Häirintää kokenut ei ole sirkuseläin

JOURNALISTI
19.10.2018

Johanna Vehkoo

Twitter: @vehkoo

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja tietokirjailija.

Häirintää kokeneiden pitäisi kertoa uudestaan ja uudestaan traumaattisista kokemuksistaan, jotta yleisö saisi kauhistella ja moralisoida kyllikseen, kirjoittaa Johanna Vehkoo.

Julkinen keskustelu, ainakin jos sitä perinteisen median kautta seuraa, tuntuu junnaavan pahasti paikallaan. Joku päästää tuhnun, ekspertit kutsutaan paikalle toteamaan, että tuhnu tuli, mutta sitten kaikki jää kesken, kun media jo juoksee seuraavan tuhnun perään. Keskustelu alkaa uudelleen aivan alusta ja päättyy ennen kuin kukaan ehtii sanoa mitään uutta ja oivaltavaa.

Verkkovihasta on tehty samaa kaavaa toistavia juttuja jo vuosien ajan. Häirintätapauksista halutaan kertoa tunteisiin vetoavia yksilötarinoita. Tv-studioihin ja lehtien palstoille maanitellaan ihmisiä, joille on tehty kamalia asioita internetin välityksellä.

Media tekee verkkohäirintää kokeneista sirkuseläimiä, sanoo aihepiiriin omakohtaisesti perehtynyt kaverini. Heidän pitäisi kertoa uudestaan ja uudestaan traumaattisista kokemuksistaan, jotta yleisö saisi kauhistella ja moralisoida kyllikseen.

Moni verkkovihan kohde kieltäytyy nykyisin haastatteluista. Sirkuseläimenä esiintyminen kun ei auta häntä mitenkään. Se ei vie keskustelua eteenpäin. Pahimmillaan se aiheuttaa uuden vihaviestien ja uhkailujen aallon.

Haastattelun antaminen voi olla kohteelle – ja yhteiskunnalle – hyödyllistä, jos jutulle on mietitty näkökulma, joka ei jää vellomaan pelkkään kokemusten kertaamiseen.

Nyt nimittäin tiedetään jo varsin hyvin, ketkä Suomessa saavat tappouhkauksia. Tiedetään, että verkkovihan määrä on kasvanut niin mittavaksi, ettei poliisilla ole mahdollisuuksia käsitellä likimainkaan kaikkia tapauksia. Tästä johtuen pitäisi myös tietää, että uhrin oikeusturva ei kaikkialla toteudu.

Seuraavaksi pitäisi selvittää, miksi näin tapahtuu ja mitä tästä seuraa.

 

Data & Society -tutkimuskeskuksen tuore raportti antaa toimittajille erinomaisia käytännön neuvoja verkkovihasta uutisointiin. Sen mukaan tulee ensinnäkin ymmärtää, että verkon vihakampanjat leviävät herkästi, kun niille antaa happea. Niistä uutisoitaessa on syytä noudattaa samankaltaista varovaisuutta kuin esimerkiksi itsemurhista kerrottaessa.

Missään nimessä ei pidä vähätellä uhrien kokemuksia ja antaa kuvaa, että verkossa tapahtuva väkivalta on vähäpätöisempää kuin muu väkivalta.

Lisäksi olisi hyvä käyttää mahdollisimman täsmällistä kieltä, mikä toki on journalismissa muutoinkin hyve. Epämääräisen trollaamisen sijaan voi puhua siitä, mistä kulloinkin on kyse, kuten häiriköinnistä, stalkkaamisesta, yksityisten tietojen levittelystä, rasismista tai naisvihasta.

Vihakampanjaan osallistuneiden määrästä tulisi puhua sillä tarkkuudella kuin mahdollista. Jos hyökkääjistä puhuu vaikkapa hähmäisenä ”alt-rightina”, tulee helposti antaneeksi kuvan isostakin porukasta, mikä taas voi inspiroida muita liittymään joukon jatkoksi. Viharyhmistä pitää puhua, mutta niistä ei pidä kasvattaa todellista kokoaan suurempia.

Someako tästäkin saa syyttää vai median murrosta, mutta puheenaiheissa ei päästä eteenpäin, sinne johtopäätösten, tekojen ja toimenpiteiden tasolle. Tämä ymmärrettävästi turhauttaa niitä, jotka ovat pitkään seuranneet jotakin aihealuetta ja tietävät siitä enemmän kuin mitä milloinkin haistelemaan lähetetyt toimittajat.



6 2020
Arkisto

Ylen heikentäminen ei ratkaise kaupallisen median ongelmia

Kaupallista mediaa ei tueta toiveilla euroista vaan ihan oikeilla euroilla, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Kun kyse on elämästä ja kuolemasta, päättäjille ei voi antaa työrauhaa

”Kotona pelkäävälle ihmiselle toimittajasta tulee kirjaimellisesti elintärkeä. Tappavan pandemian aikana kysymykset ovat perimmäisiä”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Suunnittelet kolumnin kirjoittamista, Tomi Einonen

MTV Uutisten vastaava päätoimittaja keskustelee alaistensa kanssa, kun haluaa saada yhteiskunnalliset näkemyksensä esille.

Verkosta tuli suomalaisten tärkein uutislähde

Sanomalehtien verkkosivut ohittivat televisiolähetykset suomalaisten ykkösuutislähteenä. Verkkouutiset luetaan aiempaa useammin älypuhelimella, kertoo kansainvälinen tutkimus.

Oletko käynyt Terveydenvoinnin laitoksella?

”Yhdysrakenteet vaikuttavat joskus leviävän paikkoihin, joissa alkaa tuntua, ettei kirjoittaja enää lainkaan tiedä sääntöjen perusteita”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vad väljer just du bort från historien?

”Låt den där ena reportern göra en lite större grej på sin idé, trots att det inte direkt har att göra med pandemin. Historien tackar”, skriver Liselott Lindström.

Black isolla B:llä

”Keskustelu epätasa-arvosta ja rasismista on kuumentunut monissa amerikkalaistoimituksissa”, kirjoittaa Juha Rekola.

Syksyllä voi taas keskittyä työnhaun sijaan opiskeluun

Journalistiliiton suositus kesätyöntekijöiden rekrytoinnin aikataulusta on saamassa jatkoa, kirjoittaa Laura Forsén.

Uutismies ja kupletisti

Kuolleita: Toimittaja Janne Linnovaara 15. 6. 1970 Jämsänkoski – 28. 5. 2020 Helsinki

Porilainen monilla mausteilla

Kuolleita: Toimittaja Juha-Pekka Lammi 28. 8. 1953 Pori – 13. 4. 2020 Tampere

Asiantunteva toimittaja tallensi piano- ja urkumusiikkia

Kuolleita: Musiikkitoimittaja Leena Santalahti 21. 2. 1943 Heinola – 23. 5. 2020 Espoo

Energinen kirjallisuuden kääntäjä

Kuolleita: Suomentaja Tarja Roinila 27. 1. 1964 Jyväskylä – 19. 5. 2020 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta