Haluttu hahmo

Entistä Farc-sissiä Boris Foreroa ärsyttävät toimittajat, jotka eivät uskalla kysyä suoraan.

Kuvituskuvaa puistosta. Kolumbialaistoimittaja Michelle Begue haastatteli Boris Foreroa (oik.) pääkaupunki Bogotássa tammikuussa. Bruno Federico (vas.) kuvasi kiinalaiskanava CGTN:n jutun. Forero on Kolumbian haastatelluin ex-sissi.

Kolumbialaista Boris Foreroa harmittaa aina, kun toimittaja kiertelee ja kaartelee asian ympärillä. Sissijärjestö Farcin entinen taistelija Forero, 51, on tiettävästi Kolumbian tämän hetken haastatelluin ex-sissi.

Hän ymmärtää, että esimerkiksi tappamiseen liittyvät kysymykset ovat vaikeita esittää. Välillä hän kuitenkin haluaisi kehottaa, että toimittaja menisi jo asiaan.

”Jotkut ovat liian hienotunteisia, toiset taas kysyvät liiankin suoraan. Suoruus ja avoimuus satuttavat vähemmän kuin välttely tai asian vierestä kysyminen”, Farcista vuonna 2005 paennut Forero sanoo.

Kolumbialaiset ja kansainväliset tiedotusvälineet löysivät Foreron kaksi vuotta sitten, kun hän alkoi työskennellä Agencia Colombiana para la Reintegración (ACR) -järjestössä. Järjestö sopeuttaa entisiä sissejä yhteiskuntaan ja välittää myös näiden haastatteluja toimittajille.

Kolumbian hallitus ja Farc allekirjoittivat viime marraskuussa rauhansopimuksen 52 sisällissotavuoden jälkeen. Maassa on sittemmin ravannut ulkomaisia toimittajia, ja tiheimmillään Foreroa on haastateltu useasti päivässä.

”Kävelin ystäväni kanssa kadulla, kun haastatteluni näkyi monessa ruudussa lähes yhtä aikaa. Ystäväni kysyi, miten ihmeessä olen päätynyt kaikkialle.”

Parhaillaan kiinalainen China Global Television Network haastattelee Foreroa tämän työpaikalla pääkaupunki Bogotássa. Sympaattisen oloinen Forero kertoo elämästään rehellisesti ja analyyttisesti, mikä vedonnee viestimiin. Hän vitsailee paljon.

”Mikä on Suomen pääkaupunki? Minulle tulee kylmä jo pelkästä nimestä”, hän sanoo kuullessaan seuraavan haastattelijan kotimaan.

Suomalaistoimittajat eivät ole häntä haastatelleet, muita ex-sissejä kylläkin. Farcilla oli suurimmillaan 16 000 taistelijaa, ja jäljellä olevien on määrä laskea aseensa toukokuun loppuun mennessä.

Forero arvostaa toimittajia, jotka ovat perehtyneet konfliktin historiaan ja maantieteeseen edes hiukan. Silloin Kolumbian nykyistä rauhanprosessiakin on helpompi ymmärtää.

Kuten sitä, että rauha ei riipu yksinomaan osapuolten tahdosta, hän sanoo.

”Konflikti on niin syvällä yhteiskunnan rakenteessa, että ihmisillä on siihen ristiriitainen suhde. Monet esimerkiksi vastustavat rauhansopimuksen yksityiskohtia, vaikka haluavatkin rauhaa.”

Ex-sissin mukaan moni Kolum-biaa kiertänyt ulkomaalaistoimittaja tekee maasta teräviä huomioita, mutta arkailee niiden julkaisemista jutuissaan. Havainnot liittyvät esimerkiksi eri alueiden eroihin. Forerosta liika varovaisuus on menetys journalismille.

Hän kokee, että jotkut toimittajat jahtaavat kysymyksillään Farcin ja armeijan vastakkainasettelua. Haastattelija näyttää esimerkiksi joskus pettyneeltä, kun Forero mainitsee armeijan sotilaan pelastaneen henkensä. Hänet oli tuolloin pidätetty, ja toinen sotilas aikoi tappaa hänet.

”Osa toimittajista tuntuu toivovan, että haukkuisin kaikkia sotilaita murhaajiksi. Mutta en myöskään voi sanoa, että kaikki sissit olisivat mahtavia.”

Foreron mukaan toimittajat kaivavat tarinoista toivon merkkejä jopa maanisesti. Ikään kuin jutut haluttaisiin päättää sinfoniaorkesterin soittoon, hän kuvailee.

 

Marxilainen, talonpoikien vuonna 1964 perustama Farc (Fuerzas Armadas Revolucionarias de Colombia) ajoi alun perin maaoikeuksia. Se kutsui itseään kansan armeijaksi, hallitus puolestaan terroristijärjestöksi. Toimintaa on rahoitettu huumekaupalla, kiristyksellä ja sieppauksilla.

Vastaavasti viestimissä sissit nähtiin pitkään rikollisina ja terroristeina, lähes eläiminä. Vasta rauhanprosessin myötä Farcista on uutisoitu myös inhimillisemmin, kerrottu esimerkiksi arjesta sissileireillä.

Foreron mukaan kolumbialaiset toimittajat tenttaavat häntä erityisesti sissien seurustelusta ja parisuhteista. Hänellä on 21-vuotias tytär, jonka hän sai Farc-aikanaan. Suhteet ulkopuolisiin olivat kiellettyjä.

Forero kertoo, että oppi Farcissa ennen kaikkea kunnioittamaan naisia. Näitä oli sisseistä runsas kolmannes. Raiskauksistakin on raportoitu, mutta kaikkiaan naisten asemaa Farcissa pidetään tasa-arvoisempana kuin Kolumbiassa yleensä.

”Tuntui aina juhlalliselta, kun leirillä oli nainen. Siellä paistoi toisenlainen valo, oli enemmän iloa ja sitkeyttä”, Forero sanoo.

Entä katuuko hän jotakin, mitä teki Farcissa? Foreron mukaan kysymys on toimittajille lähes pakkomielle. Hän puhuisi mieluummin kriittisyydestä.

”Katumus on minulle uskonnollinen käsite, enkä ole kristitty. Mutta harjoitan itsekritiikkiä ja tunnustan, että aiheutin tuskaa ja tuotin kärsimystä ihmisille. Pyydän sitä heiltä anteeksi.”

 

Sosiaalipsykologiaa opiskellut Forero käy työkseen puhumassa kokemuksistaan myös kouluissa ja yrityksissä.

Parhaat kysymykset tulevat lapsilta kouluvierailuilla, hän kertoo. Hänestä lapset menevät kauniisti suoraan asiaan. ”Miksi lähdit Farcista?” moni kysyy. Tai: ”Mitä varten lähdit Farcista?”

”Se on yksi parhaita.”

Mitä varten Forero sitten lähti?

Hän oli liittynyt Farciin 20-vuotiaana idealistina. Hän oli kommunistisen puolueen aktiivi ja uskoi, että vain aseellinen vallankumous johtaisi oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan. Veri oli hinta, joka siitä oli maksettava.

Sitten kiinnijäänyt sissitoveri ilmiantoi Foreron, joka päätyi kolmeksi vuodeksi vankilaan. Sellissä oli aikaa lukea: Forero ahmi marxilaista kirjallisuutta ja historiaa. Hän alkoi epäillä vallankumousta.

”Mikään maailman vallankumouksista ei ollut kestänyt yhtä kauan. Ymmärsin, ettemme edenneet mihinkään.”

Forero palasi Farciin, mutta väsyi lopulta aseisiin. Hän pakeni eräänä aamuyönä siitäkin huolimatta, että kiinnijäänti olisi tarkoittanut kuolemaa. Hän ilmoittautui ja luovutti aseensa viranomaisille, jolloin hän pääsi entisten sissien sopeuttamisohjelmaan.

”Lähdin, koska uskoin maahani ja muutoksiin ilman aseita. Toivon tarinani auttavan muita. Unelmoin maasta, johon mahtuu erilaisia näkemyksiä ilman riskiä tulla surmatuksi.”

 

Boris Forero uskoo, että toimittajan on mahdollista olla samaan aikaan eettinen mutta suora. 

Häneltä on kysytty esimerkiksi: onko sinulla Farcista tuskallista muistoa, jonka haluaisit kertoa? Kysymismuoto antaa tilaa ja tunnustelee haastateltavan valmiutta, hän perustelee.

Lapset kysyvät usein toimittajia suoremmin, onko Forero tappanut ihmisiä. Kuinka monta?

