Poimuri

JOURNALISTI
7.9.2018


Mediasta sanottua.

On luonnollista, että maissa, joissa on totuttu luottamaan journalismiin, lukijat kokevat robotin kirjoittamat jutut ehkä tavallista epäluotettavammiksi. Mutta voi olla, että maissa, joissa ei perinteisesti luoteta journalismiin, ne koetaankin ihmisen kirjoittamia uutisia luotettavammiksi.

Helsingin yliopiston tekijänoikeuden professori Taina Pihlajarinne Lakimiesuutisissa 20. elokuuta

 

On toimittajia, jotka kirjoittavat itsensä mielellään jutun tähtihahmoksi ja henkilöbrändäävät. Väittäisin kuitenkin, että enemmistö toimittajista pitää minä-journalismia ihan yhtä piinallisena kuin moni lukija.

Toimittaja Vappu Kaarenoja Suomen Kuvalehdessä 24. elokuuta

 

Ennen kuin objektiivisen journalismin ideaali alkoi olla journalismia hallitseva käsite, journalismi oli avoimestikin poliittista ja hyvin ideologista.

Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Timo Harjuniemi Ylen Brysselin kone -ohjelmassa 29. elokuuta

 

Journalistiset periaatteet säätelevät myös työväenlehtien toimittajien työtä. Me emme ole puolueen toimitsijoita, vaan kerromme kaiken maailman asioista mahdollisimman objektiivisesti.

Eläkkeelle siirtyvä päätoimittaja Jukka Vilponiemi Uudessa Ajassa 29. elokuuta

 

Luulen, että lukijat haluavat ja tarvitsevat median, johon he voivat luottaa, että ammattimaiset toimittajat ovat käyneet läpi sisällön, vastaavat siitä, pyrkivät objektiivisuuteen, totuuteen. Tällainen lehti pitää ilmestyä kerran vuorokaudessa, ja siinä pitää olla kaikki tärkeä, mikä tapahtui edellisenä päivänä.

Toimittaja Staffan Bruun Sisuradion haastattelussa 29. elokuuta



8 2020
Arkisto

Harva meistä on korvaamaton superneuvottelija

Työehtosopimukset ovat siitä käteviä, että niiden ansiosta tavan ihmisen ei juuri koskaan tarvitse huolehtia lomista, työajasta, vähimmäispalkasta tai siitä, maksetaanko sairauden ajalta palkkaa, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Onneksi minä en joudu jakamaan mediatukia

”Mediatukea olisi rehdimpää perustella työpaikkojen säilymisellä kuin demokratialla”, kirjoittavat Annukka Oksanen ja Elina Yrjölä.

Vapaapäivien pitäminen on sinulle lähinnä uuvuttavaa, Minna Holopainen

STT:n vastaava päätoimittaja Minna Holopainen tekee töitä melkein koko ajan ja on mahdollisesti itsekin tekoäly.

Näin syntyy Trendin syysmuotijuttu

Trendi tilasi stylisti ja valokuvaaja -työparilta helmikuussa syysmuotijutun. Kesällä kuvaaja ja malli vaihtuivat koronan takia. Juttu kuvattiin elokuussa kotieläintilalla.

Kielenhuollon päämaja ei ole käymässä turhaksi

”On viisainta, ettei yleiskielessä sooloilu karkaa käsistä. Tämä aika ei varsinaisesti kaipaa lisää ymmärryksen puutetta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vi måste respektera – och kredda varandra

”Vi måste respektera varandras arbete och kredda den som kreddas bör”, skriver Felicia Bredenberg.

Koronasta vauhtia muutoksiin

”Voisiko pandemiakurjuuden keskeltä löytyä jotain hyvääkin? Voidaanko esimerkiksi itsensä työllistäjille saada vihdoin pandemian vauhdittamana turvatumpi asema”, kysyy Suomen freelance-journalistien uusi puheenjohtaja Maria Markus.

Munkit ja possut

Kesätoimittaja Ilkka Vänttisen kuvissa näkyi sikoja juuri niin kuin pitikin – ja lisäksi jotain aivan muuta.

Uutistoimistotuki ehkä osaksi median koronatukea – tuen haku on alkanut

Median koronatukea voi saada journalistisen työn kustannuksiin. Myöntämisen ehtona on mainosmyynnin lasku. Erillistä uutistoimintaan suunnattua tukea on saanut aiemmin muun muassa STT.

Etävaltuusto nosti hien otsalle

Kuuluuko? Näkyykö? Journalistiliiton historian ensimmäisessä valtuuston hybridikokouksessa teknisiä pulmia ratkottiin lennosta, kirjoittaa Kira Närhi.

Herrasmies on poissa

Kuolleita: Toimittaja Matti Vainio 20. 6. 1935 Sortavala – 5. 9. 2020 Hämeenlinna

Arvostettu monitoiminainen

Kuolleita: Toimittaja Liisa Laine Oulu 25. 3. 1936 – 8. 8. 2020 Helsinki

Hjärtat klappade för nyheter och rättvisa

Döda: Journalisten Ia Henriksson 5. 1. 1974 Helsingfors – 11. 7. 2020 Helsingfors

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta