Poimuri

Mediasta sanottua.

Elämme tällä hetkellä aikaa, jossa mitataan erityisesti luotettavuuden merkitystä tiedonvälityksessä. Niin kutsuttujen vaihtoehtoisten totuuksien ja tarkoituksellisesti tuotettujen valeuutisten aikana on erinomaista nähdä tuloksia, jotka todistavat suomalaisten säilyttäneen korkean luottamuksensa vastuullisesti ja ammattitaidolla tuotettua suomalaista uutismediaa kohtaan.

Kuluttaja- ja mediamarkkinoinnin johtaja Sirpa Kirjonen Sanomalehtien Liiton tiedotteessa 28. maaliskuuta

 

Lukijoiden luotto on ansaittu pitkäjänteisellä työllä ja sillä se myös säilytetään. Eilisen uutiset päätyvät vanhan sanonnan mukaan saunan uuniin. Ajatusta mukaellen myös uskottavuus on pystyttävä osoittamaan joka päivä uudelleen, sillä vastuullinen ja ammattimaisesti tuotettu uutissisältö on noussut tänä päivänä entistä arvokkaammaksi.

Päätoimittaja Mari Pajari Uutisvuoksessa 29. maaliskuuta

 

Virheitäkin asiassa on varmasti tehty, mutta vastuullisen median toiminnan yksi peruskivistä on myös omien virheiden myöntäminen ja niistä oppiminen. Sitä on pitänyt tehdä omassa elämässäkin vuosien varrella.

Ylen Journalististen strandardien ja etiikan päällikkö Timo Huovinen Ylen verkkosivuilla 29. maaliskuuta

 

Valeuutiset ovat erittäin huolestuttava ilmiö. Helpoin tapa toimia niitä vastaan on seurata medioita, jotka julkaisevat vastineita ja korjauksia.

Luova johtaja Jani Halme Ruotuväessä 3. huhtikuuta

13.4.2017
Facebook


« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
93. vuosikerta