Forerolla on tapana vastata, että taistelussa keskitytään pysymään hengissä. Hänen oli yleensä mahdoton tietää, haavoittuiko vai kuoliko vastapuoli. Vain elokuvissa jäädään hitaasti katsomaan, kun toinen kuolee, hän perustelee.

Sitten hän lisää, että tappaminen ei ole mukava taakka. Sellainen jäytää sydämessä loppuelämän ajan.

Forerosta haastatteluissa on raskainta, että ne tuovat esiin muistoja ja tunteita menneisyydestä. Vaarana on myös, että ego paisuu.

”Sitä saattaa yhtäkkiä luulla olevansa Brad Pitt. Vahdin egoani  ja teen mahdollisimman tavallisia asioita. Kävelen, matkustan bussilla ja käyn ravintolassa syömässä.”

5.5.2017
Facebook

Johanna Pohjola, teksti ja kuvat

Väkivalta varjostaa Kolumbian aluetoimittajia

Kaksi palkkamurhaajaa ampui päätoimittaja Guillermo Canon autoon, kun tämä lähti työpäivänsä päätteeksi kolumbialaislehti El Espectadorin toimituksesta. Oli vuosi 1986. Surmasta vastasi maailmankuulu huumeparoni Pablo Escobar, jonka mafia piinasi tuolloin Kolumbiaa.

Cano kirjoitti pontevasti huumekaupasta ja rikollisuudesta. Siksi Escobar suorastaan vainosi El Espectadoria: toimitukseen tehtiin myöhemmin pommi-isku, ja osa toimittajista työskenteli piiloista käsin.

”Se oli karmea aikakausi. Huumekartellit yrittivät päästä lehdestä eroon. Menetimme paljon ihmisiä, ja journalismia oli vaikea tehdä”, muistelee El Espectadorin nykyinen päätoimittaja Fidel Cano, tuolloin parikymppinen opiskelija.

Hän on surmatun Guillermo Canon veljenpoika. Canon tekstejä luetaan Kolumbiassa vieläkin, hän kertoo. Rohkea journalisti ajoi 1980-luvulla sisällissotaan rauhaa, johon Kolumbia pyrkii nyt tosissaan. Myös Unescon sananvapauspalkinto kantaa Guillermo Canon nimeä.

”Canon kuvaukset rauhan esteistä vaikuttavat siltä kuin ne olisi kirjoitettu nyt. Hän taisteli journalismilla ja hengellään paremman maan puolesta. Kukaan ei uskonut, että hänet voitaisiin tappaa.”

Monia kolumbialaisia harmittaa, että ulkomailla Kolumbia yhdistetään yhä Pablo Escobariin etenkin Netflix-sarja Narcosin myötä.

Toimittajiin kohdistuva väkivalta on rauhoittunut suurissa kaupungeissa, Fidel Cano sanoo puhelinhaastattelussa. Häntä itseään ei ole uhkailtu vuosikausiin. Sissijärjestö Farcin väistyminen on puolestaan helpottanut journalismia syrjäseuduilla, kuten läntisessä Chocóssa.

”Ennen tietyille alueille pääsi vain Farcin luvalla. Nyt pystymme tekemään syvempiä ja rohkeampia juttuja. Pääsemme lähemmäs todellisuutta. On helpotus, kun iso aseellinen toimija lähtee.”

Toimittajat ilman rajoja -järjestö listaa silti Kolumbian läntisen pallonpuoliskon toiseksi vaarallisimmaksi maaksi journalisteille Meksikon jälkeen. Pikkukaupungeissa ja syrjäseuduilla toimittajia vainoavat esimerkiksi puolisotilaalliset ryhmät, jotka ovat mukana huumekaupassa.

Vaarallisimpia jutunaiheita ovat huumekaupan lisäksi laiton kaivosteollisuus, salakuljetus ja korruptio, Cano kertoo. Eräs El Espectadorin avustaja sai hiljattain kaivosjutuistaan niin paljon uhkauksia, että tämän oli muutettava pääkaupunki Bogotáan.

”Paikallisilla mafioilla on paljon valtaa. Ne eivät pidä siitä, että asioista puhutaan vapaasti. Joillakin alueilla journalismin tekeminen on lähes mahdotonta.”

Johanna Pohjola

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
93. vuosikerta