Aatos avaa pelin kuunnelmalla

JOURNALISTI
26.5.2017

Marja Honkonen, teksti
Jorma Marstio/Otavamedia, kuva

Podcast-palvelu Aatoksen pilotti on tarkoitus avata elokuussa. Nyt Aatos etsii testikäyttäjiä, ja kesäkuussa on kuuntelijatilaisuus Jyväskylässä.

Kotimaisella podcast-kentällä on kuhissut jo tovin tavalla, joka lupailee niiden juurtuvan journalismin lajina viimein myös Suomeen. Podcastit eivät ole enää vain harrastelua tai radio-ohjelmien sivutuote, vaan muutamille tekijöille aitoa liiketoimintaa.

Kunnianhimoisin tavoittein kentälle tähtää myös podcast-palvelu Aatos, jonka pilotti on tarkoitus avata suurelle yleisölle elokuussa. Nyt se etsii testikäyttäjiä, joiden kuultavaksi on tulossa kirjailija Johannes Ekholmin kuunnelma sekä kolme muuta minisarjaa.

Kesäkuun alussa Aatos järjestää myös kuuntelijatilaisuuden Jyväskylässä.

Aatoksen tähtäimessä on olla korkeatasoisten podcastien tuotantoyhtiö ja jakelupalvelu – ”audion HBO”, kuten yksi perustajista, toimittaja Emmi Skytén kiteyttää. Se on palkittu aiemmalla Verner-nimellään muun muassa Mediainnovaatiokilpailussa 10 000 eurolla sekä Googlen Digital News Initiativen 50 000 euron apurahalla.

Uuden palvelun menestystä on vielä hankala ennustaa, kun Suomen toistaiseksi pienille podcast-markkinoille pyrkii jakelijaksi myös isoja toimijoita, kuten Spotify. Aatos on altavastaaja, mutta mielenkiintoinen avaus, jonka kulkua kannattaa seurata.

Lisätiedot: Facebook.com/aatospodcast

OIKAISU 31.5. - Jutussa mainitussa lisätiedossa Aatoksen kotisivuista oli  väärä osoite. Oikea osoite on facebook.com/aatospodcast.



4 2019
Arkisto

Rahahautomo

Valokuvausjärjestö Finnfoto kylpee rahassa, jota se ei ole saanut jaettua kuvaajille.

"Politiikan toimittajat puhuvat liian vähän politiikan sisällöistä"

Vuoden journalistin Vappu Kaarenojan mielestä osa politiikan journalismista tuo mieleen urheilusivut.

Jos sössii lehdistönvapauden, voi heittää hyvästit demokratialle

Kansalaisen kannalta on yhdentekevää, lopettaako journalisti työskentelyn ennakkosensuurin vai netissä käydyn vihakampanjan seurauksena, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Maailma muuttuu vihamielisemmäksi toimittajia kohtaan

Suomi nousi tänä vuonna sananvapaustilaston kakkoseksi, mutta entistä harvemmassa massa tilanne on hyvä tai tyydyttävä. Kymmenen viime vuoden aikana työnsä vuoksi on kuollut yli 700 journalistia.

Freelanceriksi jääminen on heittäytymistä epävarmuuteen, jossa nirsous johtaa konkurssiin

Ennen halusin tehdä ensisijassa yhteiskunnallisesti merkittävää ja lukijaa koskettavaa journalismia. Sittemmin on valjennut yrittäjän arjen totuus, kirjoittaa Lauri Rotko.

Antaisit itse paremmat erätaukohaastattelut, Susanna Luikku

Avun toimittaja Susanna Luikku tähtäsi jääkiekkoilijaksi, mutta päätyi urheilutoimittajaksi. Hän suhtautuu kriittisesti otteluiden erätaukohaastatteluihin.

Haaga-Helian journalismiopiskelijat tarkistivat kansainvälisessä projektissa kuusi EU-väitettä. ”Työssä huomasi, miten paljon asiaa muutamaan lauseeseen saattaa sisältyä”, sanoo Emmi Syrjäniemi (oik.), joka oli mukana tarkistamassa Ville Niinistön (vihr.) twiittiä. Vierellä tarkistustyötä ohjannut lehtori Kaarina Järventaus.

Journalismin opiskelijat tarkistivat EU-väitteitä: enemmistö ”sinne päin”

EU-vaaleihin liittyvä projekti muistuttaa toimittajia tarkistamaan siteerausten faktat ja miettimään otsikoista syntyviä vaikutelmia.

Kom till Afrika, här finns plats!

När det gäller den finska marknaden för Afrikanyheter behöver jag sällan konkurrera med någon, skriver Journalistens nya kolumnist Liselott Lindström, Afrikastringer för Yle.

Ei mitään muttia – vai sittenkin pari?

Verbittömiä lauseita, mutta-sanalla alkavia virkkeitä, ja-sanan pois jättäviä listauksia. Kaikkia näkyy journalistisissa teksteissä jatkuvasti. Mutta saako näin tehdä, pohtii Ville Eloranta.

Pk-media, invandringskritik och andra ord

Vad finns inbyggt i begrepp som politisk korrekt (pk), islamisering, patriot eller i en valseger som liknas vid en tsunami, frågar Jeanette Björkqvist.

Hyvä juttu, ei kauppoja

Tuomo Pirttimaan juttukeikka Norjan vuonolle sujui kuin unelma, kunnes tuli aika kartoittaa aiheen virallista puolta.

Toimittaja aikoo erota päätoimittajan vaaliehdokkuuden takia

Sanomalehti Pohjalaisen päätoimittajan ehdokkuus eduskuntavaaleissa hiertää toimituksen ja johdon välejä.

Nuoret haluavat reunoilta kovettunutta juustosämpylää siinä missä muutkin

Nuorten hupenevaa kiinnostusta ammattiyhdistysliikkeeseen selitetään usein joko sen imago-ongelmalla tai nuorten ideologisilla valinnoilla. Syy on kuitenkin muualla, kirjoittaa liiton opiskelijalähettiläs Martta Kallionpää.

Tervetuloa takaisin

Journalistiliitossa kokeillaan, millaisia tuloksia eronneiden jäsenten takaisin houkutteleminen tuottaa, liiton tiedottaja Manu Haapalainen kirjoittaa.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta