Valemediasta tuli leimakirves

JOURNALISTI
5.5.2017

Pontus Purokuru ja Antti Ronkainen, teksti

pontus.purokuru@gmail.com
antti.ronkainen@helsinki.fi

Pontus Purokuru on toimittaja, tietokirjailija ja Kansan Uutisten bloggaaja.

Antti Ronkainen työskentelee Helsingin yliopistossa poliittisen talouden tutkijana.

Journalismin täytyy auttaa ymmärtämään, miten faktat tuotetaan ja miten ne muuttuvat poliittisiksi toimenpiteiksi, kirjoittavat Pontus Purokuru ja Antti Ronkainen.

Kun Suomi 3. huhtikuuta palautti turvapaikanhakijoita väkisin Afganistanin Kabuliin, mielenosoittajat viestivät, että palautettavien mukana on raskaana oleva nainen ja alaikäisiä lapsia.

Poliisi kumosi tiedot, mutta jätti aluksi kertomatta, että nainen ja lapset otettiin kyllä säilöön palautusta varten. Viime hetkellä poliisi kuitenkin vapautti perheen, koska käännytyspäätös ei ollut lainvoimainen.

Poliisi tiedotti myös, että mielenosoittajat olisivat ”tunkeutuneet” sisäministeriöön. Lisäksi poliisi kiisti mielenosoittajien tiedot siitä, että palautettavia olisi estetty tapaamasta asiamiehiään.

Molemmat poliisin väitteistä osoitettiin kyseenalaisiksi. Sisäministeriö itse kumosi puheet tunkeutumisesta, ja afgaaniperheen tytär vahvisti avustajalleen Marjaana Toiviaiselle Kabulista WhatsApp-keskustelussa, että poliisi oli estänyt heidän tapaamisensa.

Mediassa tapahtumista meni läpi poliisin versio. Esimerkiksi Helsingin Sanomat (5. huhtikuuta) keskittyi analyysissaan mielenosoittajien ”tunnekuohuun” ja heitä tukeneiden henkilöiden virheisiin.

 

Mitä tekemistä pakkopalautuskeskustelulla on valemedian ja totuudenjälkeisyyden kanssa?

Valheiden paljastaminen on journalismin ytimessä. ”Valemediasta” ja ”totuudenjälkeisyydestä” on kuitenkin tullut vähitellen leimakirveitä, joita sekä poliitikot että toimittajat käyttävät epämiellyttäväksi koettua kritiikkiä vastaan.

Aluksi valemedioiksi kutsuttiin MV-leh- den kaltaisia sivustoja. Termi kuvaa niitä hyvin, koska ne tyypillisesti keksivät, varastavat ja vääristelevät julkaisemiaan ”uutisia”.

Myöhemmin valemedioiksi on alettu kutsua myös esimerkiksi ääri-islamistisia ja Venäjä-myönteisiä medioita.

Yhdysvalloissa huoli vaalihakkeroinnista sekä Donald Trumpin ja Vladimir Putinin kytköksistä on johtanut siihen, että Russia Today -kanava on nimetty valemediaksi. RT on Venäjän hallinnon rahoittama media, joka lähettää myös suoraa propagandaa. Jos kuitenkin leimaamme sen yksiselitteisesti valemediaksi, meidän täytyy harkita uudestaan suhtautuminen myös muihin medioihin, jotka välittävät valtiojohdon ja viranomaisten näkemyksiä kritiikittömästi.

 

Toimittajat käyttävät valemedian ja totuudenjälkeisyyden käsitteitä epämääräisesti. Hankalaksi koetut poliittiset näkemykset saatetaan yhdistää valemediaan, kuten The Washington Post teki marraskuussa näyttävässä valemedia-artikkelissaan. Juttu perustui osittain PropOrNot-ryhmän tekemään valemedialistaan. Se sisältää muun muassa Wikileaksin, mustien aktivistien verkkomedian sekä Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan kriittisesti suhtautuvia sivustoja.

Kun toimittajat Jussi Eronen ja Salla Vuorikoski arvostelivat pääministeri Juha Sipilän (kesk.) sekaantumista Ylen päätöksentekoon ja Suomen Kuvalehti toi asian julkisuuteen, Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen kertoi olevansa ”postfaktuaalisen mediakohun kohteena” (Yle Uutiset 8. maaliskuuta).

Muina esimerkkeinä totuuden jälkeisyydestä Jääskeläinen pitää Trumpin vaalivoittoa ja Brexitiä. Päätoimittaja rinnasti Yle-kritiikin kupliin, hölynpölyyn, vihapuheeseen ja manipulaatioon.

Tällainen leimojen heittely ei ole kovin kaukana Trumpista, joka on kutsunut kiusallisia kysymyksiä esittävää CNN-kanavaa “Clinton News Networkiksi” ja kuitannut hänen politiikkansa arvostelevat lehdet valemedioiksi. Myös kriittinen journalismi on vaarassa leimautua totuudenjälkeisyydeksi.

 

Keskustelu valemedioista voi estää meitä näkemästä, kuinka voimakkaasti media vaikuttaa poliittisen keskustelun kysymyksenasetteluun.

Esimerkki: Suomen talouspolitiikkaa ohjaa kaksi käsitettä ja niihin liitettyä lukua. Ensimmäinen on ”kestävyysvaje” ja toinen on ”Suomen kilpailukyvyn rapautuminen”. Luvut ovat esimerkkejä vaikuttamisesta, jossa medialla on ollut keskeinen rooli.

Kestävyysvaje on epämääräinen käsite, josta on erisuuruisia laskelmia. Silti media nosti vuoden 2015 eduskuntavaalien alla vaalitenttien pohjaksi valtiovarainministeriön virkamiesraportin, jossa kestävyysvajeen suuruudeksi arvioitiin 10 miljardia euroa.

Nostamalla ministeriön arvion totuudellisimmaksi laskelmaksi Suomen taloudesta toimittajat antoivat virkamiesten määritellä talouspolitiikan kehykset.

Toinen esimerkki koskee Suomen kilpailukykyä. Neuvotteluja yhteiskunta- ja kilpailukykysopimuksesta on käyty oletuksella, että Suomen kilpailukyky on heikentynyt 10–15 prosenttia suhteessa keskeisiin kilpailijamaihin.

Arvio perustuu Suomen Pankin laskelmiin Suomen yksikkötyökustannusten kehityksestä. Yksikkötyökustannukset on palkkojen ja tuottavuuden kehityksen suhdetta kuvaava indeksi, jossa aikarajaus mahdollistaa tarkoitushakuisen luennan.

Indeksilukujen perusteella ei kuitenkaan voida tehdä kilpailukyvystä minkäänlaisia tasovertailua, vaan ainoastaan päätelmiä kilpailukyvyn muutoksen voimakkuudesta. Vientiteollisuuden kustannuskilpailukyvyn tasoa vertailtaessa Suomi on kilpailukykyisempi kuin Saksa.

Työmarkkinajärjestöt, poliitikot ja virkamiehet keskustelevat siis kilpailukyvystä oletuksella, jonka mukaan kustannuskilpailukyvyn suhteelliset muutokset ovat kilpailukyvyn kannalta merkittävämpiä kuin niiden tosiasiallinen taso. Toimittajat eivät juuri ole kyseenalaistaneet tätä oletusta.

 

Median huoli totuudenjälkeisyydestä on yksipuolista. Yhteiskunnan hallinnointi muuttuu koko ajan teknisemmäksi ja byrokraattisemmaksi. Tieteellisyydellä ja laillisuudella on siinä keskeinen rooli.

Kehitys tiivistyy Suomen Pankin johtajan Erkki Liikasen lausahduksessa. Hänen mukaansa politiikan piiriin eivät kuulu ”talouden faktat”. Vaaleissa ratkaistaan vain se, mihin tärkeysjärjestykseen asiat laitetaan (Yle Uutiset 17. helmikuuta 2014).

Siksi pelkkä faktantarkistus ei riitä. Journalismin täytyy auttaa ymmärtämään myös, miten faktat tuotetaan ja miten ne muuttuvat poliittisiksi toimenpiteiksi.



4 2021
Arkisto

Merja Ylä-Anttila pitää Yle-lain uudistusta tarpeettomana, mutta välttelee kommentoimasta sitä julkisesti

Merja Ylä-Anttila tuli Ylen toimitusjohtajaksi vuonna 2018. Hän on sen jälkeen ehtinyt uudistaa Ylen organisaation, jättää kädenjälkensä Ylen strategiaan ja tutustua hieman uusiin kollegoihinsa kahvittelemalla noin neljänsadan yleläisen kanssa.

Median ammattilaisen on tiedettävä, kenen ideologiaa edistää

Tiedotusvälineen pitää saada itse valita, mitä sanoja ja käsitteitä käyttää. On kuitenkin tiedettävä, mistä käsitteet ovat peräisin ja kenen ideologiaa ne pönkittävät, kirjoittaa päätoimittaja Maria Pettersson.

Väkivalta varjostaa ja mustasukkaisuus piinaa – miksi otsikoissa raiskaukset vain tapahtuvat, kysyy toimittaja Sara Harju

Sukupuolittuneessa ja seksuaalisessa väkivallassa tekijä usein ohitetaan käyttämällä passiivia ikään kuin väkivalta olisi hallitsematon voima, jota vastaan ei voi pyristellä.

Toimittajana saat kätevästi näkyvyyttä sometilillesi ja laukkumallistollesi, Jenni Alexandrova

Radiotoimittaja Jenni Alexandrova kirjoittaa blogissaan viineistä ja ihmettelee, miksi Alko ei ole lähettänyt hänelle lahjaviinejä.

Liian pitkälle menevä tasa-arvo on hyvä tarina, mutta harvoin totta

Tällaisessa ilmapiirissä ei ole suuri ihme, että maan suurin sanomalehti alkaa nähdä kaiken paitsi luonnontieteellisen tutkimuksen luisuvan tieteellisyydestä kohti silkkaa ”intersektionaalista ideologiaa”, kirjoittaa Janne Zareff.

Näin Journalistiliitto toimii

Satavuotiaalla Journalistiliitolla on toimisto Helsingin Hakaniemessä, mutta jäseniä ympäri maan. Mitä tekevät liiton toimitusosastot, paikallisyhdistykset, valtuusto, hallitus ja toimisto?

Kuusi vuotta sitten freelancerit petettiin. Nyt lainsäätäjät voivat turvata luovan työn tekijöiden elannon.

Luovan työn tekijöiden kohtuulliset korvaukset voitaisiin varmistaa, kun EU-pykäliä tuodaan kotimaiseen tekijänoikeuslainsäädäntöön, kirjoittaa Sanna Nikula.

Uudet puolueet eivät sopeutuneet kirjoitusohjeeseen

”Moni uusi puolueennimi oli rakenteeltaan erilainen kuin vanhat, joten niiden erisnimisyyden häivyttäminen alkukirjaintempulla tuntui oudolta robotiikalta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Den ensidiga bevakningen av rikspolitiken

Att den åländska riksdagsledamoten är den mest frekvent intervjuade rikspolitikern i de åländska medierna är varken konstigt eller fel, det är avsaknaden av andra röster som är det, skriver Felicia Bredenberg.

Kun hätä on suurin, on kollega lähellä

Juuri kun Radio Novan uutiset olivat alkamassa, ankkuri Jussi Karhunen tunsi muljahduksen mahassaan.

Totuuden tyyni tulkki on poissa

Toimittaja Jorma Lehto 2. 3. 1947 Seinäjoki – 25. 3. 2021 Mustasaari

”Alla finlandssvenska medier är dåliga på något sätt”

Vårens näst sista Mediespråkswebbinarium kräver självironi och god humor. Den 23 april ger sig komikern Alfred Backa nämligen på den finlandssvenska journalistiken i en roast där alla får sig kring öronen.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta