Vapauden ytimessä

JOURNALISTI
19.1.2018

Manu Marttinen,

manu.marttinen@journalisti.fi

Kirjoittaja on Journalistin toimitussihteeri

Tuomio HS-gatessa antaisi hyvin synkän viestin niin medialle kuin tietojen luovuttamista harkitsevalle kansalaiselle, kirjoittaa Journalistin toimitussihteeri Manu Marttinen.

Lähes päivälleen 20 vuotta sitten STT julkaisi uutissähkeen: ”Suomalaista maajoukkuetason mieshiihtäjää epäillään dopingista.” (STT 21.1.1998).

Uutisesta alkoi tapahtumien vyöry, joka ei suomalaista yhteiskuntaa mairittele.

Uutisen tehnyt toimittaja Johanna Aatsalo ja STT:n silloinen päätoimittaja Kari Väisänen joutuivat julkisen lynkkauksen kohteiksi. Entisen pääministerin, Hiihtoliiton sen aikaisen puheenjohtajan Esko Ahon (kesk.) johdolla vyörytetyt julkiset syytökset sinkoilivat pyhäinhäväistyksestä maanpetokseen.

Kansa lateli tappouhkauksia.

Myös osa toimittajakollegoista tuomitsi kaksikon. Uutista pidettiin huonosti kirjoitettuna, epämääräisenä ja valheellisenakin. STT:n toimitusosasto paheksui julkisesti uutisen julkaisun tapaa.

Myös oikeusjärjestelmä tuomitsi. Aatsalo sai vuonna 1999 julkisesta herjauksesta 30 vuorokautta ehdollista vankeutta, Väisänen 45 vuorokautta. Päälle tulivat sakot ja valtavat vahingonkorvaukset.

Jo vuonna 2000 hovioikeus lievensi tuomioita, ja vyyhti alkoi purkautua 2001 Lahden doping-käryjen myötä. Silloin moni havahtui siihen, että STT:n uutinen piti paikkaansa.

Kaksikon piina päättyi kuitenkin vasta vuonna 2013, jolloin hovioikeus antoi monivaiheisen oikeusprosessin viimeisen tuomion – tällä kertaa ex-hiihtäjä Jari Räsäselle ja ex-lajipäällikkö Pekka Vähäsöyringille, jotka olivat valehdelleet dopingin käytöstä STT-oikeudenkäynnissä vuonna 1999.

 

Samantapaisen vyöryn kohteena on ollut Helsingin Sanomat, jonka joulukuussa julkaiseman kirjoituksen lähteenä oli käytetty Puolustusvoimien salaisiksi luokittelemia asiakirjoja. Puolustusvoimat teki julkaisusta 16. joulukuuta 2017 tutkintapyynnön poliisille.

Keskusrikospoliisi tekee tapauksesta esitutkintaa. Rikosnimikkeet ovat turvallisuussalaisuuden paljastaminen ja virkasalaisuuden rikkominen.

Olemmeko samantapaisen oikeusprosessin alkumetreillä kuin STT doping-uutisensa takia vuonna 1998?

Sitä ei vielä tiedetä, sillä syytteiden nostamisesta ei ole tätä kirjoittaessa päätetty.

Epäviralliset syytökset eri tahoilta ovat kuitenkin jo sinkoilleet samaan tapaan kuin 20 vuotta sitten.

Sosiaalinen media kihisee Hesari-vihasta. Kollegat ovat leimanneet jutun punaleimapornoksi, turhaksi salaisten paperien heilutteluksi ja sensaatiojournalismiksi.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) piti juttua lähes ”epäisänmaallisena sananvapauden väärinkäyttämisenä”.

Presidentin kanslia arvioi, että ”korkeimman turvaluokituksen saaneiden asiakirjojen sisällön paljastuminen on turvallisuutemme kannalta kriittistä ja voi aiheuttaa vakavia vaurioita”.

Kaikki tämä vain yhden artikkelin takia, joka ei edes sisältänyt varsinaista uutista – toisin kuin STT:n doping-uutinen aikanaan.

Myöhemmin on selvinnyt, että HS:n artikkeli ei myöskään paljastanut Suomen turvallisuutta heikentävää tietoa tai ole vaikuttanut Suomen kansainvälisiin suhteisiin.

”Ehkä niissä ei ole ollut mitään, joka olisi palohälytystä aiheuttanut missään”, tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi Helsingin Sanomissa 19. joulukuuta 2017.

 

Suomessa toimittajia vastaan nostetaan hyvin harvoin syytteitä työhön liittyvistä rikoksista. Rikosepäilyjäkin on harvoin.

Yksi tuomion saaneista on Yleisradion julkaisujohtaja Ismo Silvo, joka sai tuomion vuonna 2004 esitetystä MOT:n Lääkärit tuomareina -ohjelmasta. Silvo toimi tuolloin MOT:n vastaavana toimittajana. Ohjelmanteossa käytettiin salaisiksi julistettuja tietoja.

Korkein oikeus tuomitsi Silvon ja jutun tehneen toimittajan vuonna 2009 sakkorangaistuksiin ja vahingonkorvauksiin yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Tuomioon sisältyi myös yllytys ja avunanto salassapitorikokseen.

Rikos oli toimituksen journalistiseen harkintaan perustunut tietoinen valinta. Silvo korostaa, että toimittajan pitää noudattaa lakia, mutta journalistinen harkinta voi johtaa tilanteeseen, jossa salaista tietoa on käytettävä yleisen edun takia.

”Ei ole mitään sellaista rajaa, josta kaikki olisivat aina yhtä mieltä: eivät journalistit keskuudessaan, eivät tuomioistuimet, puhumattakaan viranomaisista. Näissä tapauksissa sitä rajaa koetellaan”, Silvo muistuttaa.

Silvo arvioi, että Viestikoelaitos-jutussa Helsingin Sanomat on hoitanut tehtäväänsä, kuten tiedotusvälineen pitääkin.

”Media ei voi toimia niin, etteikö viranomaisen salaiseksi julistamaa rajaa koetella ja kritisoida. Niin pitää tehdä, ja näin Hesari on tehnytkin. Toimitus on arvioinut, että asian merkitys on isompi kuin se salassapitoleima.”

 

Lakikirjaa lukemalla maallikko voi saada käsityksen, että Helsingin Sanomat olisi syyllistynyt turvallisuussalaisuuden paljastamiseen.

Lakikirjaa lukemalla ei kuitenkaan voi päätellä sitä, että lain tulkintaan vaikuttavat myös Euroopan ihmisoikeussopimus ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjaukset, joiden perusteella tiedotusvälineet voivat julkaista myös salaiseksi määriteltyä tietoa. Näihin linjauksiin Suomikin on sitoutunut.

Jos lakia tulkittaisiin aina kirjaimellisesti, media voitaisiin tuomita usein rikoksista, kuten yksityiselämän loukkaamisesta, salassapitorikoksista tai avunannosta salassapitorikoksiin.

Esimerkiksi poliisin esitutkintapöytäkirjat ovat lähtökohtaisesti salassa pidettäviä ennen syytteiden nostamista. Silti näistä tapauksista uutisoidaan laajasti.

Sananvapaus-termi on valitettavan väärinkäytetty viime aikoina. Nyt ollaan kuitenkin oikeasti sanan merkityksen ytimessä, ja on toivottavaa, että oikeusjärjestelmämme pohtii tapausta nimenomaan tästä näkökulmasta.

Mahdollinen tuomio antaisi hyvin synkän viestin niin medialle kuin tietojen luovuttamista harkitsevalle kansalaisellekin.

 

Helsingin Sanomien jutussa oli puutteensa, minkä lehti on lukijoilleen kertonut. Puutteita oli myös STT:n ensimmäisessä doping-uutisessa.

Puutteistaan huolimatta jutut ovat tehneet Suomelle palveluksen. STT paljasti Suomen hiihdon vakavan doping-ongelman. HS:n juttu nosti yleiseen tietoisuuteen tärkeitä asioita, kuten Puolustusvoimien heikkoudet salaisten asiakirjojen hallinnassa ja tiedotuksessa sekä toi tiedustelulainsäädännön julkisen keskustelun aiheeksi. Tai kuinka moni mahtoi edes tietää ennen HS:n juttua, että Suomessa toimii signaalitiedustelua harjoittava Viestikoekeskus-niminen organisaatio?

Journalismin laatua saa ja pitääkin kritisoida, mutta ei rohkeiden juttujen tekijöitä ja julkaisijoita pidä tuomita rikoksesta, vaan päinvastoin kiittää.



5 2019
Arkisto

Toimittaja Aarno Malin tutki ihmismielen sairaimpia puolia ja sairastui itse

Journalistit joutuvat kohtaamaan mieltä järkyttävää materiaalia, mutta sen käsittelyyn on tarjolla vain vähän keinoja. Aarno Malin löysi Tor-verkosta sivuston täynnä lasten kiduttamista. Hän kirjoitti aiheesta jutun ja päätyi traumaterapiaan.

"Musiikkijournalismista on tehty musiikkibisneksen vihollinen"

Nykytilanteesta on syyttäminen erityisesti isoja artisteja ja heidän levy-yhtiöitään, kirjoittaa toimittaja Mervi Vuorela

Ylensyömät

Yle käyttää ohjelmahankinnoissaan paljon rahaa ja valtaa. Freejournalisteille, ohjaajille ja muille sisällöntuottajille yhtiö näyttäytyy joskus kyykyttävänä jättiläisenä. 24 tekijää kertoi Journalistille kokemuksistaan Ylen hankintakoneiston rattaissa.

Hallitusohjelma herättää toivoa – nousemmeko vihdoin pohjoismaiselle tasolle?

Media poikkeaa suurimmasta osasta muuta liiketoimintaa, ja median tukeminen oikeilla tavoilla on demokratian tukemista, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Suosittelet kaikille päätoimittajille politiikkaan lähtemistä, Jouni Kemppainen

Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen lähti eurovaaliehdokkaaksi, koska Juha Sipilä pyysi.

Näin käsikirjoituksesta syntyy esikoiskirja

Keväällä 2017 kustannustoimittaja Petra Maisonen avasi Tammen sähköpostista Satu Vasantolan käsikirjoituksen. Kirja valmistui vuodessa, mutta työ sen parissa jatkuu yhä.

Politiikan toimittajien työ muistuttaa scifiä, fantasiaa ja kauhua

Vaalien kaltaisissa julkisissa spektaakkeleissa ihmisten on varsin helppoa tarkistaa itse, mitä tapahtui. Ei siihen väliin tarvita toimittajaa. Sen sijaan asiantuntevaa toimittaja tarvitaan kuvailemaan, mitä muuta olisi voinut tapahtua, kirjoittaa Janne Zareff.

Yritys ja erehdys

On arkipäivää, että oikeinkirjoitusohjeiden vastaiset yritysnimet lipuvat lehteen sellaisenaan kenenkään puuttumatta, vaikka aihetta olisi, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vaikka Spleenish-kirjan tekeminen oli voimauttavaa, Ulla Donner pelkäsi, että tulos olisi muiden mielestä itsekeskeinen ja tylsä. ”Siksi olen ollut tosi iloinen, kun lukijat ovat kertoneet tunnistaneensa siitä itseään. Kun huomaa muidenkin pohtivan samoja ongelmia, ne eivät enää tunnu niin hallitsemattomilta.”

Freelancekuvittaja Ulla Donner teki ahdistavista tunteistaan sarjakuvakirjan

Omia kokemuksiaan saa käsitellä juuri niin hilpeästi tai epäkunnioittavasti kuin haluaa. Toisten kokemusten kanssa olisi vaikeampaa, Ulla Donner sanoo.

När FNB lades ner lyfte Ny Tids chefredaktör Janne Wass upp frågan om hur statsstödet för tidningar på minoritetsspråk ska fördelas. ”Jag ansåg då och anser fortfarande att stödet inte ska gå oavkortat till SPT eftersom det är att kanalisera pengarna till KSF Media och HSS Media.”

Statsstöd öppnade dörrar för finlandssvenska medier

I fjol gick hela statsstödet för tidningar på minoritetsspråk för första gången till enbart svenskspråkiga aktörer. För Ny Tid och Nyhetsbyrån SPT är externa stöd ”avgörande”.

Käyttääkö ostaja sinua pankkina? Freelancerin kannattaa olla tarkkana maksuajoista

Laki rajaa maksuajan pituuden yritysten välisessä kaupassa 30 päivään, mutta tästä voidaan poiketa sopimalla. Mediayritykset käyttävät mahdollisuutta kernaasti, kirjoittaa Journalistiliiton freelance-asioista vastaava lakimies Hannu Hallamaa.

I kläm mellan lördagskorven och avokadon

Att skriva om klimatfrågan är bland det känsligaste man kan ta sig för. Det påminner närmast om flyktingfrågan 2016, skriver Journalistens nya kolumnist Mikaela Löv-Alden.

Kun toimittaja kysyy, hänelle vastataan

”Kaupunginjohtajalle kenties syyte sairaalajupakassa. Kukaan ei halua kommentoida” -juttu tuskin olisi nähnyt päivänvaloa Keskisuomalaisessa. Oli siis aika vaihtaa haastattelutaktiikkaa, Heikki Kuutti kirjoittaa.

Etujärjestön sielu

Kuolleita: Asiamies Arja Hellman 6. 2. 1946 Heinola  – 13. 5. 2019 Helsinki

Luonnonvoima

Kuolleita: Toimittaja Anna-Kaisa Hermunen 17. 2. 1948 Laukaa – 3. 5. 2019 Laukaa

Kannustava kulttuuritoimittaja

Kuolleita: toimittaja Oiti Kotamo 5. 8. 1925 Virrat – 10. 2. 2019 Savonlinna

Suurisydäminen toimittaja

Kuolleita: Toimittaja Irene Sillanpää 26. 6. 1958  Helsinki – 12. 1. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta