Valemediasta tuli leimakirves

Journalismin täytyy auttaa ymmärtämään, miten faktat tuotetaan ja miten ne muuttuvat poliittisiksi toimenpiteiksi, kirjoittavat Pontus Purokuru ja Antti Ronkainen.
JOURNALISTI
5.5.2017

Pontus Purokuru ja Antti Ronkainen, teksti

pontus.purokuru@gmail.com
antti.ronkainen@helsinki.fi

Pontus Purokuru on toimittaja, tietokirjailija ja Kansan Uutisten bloggaaja.

Antti Ronkainen työskentelee Helsingin yliopistossa poliittisen talouden tutkijana.

Kun Suomi 3. huhtikuuta palautti turvapaikanhakijoita väkisin Afganistanin Kabuliin, mielenosoittajat viestivät, että palautettavien mukana on raskaana oleva nainen ja alaikäisiä lapsia.

Poliisi kumosi tiedot, mutta jätti aluksi kertomatta, että nainen ja lapset otettiin kyllä säilöön palautusta varten. Viime hetkellä poliisi kuitenkin vapautti perheen, koska käännytyspäätös ei ollut lainvoimainen.

Poliisi tiedotti myös, että mielenosoittajat olisivat ”tunkeutuneet” sisäministeriöön. Lisäksi poliisi kiisti mielenosoittajien tiedot siitä, että palautettavia olisi estetty tapaamasta asiamiehiään.

Molemmat poliisin väitteistä osoitettiin kyseenalaisiksi. Sisäministeriö itse kumosi puheet tunkeutumisesta, ja afgaaniperheen tytär vahvisti avustajalleen Marjaana Toiviaiselle Kabulista WhatsApp-keskustelussa, että poliisi oli estänyt heidän tapaamisensa.

Mediassa tapahtumista meni läpi poliisin versio. Esimerkiksi Helsingin Sanomat (5. huhtikuuta) keskittyi analyysissaan mielenosoittajien ”tunnekuohuun” ja heitä tukeneiden henkilöiden virheisiin.

 

Mitä tekemistä pakkopalautuskeskustelulla on valemedian ja totuudenjälkeisyyden kanssa?

Valheiden paljastaminen on journalismin ytimessä. ”Valemediasta” ja ”totuudenjälkeisyydestä” on kuitenkin tullut vähitellen leimakirveitä, joita sekä poliitikot että toimittajat käyttävät epämiellyttäväksi koettua kritiikkiä vastaan.

Aluksi valemedioiksi kutsuttiin MV-leh- den kaltaisia sivustoja. Termi kuvaa niitä hyvin, koska ne tyypillisesti keksivät, varastavat ja vääristelevät julkaisemiaan ”uutisia”.

Myöhemmin valemedioiksi on alettu kutsua myös esimerkiksi ääri-islamistisia ja Venäjä-myönteisiä medioita.

Yhdysvalloissa huoli vaalihakkeroinnista sekä Donald Trumpin ja Vladimir Putinin kytköksistä on johtanut siihen, että Russia Today -kanava on nimetty valemediaksi. RT on Venäjän hallinnon rahoittama media, joka lähettää myös suoraa propagandaa. Jos kuitenkin leimaamme sen yksiselitteisesti valemediaksi, meidän täytyy harkita uudestaan suhtautuminen myös muihin medioihin, jotka välittävät valtiojohdon ja viranomaisten näkemyksiä kritiikittömästi.

 

Toimittajat käyttävät valemedian ja totuudenjälkeisyyden käsitteitä epämääräisesti. Hankalaksi koetut poliittiset näkemykset saatetaan yhdistää valemediaan, kuten The Washington Post teki marraskuussa näyttävässä valemedia-artikkelissaan. Juttu perustui osittain PropOrNot-ryhmän tekemään valemedialistaan. Se sisältää muun muassa Wikileaksin, mustien aktivistien verkkomedian sekä Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan kriittisesti suhtautuvia sivustoja.

Kun toimittajat Jussi Eronen ja Salla Vuorikoski arvostelivat pääministeri Juha Sipilän (kesk.) sekaantumista Ylen päätöksentekoon ja Suomen Kuvalehti toi asian julkisuuteen, Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen kertoi olevansa ”postfaktuaalisen mediakohun kohteena” (Yle Uutiset 8. maaliskuuta).

Muina esimerkkeinä totuuden jälkeisyydestä Jääskeläinen pitää Trumpin vaalivoittoa ja Brexitiä. Päätoimittaja rinnasti Yle-kritiikin kupliin, hölynpölyyn, vihapuheeseen ja manipulaatioon.

Tällainen leimojen heittely ei ole kovin kaukana Trumpista, joka on kutsunut kiusallisia kysymyksiä esittävää CNN-kanavaa “Clinton News Networkiksi” ja kuitannut hänen politiikkansa arvostelevat lehdet valemedioiksi. Myös kriittinen journalismi on vaarassa leimautua totuudenjälkeisyydeksi.

 

Keskustelu valemedioista voi estää meitä näkemästä, kuinka voimakkaasti media vaikuttaa poliittisen keskustelun kysymyksenasetteluun.

Esimerkki: Suomen talouspolitiikkaa ohjaa kaksi käsitettä ja niihin liitettyä lukua. Ensimmäinen on ”kestävyysvaje” ja toinen on ”Suomen kilpailukyvyn rapautuminen”. Luvut ovat esimerkkejä vaikuttamisesta, jossa medialla on ollut keskeinen rooli.

Kestävyysvaje on epämääräinen käsite, josta on erisuuruisia laskelmia. Silti media nosti vuoden 2015 eduskuntavaalien alla vaalitenttien pohjaksi valtiovarainministeriön virkamiesraportin, jossa kestävyysvajeen suuruudeksi arvioitiin 10 miljardia euroa.

Nostamalla ministeriön arvion totuudellisimmaksi laskelmaksi Suomen taloudesta toimittajat antoivat virkamiesten määritellä talouspolitiikan kehykset.

Toinen esimerkki koskee Suomen kilpailukykyä. Neuvotteluja yhteiskunta- ja kilpailukykysopimuksesta on käyty oletuksella, että Suomen kilpailukyky on heikentynyt 10–15 prosenttia suhteessa keskeisiin kilpailijamaihin.

Arvio perustuu Suomen Pankin laskelmiin Suomen yksikkötyökustannusten kehityksestä. Yksikkötyökustannukset on palkkojen ja tuottavuuden kehityksen suhdetta kuvaava indeksi, jossa aikarajaus mahdollistaa tarkoitushakuisen luennan.

Indeksilukujen perusteella ei kuitenkaan voida tehdä kilpailukyvystä minkäänlaisia tasovertailua, vaan ainoastaan päätelmiä kilpailukyvyn muutoksen voimakkuudesta. Vientiteollisuuden kustannuskilpailukyvyn tasoa vertailtaessa Suomi on kilpailukykyisempi kuin Saksa.

Työmarkkinajärjestöt, poliitikot ja virkamiehet keskustelevat siis kilpailukyvystä oletuksella, jonka mukaan kustannuskilpailukyvyn suhteelliset muutokset ovat kilpailukyvyn kannalta merkittävämpiä kuin niiden tosiasiallinen taso. Toimittajat eivät juuri ole kyseenalaistaneet tätä oletusta.

 

Median huoli totuudenjälkeisyydestä on yksipuolista. Yhteiskunnan hallinnointi muuttuu koko ajan teknisemmäksi ja byrokraattisemmaksi. Tieteellisyydellä ja laillisuudella on siinä keskeinen rooli.

Kehitys tiivistyy Suomen Pankin johtajan Erkki Liikasen lausahduksessa. Hänen mukaansa politiikan piiriin eivät kuulu ”talouden faktat”. Vaaleissa ratkaistaan vain se, mihin tärkeysjärjestykseen asiat laitetaan (Yle Uutiset 17. helmikuuta 2014).

Siksi pelkkä faktantarkistus ei riitä. Journalismin täytyy auttaa ymmärtämään myös, miten faktat tuotetaan ja miten ne muuttuvat poliittisiksi toimenpiteiksi.



14 2018
Arkisto

Synkkä salaisuus

Toimittaja Ari Lahdenmäki on kirjoittanut lukuisia juttuja etiikasta ja naisten oikeuksista. Marraskuussa hän sai kaksi tuomiota seksuaalirikoksista. Journalisti haastatteli kahtatoista naista, jotka kertovat lisää Lahdenmäen pimeästä puolesta.

Akateeminen iltapäivälehtimies

Pasi Kivioja ennustaa väitöskirjassaan painettujen iltapäivälehtien loppua.

Villille tv-alalle toivotaan tes-suitsia

Elokuva- ja tv-alan työehtosopimuksesta halutaan yleissitova. Journalistiliitto toivoo päätöksen kohentavan alan palkkatasoa.

Utu-uutiset sumentavat todellisuuden

Uutiset kauppakeskuksen vaikeuksista tai alhaisen syntyvyyden aiheuttamasta huoltosuhdehuolesta eivät ole valheita. Silti ne vääristävät asioiden mittakaavan valeuutisille ominaiseen tapaan, kirjoittaa Janne Saarikivi.

Stor i truten. Mikael Sjövall är tillbaka i rollen som journalist och uppskattar möjligheten att ställa också de obekväma frågorna. ”Jag har alltid haft svårt att arbeta med tillrättalagd information där man på skyler över obekväma saker och bäddar in sanningen i begreppsliga rökridåer.”

En reporter som skyr rökridåer

Propagandabranschen kändes som en tvångströja för Mikael Sjövall. Som journalist får han ställa de besvärliga frågorna och berätta sanningen utan att bädda in den.

Vaikuttajasta vuorovaikuttajaksi

Yle tavoittelee tiiviimpää yleisösuhdetta sallimalla uutisten kommentoinnin. Suunnitelmissa on, että toimittajat käyttävät jatkossa osan työajastaan yleisön kanssa keskusteluun. Kyse voi olla uutistyön murroksesta, jossa toimittajien ammatti-identiteettiä määritellään uudelleen.

Toimittaja Tapio Mainio (oik.) työskentelee eläkeläisenä yhtä paljon kuin päivätyössä Helsingin Sanomissa. Nyt toimeksiantajia on useita. Yksi niistä on Kauppalehti, johon hän haastatteli metsänomistaja Jorma Seppästä Suomussalmella.

Samalla viivalla

Moni toimittaja jatkaa työntekoa eläkkeelle jäätyään. Töitä tekemällä voi päästä samaan ansiotasoon kuin aktiiviuran aikana.

Valokuvan puolustaja. Marina Ekroos perusti startupin suojellakseen valokuvakulttuuria, mutta ei ehdi itse enää juurikaan kuvata.

Oikeutta valokuville

Valokuvaaja Marina Ekroos haluaa pelastaa maailman huonosti rajatuilta valokuvilta.

Av kärlek till värvet

I Sverige visar en utredning att mediehusen de senaste åren kraftigt har dumpat frilansarnas arvoden. Något stort engagemang från dem som har fasta jobb har veterligen inte hörts av, skriver Jeannette Björkvist.

Raimo Tyykiluodon on 12 diktaattoria -sarjaa tehdessään pitänyt miettiä, miten kertoa diktaattorien teoista sekä aiheen vaatimalla vakavuudella että koukuttaen kuuntelijat. ”Kaikkea ei pidä kertoa paasaten sormi pystyssä, vaan kuuntelijalle pitää antaa mahdollisuus oivaltaa. Silloin asiat jäävät parhaiten mieleen.”

Sairaan kiinnostavat diktaattorit

Raimo Tyykiluoto mietti aloittaessaan 12 diktaattoria -radiosarjan tekemistä, miten kertoa julmuuksista pröystäilemättä. ”Sarjassa on myös tragikoomisuutta, joka tekee siitä kuunneltavan”, hän kertoo.

Vaarallinen suhde

Kriitikot usein tuntevat oman taiteenlajinsa tekijöitä. Milloin suhde on liian läheinen?

Koska Anni Kuittisen kansantanssiryhmän Motoran Pelmakat jäsenet asuvat eri paikkakunnilla ryhmä harjoittelee vain kerran kuussa. Intensiivisinä tanssiviikonloppuina harjoitustunteja kertyy yhteensä 10 – 14.

Ylpeästi kansantanssija

Anni Kuittinen haluaa murtaa kansantanssia koskevia ennakkoluuloja.

Nopea paluu journalistiksi

Sanna Keskinen, 44, aloittaa tammikuussa Kainuun Sanomien päätoimittajana.

Mediakunta hallituksen tärkein onnistuminen

Journalistiliitto saa joulukuussa uuden valtuuston ja hallituksen. Journalisti selvitti, missä nykyinen hallitus on mielestään onnistunut ja missä jäi parantamisen varaa.

Lapsuuden loppu

Kolmas kerta voisi sanoa toden, mutta sitä toimittaja Simo Ahtee ei uskalla Don Rosan haastattelussa yrittää.

Kieli, alkeet

Se että ihmiset käyttävät vapaamuotoisessa ilmaisussaan englanninkielisiä sanoja ja puhekielisiä muotoja, ei ole kielen rappiota. Se on tavallista kielellistä vaihtelua, kielen rikkautta, kirjoittaa Vesa Heikkinen.

Karhea kirja rikostoimittamisesta

Mielenkiintoisinta Oikeustoimittajien 30-vuotisjuhlakirjassa, Etusivun rikoksissa on juttuprosessien avaaminen ja toimittajan työhön liittyvät inhimilliset yksityiskohdat, kirjoittaa Marja Honkonen.

Höga inkomster med två roller

Personer som både är vd och chefredaktör, så kallade publishers, ligger på topp när man jämför förvärvsinkomsterna 2017 bland mediecheferna i Svenskfinland.

Othman fortsätter skriva

I veckan firades Henrik ”Otis” Othmans sista arbetsdag på Österbottens Tidning (ÖT). Othman hann jobba på ÖT, tidigare Jakobstads Tidning, i nästan 40 år. Han kommer som pensionär att titulera sig publicist.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta