Kaikkien ei tarvitse tietää kaikkea

JOURNALISTI
7.9.2018

Janne Saarikivi

janne.saarikivi@helsinki.fi

Kirjoittaja on kielitieteen tutkija, joka on toiminut professorina Helsingin yliopistossa sekä Parnasson ja Helsingon Sanomien kolumnistina.

Journalistin tulisi aina kysyä, mikä on oikea yhteiskunnallinen kysymys, mikä taas työyhteisön sisäinen ristiriita, henkilökohtainen tragedia tai kerrassaan merkityksetön asia, kirjoittaa Janne Saarikivi.

Lapsuuteni lehtikioskeista löytyivät Nykyposti ja Se!-lehti. Niiden kannessa kiilteli paljastuksia julkkiksista. Kotonamme ei moisia lehtiä näkynyt. Ympäristöni pikkuporvaristo tuhisi, että lehdet ovat “roskaa” ja niiden sisältö “yksityisasioita”.

Ajat ovat muuttuneet. Entisen Nykypostin sisältö on nykyisin laatumedian heiniä. Yleisradio ruoti pääuutisenaan Aku Louhimiehen brutaaleja ohjaustapoja. Helsingin Sanomat julkaisi joulupukkina esiintyvän Ari Koposen yksityisviestintää. Iskelmälaulaja Jari Sillanpään huumeidenaneluviestit ja tieto puoluejohtaja Li Anderssonin humaloinnista uutisoitiin monissa medioissa.

Erilaisia juttuja yhdistää, että niiden aiheena on julkisuuden henkilöiden käytös suljetuissa yhteisöissä kuten työpaikalla tai yksityiselämässä. Mutta kovin kaukana menneisyydessä ei ole aika, jolloin Hesarin ja Yleisradion toimittajat eivät kumihansikkaillakaan olisi tarttuneet viihde-elokuvien ohjaajan työtapoihin, iskelmälaulajan päihteidenkäyttöön tai poliitikon vapaa-ajan viettoon.

 

Nyt tartutaan, ja mistä se kertoo? Muutosta perustellaan esimerkiksi taistelulla seksuaalista ahdistelua tai vallan väärinkäyttöä vastaan. Mutta vaikka julkisuuden henkilöiden väärinkäytöksiä käsitellään yksityiskohtaisesti, jää valtava määrä työyhteisöjen rumaa vallankäyttöä ja ahdistelutapauksia pimentoon. Keskustelu ei helposti nouse yleiselle tasolle, vaan jää julkkisten tirkistelyksi.

Ei tarvitse olla moraalifilosofian professori ymmärtääkseen, että ahdistelu tai aseman väärinkäyttö ovat ikäviä ilmiöitä. Eri kysymys sitten on, kuinka paljon meidän tulee tietää yksittäisten ihmisten kärsimyksestä ja pahoista teoista. Journalistin tulisi aina kysyä, mikä on oikea yhteiskunnallinen kysymys, mikä taas työyhteisön sisäinen ristiriita, henkilökohtainen tragedia tai kerrassaan merkityksetön asia.

Journalismin lähtökohdan tulisi olla, että on asioita, joita kaikkien ei tarvitse tietää. En esimerkiksi usko, että meidän täytyy tietää, mitä yksityiskohtaisesti tapahtui, kun Yhdysvaltain presidentti tapasi pornotähden hotellihuoneessa. Mielestäni myös yhden ohjaajan työtavoilla tai vaikkapa Julkisen sanan neuvoston kahvinkeittimen käytöllä on hyvin vähäinen yhteiskunnallinen merkitys.

 

Kun yksityisyyden piiri joskus menneisyydessä oli laaja, varjoissa piili sovinismia, väkivaltaa ja kiristämistä. Asian toinen puoli oli, että kuka tahansa saattoi hakeutua julkisiin tehtäviin ja luottaa siihen, että yksityinen pysyy yksityisenä kun julkisivu on erikseen.

Tämä maailma on mennyttä. Julkisuuden henkilön vuosien takaiset hairahdukset, noloimmat vonkaukset ja rumat sanat voidaan kaivaa esiin ja käsitellä studiolamppujen loisteessa. Voikin syystä kysyä, että kuka hullu haluaa julkiseen tehtävään.

Journalistilla on tässä suuri vastuu. Hän voi esimerkiksi hankkia Kiinan tiedustelupalvelun käyttämiä kyyhkysenmallisia drooneja, jotka näkevät ihmisen kaikki liikkeet. Tai hän voi kysyä itseltään, miksi kaikkien todella tulisi tietää jonkun ihmisen liikkeet.



7 2019
Arkisto

Paluumuuttajat

Viestintätyö houkuttelee journalisteja, mutta kaikki eivät jää sille tielleen. Katri Makkonen ja muut palaajat kertovat nyt, mitä reissu opetti.

Kun sananvapautta loukataan, Suomen media ei puolusta itseään

”Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Viestinnän ja journalismin sekoittuminen huolettavat, mutta väärästä syystä

”Viestinnän ja journalismin sekoittuminen on vaarallista ja johtaa journalismin uskottavuuden horjumiseen. Suurin uhka eivät kuitenkaan ole viestintäalalla piipahtaneet toimittajat”, kirjoittaa Maria Pettersson.

On vähän hassua puuhaa lukea uutisia televisiossa, Matti Rönkä

Ylen ykkösuutisankkurin toiveuni on kertoa kansalle vaalituloksista joka sunnuntai. ”Minä en innostu enää mistään”, Rönkä sanoo.

Näin syntyy ruokalehden juttu kauden sienistä

Glorian ruoka & viini tilasi freelance-ruokatoimittaja Anu Braskilta sieniruokajutun. Jutunteko alkoi kesäkuussa 2018. Juttu ilmestyi yli vuotta myöhemmin.

Kikylle ei ole media-alalla perusteita, ja siksi sen on aika mennä

”Media-alalla ei ole paljoa tekemistä Suomen viennin kanssa”, kirjoittaa edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.

Ammattiliitot saivat kikystä tarpeekseen

Lisää työpaikkoja ja työlle tekijöitä. Syntyi kilpailukykysopimus eli kiky. Eniten siitä hyötyvät työnantajat.

”Kärpäsenpaskalla” on väliä

”Oikeaoppiset merkinnät osoittavat, että toimitus on kunnioittanut vieraiden kielten ominaispiirteitä”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vardagen är exotisk – och därför behövs utrikeskorrespondenter

”Publiken vill se vanlig afrikansk vardag, för det är något man sällan ser”, skriver Liselott Lindström.

”Lamppuja pitäisi syttyä päivittäin”

Turo Uskali aloitti Jyväskylän yliopiston journalistiikan apulaisprofessorina.

Kumottu kielteinen päätös on paras palaute turvaa hakevien journalistien auttamisesta

”Olen saanut tutustua arkisen sananvapauden sankareihin, jotka ovat paenneet henkensä edestä”, kirjoittaa Juha Rekola

Pikkukalsarit jalassa, väärä avain kädessä

” Palatessa avain ei käynytkään huoneeni oveen”, muistaa Simo Hyttinen.

Kaukomatkailija ja seikkailija on poissa

Kuolleita: Toimittaja Heikki Haapavaara 26. 3. 1956 Kajaani – 26. 8. 2019 Singapore

Intohimoinen toimittaja

Kuolleita: Toimittaja Janne Salomaa Helsinki 24. 4. 1984 – Helsinki 25. 8. 2019

Toimittaja henkeen ja vereen

Toimittaja Riitta Turunen 3. 4. 1961 Ilomantsi – 21. 7. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta