Rehellinen itselleen

Riina Rinne haluaa valita, mikä on riittävä aika paneutua kuhunkin tarinaan. Omissa videotöissä sen voi tehdä.

Luontevasti liikkeelle. Tampereelta kotoisin oleva Riina Rinne asuu nykyään Turussa mutta kuvaa videoitaan siellä, missä tarvitaan. ”Toki reissaaminen vie aikaa ja energiaa, mutta en osaa nähdä sitä huonona puolena. Irrottautuminen omasta arkiympäristöstä ja -elämästä antaa mahdollisuuden todella uppoutua tarinaan.”

Riina Rinne

25-vuotias visuaalinen journalisti.

Sai parhaan videon palkinnon Kuvajournalismi 2016 -kisassa työllään ’Til Death Do Us Part (2016).

On tehnyt myös videot Every-thing For Family (2015), Yksinäisten miesten kylä (2016), Muijalta turpaan (2016) ja Lukittu huone (2017). Videoita on julkaistu Yle Perjantaissa.

Tekee visuaalisen journalismin gradua Tampereen yliopistoon. Opiskellut alaa myös Tanskassa.

On työskennellyt Aamulehdessä valokuvaajana ja taittajana sekä Savon Sanomissa valokuvaajana sekä tehnyt alan töitä freelancerina.

JOURNALISTI
24.3.2017

Nina Erho, teksti
Jussi Vierimaa, kuva

Menin parvekkeelle, aurinko paistoi, katselin kun ihmiset kulkivat ja minulla oli tunne kuin odottaisin, että Erkki tulee kotiin. Ennen kuin sitten taas tajusin, että ei hän sieltä tule.

Näin puhuu Riina Rinteen mummi Eeva hänen videoteoksensa ’Til Death Do Us Part alussa. Teos kertoo Rinteen ukin Erkin viimeisistä viikoista ja tämän kuolemaa seuraavasta ajasta mummin elämässä.

Työn alkupiste oli viesti, jossa Rinteen isä kertoi ukin saaneen kolmannen aivoverenvuodon, josta tämä ei enää toipuisi.

”Sillä hetkellä päätin, että dokumentoin sen, mitä nyt tapahtuu riippumatta siitä, meneekö se ikinä muualle kuin kotialbumiini. Alkoi olla viimeinen hetki taltioida rakkautta, jota olin todistanut isovanhempieni välillä koko elämäni ajan.”

 

Tampereen yliopistossa kuvajournalismia opiskeleva Rinne on tehnyt videoita vasta noin vuoden. Sinä aikana ovat valmistuneet myös työ tanskalaisnaisesta, jonka elämä kietoutuu pakolaisperheen elämään, työ Tampereen Hipposkylän yksinäisistä miehistä, työ miehiin kohdistuvasta lähisuhdeväkivallasta ja työ masennuksesta kärsivästä nuoresta miehestä.

Rinteen videoita on kutsuttu journalismiksi, multimediaksi ja dokumentiksi, mutta hänelle itselleen ne ovat ennen muuta journalismia. Hänen nainen ja kamera -systeeminsä on journalistisen ketterä, ja hänen videonsa noudattavat samaa kuvajournalistin etiikkaa kuin valokuvansa.

”Se tarkoittaa totuudenmukaisuutta ja myös sitä, että olen itselleni rehellinen ja voin tekijänä seistä sataprosenttisesti töideni takana.”

 

Rinne oli jo päässyt kuvaajana ja taittajana hyvään alkuun työharjoittelussa ja kesätöissä päivälehdissä, kun hän lähti syksyllä 2015 opiskelijavaihtoon Tanskaan ja osallistui siellä videotyöpajaan. Siinä missä työ mediataloissa oli usein ollut valmiiksi suunniteltuihin juttuihin kuvaamista, videolla koko tarina olikin itsellä kerrottavana.

Syntyi uudenlaisia vapauden ja onnistumisen tunteita, mutta päätös keskittyä videoon oli vaikea. Rinne mietti, oliko hänellä muka varaa valita ja jättää ottamatta kiitollisena vastaan uutiskeikkoja. Oliko hänellä varaa omistautua videolle, josta ei tiennyt yhtä paljon kuin valokuvasta ja jolla ei vielä ole journalismissa samaa asemaa kuin valokuvalla?

Nyt maaliskuussa ’Til Death Do Us Part sai parhaan videon palkinnon Kuvajournalismi 2016 -kisassa. Sitä ennen se voitti multimediasarjan amerikkalaisessa College Photo-grapher of the Year -kilpailussa.

”Tunnustusten myötä on helpompi ajatella, että onneksi uskalsin heittäytyä.”

 

Ostajan Rinne on löytänyt videoilleen Yle Perjantaista. Kysymykseen siitä, onko lehtivalokuviin nähden hitaasti syntyvien töiden myymisestä yhdelle mediatalolle elinkeinoksi, hän vastaa olevansa halukas tekemään monenlaista.

Vaikka uutiskuvaajan työt ovat tauolla, Rinne on kuvannut esimerkiksi Kehitysvammaisten Tukiliitolle. Välillä journalismin ja viestinnän töiden sovittaminen saman ammatillisen brändin alle mietityttää, mutta lopulta ulkoinen tekijäkuva saa alistua sille, mille tekijän oma sydän sanoo kyllä.

”Tärkeää työtä tekevän yhdistyksen viestintä sopii eettiseen karttaani, eikä minulla ole vaikeuksia erottaa sitä journalistisista töistäni, joita taas ohjaa journalistin etiikka.”

Juuri nyt Rinne ei haaveile vakityöstä mediatalossa vaan nauttii vapaudestaan valita, kokeilla ja päättää itse, mikä on riittävä aika paneutua kuhunkin tarinaan. Jos hän joskus kaipaa varmempia tuloja, hän uskoo niitä löytyvän eri töiden myötä vähitellen syntyvien verkostojen avulla.

 

Rinteen videoiden aiheet, kuten kuolema, yksinäisyys, pelko, suru, väkivalta ja masennus eivät ole helpoimmasta päästä. Silti vaikeakaan aihe ei hänestä koskaan ole sataprosenttisen musta, eikä hän valitse aiheita siksi, että ajattelisi rankkuuden myyvän. Valintojen takana on henkilökohtainen kiinnostus aiheeseen, jota ilman ei olisi todellista tietä kuvattavien kokemusten sisään.

Kun Rinne ryhtyi opiskelemaan kuvajournalismia, hän ajatteli sitä mahdollisuutena yhdistää luovuutta ja yhteiskunnallista vaikuttamista. Silti hän ei halua töillään saarnata vaan näyttää asioita niin, että ihmiset ymmärtäisivät paremmin toisiaan ja toistensa kokemuksia.

Kun Rinne ehdotti videota mummilleen, tämä piti projektia liian vaikeana mutta muutti mielensä, ja lopulta syvän surun eläminen yhdessä lähensi heitä entisestään. Kun ’Til Death Do Us Part oli menossa Yle Perjantaissa julki, Rinne mietti, miten se kiinnostaisi nuoria aikuisia, mutta palaute oli hyvää.

”Ei ollut automaattisesti niin, että nuori ei voi samastua vanhemman kokemuksiin. Menettäminen on universaalia. Rakkauteen ja perheeseen liittyvät asiat eivät ole kiinni ihmisen iästä.”


Lue lisää: 

Kuvajournalismi 2016 -kilpailun voittajat

Huomaamaton. Lähiöidylli, Filippiinit, Palestiina ja työ puhelinmyyjänä tekivät Akseli Valmusesta valokuvaajan.

 

Riina Rinne

25-vuotias visuaalinen journalisti.

Sai parhaan videon palkinnon Kuvajournalismi 2016 -kisassa työllään ’Til Death Do Us Part (2016).

On tehnyt myös videot Every-thing For Family (2015), Yksinäisten miesten kylä (2016), Muijalta turpaan (2016) ja Lukittu huone (2017). Videoita on julkaistu Yle Perjantaissa.

Tekee visuaalisen journalismin gradua Tampereen yliopistoon. Opiskellut alaa myös Tanskassa.

On työskennellyt Aamulehdessä valokuvaajana ja taittajana sekä Savon Sanomissa valokuvaajana sekä tehnyt alan töitä freelancerina.



8 2018
Arkisto

Kollegojen kuteet

Kuusi media-alan ammattilaista näyttää ja kertoo, miten he pukeutuvat töihin. Kerro sinäkin Twitterissä hashtagilla #paallakoska.

Kansalaiset mukaan. ”Toivon, että suuri yleisö antaisi henkistä tukea työlle, jossa moniarvoista viestintää pidetään yllä”, sanoo Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio.

Maalitus on koko yhteiskunnan asia

Helsingin käräjäoikeudessa käsitellään parhaillaan syytteitä toimittajiin ja mediaan kohdistuneista rikoksista. Haitalliseen vaikuttamiseen voisi puuttua terävämmin.

En minä, vaan tämä ammatti

Vihapuheen ilmiöllistäminen auttaa, kun toimittaja on verkkoraivon kohteena, sanoo itsekin solvatuksi joutunut Suvi-Tuulia Nykänen.

Myllytys koettelee sananvapautta

Toimituksien supistukset ja ulkopuolinen painostus leimaavat journalistien arkea, kirjoittaa päätoimittaja Markku Lappalainen.

Pieni kohu-opas

”Kohujournalismissa media itse määrittelee asian kohuksi ja etäännyttää näin itsensä vastuusta kytkeä aihe tosimaailman tapahtumiin”, kirjoittaa Johanna Vehkoo.

Palkittua uutistyötä. Annamari Nurminen ja Esko Pihkala saivat yhdessä STT:n työryhmän kanssa Bonnier-palkinnon seksuaalista häirintää ja ahdistelua käsittelevistä jutuistaan. Palkintoraati kiitteli tekijöitä huolellisesta, sinnikkäästä ja rohkeasta uutistyöstä.

Hiljaista sympatiaa

Psyykkisen järkytyksen kokeneen haastattelussa on hyvä osata kuunnella. Annamari Nurminen ja Esko Pihkala kohtasivat naisia, jotka olivat koululaisina joutuneet opettajan seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi.

Myy, opasta ja ole uskottava

Verkossa yleisö tarvitsee perusteluita ja kädestä pitämistä – ja toimittaja rohkeutta etsiä omaa ääntään, sanoo verkkokerronnasta kirjan tehnyt Terhi Upola.

Slutspurt i juni. För en förlagsredaktör är sommaren en intensiv period. Alla böcker som ska ut till höstens bokmässor måste gå i tryck senast under juni. ”Innan boken går i tryck kan man vara lite hysterisk och dubbelkolla att allt är okej. Sedan tar man det lugnt tills den ska recenseras”, säger Myrika Ekbom.

Hängmattan hägrar också för förlagsredaktören

Alla texter som ska ges ut i bokform behöver redigeras av proffs. Den som försöker ta en genväg riskerar att boken blir full av stavfel och upprepningar.

Mielipide vastaan fakta

Kielteiseen valoon joutuneelle pitää antaa mahdollisuus samanaikaiseen kuulemiseen tai vastineeseen.

Täältä ja muualta. ”Kymmenkunta vuotta sitten matkat nähtiin lähinnä kustannuseränä, mutta viime vuosina olen käynyt ulkomailla  juttukeikoilla noin neljä kertaa vuodessa”, sanoo Keskisuomalaisen Janne Yläjoki. ”On sisäistetty, että uskottavaan ulkomaanjournalismiin tarvitaan muutakin kuin sitä, että kirjoitetaan neljän seinän sisällä.”

Oman näkökulman perässä

Keskisuomalaisen ulkomaantoimittaja Janne Yläjoki yrittää löytää aiheita, joita isot koneistot eivät käsittele. ”Meillä ei voi olla aamulla verkossa ihan samaa kuin mitä tv-uutisissa on toisteltu edellisenä iltana.”

Lisää rahaa, suojaa ja oikeuksia

Nykyinen hallitus ei ole ollut media-alalle erityisen hyvä, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho. Digi-alv:n alentaminen olisi tärkein parannus.

Vaikeudet ongelmissa?

Suurissa ongelmissa -ilmaus yleistyy julkisessa kielenkäytössä, myös journalistisissa teksteissä, kirjoittaa Vesa Heikkinen. ”Yhtäältä kyse on kieleen kuuluvasta sanojen merkitysten vähittäisestä muuttumisesta, toisaalta tälle ajalle ominaisesta tavasta tarkastella maailmanmenoa.”

Kesäkeikalla. Ensimmäinen kesä toimittajana on vienyt Tuuli Rantasaloa monenlaisille juttukeikoille. 4. kesäkuuta hän haastatteli Paiholassa, Pielisjoen rannalla kesäkahvilaa pitäviä 4H-yrittäjiä (oik.) Johanna Väänästä, Maria Mäkeä ja Salla Karhua.

Hankalinta on tiivistää oleellinen

Ensimmäisessä oman alan työpaikassaan Tuuli Rantasalo jännitti etukäteen, odotetaanko harjoittelijan olevan valmis toimittaja.

1918 – med respekt

”När uppmärksammandet av inbördeskriget 1918 sparkade igång i januari i år var jag skeptisk: skulle vi klara av detta efter all #suomi100-hype?” skriver Magnus Londen.

Onnellinen yrittäjä

Freelancetyössä vuorottelevat epävarmuus - ja ylityöllistyminen. ”Silloin on niin lopussa, että vain turkulaisesta kasvattajaseurasta hankittu rutiini pelastaa”, kirjoittaa Lauri Rotko.

Ikuisesti pahoillani, Paula

Epäkohtelias vastaus puhelinmyyjälle oli maksaa Manu Haapalaiselle Paula Koivuniemen haastattelun.

Puheenaiheita takomaan

Susanne Salmi aloittaa Ylioppilaslehden päätoimittajana elokuussa.

Itse kasvatettu. Leikkokukkien lisäksi Satu Koivisto kasvattaa siirtolapuutarhassaan ruokakasveja. ”Esimerkiksi oman kasvihuoneen kurkku on uskomattoman makea ja rapea verrattuna kaupan kurkkuun.”

Ruuan alkulähteillä

Päätoimittaja Satu Koivisto rentoutuu ruokakasvien kauneuden äärellä siirtolapuutarhassa.

Tosielämän toimittajadraama

Viime vuonna kuvattu Vuosi New York Timesin toimituksessa näyttää ja kuulostaa parhailta tv-draamoilta – eikä välty niiden kliseiltä, kirjoittaa Marja Honkonen

Bra start för Medielaget

I slutet av 2017 hade andelslaget 172 medlemmar vilket var nästan 100 fler än vad man räknat med.

Hangöseminariet i september

Ekonomijournalistik, frilansliv, riksdagsvalet i Sverige och yttrandefriheten i Ryssland är huvudteman på årets publicistseminarium i Hangö.

Poimuri

Mediasta sanottua.

Takasivu

Provokatiivisia huomioita.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta