Takasivu

JOURNALISTI
18.8.2017

Manu Marttinen, teksti
Jari Peltonen, kuvitus

Provokatiivisia huomioita.

Löylyssä ja läpällä!

Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen käynnisti kesäkolumnillaan 23. heinäkuuta lehtienvälisen taistelun, josta ei vaiheita, roiskeita eikä lukijoiden kokemaa myötähäpeää puuttunut.

Päätoimittaja Jokinen päätyi pohdinnoissaan siihen lopputulemaan, että suomalainen saunakulttuuri korahtelee jo kuoleman lähestyessä, vaikka hieman kiviä kääntelemällä olisi voinut päätyä päinvastaiseenkin päätelmään.

Jostain syystä Helsingissä ilmestyvä sanomalehti Helsingin Sanomat provosoitui Jokisen pohdinnoista niin paljon, että lähti useamman jutun voimin kirjoittamaan paikallisesta saunakulttuurista.

Ensin Hesari julkaisi 25. heinäkuuta seikkaperäisen reportaasin Sompasaunasta. Jutussa todettiin muun muassa, että oikeastaan juuri Sompasaunan ansiosta Suomi on saunomisen suurvalta. Jo seuraavana päivänä sama sauna oli kuitenkin muuttunut seksuaalisen häirinnän pesäkkeeksi, jossa tunnelma on ”päällekäyvä ja likainen”.

Noin viikko Jokisen kirjoituksen jälkeen HS:n toimittaja puolestaan todisteli datajournalismin voimin ”tamperelaisen paikallislehden” päätoimittajan olevan väärässä, ja että ”saunakulttuuri voi Helsingissä paremmin kuin pitkään aikaan” (HS 29. heinäkuuta).

Ja kuin hiipuvat löylyt, tämäkin keskustelu päättyi suomalaiskansallisen latteasti ”läppäähän se vain oli” -argumenttiin. Eihän tässä nyt lehtijuttuja tosissaan kirjoitella, huumorillahan minä vaan.

”Olen syvästi huolissani paitsi suomalaisen saunakulttuurin heikkenemisestä myös huumorin kuolemasta julkisessa keskustelussa”, Jokinen kirjoitti (HS 1. elokuuta).

Manu Marttinen

 

Alfatoimittaja kirveensä varressa

Samoihin aikoihin, kun Hesari ja Aamulehti vihtoivat toisiaan harmpaat irvessä ja Sompasauna muuttui suttuiseksi pervosaunaksi, ilmestyi apajille myös Ilta-Sanomien paljastavan journalismin erikoisreportteri.

Toimittaja päätyi juttukeikallaan hakkaamaan halkoja ilkosillaan ja kirjoittamaan aiheesta noin kolmasosan koko juttunsa mitasta, tähän tyyliin:

”Koska saunojat pyörittävät Sompasaunan toimintaa itse, on oikeus ja kohtuus, että myös toimittaja ottaa kirveen käteen ja pilkkoo puita. Saunan jälkeen tietenkin alasti.”

”Toisaalta saan varmaan myös syyttää ihan itseäni, kun tartuin alasti munasillani kirveeseen alfa-viikingin elkein. Olisihan niitä puita voinut pilkkoa vaatteetkin päällä.”

”Tilanne on ehkä ennemmin huvittava, tavallaan jopa imarteleva, mutta ennen kaikkea hämmentävä. Kun samainen tyyppi kehuu vielä miehuuteni mittoja, vastaan puoliksi kiusaantuneen kiitoksen ja sanon kasvattaneeni sen ihan itse.”

Siis hetkonen! Toimittajahan kirjoitti juttuunsa, että hänellä on iso penis.

Liekö kyse toimituksen sisäisestä vedonlyönnistä, siis että mitä kaikkea juttuihin voi kesän aikana ujuttaa, vai mistä? Ainakin perinteiset sananmuunnostempaukset tämä hämmentävä avautuminen voittaa mennen tullen.

Jutusta ei käy ilmi, missä vaiheessa tai vaatetuksessa toimittaja haastatteli jutun otsikkoon päätynyttä henkilöä. ”IS kävi Sompasaunan löylyissä – Jenna, 28: ”Kuljen täällä bikineissä, se tekee olostani turvallisemman.”

Manu Marttinen



10 2019
Arkisto

Ymmärrys ei lisäänny tiedonmuruja tuuttaamalla tai kollegaa nälvimällä

Kuluneiden parin viikon aikana me journalistit olemme onnistuneet julkaisemaan paljon tietoa, mutta ymmärryksen lisääminen on jäänyt jalkoihin, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson pääkirjoituksessaan.

Autoilua puolustavia ja maahanmuuttoa vastustavia toimittajia on liian vähän, Karri Kannala

Helsingin Uutisten päätoimittajalla on voimakkaita mielipiteitä, mutta usein hän jättää ne kertomatta.

MTV:n työehtosopimuksesta ovat neuvotelleet Ulla Rannikko (MTV, vasemmalla edessä), Jaakko Sainio (Palta) ja Heidi Aho (Palta), Tuomas Aalto (Journalistiliitto), Petri Savolainen (Journalistiliitto), Petteri Savolainen (MTV:n luottamusmies) ja Kari Pyrhönen (Media- ja ohjelmatyöntekijät).

Media-alan tes-neuvottelut etenevät hitaasti

Av-kääntäjien sopimusta jatkettiin vuodella.

Jospa lukija ei olekaan ensisijaisesti kuluttaja?

Viime vuosituhannella journalistit suhtautuivat yleisöön kuin opettamista vailla oleviin hallintoalamaisiin. Nyt hallintoalamaisesta on tullut kuluttaja, kirjoittavat Annukka Oksanen ja Elina Yrjölä.

Jouluradio on brändi ja mielentila

Kauppakeskus Redistä käsin toimivasta Jouluradiosta on kasvanut monikanavainen radiobrändi. Joululauluja kuunnellaan ympäri vuoden, kertoo toimituspäällikkö Riitta Kalliorinne.

Leena Hirvonen haluaa Nokian Uutisten lukijoiden aamukahvipöytään

Uusi päätoimittaja uskoo, että mikropaikallisen journalismin merkitys on entistä suurempi, kun kaikkea mahdollista on saatavilla.

Kuka johtaa työmarkkinateatteria?

”Työnantajat ajavat siis samaan aikaan vientivetoista mallia ja puhuvat paikallisen sopimisen puolesta. Kumpikaan ei kuitenkaan tosiasiassa tunnu maistuvan”, kirjoittaa Rami Lindström kolumnissaan.

Hej arbetsgivare! Frilansaren är den lojalaste arbetstagaren du kan få

Det känns ofta som om inte heller arbetsgivarna förstår att en frilans egentligen är billigare än en fast anställd då alla osynliga kostnader beaktas, skriver Liselott Lindström.

Haloo! Oletko pahassa paikassa?

Janne Flinkkilä ehti vain aloittaa puhelun, kun hän tajusi jo tehneensä ison mokan.

Toimittaja oli jämäkkä mentori

Kuolleita: Toimittaja Helena Vehkaoja-Mäkelä 3. 5. 1940 Ylistaro – 28. 10. 2019 Helsinki

Tiukka haastattelija

Toimittaja Leif Henry Salmén 19. 1. 1952 Helsinki – 19. 11. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta