Vaikeneminen kultaa

JOURNALISTI
18.8.2017

Janne Zareff, teksti

janne.zareff@yle.fi

Kirjoittaja on Yleisradion toimittaja.

Kun toimittaja on tutustunut pitkään johonkin aihepiiriin, on mielekästä kuulla hänen näkemyksiään siitä. Valitettavasti vain useissa kolumneissa ei ole kyse mistään tällaisesta, kirjoittaa Janne Zareff.

Journalismin tehtävä ei ole vain faktatietojen levittäminen. Tutkitusti yleisöt kaipaavat journalismilta myös maailman tulkitsemista. Siksi tarvitaan tulkitsevia juttutyyppejä, kuten kolumneja.

Kun toimittaja on tutustunut pitkään johonkin aihepiiriin ja hänellä on tuosta aihepiiristä laaja asiantuntemus, on mielekästä kuulla hänen näkemyksiään siitä. Tai kun toimittaja on tehnyt laajan selvitystyön jonkin yksittäisen aiheen parissa, on järkevää kuulla hänen johtopäätöksiään.

Valitettavasti vain useissa kolumneissa ei ole kyse mistään tällaisesta. Usein toimittajalle tai hänen lähipiirilleen on tapahtunut jotain ikävää. Pyöräilijä on käyttäytynyt töykeästi, joten kolumnissa kerrotaan, millaisia kaikki pyöräilijät ovat. Tai välttämättä mitään ei ole edes tapahtunut: toimittaja vain arvelee vaikkapa lasten muuttuneen laiskoiksi ja kirjoittaa kolumnin siitä, millaisia nykyvanhemmat ovat. On vaikea nähdä, millaista mielekästä tehtävää tällaiset kolumnit täyttävät, ellei lasketa paljon puhuttua ”keskustelun herättämistä”.

Se, että jokin kirjoitus herättää keskustelua ei kuitenkaan mitenkään väistämättä tarkoita, että tuo kirjoitus oli tarpeellinen tai hyödyllinen. Se voi tarkoittaa, että kirjoituksen väitteet menivät niin päin honkia, että ihmiset joutuivat oikaisemaan niitä. Se voi tarkoittaa, että kirjoitus oli turhaan loukkaava ja ihmiset halusivat ilmaista sympatiansa turhaan loukatulle.

Julkinen keskustelu voi parhaiten silloin, kun esiin seuloutuvat parhaiten perustellut, olennaisimmat asiat huomioivat puheenvuorot. Tehokas jakeluorganisaatio voi kuitenkin nostaa tehokkaasti julkisuuteen myös puheenvuoroja, joilla ei tällaisia hyveitä ole. Isommilla resursseilla voi jaella sisällöltään yhdentekeviä puheenvuoroja, jotka vievät väistämättä huomiota paremmilta, mutta heikommilla jakeluresursseilla julkaistuilta teksteiltä. Siksi kaikki puheenvuorojen julkaiseminen ei edistä julkista keskustelua, joskus käy päinvastoin.

Joskus journalistin vastuu laadukkaan julkisen keskustelun ylläpitämisestä voi tarkoittaa vaikenemista.



10 2019
Arkisto

Ymmärrys ei lisäänny tiedonmuruja tuuttaamalla tai kollegaa nälvimällä

Kuluneiden parin viikon aikana me journalistit olemme onnistuneet julkaisemaan paljon tietoa, mutta ymmärryksen lisääminen on jäänyt jalkoihin, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson pääkirjoituksessaan.

Autoilua puolustavia ja maahanmuuttoa vastustavia toimittajia on liian vähän, Karri Kannala

Helsingin Uutisten päätoimittajalla on voimakkaita mielipiteitä, mutta usein hän jättää ne kertomatta.

MTV:n työehtosopimuksesta ovat neuvotelleet Ulla Rannikko (MTV, vasemmalla edessä), Jaakko Sainio (Palta) ja Heidi Aho (Palta), Tuomas Aalto (Journalistiliitto), Petri Savolainen (Journalistiliitto), Petteri Savolainen (MTV:n luottamusmies) ja Kari Pyrhönen (Media- ja ohjelmatyöntekijät).

Media-alan tes-neuvottelut etenevät hitaasti

Av-kääntäjien sopimusta jatkettiin vuodella.

Jospa lukija ei olekaan ensisijaisesti kuluttaja?

Viime vuosituhannella journalistit suhtautuivat yleisöön kuin opettamista vailla oleviin hallintoalamaisiin. Nyt hallintoalamaisesta on tullut kuluttaja, kirjoittavat Annukka Oksanen ja Elina Yrjölä.

Jouluradio on brändi ja mielentila

Kauppakeskus Redistä käsin toimivasta Jouluradiosta on kasvanut monikanavainen radiobrändi. Joululauluja kuunnellaan ympäri vuoden, kertoo toimituspäällikkö Riitta Kalliorinne.

Leena Hirvonen haluaa Nokian Uutisten lukijoiden aamukahvipöytään

Uusi päätoimittaja uskoo, että mikropaikallisen journalismin merkitys on entistä suurempi, kun kaikkea mahdollista on saatavilla.

Kuka johtaa työmarkkinateatteria?

”Työnantajat ajavat siis samaan aikaan vientivetoista mallia ja puhuvat paikallisen sopimisen puolesta. Kumpikaan ei kuitenkaan tosiasiassa tunnu maistuvan”, kirjoittaa Rami Lindström kolumnissaan.

Hej arbetsgivare! Frilansaren är den lojalaste arbetstagaren du kan få

Det känns ofta som om inte heller arbetsgivarna förstår att en frilans egentligen är billigare än en fast anställd då alla osynliga kostnader beaktas, skriver Liselott Lindström.

Haloo! Oletko pahassa paikassa?

Janne Flinkkilä ehti vain aloittaa puhelun, kun hän tajusi jo tehneensä ison mokan.

Toimittaja oli jämäkkä mentori

Kuolleita: Toimittaja Helena Vehkaoja-Mäkelä 3. 5. 1940 Ylistaro – 28. 10. 2019 Helsinki

Tiukka haastattelija

Toimittaja Leif Henry Salmén 19. 1. 1952 Helsinki – 19. 11. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta