Finka sai uuden kassanjohtajan

Työttömyyskassa Finkan uutena kassanjohtajana aloittaa heinäkuun alussa Ilkka Nissilä. Nissilä on kassan nykyinen etuuspäällikkö. Hän on työskennellyt Finkassa vuodesta 2015 lähtien.

Finka purki edellisen kassanjohtajansa työsopimuksen maaliskuussa talousepäselvyyksien vuoksi. Finkan hallituksen jäsen Marko Laitala kertoo, että poliisitutkinta väärinkäytöksen osalta jatkuu.

Finka on myös käynnistänyt perintätoimet kassalta vietyjen rahojen saamiseksi takaisin.

Ilkka Nissilä kertoo, ettei taloskupru ole näkynyt kassan päivittäisessä toiminnassa. Etuuskäsittely on pystytty turvaamaan.

”Hakemusten käsittely on jatkunut samaan tapaan kuin ennenkin. Toivon mukaan asia ei ole näkynyt jäsenille millään tavalla”, Nissilä sanoo.

16.6.2017
Facebook

Marja Honkonen, teksti

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
93. vuosikerta