Uravalmennus jatkuu syyskuussa

JOURNALISTI
18.8.2017

Marja Honkonen, teksti

Henkilökohtaiseen puhelinvalmennukseen pääsee nyt 89 osallistujaa.

Journalistiliiton järjestämän uravalmennuksen uusi kierros käynnistyy keskiviikkona 13. syyskuuta. Koulutuspäällikkö Nina Porra kertoo, että verkko- ja puhelinvalmennuksen yhdistelmästä on saatu pääsääntöisesti erittäin positiivista palautetta.

”Valmennus on aiempaa pidempi ja syvällisempi, ja se lisää mahdollisuuksia onnistua”, Porra sanoo.

Journalistiliitto on tarjonnut jäsenilleen uravalmennusta keväästä 2016 lähtien. Valmennus on ollut alusta lähtien niin suosittua, että moni halukas on jäänyt rannalle.

Näin ollen valmennuksessa siirryttiin tänä vuonna yhdistelmään, jossa kaikki voivat osallistua kuukauden mittaisiin videovalmennuksiin, joihin liittyy myös tehtäviä. Ensimmäisen osan suorittaneiden kesken arvotaan jatkopaikat henkilökohtaisiin puhelinvalmennuksiin.

Keväällä näitä paikkoja jäi yli, joten nekin ovat jaossa nyt syksyllä. Henkilökohtaiseen puhelinvalmennukseen pääsee nyt 89 osallistujaa.

Verkkovalmennusten teemana ovat viime kevään tapaan työnhaku, ura ja osaaminen sekä hyvinvointi.

Lisätietoja valmennuksesta löytyy liiton verkkosivuilta.



8 2020
Arkisto

Harva meistä on korvaamaton superneuvottelija

Työehtosopimukset ovat siitä käteviä, että niiden ansiosta tavan ihmisen ei juuri koskaan tarvitse huolehtia lomista, työajasta, vähimmäispalkasta tai siitä, maksetaanko sairauden ajalta palkkaa, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Onneksi minä en joudu jakamaan mediatukia

”Mediatukea olisi rehdimpää perustella työpaikkojen säilymisellä kuin demokratialla”, kirjoittavat Annukka Oksanen ja Elina Yrjölä.

Vapaapäivien pitäminen on sinulle lähinnä uuvuttavaa, Minna Holopainen

STT:n vastaava päätoimittaja Minna Holopainen tekee töitä melkein koko ajan ja on mahdollisesti itsekin tekoäly.

Näin syntyy Trendin syysmuotijuttu

Trendi tilasi stylisti ja valokuvaaja -työparilta helmikuussa syysmuotijutun. Kesällä kuvaaja ja malli vaihtuivat koronan takia. Juttu kuvattiin elokuussa kotieläintilalla.

Kielenhuollon päämaja ei ole käymässä turhaksi

”On viisainta, ettei yleiskielessä sooloilu karkaa käsistä. Tämä aika ei varsinaisesti kaipaa lisää ymmärryksen puutetta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vi måste respektera – och kredda varandra

”Vi måste respektera varandras arbete och kredda den som kreddas bör”, skriver Felicia Bredenberg.

Koronasta vauhtia muutoksiin

”Voisiko pandemiakurjuuden keskeltä löytyä jotain hyvääkin? Voidaanko esimerkiksi itsensä työllistäjille saada vihdoin pandemian vauhdittamana turvatumpi asema”, kysyy Suomen freelance-journalistien uusi puheenjohtaja Maria Markus.

Munkit ja possut

Kesätoimittaja Ilkka Vänttisen kuvissa näkyi sikoja juuri niin kuin pitikin – ja lisäksi jotain aivan muuta.

Uutistoimistotuki ehkä osaksi median koronatukea – tuen haku on alkanut

Median koronatukea voi saada journalistisen työn kustannuksiin. Myöntämisen ehtona on mainosmyynnin lasku. Erillistä uutistoimintaan suunnattua tukea on saanut aiemmin muun muassa STT.

Etävaltuusto nosti hien otsalle

Kuuluuko? Näkyykö? Journalistiliiton historian ensimmäisessä valtuuston hybridikokouksessa teknisiä pulmia ratkottiin lennosta, kirjoittaa Kira Närhi.

Herrasmies on poissa

Kuolleita: Toimittaja Matti Vainio 20. 6. 1935 Sortavala – 5. 9. 2020 Hämeenlinna

Arvostettu monitoiminainen

Kuolleita: Toimittaja Liisa Laine Oulu 25. 3. 1936 – 8. 8. 2020 Helsinki

Hjärtat klappade för nyheter och rättvisa

Döda: Journalisten Ia Henriksson 5. 1. 1974 Helsingfors – 11. 7. 2020 Helsingfors

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta