Valemediasta tuli leimakirves

Journalismin täytyy auttaa ymmärtämään, miten faktat tuotetaan ja miten ne muuttuvat poliittisiksi toimenpiteiksi, kirjoittavat Pontus Purokuru ja Antti Ronkainen.
JOURNALISTI
5.5.2017

Pontus Purokuru ja Antti Ronkainen, teksti

pontus.purokuru@gmail.com
antti.ronkainen@helsinki.fi

Pontus Purokuru on toimittaja, tietokirjailija ja Kansan Uutisten bloggaaja.

Antti Ronkainen työskentelee Helsingin yliopistossa poliittisen talouden tutkijana.

Kun Suomi 3. huhtikuuta palautti turvapaikanhakijoita väkisin Afganistanin Kabuliin, mielenosoittajat viestivät, että palautettavien mukana on raskaana oleva nainen ja alaikäisiä lapsia.

Poliisi kumosi tiedot, mutta jätti aluksi kertomatta, että nainen ja lapset otettiin kyllä säilöön palautusta varten. Viime hetkellä poliisi kuitenkin vapautti perheen, koska käännytyspäätös ei ollut lainvoimainen.

Poliisi tiedotti myös, että mielenosoittajat olisivat ”tunkeutuneet” sisäministeriöön. Lisäksi poliisi kiisti mielenosoittajien tiedot siitä, että palautettavia olisi estetty tapaamasta asiamiehiään.

Molemmat poliisin väitteistä osoitettiin kyseenalaisiksi. Sisäministeriö itse kumosi puheet tunkeutumisesta, ja afgaaniperheen tytär vahvisti avustajalleen Marjaana Toiviaiselle Kabulista WhatsApp-keskustelussa, että poliisi oli estänyt heidän tapaamisensa.

Mediassa tapahtumista meni läpi poliisin versio. Esimerkiksi Helsingin Sanomat (5. huhtikuuta) keskittyi analyysissaan mielenosoittajien ”tunnekuohuun” ja heitä tukeneiden henkilöiden virheisiin.

 

Mitä tekemistä pakkopalautuskeskustelulla on valemedian ja totuudenjälkeisyyden kanssa?

Valheiden paljastaminen on journalismin ytimessä. ”Valemediasta” ja ”totuudenjälkeisyydestä” on kuitenkin tullut vähitellen leimakirveitä, joita sekä poliitikot että toimittajat käyttävät epämiellyttäväksi koettua kritiikkiä vastaan.

Aluksi valemedioiksi kutsuttiin MV-leh- den kaltaisia sivustoja. Termi kuvaa niitä hyvin, koska ne tyypillisesti keksivät, varastavat ja vääristelevät julkaisemiaan ”uutisia”.

Myöhemmin valemedioiksi on alettu kutsua myös esimerkiksi ääri-islamistisia ja Venäjä-myönteisiä medioita.

Yhdysvalloissa huoli vaalihakkeroinnista sekä Donald Trumpin ja Vladimir Putinin kytköksistä on johtanut siihen, että Russia Today -kanava on nimetty valemediaksi. RT on Venäjän hallinnon rahoittama media, joka lähettää myös suoraa propagandaa. Jos kuitenkin leimaamme sen yksiselitteisesti valemediaksi, meidän täytyy harkita uudestaan suhtautuminen myös muihin medioihin, jotka välittävät valtiojohdon ja viranomaisten näkemyksiä kritiikittömästi.

 

Toimittajat käyttävät valemedian ja totuudenjälkeisyyden käsitteitä epämääräisesti. Hankalaksi koetut poliittiset näkemykset saatetaan yhdistää valemediaan, kuten The Washington Post teki marraskuussa näyttävässä valemedia-artikkelissaan. Juttu perustui osittain PropOrNot-ryhmän tekemään valemedialistaan. Se sisältää muun muassa Wikileaksin, mustien aktivistien verkkomedian sekä Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan kriittisesti suhtautuvia sivustoja.

Kun toimittajat Jussi Eronen ja Salla Vuorikoski arvostelivat pääministeri Juha Sipilän (kesk.) sekaantumista Ylen päätöksentekoon ja Suomen Kuvalehti toi asian julkisuuteen, Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen kertoi olevansa ”postfaktuaalisen mediakohun kohteena” (Yle Uutiset 8. maaliskuuta).

Muina esimerkkeinä totuuden jälkeisyydestä Jääskeläinen pitää Trumpin vaalivoittoa ja Brexitiä. Päätoimittaja rinnasti Yle-kritiikin kupliin, hölynpölyyn, vihapuheeseen ja manipulaatioon.

Tällainen leimojen heittely ei ole kovin kaukana Trumpista, joka on kutsunut kiusallisia kysymyksiä esittävää CNN-kanavaa “Clinton News Networkiksi” ja kuitannut hänen politiikkansa arvostelevat lehdet valemedioiksi. Myös kriittinen journalismi on vaarassa leimautua totuudenjälkeisyydeksi.

 

Keskustelu valemedioista voi estää meitä näkemästä, kuinka voimakkaasti media vaikuttaa poliittisen keskustelun kysymyksenasetteluun.

Esimerkki: Suomen talouspolitiikkaa ohjaa kaksi käsitettä ja niihin liitettyä lukua. Ensimmäinen on ”kestävyysvaje” ja toinen on ”Suomen kilpailukyvyn rapautuminen”. Luvut ovat esimerkkejä vaikuttamisesta, jossa medialla on ollut keskeinen rooli.

Kestävyysvaje on epämääräinen käsite, josta on erisuuruisia laskelmia. Silti media nosti vuoden 2015 eduskuntavaalien alla vaalitenttien pohjaksi valtiovarainministeriön virkamiesraportin, jossa kestävyysvajeen suuruudeksi arvioitiin 10 miljardia euroa.

Nostamalla ministeriön arvion totuudellisimmaksi laskelmaksi Suomen taloudesta toimittajat antoivat virkamiesten määritellä talouspolitiikan kehykset.

Toinen esimerkki koskee Suomen kilpailukykyä. Neuvotteluja yhteiskunta- ja kilpailukykysopimuksesta on käyty oletuksella, että Suomen kilpailukyky on heikentynyt 10–15 prosenttia suhteessa keskeisiin kilpailijamaihin.

Arvio perustuu Suomen Pankin laskelmiin Suomen yksikkötyökustannusten kehityksestä. Yksikkötyökustannukset on palkkojen ja tuottavuuden kehityksen suhdetta kuvaava indeksi, jossa aikarajaus mahdollistaa tarkoitushakuisen luennan.

Indeksilukujen perusteella ei kuitenkaan voida tehdä kilpailukyvystä minkäänlaisia tasovertailua, vaan ainoastaan päätelmiä kilpailukyvyn muutoksen voimakkuudesta. Vientiteollisuuden kustannuskilpailukyvyn tasoa vertailtaessa Suomi on kilpailukykyisempi kuin Saksa.

Työmarkkinajärjestöt, poliitikot ja virkamiehet keskustelevat siis kilpailukyvystä oletuksella, jonka mukaan kustannuskilpailukyvyn suhteelliset muutokset ovat kilpailukyvyn kannalta merkittävämpiä kuin niiden tosiasiallinen taso. Toimittajat eivät juuri ole kyseenalaistaneet tätä oletusta.

 

Median huoli totuudenjälkeisyydestä on yksipuolista. Yhteiskunnan hallinnointi muuttuu koko ajan teknisemmäksi ja byrokraattisemmaksi. Tieteellisyydellä ja laillisuudella on siinä keskeinen rooli.

Kehitys tiivistyy Suomen Pankin johtajan Erkki Liikasen lausahduksessa. Hänen mukaansa politiikan piiriin eivät kuulu ”talouden faktat”. Vaaleissa ratkaistaan vain se, mihin tärkeysjärjestykseen asiat laitetaan (Yle Uutiset 17. helmikuuta 2014).

Siksi pelkkä faktantarkistus ei riitä. Journalismin täytyy auttaa ymmärtämään myös, miten faktat tuotetaan ja miten ne muuttuvat poliittisiksi toimenpiteiksi.



8 2018
Arkisto

Kollegojen kuteet

Kuusi media-alan ammattilaista näyttää ja kertoo, miten he pukeutuvat töihin. Kerro sinäkin Twitterissä hashtagilla #paallakoska.

Kansalaiset mukaan. ”Toivon, että suuri yleisö antaisi henkistä tukea työlle, jossa moniarvoista viestintää pidetään yllä”, sanoo Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio.

Maalitus on koko yhteiskunnan asia

Helsingin käräjäoikeudessa käsitellään parhaillaan syytteitä toimittajiin ja mediaan kohdistuneista rikoksista. Haitalliseen vaikuttamiseen voisi puuttua terävämmin.

En minä, vaan tämä ammatti

Vihapuheen ilmiöllistäminen auttaa, kun toimittaja on verkkoraivon kohteena, sanoo itsekin solvatuksi joutunut Suvi-Tuulia Nykänen.

Myllytys koettelee sananvapautta

Toimituksien supistukset ja ulkopuolinen painostus leimaavat journalistien arkea, kirjoittaa päätoimittaja Markku Lappalainen.

Pieni kohu-opas

”Kohujournalismissa media itse määrittelee asian kohuksi ja etäännyttää näin itsensä vastuusta kytkeä aihe tosimaailman tapahtumiin”, kirjoittaa Johanna Vehkoo.

Palkittua uutistyötä. Annamari Nurminen ja Esko Pihkala saivat yhdessä STT:n työryhmän kanssa Bonnier-palkinnon seksuaalista häirintää ja ahdistelua käsittelevistä jutuistaan. Palkintoraati kiitteli tekijöitä huolellisesta, sinnikkäästä ja rohkeasta uutistyöstä.

Hiljaista sympatiaa

Psyykkisen järkytyksen kokeneen haastattelussa on hyvä osata kuunnella. Annamari Nurminen ja Esko Pihkala kohtasivat naisia, jotka olivat koululaisina joutuneet opettajan seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi.

Myy, opasta ja ole uskottava

Verkossa yleisö tarvitsee perusteluita ja kädestä pitämistä – ja toimittaja rohkeutta etsiä omaa ääntään, sanoo verkkokerronnasta kirjan tehnyt Terhi Upola.

Slutspurt i juni. För en förlagsredaktör är sommaren en intensiv period. Alla böcker som ska ut till höstens bokmässor måste gå i tryck senast under juni. ”Innan boken går i tryck kan man vara lite hysterisk och dubbelkolla att allt är okej. Sedan tar man det lugnt tills den ska recenseras”, säger Myrika Ekbom.

Hängmattan hägrar också för förlagsredaktören

Alla texter som ska ges ut i bokform behöver redigeras av proffs. Den som försöker ta en genväg riskerar att boken blir full av stavfel och upprepningar.

Mielipide vastaan fakta

Kielteiseen valoon joutuneelle pitää antaa mahdollisuus samanaikaiseen kuulemiseen tai vastineeseen.

Täältä ja muualta. ”Kymmenkunta vuotta sitten matkat nähtiin lähinnä kustannuseränä, mutta viime vuosina olen käynyt ulkomailla  juttukeikoilla noin neljä kertaa vuodessa”, sanoo Keskisuomalaisen Janne Yläjoki. ”On sisäistetty, että uskottavaan ulkomaanjournalismiin tarvitaan muutakin kuin sitä, että kirjoitetaan neljän seinän sisällä.”

Oman näkökulman perässä

Keskisuomalaisen ulkomaantoimittaja Janne Yläjoki yrittää löytää aiheita, joita isot koneistot eivät käsittele. ”Meillä ei voi olla aamulla verkossa ihan samaa kuin mitä tv-uutisissa on toisteltu edellisenä iltana.”

Lisää rahaa, suojaa ja oikeuksia

Nykyinen hallitus ei ole ollut media-alalle erityisen hyvä, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho. Digi-alv:n alentaminen olisi tärkein parannus.

Vaikeudet ongelmissa?

Suurissa ongelmissa -ilmaus yleistyy julkisessa kielenkäytössä, myös journalistisissa teksteissä, kirjoittaa Vesa Heikkinen. ”Yhtäältä kyse on kieleen kuuluvasta sanojen merkitysten vähittäisestä muuttumisesta, toisaalta tälle ajalle ominaisesta tavasta tarkastella maailmanmenoa.”

Kesäkeikalla. Ensimmäinen kesä toimittajana on vienyt Tuuli Rantasaloa monenlaisille juttukeikoille. 4. kesäkuuta hän haastatteli Paiholassa, Pielisjoen rannalla kesäkahvilaa pitäviä 4H-yrittäjiä (oik.) Johanna Väänästä, Maria Mäkeä ja Salla Karhua.

Hankalinta on tiivistää oleellinen

Ensimmäisessä oman alan työpaikassaan Tuuli Rantasalo jännitti etukäteen, odotetaanko harjoittelijan olevan valmis toimittaja.

1918 – med respekt

”När uppmärksammandet av inbördeskriget 1918 sparkade igång i januari i år var jag skeptisk: skulle vi klara av detta efter all #suomi100-hype?” skriver Magnus Londen.

Onnellinen yrittäjä

Freelancetyössä vuorottelevat epävarmuus - ja ylityöllistyminen. ”Silloin on niin lopussa, että vain turkulaisesta kasvattajaseurasta hankittu rutiini pelastaa”, kirjoittaa Lauri Rotko.

Ikuisesti pahoillani, Paula

Epäkohtelias vastaus puhelinmyyjälle oli maksaa Manu Haapalaiselle Paula Koivuniemen haastattelun.

Puheenaiheita takomaan

Susanne Salmi aloittaa Ylioppilaslehden päätoimittajana elokuussa.

Itse kasvatettu. Leikkokukkien lisäksi Satu Koivisto kasvattaa siirtolapuutarhassaan ruokakasveja. ”Esimerkiksi oman kasvihuoneen kurkku on uskomattoman makea ja rapea verrattuna kaupan kurkkuun.”

Ruuan alkulähteillä

Päätoimittaja Satu Koivisto rentoutuu ruokakasvien kauneuden äärellä siirtolapuutarhassa.

Tosielämän toimittajadraama

Viime vuonna kuvattu Vuosi New York Timesin toimituksessa näyttää ja kuulostaa parhailta tv-draamoilta – eikä välty niiden kliseiltä, kirjoittaa Marja Honkonen

Bra start för Medielaget

I slutet av 2017 hade andelslaget 172 medlemmar vilket var nästan 100 fler än vad man räknat med.

Hangöseminariet i september

Ekonomijournalistik, frilansliv, riksdagsvalet i Sverige och yttrandefriheten i Ryssland är huvudteman på årets publicistseminarium i Hangö.

Poimuri

Mediasta sanottua.

Takasivu

Provokatiivisia huomioita.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta