Viettävällä tiellä

Rami Marjamäki nappasi täydellisen esimerkkikuvan siitä, millaista on ajaa täysperävaunullista tukkirekkaa Ruoveden havumetsien teillä.
JOURNALISTI
7.9.2018

Rami Marjamäki

Kirjoittaja on tamperelainen freelancevalokuvaaja.

Maaliskuun puolivälissä vuonna 2015 pääkallokelit olivat pahimmillaan. Olin kuvaamassa täysperävaunullista tukkirekkaa Ruoveden havumetsien teillä, joita navigaattorikaan ei tunnistanut.

Hyppäsin lopuksi rekan kyytiin saadakseni kuvaa kuskista myös ajon aikana. Ajoimme kapeaa metsätietä, joka oli jäätynyt peilikirkkaaksi. Muutaman kilometrin jälkeen tuli pitkä ja jyrkkä ylämäki. Kuski lisäsi vauhtia. Vauhti ei kuitenkaan riittänyt ja renkaat alkoivat sutia.

Lopulta täydessä lastissa oleva rekka alkoi valua jäistä mäkeä pitkin alaspäin. Jarrut eivät pitäneet jäisessä mäessä.

Irrotin jo turvavyöni ja kysyin kuskilta, että pitäisikö tästä lähteä ulos. Kuski kuitenkin kehotti minua pysymään paikoillani. Ehdin vielä laittaa vyön takaisin kiinni ja sitten se oli menoa.

Rekka valui mäkeä alas noin sata metriä ennen kuin rysähti. Rekan nuppi kaatui tien vasemmalle puolen ja perävaunu tien oikeaan sivuun. Kuskin kiroilujen jälkeen keräsin kamerani ja kiipesin kaatuneen nupin pohjalta ylös.

Oli vaikeaa saada ovea auki, koska kyljellään olevan rekan nupin ovi avautui ylöspäin. Säästyimme naarmuilta ja kuvausvälineetkin säilyivät ehjinä.

Otin vielä kuvia kaatuneesta rekasta. Saimme lehteen hyvän esimerkkijutun siitä, miten liukkaita syrjäiset metsätiet voivat olla.

Kuski jäi tapahtumapaikalle odottelemaan kylän traktorimiestä, joka nostikin kaatuneet tukit rekkaan ja rekan ja perävaunun takaisin tielle.

Kotona oli lapsille kertomista, miten vaarallista valokuvaajan työ välillä onkaan.



10 2018
Arkisto
Säätövaraa. Alma-talossa ei ole omia työpisteitä, mutta sähköiset pöydät saa asetettua sopivalle korkeudelle. Toimittaja Tero Lehto työn ääressä.

Herra teknologia

Kokenut teknologiatoimittaja Tero Lehto ei piittaa ennakkoluuloista.

Suhdetyötä somejätissä

John Severinsonin työ Facebookissa on pitää toimittajat ja kustantajat tyytyväisinä. Hän ei kuitenkaan lupaa, että uutissivustoille syötetyn yleisön määrä palaisi ennalleen.

Media-alan johto on julkista kuvaansa tasa-arvoisempi

Journalisti selvitti päätoimittajien sukupuolijakauman. Laskelmien mukaan päätoimittajan tehtävät jakautuvat miehille ja naisille selvästi luultua tasaisemmin.

Medicin mot stress. ”Du behöver någonting, som inte har med jobbet att göra, som är din grej och som får dig att koppla av. För mig är det hästar, särskilt min häst Stella”, säger Jannika Lindén, journalist och arbetarskyddsfullmäktig på tidningen Östnyland.

Tygla den dåliga stressen

Osäkerhet, ett högt arbetstempo och för lite feedback. Jannika Lindén, journalist och arbetarskyddsfullmäktig på Östnyland listar orsaker till dålig stress och vad man kan göraför att förebygga den.

Kaikkien ei tarvitse tietää kaikkea

Journalistin tulisi aina kysyä, mikä on oikea yhteiskunnallinen kysymys, mikä taas työyhteisön sisäinen ristiriita, henkilökohtainen tragedia tai kerrassaan merkityksetön asia, kirjoittaa Janne Saarikivi.

EU ottaa somejäteiltä ja antaa kustantajille

EU:ssa valmistellaan uutta direktiiviä, joka voi tuoda luovien alojen tekijöille lisää rahaa. Kustantajat voisivat vaatia somejäteiltä korvauksia jaetusta journalismista.

Rakkaudesta lajiin. Tuula Kousa voisi halutessaan jäädä eläkkeelle jo vuoden kuluttua, mutta sellaista hänellä ei ole suunnitelmissa. ”Innostun aina uudelleen uusista kirjahankkeista ja siitä, että tämä on myös ihmissuhdetyötä. Työ on niin kivaa, ettei tunnu varsinaiselta työltä.”

Puoliksi agentti

Kun Tuula Kousa irtisanottiin Tammelta, hän ei halunnut vähään aikaan kuullakaan kirjoista. Pian hän ryhtyi kirjallisuusagentiksi ja totutteli maksamaan oman palkkansa.

Uutta taitoa. Siru Väisänen on suorittanut töiden ohessa digitaalisen muotoilun opintoja Arcada-ammattikorkeakoulussa Helsingissä. Hän kiittelee myös kansalais- ja työväenopistojen kursseja ammatin kannalta hyödyllisinä.

Paluu kesätoimittajaksi poiki töitä

Tonnin löytöpalkkiokaan ei tuonut toimitussihteerin paikkaa, mutta Siru Väisänen ei antanut periksi. Journalistien työllisyys on hieman kohentunut.

JSN: Neuvosto on toimintakykyinen

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundströmin johtamistapaa on arvosteltu useissa artikkeleissa. Neuvoston jäsenten mukaan JSN toimii hyvin.

Kokovartalojuttu. Kun Ilkka Pernu paneutui sisäilma-asioihin, hän alkoi itsekin kokea työhuoneellaan outoja oireita, jotka sittemmin menivät ohi. ”Kuvastaa aihetta, että aloin jutunteon aikana tarkkailla omaakin vointiani normaalia herkemmin.” Pernun työhuone on Sastamalassa, missä myös hänen kotinsa on ollut jo vuosia.

Selvyyttä sisäilmaan

Jutunteko sisäilmaongelmista oli Ilkka Pernulle ”totuuden rajankäyntia”. ”Aina uudelle haastateltavalle soittaessani aloin epäillä aiempia näkemyksiäni”, Pernu kertoo Anna hyvän kiertää -juttusarjassa.

Lehdistönvapautta vai häiriköintiä?

Toimittaja-aktivisti Sam Husseini poistettiin Helsingin huippukokouksen tiedotustilaisuudesta kovin ottein.

Taustatyötä kunnes uutisrima ylittyy

Anne Kauranen, 36, aloitti elokuussa uutistoimisto Reutersin kahden hengen Suomen-toimituksessa kirjeenvaihtajana.

Keskisuomalaisen toimitussihteeri Seija Suihkonen potee korkean paikan kammoa, mutta riittävän korkealla korkeuden taju ja kammo katoavat.

Hyppy pelkoa päin

Seija Suihkonen pelkäsi korkeita paikkoja. Sitten hän päätti heittäytyä vapaapudotukseen lentokoneesta.

En del stress är bra

Kring 25 procent av finländarna upplever arbetsstress. När ska man oroa sig för en kollega eller vän som utbrister att hen är ”såå stressad” vid varje veckomöte?

Tukea järjestäytymiseen. Vikesin EU-rahoitteisessa ay-koulutuksessa Somaliassa pyritään muun muassa luomaan vuoropuhelua media-alan työntekijöiden ja työnantajien välille. Kouluttaja Abdalle Mumin puhui kesäkuussa toimittajille siitä, miksi työntekijöiden kannattaa järjestäytyä niin kansallisesti kuin työpaikoilla.

Vikesiä uhataan oikeustoimilla Keniassa

Sananvapaustyötä tekevää säätiötä yritetään sotkea erikoiseen oikeusjuttuun.

Työn julkisuus on kiusallista

Kehittyminen toimittajana tapahtuu julkisesti, on kyse sitten kirjoitustaidoista, esiintymisen sujuvuudesta tai ajattelun kehityksestä. Se on kiusallista ja luo paineita, kirjoittaa Anna-Sofia Nieminen.

Anna tilaa oivaltaa

Ville Tietäväisen ja Ville Hännisen tietokirjan keskeinen opetus koskee sekä kuvittajia suhteessa yleisöön että heitä, jotka tilaavat journalistisia kuvituksia, kirjoittaa Marja Honkonen.

Minällä on asiaa

Sitä minä ihmettelen, miksi Suomessa ei ole vaihtoehtoa journalistiselle minäilylle. Minäpä taidankin vallan alkaa The Economist -lehden asiakkaaksi. Viimeksi kun minä sitä luin, en minä löytänyt tietoa toimittajista, kirjoittaa Vesa Heikkinen.

Viettävällä tiellä

Rami Marjamäki nappasi täydellisen esimerkkikuvan siitä, millaista on ajaa täysperävaunullista tukkirekkaa Ruoveden havumetsien teillä.

Felet i våra stjärnor

Journalister ska förstås fundera på vilken roll de spelar när ”vanliga människor” på ett naivt sätt tillskrivs en endimensionell godhet. Det finns en risk för att pinsamt berörda journalister överkompenserar på ett osakligt sätt om de går från att glorifiera till att kritiskt granska, skriver Dan Lolax.

JSN: Journalisti voi joskus rikkoa lakia

Kannanoton mukaan poikkeustapauksissa yleisön tiedonsaantioikeuden varmistaminen saattaa edellyttää journalistilta toimintaa, joka voi olla tulkittavissa lainvastaiseksi.

Pressikortista mobiiliversio

Journalistiliitto on julkistanut matkapuhelimeen ladattavan pressikortin, joka tulee perinteisen muovikortin rinnalle.

Med vd-hjälp ska SPT växa

Styrelseordförande Patrik Stenvall förhandlade på eget initiativ med nyhetsbyrån SPT:s tilltänkta vd-kandidat Pär Landor.

Yhdistykset

Journalistiliiton jäsenyhdistykset tiedottavat.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta