Kaikkien ei tarvitse tietää kaikkea

JOURNALISTI
7.9.2018

Janne Saarikivi

janne.saarikivi@helsinki.fi

Kirjoittaja on kielitieteen tutkija, joka on toiminut professorina Helsingin yliopistossa sekä Parnasson ja Helsingon Sanomien kolumnistina.

Journalistin tulisi aina kysyä, mikä on oikea yhteiskunnallinen kysymys, mikä taas työyhteisön sisäinen ristiriita, henkilökohtainen tragedia tai kerrassaan merkityksetön asia, kirjoittaa Janne Saarikivi.

Lapsuuteni lehtikioskeista löytyivät Nykyposti ja Se!-lehti. Niiden kannessa kiilteli paljastuksia julkkiksista. Kotonamme ei moisia lehtiä näkynyt. Ympäristöni pikkuporvaristo tuhisi, että lehdet ovat “roskaa” ja niiden sisältö “yksityisasioita”.

Ajat ovat muuttuneet. Entisen Nykypostin sisältö on nykyisin laatumedian heiniä. Yleisradio ruoti pääuutisenaan Aku Louhimiehen brutaaleja ohjaustapoja. Helsingin Sanomat julkaisi joulupukkina esiintyvän Ari Koposen yksityisviestintää. Iskelmälaulaja Jari Sillanpään huumeidenaneluviestit ja tieto puoluejohtaja Li Anderssonin humaloinnista uutisoitiin monissa medioissa.

Erilaisia juttuja yhdistää, että niiden aiheena on julkisuuden henkilöiden käytös suljetuissa yhteisöissä kuten työpaikalla tai yksityiselämässä. Mutta kovin kaukana menneisyydessä ei ole aika, jolloin Hesarin ja Yleisradion toimittajat eivät kumihansikkaillakaan olisi tarttuneet viihde-elokuvien ohjaajan työtapoihin, iskelmälaulajan päihteidenkäyttöön tai poliitikon vapaa-ajan viettoon.

 

Nyt tartutaan, ja mistä se kertoo? Muutosta perustellaan esimerkiksi taistelulla seksuaalista ahdistelua tai vallan väärinkäyttöä vastaan. Mutta vaikka julkisuuden henkilöiden väärinkäytöksiä käsitellään yksityiskohtaisesti, jää valtava määrä työyhteisöjen rumaa vallankäyttöä ja ahdistelutapauksia pimentoon. Keskustelu ei helposti nouse yleiselle tasolle, vaan jää julkkisten tirkistelyksi.

Ei tarvitse olla moraalifilosofian professori ymmärtääkseen, että ahdistelu tai aseman väärinkäyttö ovat ikäviä ilmiöitä. Eri kysymys sitten on, kuinka paljon meidän tulee tietää yksittäisten ihmisten kärsimyksestä ja pahoista teoista. Journalistin tulisi aina kysyä, mikä on oikea yhteiskunnallinen kysymys, mikä taas työyhteisön sisäinen ristiriita, henkilökohtainen tragedia tai kerrassaan merkityksetön asia.

Journalismin lähtökohdan tulisi olla, että on asioita, joita kaikkien ei tarvitse tietää. En esimerkiksi usko, että meidän täytyy tietää, mitä yksityiskohtaisesti tapahtui, kun Yhdysvaltain presidentti tapasi pornotähden hotellihuoneessa. Mielestäni myös yhden ohjaajan työtavoilla tai vaikkapa Julkisen sanan neuvoston kahvinkeittimen käytöllä on hyvin vähäinen yhteiskunnallinen merkitys.

 

Kun yksityisyyden piiri joskus menneisyydessä oli laaja, varjoissa piili sovinismia, väkivaltaa ja kiristämistä. Asian toinen puoli oli, että kuka tahansa saattoi hakeutua julkisiin tehtäviin ja luottaa siihen, että yksityinen pysyy yksityisenä kun julkisivu on erikseen.

Tämä maailma on mennyttä. Julkisuuden henkilön vuosien takaiset hairahdukset, noloimmat vonkaukset ja rumat sanat voidaan kaivaa esiin ja käsitellä studiolamppujen loisteessa. Voikin syystä kysyä, että kuka hullu haluaa julkiseen tehtävään.

Journalistilla on tässä suuri vastuu. Hän voi esimerkiksi hankkia Kiinan tiedustelupalvelun käyttämiä kyyhkysenmallisia drooneja, jotka näkevät ihmisen kaikki liikkeet. Tai hän voi kysyä itseltään, miksi kaikkien todella tulisi tietää jonkun ihmisen liikkeet.



1 2020
Arkisto

Työnantaja haluaisi sopimisen sijaan sanella, ja sehän ei käy

Meneillään olevat tes-neuvotteluissa näyttää siltä, että työnantaja haluaa yhä enemmän määräysvaltaa, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Freelancerin vaihtoehdot

Kannattaako freelancerin olla työntekijänä osuuskunnassa, ”kevytyrittäjä” vai kokonaan omillaan? Journalisti vertaili työosuuskuntien ja laskutuspalveluiden hyötyjä oman toiminimen perustamiseen.

Vaihdat mieluummin työpaikkaa kuin vitsejäsi, Markku Mantila

Ilkka-Pohjalaisen uusi päätoimittaja haluaa tehdä journalismia samalla tavalla kuin 1970-luvun heviä.

Politiikan journalismista ei voi siivota pois politiikkaa

”Poliitikot mielellään hämärtävät arvojen tärkeyttä politiikanteossa. Median ei pidä lähteä tällaiseen pelleilyyn mukaan”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Tällainen oli media-alan vuosi 2019

Digi-alv laski, JSN:n puheenjohtaja vaihtui ja postinjakelu oli tapetilla. Uutisraportointia värittivät ”ovilivet”. Kokosimme yhteen media-alan keskeisiä tapahtumia.

Harkkapaikat eivät ole mukana kesätyöhaun aikataulusuosituksessa – pitäisikö niiden olla?

”Harjoittelupaikkojen sisällyttäminen suositukseen selkiyttäisi prosessia, mutta kasvattaisi tammikuun rekrytointisumaa. Kovenisiko kilpailu myös harjoittelupaikoista”, pohtii Laura Forsén kolumnissaan.

Vi och de andra

”Journalistkåren, som jag känner den, är rätt homogen, vi lever våra liv med liknande förutsättningar inom snarlika ramar”, skriver Mikaela Löv.

Terveyskysely: Stressi ja epävarmuus piinavat freelancereita

Terveet elämäntavat eivät ole säästäneet freelancetoimittajia terveyshuolilta. SFJ ja Sydänliitto selvittivät freelancereiden hyvinvointia viime vuoden marras-joulukuussa.

Arkikieli voi tuntua asenteelliselta

”Sanomalehtitekstin vankka kehikko on yleiskieli, josta poikkeaminen pistää silmään”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Dustin Hoffman osaa näytellä

Kulttuuritoimittaja Harri Römpötti pääsi harvinaisen yksityisnäytöksen, kun Dustin Hoffman kieltäytyi lopettamasta haastatteluaikaansa lyhyeen.

Kotimaan kantava voima

Kuolleita: Tuottaja Tuija Tiihonen 23. 12. 1956 Joroinen – 26. 12. 2019 Kirkkonummi

Elämän äänen vahva tallentaja

Kuolleita: Toimittaja Leena Jäppinen 7. 9. 1954 Suonenjoki – 19. 12. 2019 Tampere

”Jos olisin ollut hukassa, minut olisi jo löydetty”

Kuolleita: Toimittaja Ulla-Maija Paalu 4. 7. 1947 Uusikaupunki – 6. 12. 2019 Uusikaupunki.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta