Häirintää kokenut ei ole sirkuseläin

JOURNALISTI
19.10.2018

Johanna Vehkoo

Twitter: @vehkoo

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja tietokirjailija.

Häirintää kokeneiden pitäisi kertoa uudestaan ja uudestaan traumaattisista kokemuksistaan, jotta yleisö saisi kauhistella ja moralisoida kyllikseen, kirjoittaa Johanna Vehkoo.

Julkinen keskustelu, ainakin jos sitä perinteisen median kautta seuraa, tuntuu junnaavan pahasti paikallaan. Joku päästää tuhnun, ekspertit kutsutaan paikalle toteamaan, että tuhnu tuli, mutta sitten kaikki jää kesken, kun media jo juoksee seuraavan tuhnun perään. Keskustelu alkaa uudelleen aivan alusta ja päättyy ennen kuin kukaan ehtii sanoa mitään uutta ja oivaltavaa.

Verkkovihasta on tehty samaa kaavaa toistavia juttuja jo vuosien ajan. Häirintätapauksista halutaan kertoa tunteisiin vetoavia yksilötarinoita. Tv-studioihin ja lehtien palstoille maanitellaan ihmisiä, joille on tehty kamalia asioita internetin välityksellä.

Media tekee verkkohäirintää kokeneista sirkuseläimiä, sanoo aihepiiriin omakohtaisesti perehtynyt kaverini. Heidän pitäisi kertoa uudestaan ja uudestaan traumaattisista kokemuksistaan, jotta yleisö saisi kauhistella ja moralisoida kyllikseen.

Moni verkkovihan kohde kieltäytyy nykyisin haastatteluista. Sirkuseläimenä esiintyminen kun ei auta häntä mitenkään. Se ei vie keskustelua eteenpäin. Pahimmillaan se aiheuttaa uuden vihaviestien ja uhkailujen aallon.

Haastattelun antaminen voi olla kohteelle – ja yhteiskunnalle – hyödyllistä, jos jutulle on mietitty näkökulma, joka ei jää vellomaan pelkkään kokemusten kertaamiseen.

Nyt nimittäin tiedetään jo varsin hyvin, ketkä Suomessa saavat tappouhkauksia. Tiedetään, että verkkovihan määrä on kasvanut niin mittavaksi, ettei poliisilla ole mahdollisuuksia käsitellä likimainkaan kaikkia tapauksia. Tästä johtuen pitäisi myös tietää, että uhrin oikeusturva ei kaikkialla toteudu.

Seuraavaksi pitäisi selvittää, miksi näin tapahtuu ja mitä tästä seuraa.

 

Data & Society -tutkimuskeskuksen tuore raportti antaa toimittajille erinomaisia käytännön neuvoja verkkovihasta uutisointiin. Sen mukaan tulee ensinnäkin ymmärtää, että verkon vihakampanjat leviävät herkästi, kun niille antaa happea. Niistä uutisoitaessa on syytä noudattaa samankaltaista varovaisuutta kuin esimerkiksi itsemurhista kerrottaessa.

Missään nimessä ei pidä vähätellä uhrien kokemuksia ja antaa kuvaa, että verkossa tapahtuva väkivalta on vähäpätöisempää kuin muu väkivalta.

Lisäksi olisi hyvä käyttää mahdollisimman täsmällistä kieltä, mikä toki on journalismissa muutoinkin hyve. Epämääräisen trollaamisen sijaan voi puhua siitä, mistä kulloinkin on kyse, kuten häiriköinnistä, stalkkaamisesta, yksityisten tietojen levittelystä, rasismista tai naisvihasta.

Vihakampanjaan osallistuneiden määrästä tulisi puhua sillä tarkkuudella kuin mahdollista. Jos hyökkääjistä puhuu vaikkapa hähmäisenä ”alt-rightina”, tulee helposti antaneeksi kuvan isostakin porukasta, mikä taas voi inspiroida muita liittymään joukon jatkoksi. Viharyhmistä pitää puhua, mutta niistä ei pidä kasvattaa todellista kokoaan suurempia.

Someako tästäkin saa syyttää vai median murrosta, mutta puheenaiheissa ei päästä eteenpäin, sinne johtopäätösten, tekojen ja toimenpiteiden tasolle. Tämä ymmärrettävästi turhauttaa niitä, jotka ovat pitkään seuranneet jotakin aihealuetta ja tietävät siitä enemmän kuin mitä milloinkin haistelemaan lähetetyt toimittajat.



9 2019
Arkisto

Kuolema toimituksessa

Kollegan kuolema pysäyttää toimituksen ja tuo työyhteisön hoidettavaksi paljon käytännön asioita. Surun hoitamiseen ei sen sijaan ole valmista reseptiä.

Daniel Nissén, Lukas Kallenberg,  Mathilda Kull och Karolina Åsmus jobbar på Vasabladet. De unga journalisterna upplever att inhoppare och fast anställda behandlas likvärdigt. Alla är inbjudna till samma personalfester och interna fortbildningar och ingår i samma diskussionsforum. ”Man är en i gänget. Det är viktigt att man får vara med i gemenskapen för att trivas på jobbet”, säger Mathilda Kull.

Journalistförbundet ifrågasätter en praxis där många inhoppare jobbar heltid länge

Under vilka villkor jobbar inhopparna och hur mycket av jobbet görs egentligen av dem? Journalisten utredde en brokig praxis.

Naistenlehdet laajentavat naiskuvaa

”Juuri naistenlehdet ovat tehneet naisia näkyviksi ja laajentaneet naiskuvaa sekä lisänneet ylipäänsä suvaitsevaisuutta kertomalla erilaisuudesta”, kirjoittaa Iina Artima-Kyrki.

Työnantaja esittää poikkeuksellisen törkeitä muutoksia työehtosopimuksiin

Mitä tapahtuu, jos työntekijä marssii neuvottelupöytään samanlaisin esityksin kuin työnantaja? kysyy Maria Pettersson.

Politiikkaa on helpompi tehdä, kun toimittajat eivät kyttää, Veli Liikanen

Vihreät päätti lopettaa puoluelehtensä rahoittamisen toimitusta kuulematta. Puoluesihteeri Veli Liikanen ei halua avata aiheesta käymiään keskusteluja.

Moraalittomien väitteiden jyrkkä tuomitseminen ei välttämättä ole tehokasta

Jos jatkuvasti puhumme jostain radikaalina pidetystä ajatuksesta, tuolla ajatuksella on hyvät mahdollisuudet muuttua yhteiskunnan silmissä hiljalleen maltilliseksi ja mahdolliseksi, Janne Zareff pohtii kolumnissaan.

Du skall icke normalisera

Dan Lolax har svårt att acceptera tanken att det finns ämnen som journalister inte ska gå och peta i.

Työehdoista neuvotellaan salassa – miksiköhän?

Neuvottelut työn ehdoista pitävät Journalistiliiton puheenjohtajan kiireisenä. Eräs pimeä perinne mietityttää Hanne Ahoa.

Näin syntyy MTV:n meteorologin sääennuste

Forecan ja MTV:n meteorologi Miina Manninen tietää viikonlopun sään ennen kuin muu Suomi herää.

Olen Retail Manager, sanoi haastateltava

Yhä suurempi osuus yritysväestä tuntuu uskovan, että englanti parantaa menestyksen mahdollisuuksia kotimaassakin, Ville Eloranta kirjoittaa.

”Ilmastonmuutos trendaa nyt kaikkialla, ja ihan syystä. Mutta järjestöt ja brändit käyttävät ilmastoahdistusta keppihevosena omalle asialleen. Joskus on vaikea erottaa, mikä on aiheellista ja mikä ei”, Maria Veitola sanoo.

Maria Veitola kysyy tyhmiä ja se kannattaa

”Se ei aina ole helppoa, mutta usein toimittajan kannattaisi tekeytyä vähän hölmöksi. Katselijat ja kuuntelijat kiittävät, kun tulee parempi ohjelma”, toimittaja Maria Veitola sanoo.

Moni maalittamiseen soveltuva rikosnimike on asianomistajarikos. Yksittäisen virkamiehen kynnys rikosilmoituksen tekemiseen voi olla korkea. Muiden muassa poliisi, syyttäjät, tuomarit ja käräjäoikeuksien laamannit toivovat asiaan pikaista muutosta.

Maalittaminen halutaan kriminalisoida, mutta asia etenee hitaasti

Päättäjät puhuvat julkisuudessa asian kiireellisyydestä, mutta oikeusministeriössä mitään hanketta ei ole käynnissä.

Tapahtumien ”sivutuotteena” syntyy yhteisöllisyyttä

”Jo Helsingin Sanomalehtimiesyhdistyksen ja Aikakauslehdentoimittajien yhdistyksen yhdistymistä suunniteltaessa tavoitteeksi otettiin hyvät jäsentilaisuudet”, kirjoittaa toiminnanjohtaja Kaija Plit.

Tinkimätön toimittaja ja aktiivinen osallistuja

Kuolleita: Toimittaja Tuula Helariutta 24. 4. 1949 Punkalaidun – 10. 9. 2019 Huittinen

”Journalistin tehtävä on kysyä miksi”

Kuolleita: Toimittaja Martti ”Maxi” Kaukonen 15. 9. 1947 Rovaniemi – 12. 10. 2019 Kuopio

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta