissa, ala perehtyä niiden suojaamiseen nyt. Toimittajan salausopas kertoo, miksi se kannattaa.

75 prosenttia

Mistä tietää, että vaalit ovat lähestymässä? Yksi varma merkki on numerohokemien vyöry journalistisiin teksteihin, kirjoittaa Vesa Heikkinen.

Liftaamalla ehtii paremmin

Kirjaan uppoutunut Juha Mäkinen ei huomannut nousta bussiin, mutta onneksi juttukeikalle ehtii toisellakin tavalla.

Otavamedia jatkaa yt-kierrosta ensi vuonna

Otavamedia aloittaa yt-neuvottelut kuvaryhmässään 2. tammikuuta 2019. Yt-neuvotteluja on viime viikkona päättynyt Otavamediassa, Sanoma Media Finlandissa, Aamulehdessä ja A-lehdissä.

Färre fotografer på Hufvudstadsbladet

”Jag är övertygad om att läsarna inte kommer att uppleva någon försämring av bildjournalistiken i HBL framöver”, säger chefredaktör Susanna Landor.

Håkans leder Studentbladet

Som chefredaktör vill Håkans bland annat närma sig studentkårer som tidigare lämnat Svenska studerandes intresseorganisation.

Takasivu

Provokatiivisia huomioita.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta