Uutisinnostujan unelmapaikka

Minna Holopainen on aloittanut lokakuun alussa STT:n vastaavana päätoimittajana.

Minna Holopainen, 53, on aloittanut lokakuun alussa STT:n vastaavana päätoimittajana. Holopainen on työskennellyt STT:ssä vuodesta 1997 eri tehtävissä, muun muassa toimittajana, uutispäällikkönä ja toimituspäällikkönä. Vuodesta 2010 Holopainen on ollut uutispäätoimittajana. Ennen STT:tä hän työskenteli Ylessä ja Helsingin yliopiston tiedotustoimistossa. Koulutukseltaan hän on valtiotieteen maisteri pääaineenaan poliittinen historia.

JOURNALISTI
19.10.2018

Janne Salomaa, teksti

Tuleeko STT:n uutistoiminta johdollasi muuttumaan?

Aika näyttää. Olen vetänyt jo 12 vuotta STT:n uutistoimitusta, joten kukaan ei varmaan odota suurta suunnanmuutosta sen takia, että siirryn vastaavaksi päätoimittajaksi. Meillä on käytössä yhä parempaa analytiikkaa, jota voimme käyttää kehitystyössä yhdessä asiakkaiden kanssa.

 

Millainen haluat roolisi olevan?

Toimittajamme ovat toivoneet, että pysyisin lähellä arkista uutistyötä, enkä itsekään halua karata lasiseinän taakse. Pieni etäisyys on hyvä olla, mutta eiköhän minut jatkossakin löydä toimituksen keskeltä. Utelias ihminen ei pysy kokonaan uutisista erossa.

 

Miten STT:n hallitus on evästänyt sinua?

Ei millään tavalla. Kiitän hallitusta luottamuksesta. Kesällä keskusteltiin paljon siitä, kun STT:lle valittiin all male board, mutta sujuvasti he nimittivät naisen päätoimittajaksi.

 

Edeltäjäsi Mika Pettersson oli myös STT:n toimitusjohtaja. Tarjottiinko sinulle vastaavaa kaksoisroolia?

Hallitus tunnusteli kiinnostustani tehtävään, mutta molemmat olimme sitä mieltä, että tilanteessa, jossa STT:n talous pitää vakauttaa, on parasta olla erikseen ihminen, joka keskittyy täysillä siihen.

 

Mitä asioita painotat päätoimittajana?

Merkittävyyttä ja hyödyllisyyttä asiakkaille ja yhteiskunnalle. Samaan aikaan haluan löytää uusia keinoja työn hallittavuuteen ja työssä jaksamiseen. Meidän täytyy yhdessä miettiä, mitkä ovat parhaat tekemisen tavat: Missä asioissa uutistoimistossa voi tehdä etätyötä? Millaiset sisäiset viestintäkeinot toimivat? Mitä asioita voi jättää tekemättä?

 

Valtio myönsi toukokuussa STT:lle 1,5 miljoonan euron kertaluonteisen tuen. Pystyykö STT tekemään riippumatonta journalismia?

Ehdottomasti. Vaikka yksittäisissä tilanteissa poliitikko voi olla tyytymätön journalismiin, valtaosa poliitikoista arvostaa riippumatonta journalismia ja meitä tuetaan nimenomaan siksi.

 

Sanoma osti kesällä enemmistön STT:n osakkeista. Miten se on vaikuttanut uutistoimiston toimintaan?

Epäselvän kauden jälkeen meillä on nyt selkeä pääomistaja. Sanoma on osoittanut vahvaa sitoutumista STT:n kehittämiseen.

 

Olet työskennellyt STT:ssä 21 vuotta. Mikä on parasta STT:ssä työskentelyssä?

Uutiset ja ihmiset, joiden kanssa niitä tehdään. Jos innostuu joka päivä uutisista, uutistoimisto on unelmapaikka.

 

Mitä teet vapaa-aikanasi?

Pidän esimerkiksi melomisesta, ratsastamisesta, sukuhistorian kaivelusta, mökkeilystä ja matkustamisesta, mutta olen hyvä myös kokonaan nollaamaan ja olemaan tekemättä mitään.

Minna Holopainen, 53, on aloittanut lokakuun alussa STT:n vastaavana päätoimittajana. Holopainen on työskennellyt STT:ssä vuodesta 1997 eri tehtävissä, muun muassa toimittajana, uutispäällikkönä ja toimituspäällikkönä. Vuodesta 2010 Holopainen on ollut uutispäätoimittajana. Ennen STT:tä hän työskenteli Ylessä ja Helsingin yliopiston tiedotustoimistossa. Koulutukseltaan hän on valtiotieteen maisteri pääaineenaan poliittinen historia.



15 2018
Arkisto

Sanan saattajat

Kristillinen media on huono bisnes, jota tehdään kutsumuksen voimalla. Aivan erityisen hankala sitä on tehdä niin, että se kelpaisi kaikille, sanoo alan konkari Kirsi Rostamo.

Elämäntapajohtaja

Journalistiliiton puheenjohtajaksi uudelleen valittu Hanne Aho uskoo liiton jäsenmäärän kääntyvän nousuun.

Aishi Zidania kiitettiin palkintoperusteissa myös siitä, etteivät painostus, uutistyön vääristely-yritykset ja nettiviha ole lannistaneet häntä. Jarno Liskin todettiin tekevän monin paikoin riskialtista tutkivaa journalismia sinnikkäästi ja peräänantamattomasti ilman työsuhteen turvaa.

Sananvapauden käyttäjät

Kun ympäristö painostaa, Aishi Zidan ja Jarno Liski nojaavat journalistin perustehtävään. Työ palkittiin Sananvapauden miekalla.

KSF Medias fjolårsresultat, ett minus på 4,2 miljoner euro, var bättre än på många år. Nya vd:n Anna Hellersedt litar på att det nu är en bra tidpunkt för bolaget att införa en ny betallösning för digital journalistik.

Efter stormen

KSF Medias nya vd Anna Hellerstedt betonar öppen kommunikation inom bolaget och vill förankra stora linjer hos personalen. Främsta löfte hittills: mer fokus på journalistiken – hur det ska förverkligas har vi inte ännu sett.

Tv-ohjaaja ja toimittaja Marja Jaakola on halunnut olla työvuosien jälkeen kuin kuka tahansa. Hän ei ole työskennellyt eläkkeellä. Kuva: Liisa Huima

Ei ole valtaa loistoa

Eläkkeellä identiteetti on rakennettava uudelleen. Toimittajalle se voi olla vaikeaa.

Liikaa keskustelua

Medioiden verkkokeskusteluissa vihan lietsomisen ja asiallisen kommentoinnin välissä on leveä vyöhyke, jolla delete-nappia painetaan liian harvoin, kirjoittaa Asko Lehtonen.

Älä soita sille enää koskaan!

Mediayhtiö harkitsi kieltävänsä tuurajia käyttämästä lähdesuojan alaisia tietoja muissa töissä. Ajatus lähteiden ”omistamisesta” on omituinen, kokenut oikeustoimittaja sanoo.

Jouluihminen. A-lehtien tuottaja Elisa Miinin aloittaa jouluvalmistelut jo elokuussa ja lopettaa joulunvieton tapaninpäivänä. ”Ajatukseni kääntyvät välipäivinä jo pois joulusta ja kohti uutta vuotta, kun olen jo joulua pitkään siinä vaiheessa viettänyt.”

Glögiä jo elokuussa

A-lehtien tuottaja Elisa Miininin kotona on kaksi joulukuusta. Toiseen niistä saa koskea vain hän.

Pekka Vahvasen Kone kaikkivaltias -kirja on saanut kehuja siitä, että ’joku on tätä järjettömyyttä vastaan’. Toisaalta se on kirvoittanut kritiikkiä etenkin teknologiapiireistä. ”Uskon, että kun tunnepitoista kritiikkiä saa, on osunut johonkin oikeaan kohtaan.”

Kadonneen onnen jäljillä

Tutkimusten valossa teknologis-taloudellinen kehitys ei ole enää vuosikymmeniin tehnyt meistä onnellisempia, sanoo digitalisaation ongelmista kirjan kirjoittanut Pekka Vahvanen.

Milloin freelancer on jäävi?

Mikä on eettinen aikaväli jutulle tiettyyn lehteen ja jutulle saman lehden kustantajasta? Vaikuttaako juttutyyppi asiaan? Vastausten pohtimiseen tarvitaan lisää konkreettisia eväitä, kirjoittaa Anna-Sofia Nieminen.

Edellistä työtä jatkamaan

Tiina Ojutkangas aloittaa tammikuussa Kokkolassa ilmestyvän Keskipohjanmaan päätoimittajana.

Dags att tända lyset

På redaktionerna i Finland finns en hel del att lära av Demokratijouren, om hur man bygger upp konkreta rutiner som förebygger hot och hat, skriver Johan Svenlin.

Perehdy tietoturvaan tänään

Vaikka et työskentelisi erityistä tietoturvaa vaativien lähteiden ja aiheiden parissa, ala perehtyä niiden suojaamiseen nyt. Toimittajan salausopas kertoo, miksi se kannattaa.

75 prosenttia

Mistä tietää, että vaalit ovat lähestymässä? Yksi varma merkki on numerohokemien vyöry journalistisiin teksteihin, kirjoittaa Vesa Heikkinen.

Liftaamalla ehtii paremmin

Kirjaan uppoutunut Juha Mäkinen ei huomannut nousta bussiin, mutta onneksi juttukeikalle ehtii toisellakin tavalla.

Otavamedia jatkaa yt-kierrosta ensi vuonna

Otavamedia aloittaa yt-neuvottelut kuvaryhmässään 2. tammikuuta 2019. Yt-neuvotteluja on viime viikkona päättynyt Otavamediassa, Sanoma Media Finlandissa, Aamulehdessä ja A-lehdissä.

Färre fotografer på Hufvudstadsbladet

”Jag är övertygad om att läsarna inte kommer att uppleva någon försämring av bildjournalistiken i HBL framöver”, säger chefredaktör Susanna Landor.

Håkans leder Studentbladet

Som chefredaktör vill Håkans bland annat närma sig studentkårer som tidigare lämnat Svenska studerandes intresseorganisation.

Takasivu

Provokatiivisia huomioita.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta