Maria Pettersson
Twitter: @mariapetterss0n
maria.pettersson@journalistiliitto.fi
Suomessa toimii runsaasti laadukkaita järjestö-, ammatti- ja yhdistyslehtiä, jotka ovat sitoutuneet Journalistin ohjeisiin – mutta joiden taustayhteisöt eivät ohjeita tunne. Monissa lehdissä taiteilu journalismin, viestinnän ja tiedottamisen rajalla on arkipäivää, ja toimittajat joutuvat työssään pohtimaan, mitä ja milloin voivat julkaista noudattaakseen sekä Journalistin ohjeita että kustantajan toiveita.
Monet järjestöt ymmärtävät, että journalistisin perustein toimitettu lehti on lukijoiden eli jäsenten etu. Toisinaan toimituksissa ollaan kuitenkin ahtaalla. Kaikki kustantajat eivät ymmärrä eroa viestinnän ja journalismin välillä, eivätkä tiedä, mitä tarkoittaa aiheiden tai näkökulmien valinta journalistisin perustein. Lehdet maksetaan usein viestintäbudjetista, ja järjestöjen johto saattaa ihmetellä, miksi isolla rahalla painettava lehti ei viesti asioista niin kuin johto toivoisi.
Usein lehden ja järjestön tavoite on sama – jäsenten etu. Ongelmia tulee, jos jäsenten edusta on ristiriitaisia näkemyksiä. Otetaan esimerkki: järjestö on sijoittanut epäeettisesti toimivan yrityksen osakkeisiin ja johto ajattelee, että asian pöyhiminen on järjestölle ja sitä kautta jäsenille haitallista. Lehti sen sijaan voi katsoa, että jäsenten etu on tietää, miten heidän rahansa on sijoitettu.
Aikakausmedian selvityksessä ammatti- ja järjestölehtien tekijöiltä kysyttiin, millaisia muutoksia he arvelevat painetussa lehdessä lähivuosina tapahtuvan. 66 prosenttia vastaajista arveli, että journalistinen ote korostuu. Tekijöillä on siis vahva luottamus siihen, että järjestöt arvostavat journalistisesti tuotettua lehteä. Viidennes vastaajista kuitenkin arveli, että tiedotuksellinen ote korostuu. Tämä johtaa pahimmillaan siihen, että hienoista lehdistä tulee kuivia mainoslehdyköitä.
Journalistin ohjeiden valossa toimituksilla on vain yksi vaihtoehto: lehti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen – ei kustantajalle. Onneksi lukijat kertovat kyselystä toiseen selvin numeroin, mitä toivovat järjestöltä: hyvää, ammattimaisesti toimitettua lehteä. Monille lehti on yksi tärkeimmistä syistä kuulua järjestöön ja sen suosituin jäsenpalvelu. Tämä muistetaan toivottavasti myös järjestöissä, joissa kasataan parhaillaan ensi vuoden viestintäbudjettia.
Minskiin on Helsingistä yhtä pitkä matka kuin Rovaniemelle. Sen kauempana ei ole Euroopan lehdistönvapauden pahnanpohjimmainen. Viime vuonna yli sata journalistia pidätettiin työnsä takia. Elokuussa poliisi tunkeutui yhden ainoan päivän aikana kolmeen eri toimitukseen ja pidätti 17 toimittajaa.
Miten suomalainen journalisti voi tukea toimittajia Valko-Venäjällä? Kysymykseen vastasi viime vuonna Suomessa vieraillut valkovenäläinen kollega.
”Tehkää sitä, missä olette parhaita: välittäkää tietoa, älkää vaietko.”
Tukalan tilanteen esillä pitäminen ja solidaarisuuden osoitukset saattavat vaikuttaa vähäisiltä, mutta ahdistetut toimittajat toisensa jälkeen kertovat, kuinka tärkeältä tuki ulkomailta tuntuu. Viimeksi kollegoita asettuivat puolustamaan Pohjoismaiden freeyhdistykset, jotka viime viikolla vaativat Valko-Venäjän viranomaisia lopettamaan freelance-journalistien häiritsemisen. Se oli tärkeä viesti: Olette meikäläisiä, me emme unohda teitä.