Kotiinpaluu. Akseli Valmunen palasi dokumentoimaan lapsuudenlähiötään. ”Ryhdyin kuvaamaan vasta täältä muutettuani.”

Huomaamaton

JOURNALISTI
24.3.2017

Manu Haapalainen, teksti
Suvi-Tuuli Kankaanpää, kuvat

Lähiöidylli, Filippiinit, Palestiina ja työ puhelinmyyjänä tekivät Akseli Valmusesta valokuvaajan.

”Pienimuotoinen amerikkalainen unelma.”

Näin luonnehtii lapsuudenmaisemiaan Kuvajournalismi 2016 -kilpailussa kahden sarjan voittajana palkittu Akseli Valmunen. Hän asui kuusitoistavuotiaaksi läntisessä Turussa, rivitaloalueella Pansio-Pernon kaupunginosassa.

Paluu lapsuudenmaisemiin on yksi kuvaajan meneillään olevista projekteista vuodelle 2017. Valmunen kuvaa kotiseudustaan lähiökato-aiheista kuvasarjaa Helsingin Sanomien Suomi 100 -juttusarjaan.

Valmunen sanoo, että lapsuuden reitit ja miljööt ovat ennallaan, mutta eivät kuitenkaan ole. Alueen asujaimisto ei ole uudistunut. Lapset ovat muuttaneet pois, vanhenevat asukkaat sulkeutuneet koteihinsa. Juuri tätä palkittu valokuvaaja on saapunut vanhaan kotilähiöönsä dokumentoimaan.

”Alue ei ollut mitenkään loistelias, mutta tykkäsin siitä tosi paljon. Oli grillijuhlia, jopa lähimetsä haravoitiin talkoilla. Sellaista kivaa tavallisuutta. Nyt lapsuuden pelikenttäkin näyttää perunapellolta”, Valmunen huokaa.

Valmunen sanoo kaipaavansa lapsuuden idyllistä yhteisöllisyyden tunnetta. Hän toteaa olleensa hiukan epäsuosittu, koulussa huonosti pärjännyt lapsi.

”Silloin en päässyt kauheasti ääneen. Kuvaamalla pääsen. Valokuva antaa mahdollisuuksia luoda ilmapiirejä ja kertoa tarinoita”, Valmunen pohtii.

Kuvaajaksi ohjanneisiin lapsuuden asioihin kuuluu piirtäminen.

”Meillä oli veljeni kanssa yhteinen työpöytä, jonka päädyissä piirsimme. Koin sen tosi merkitykselliseksi.”

Enää hän ei juurikaan piirrä.

”Mutta ajattelen piirtämisen tekniikkaa koko ajan, en valokuvauksen. Ajattelen valokuvaamista piirtämisen kautta.”

 

Valmunen sanoo pitävänsä renessanssimaalareiden tavasta lastata kuvansa monimutkaisella, nykykatsojalle vaikeastikin aukeavalla symboliikalla. Siinä missä yksittäinenkin renessanssimaalaus on tarina tai tarinoiden verkko, Valmunen sanoo kertovansa omat tarinansa yksittäisen lehtikuvan sijaan mieluiten kuvasarjoilla.

Hän nimeää vaikuttajikseen hollantilaisen Venäjän-kuvaajan Rob Hornstran sekä virolaisen, renessanssimaisia kuvakerrostumia sommittelevan Aleksander Gronskyn.

”Omissa töissäni yksi kuva ei aina riitä kertomaan, mitä olen nähnyt. Jos kuvaan tapahtuman, haluan kuvata myös toisen näkökulman siihen tai jotain, joka siihen johti. Silloin tarinassani on alku ja loppu.”

Valmusen Helsingin Sanomien Kuukausiliitteelle kuvaama sarja koirien kloonaamisesta Etelä-Koreassa kertoo muutaman kuvan voimalla nimenomaan tarinan, jonka kliimaksi on nyt vuoden lehtikuvana palkittu kuva vastasyntyneestä koiranpennusta.

Valmusen mentorinaan ylistämä Markus Jokela on nimittänyt nuoren kuvaajan tyyliä ”kliiniksi ja oudoksi”. Huomio osuu erityisen oikeaan juuri Korean kloonauskuvissa. Valmunen luo muutaman otoksen avulla pahaenteisen, puhtaan maailman, vieraan, mutta kokonaisen.

Työskentelytapansa Valmunen kertoo löytäneensä Lahden Muotoiluinstituutissa. Opintoihin kuului Stefan Bremerin vetämä kontaktikuvaamisen kurssi, joka vei opiskelijat Filippiineille.

”Yksi korumuotoilija sanoi, että siellä on paljon kultaa. Aloin kysellä kadulla, onko täällä kultakaivoksia. Kukaan ei puhunut mitään. Päättelin, että on.”

Opiskelijapoikaa ei noin vain päästetty kuvaamaan laittomiin kultakaivoksiin. Asia jäi vaivaamaan. Valmunen osti Suomeen palattuaan heti lennot takaisin. Taivuttelun jälkeen kuvaaminen onnistui. Syntyi kuvasarja Jewellery Miners.

”Rehellisesti sanottuna tunsin itseni ekoja kertoja rohkeaksi. Tuli selviytyjäolo ja kauhea nälkä päästä näkemään se, mikä on kiellettyä. Ajattelin ensimmäisen kerran selkeästi, että tämä voisi olla kiinnostava duuni. Sen jälkeen olin vaihdossa Palestiinassa, ja aloin oikeasti ajatella dokumentaristin vastuuta. Tajusin, että tekemisessä pitää olla joku järki.”

 

Valmunen pitää metodinaan eräänlaista huomaamattomuuttaan, taitoaan haihtua osaksi porukkaa. Esimerkiksi Kaustinen-sarjassaan, sähköyliherkkyytä kuvaavassa sarjassaan 3HZ – 300GHZ samoin kuin Filippiineillä kuvaaja on pyrkinyt ja päässyt kuvaamiensa ihmisten lähelle.

Kuvattavista ihmisistä saa intiimejä, paljon kertovia otoksia, kun on aidosti kiinnostunut siitä, mitä heille kuuluu, Valmunen sanoo.

”Pitää osata kuunnella ihmisiä, ei niinkään puhua heille. Silloin ihmiset jopa pyytävät ottamaan kuvan. Eivät ehkä pyytämällä pyydä, mutta tilanne menee siihen, että he haluavat tulla kuvatuiksi, kun ovat jo kertoneet itsestään kaiken.”

Valmunen sanoo oppineensa kuuntelemista puhelinmyyjän työssä, ennen opiskelujaan Muotoiluinstituutissa.

”Olin siinä hyvä. Tienasin ihan hirveästi myymällä mainostilaa yrityksille”, Valmunen kertoo

”Olen huono turhanpäiväisessä löpinässä. Mutta siinä oli selkeät tavoitteet. Annoin ihmisten kertoa koko elämäntarinansa. Siellä sanottiin, että myynnistä 85 prosenttia on korvia, ei puhumista. Tämä ajatus auttaa myös valokuvauksessa. Siinä mielessä puhelinmyynti ja valokuvaus ovat ihan sama asia.”


Lue lisää: 

Kuvajournalismi 2016 -kilpailun voittajat

Rehellinen itselleen. Riina Rinne haluaa valita, mikä on riittävä aika paneutua kuhunkin tarinaan.

 



3 2021
Arkisto

Vaalikoneet vaikuttavat äänestyspäätöksiin. Millaista valtaa käyttävät koneiden tekijät?

Vaalikone ei ole lelu, vaan journalistinen tuote. Esimerkiksi Ylen vaalikoneen takana on kymmeniä tekijöitä, kymmeniä sivuja väitteitä ja yli puolen vuoden työ. Miten vaalikone rakennetaan reilusti? Miten siitä pitäisi kertoa käyttäjille?

Journalistiliitto on aina vaatinut mahdottomia

Loma, viisipäiväinen työviikko tai työehtosopimukset tuntuivat mahdottomilta ajatuksilta ennen kuin riittävä määrä ihmisiä alkoi vaatia niitä. ”Ei riitä, että jäämme vain puolustamaan saavutettuja etuja”, kirjoittaa Maria Pettersson.

Ilahduit, kun viisi alaistasi lähti kilpailevaan lehteen, Arno Ahosniemi

Kauppalehden vastaava päätoimittaja esittää olevansa ikäistään vanhempi mies, joka odottaa turhaan työtarjousta Etelärannasta.

Koskelan surman uutisoinnissa jäi kertomatta, kuka leikkasi lapsilta

”Helsingistä piirtyy uutisten kautta omituinen kuva kaupunkina, jossa jokin mystinen luonnonvoima kasvattaa luokkakokoja ja näkymätön käsi silppuaa erityisopetuksen kelvottomaan kuntoon”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Historian ensimmäinen toimittajien työehtosopimus on ­allekirjoitettu! Edessä työnantajan Åke Heiniö ja Arvi V. Mäkinen sekä työntekijöitä edustanut Jyrki Juuti, takana Pauli Strandén ja Esko Muinonen vuonna 1967. Kuva: Uuskuva. SJL. KA.

Satavuotias Journalistiliitto aloitti pienenä herrakerhona ja kasvoi vahvaksi ammattiliitoksi

Journalistiliitto on taistellut journalistien oikeuksien ja paremman journalismin puolesta jo vuosisadan - työnantajan ja itse tsaarin vastustuksesta huolimatta.

Konflikten tar kontextens plats

”Nyhetsmedier kan inte bortförklara sitt ansvar för förvirringen genom att peka finger mot myndigheter och politiker”, skriver Dan Lolax.

Auttaisiko työvälinepooli, jos etätyö jää pysyväksi?

Ergonomisen työskentelyn järjestäminen ei ole yksin työntekijän vastuulla – ei työpaikalla eikä kotona työskennellessä, kirjoittaa Journalistiliiton juristi Tuomas Aalto.

Virus muuntuu, mutta sitä ei muunneta

”Joskus kieleen vakiintuu yhdyssanoja, jotka tarkoittavat keskenään samaa, vaikka niiden osat ovat eri järjestyksessä ja toinen on muutenkin saattanut vaikuttaa toista epäloogisemmalta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Pikkukengillä potku omaan takapuoleen

Kiitos siististä sisätyöstä, ajatteli Heikki Kuutti hyisenä pakkaspäivänä. Sitten uutispäällikkö sai juttuidean.

Journalistien työttömyyskassa Finka sulautuu osaksi uutta jättikassaa

Uudesta kassasta tulee Suomen kolmanneksi suurin työttömyyskassa. Kolmen kassan yhdistyminen tuo liitolle säästöjä ja lisää kassan yhteiskunnallista vaikutusvaltaa.

Näin tekijänoikeusrahat kiertävät

Tekijänoikeusjärjestö Kopioston kautta kulkee vuosittain noin 50 miljoonaa euroa, jotka se jakaa eteenpäin tekijänoikeuksien haltijoille.

Nitrodiskotaiteilija on poissa

Taittaja-graafikko Hannu Marttinen 12. 9. 1945 Helsinki – 10. 2. 2021 Hämeenlinna

Pienestä naisesta jäi iso jälki

Toimittaja Leena Seretin 11. 11. 1959 Kemi – 28. 1. 2021 Sipoo

Päätoimittaja puolusti koskiluontoa ja periaatteitaan

Päätoimittaja Seppo Vento 13. 6. 1930 Vesanto – 9. 2. 2021 Joensuu

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta