Haastattelun paikka. Sonja Saarikoskea jännitti pyytää koreografi Sonya Lindforsia haastatteluun, koska heidän ajatuksensa riitelivät somessa. Kohtaaminen Kiasman ikkunapöydässä kuitenkin kannatti, sillä Saarikoski tuntee tavoittaneensa yhteisellä jutulla Lindforsin kanssa jotain enemmän kuin aiemmalla, rodullistamista käsitelleellä esseellään yksinään.

Kontrolli toiselle

Sonja Saarikoski, 28

Toimittaja Suomen Kuvalehdessä. Työskennellyt myös Ylioppilaslehdessä ja Helsingin Sanomissa.

Vuoden aikakauslehtitoimittaja 2014 Aikakausmedian Edit-kilpailussa. Long Playn Pieni journalistipalkinto -ehdokas 2016.

Opiskellut viestintää Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa.

JOURNALISTI
24.3.2017

Nina Erho, teksti
Kai Widell, kuva

Sonja Saarikoski keksi juttutyypin, jota toteuttaessaan joutui itse altavastaajaksi uudella tavalla.

”Yleensä, kun haastattelen, minulla on teemoja, joista haluan kysyä ja käsitys jutun koosta ja tyylistä, joihin seulon materiaalia. Nyt niitä ei ollut, koska olin antanut koreografi Sonya Lindforsille luvan määritellä, mistä puhutaan ja kysellä minulta. Olisi voinut käydä niinkin, että hän olisi päättänyt olla vaan hiljaa”, sanoo Sonya & Sonja -jutun kirjoittanut Sonja Saarikoski.

”Jutun taustalla oli Hesariin kirjoittamani essee kulttuuriseen omimiseen ja rodullistamiseen liittyneestä keskustelusta. Kritisoin siinä Sonyan vastinetta Hbl:n kritiikkiin hänen tanssiteoksestaan, ja Sonya kommentoi esseetäni Facebookissa.

Jäin miettimään argumentointiani ja sitä, onko maailmankuvani niin rajoittunut, etten tavoita koko keskustelua. Kun se oli kulttuurijournalismin kurssilla mahdollista, halusin selvittää asiaa lisää.

Halusin myös avata juttuprosessin kiistoja, joista lukija ei yleensä tiedä. Tavallisesti jo jut-tujen muoto rajoittaa ristiriitojen käsittelyä, koska suljetussa tekstissä ei toimi, että kirjoittaja toistuvasti kiistää itseään.

Kun annoin haastattelutilanteen johtamisen toiselle, jouduin altavastaajaksi uudella tavalla. Toki haastatellessa on usein olo, etten tiedä aiheesta tarpeeksi, mutta nyt en voinut käsitellä sitä normaalissa toimittajan roolissa.

Haastattelun jälkeen tein normaaliakin juttutyötä: litteroin ja valitsin kohdat, joissa tuli mielestäni esiin uutta. Tähän juttuun oli kirjoitettava itsensä vahvasti mukaan, mille näen muutoin harvoin perusteita. Koska en kysellyt Sonyalta mitään, tekstiin jäi tavallista enemmän väärinkäsityksiä. Julki meni muokkaamaton versio, jonka ohessa hänen kommenttinsa näkyvät sellaisenaan.

Nauhaa kuunnellessani häpesin vääriä termejäni ja toimimattomia perustelujani, mutta keksimääni peliin kuului, etten voinut sensuroida niitä. Jälkeenpäin huomasin, ettei olisi tarvinnutkaan. Kukaan ei tullut ristiinnaulitsemaan eikä huutamaan. Ehkä hyvä toimittaja ei aina yritäkään olla kaikkien asioiden asiantuntija, vaan on välillä myös pieni, tietämätön ja aidosti kysyvä.”

Sonja Saarikoski, 28

Toimittaja Suomen Kuvalehdessä. Työskennellyt myös Ylioppilaslehdessä ja Helsingin Sanomissa.

Vuoden aikakauslehtitoimittaja 2014 Aikakausmedian Edit-kilpailussa. Long Playn Pieni journalistipalkinto -ehdokas 2016.

Opiskellut viestintää Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa.

Johanna Vehkoon valinta

Vapaa toimittaja Johanna Vehkoo valitsi Sonja Saarikosken jutun Sonya & Sonja eli se pieni ero:

”Edellisessä elämässäni olin kulttuuritoimittaja, joten suhtaudun juuri tähän journalismin alalajiin kaikkein kriittisimmin. Kulttuurijournalismi on tuntunut pitkään turhan kaavamaiselta. Siksi SKR:n kulttuurijournalismin mestarikurssilaisten julkaisu Jotkut taas väittävät ilahduttaa. Parasta siinä on Sonja Saarikosken juttu Sonya Lindforsista. Tai itse asiassa Lindfors on jutun toinen tekijä.

Saarikoski kielsi itseltään kysymysten esittämisen ja antoi Lindforsin kommentoida julkisesti artikkelia. Jutussa toimittaja asettaa itsensä haavoittuvaiseen ja jopa potentiaalisesti noloon asemaan. Tällaista ei näe koskaan.”



5 2020
Arkisto

Tämä voi olla ainoa tilaisuutemme mediatukeen

Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa valtio on jakanut journalismille koronatukea 24 – 66 miljoonaa euroa normaalin mediatuen päälle. Suomessa tiedonvälitystä ei tueta, vielä. Nyt tilanne on kuitenkin lupaavampi kuin vuosikymmeniin, kirjoittaa Maria Pettersson.

Kuohuva toimitus on loistopaikka edetä uralla, Riikka Räisänen

Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja tietää jo, kuka kolumnisti seuraavaksi ehdottaa yhtiön rahoituksen leikkaamista.

Koronan mukana kiire katosi ja filosofia palasi

Kodissamme on nukuttu enemmän kuin aikoihin. Yhtenä yönä en saanut unta, kun olin nukkunut niin jumalattoman paljon edellisinä, kirjoittaa Lauri Rotko.

Medier med mössan i hand

”Det är problematiskt om mediernas roll och deras stödbehov villkoras med coronavirusutbrottet”, skriver Dan Lolax.

Mediatuki on demokratiatuki – ja poliitikkojen olisi aika ymmärtää se

”Median asia ei ole vain median asia. Se on kansalaisten asia. Ja tämä tuntuu poliitikoilta unohtuneen”, kirjoittaa Hanne Aho.

Arvoisat kansalaiset, muistakaa resilienssi!

”Lohdullista – mutta samalla oireellista – on se, että moni journalisti pyrkii edelleen selittämään resilienssin”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Verkko toi uutta ay-koulutukseen

”Verkkokoulutus osoittautui yllättävän käteväksi ja vuorovaikutukselliseksi koulutusmuodoksi”, kirjoittaa työehtoasiamies Terhi Tarvainen.

Direktsändningarnas man

Döda: Redaktör Tomas Ek 6. 1.1957 Helsingfors – 2. 5.2020 Helsingfors

Teräväkielinen pomo muisti myös kannustaa

Kuolleita: Päätoimittaja Pekka Hyvärinen 20. 7. 1951 Kuopio – 10. 5. 2020 Helsinki

Uutisia, ei niinkään analyysejä

Kuolleita: Toimittaja Olli Pohjanpalo 21. 3. 1954 Hamilton Kanada – 11. 5. 2020 Helsinki

”Julkaistu kuva oli hyvä kuva”

Kuolleita: Valokuvaaja Mauri Vuorinen 11. 10. 1928 Hämeenkyrö – 30. 3. 2020 Tampere

Oikeutta puolustava marjakapitalisti

Kuolleita: Toimittaja Helena Hyvärinen 6.11. 1950 Tampere – 1.5.2020 Tampere

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta