Kotiinpaluu. Akseli Valmunen palasi dokumentoimaan lapsuudenlähiötään. ”Ryhdyin kuvaamaan vasta täältä muutettuani.”

Huomaamaton

JOURNALISTI
24.3.2017

Manu Haapalainen, teksti
Suvi-Tuuli Kankaanpää, kuvat

Lähiöidylli, Filippiinit, Palestiina ja työ puhelinmyyjänä tekivät Akseli Valmusesta valokuvaajan.

”Pienimuotoinen amerikkalainen unelma.”

Näin luonnehtii lapsuudenmaisemiaan Kuvajournalismi 2016 -kilpailussa kahden sarjan voittajana palkittu Akseli Valmunen. Hän asui kuusitoistavuotiaaksi läntisessä Turussa, rivitaloalueella Pansio-Pernon kaupunginosassa.

Paluu lapsuudenmaisemiin on yksi kuvaajan meneillään olevista projekteista vuodelle 2017. Valmunen kuvaa kotiseudustaan lähiökato-aiheista kuvasarjaa Helsingin Sanomien Suomi 100 -juttusarjaan.

Valmunen sanoo, että lapsuuden reitit ja miljööt ovat ennallaan, mutta eivät kuitenkaan ole. Alueen asujaimisto ei ole uudistunut. Lapset ovat muuttaneet pois, vanhenevat asukkaat sulkeutuneet koteihinsa. Juuri tätä palkittu valokuvaaja on saapunut vanhaan kotilähiöönsä dokumentoimaan.

”Alue ei ollut mitenkään loistelias, mutta tykkäsin siitä tosi paljon. Oli grillijuhlia, jopa lähimetsä haravoitiin talkoilla. Sellaista kivaa tavallisuutta. Nyt lapsuuden pelikenttäkin näyttää perunapellolta”, Valmunen huokaa.

Valmunen sanoo kaipaavansa lapsuuden idyllistä yhteisöllisyyden tunnetta. Hän toteaa olleensa hiukan epäsuosittu, koulussa huonosti pärjännyt lapsi.

”Silloin en päässyt kauheasti ääneen. Kuvaamalla pääsen. Valokuva antaa mahdollisuuksia luoda ilmapiirejä ja kertoa tarinoita”, Valmunen pohtii.

Kuvaajaksi ohjanneisiin lapsuuden asioihin kuuluu piirtäminen.

”Meillä oli veljeni kanssa yhteinen työpöytä, jonka päädyissä piirsimme. Koin sen tosi merkitykselliseksi.”

Enää hän ei juurikaan piirrä.

”Mutta ajattelen piirtämisen tekniikkaa koko ajan, en valokuvauksen. Ajattelen valokuvaamista piirtämisen kautta.”

 

Valmunen sanoo pitävänsä renessanssimaalareiden tavasta lastata kuvansa monimutkaisella, nykykatsojalle vaikeastikin aukeavalla symboliikalla. Siinä missä yksittäinenkin renessanssimaalaus on tarina tai tarinoiden verkko, Valmunen sanoo kertovansa omat tarinansa yksittäisen lehtikuvan sijaan mieluiten kuvasarjoilla.

Hän nimeää vaikuttajikseen hollantilaisen Venäjän-kuvaajan Rob Hornstran sekä virolaisen, renessanssimaisia kuvakerrostumia sommittelevan Aleksander Gronskyn.

”Omissa töissäni yksi kuva ei aina riitä kertomaan, mitä olen nähnyt. Jos kuvaan tapahtuman, haluan kuvata myös toisen näkökulman siihen tai jotain, joka siihen johti. Silloin tarinassani on alku ja loppu.”

Valmusen Helsingin Sanomien Kuukausiliitteelle kuvaama sarja koirien kloonaamisesta Etelä-Koreassa kertoo muutaman kuvan voimalla nimenomaan tarinan, jonka kliimaksi on nyt vuoden lehtikuvana palkittu kuva vastasyntyneestä koiranpennusta.

Valmusen mentorinaan ylistämä Markus Jokela on nimittänyt nuoren kuvaajan tyyliä ”kliiniksi ja oudoksi”. Huomio osuu erityisen oikeaan juuri Korean kloonauskuvissa. Valmunen luo muutaman otoksen avulla pahaenteisen, puhtaan maailman, vieraan, mutta kokonaisen.

Työskentelytapansa Valmunen kertoo löytäneensä Lahden Muotoiluinstituutissa. Opintoihin kuului Stefan Bremerin vetämä kontaktikuvaamisen kurssi, joka vei opiskelijat Filippiineille.

”Yksi korumuotoilija sanoi, että siellä on paljon kultaa. Aloin kysellä kadulla, onko täällä kultakaivoksia. Kukaan ei puhunut mitään. Päättelin, että on.”

Opiskelijapoikaa ei noin vain päästetty kuvaamaan laittomiin kultakaivoksiin. Asia jäi vaivaamaan. Valmunen osti Suomeen palattuaan heti lennot takaisin. Taivuttelun jälkeen kuvaaminen onnistui. Syntyi kuvasarja Jewellery Miners.

”Rehellisesti sanottuna tunsin itseni ekoja kertoja rohkeaksi. Tuli selviytyjäolo ja kauhea nälkä päästä näkemään se, mikä on kiellettyä. Ajattelin ensimmäisen kerran selkeästi, että tämä voisi olla kiinnostava duuni. Sen jälkeen olin vaihdossa Palestiinassa, ja aloin oikeasti ajatella dokumentaristin vastuuta. Tajusin, että tekemisessä pitää olla joku järki.”

 

Valmunen pitää metodinaan eräänlaista huomaamattomuuttaan, taitoaan haihtua osaksi porukkaa. Esimerkiksi Kaustinen-sarjassaan, sähköyliherkkyytä kuvaavassa sarjassaan 3HZ – 300GHZ samoin kuin Filippiineillä kuvaaja on pyrkinyt ja päässyt kuvaamiensa ihmisten lähelle.

Kuvattavista ihmisistä saa intiimejä, paljon kertovia otoksia, kun on aidosti kiinnostunut siitä, mitä heille kuuluu, Valmunen sanoo.

”Pitää osata kuunnella ihmisiä, ei niinkään puhua heille. Silloin ihmiset jopa pyytävät ottamaan kuvan. Eivät ehkä pyytämällä pyydä, mutta tilanne menee siihen, että he haluavat tulla kuvatuiksi, kun ovat jo kertoneet itsestään kaiken.”

Valmunen sanoo oppineensa kuuntelemista puhelinmyyjän työssä, ennen opiskelujaan Muotoiluinstituutissa.

”Olin siinä hyvä. Tienasin ihan hirveästi myymällä mainostilaa yrityksille”, Valmunen kertoo

”Olen huono turhanpäiväisessä löpinässä. Mutta siinä oli selkeät tavoitteet. Annoin ihmisten kertoa koko elämäntarinansa. Siellä sanottiin, että myynnistä 85 prosenttia on korvia, ei puhumista. Tämä ajatus auttaa myös valokuvauksessa. Siinä mielessä puhelinmyynti ja valokuvaus ovat ihan sama asia.”


Lue lisää: 

Kuvajournalismi 2016 -kilpailun voittajat

Rehellinen itselleen. Riina Rinne haluaa valita, mikä on riittävä aika paneutua kuhunkin tarinaan.

 



9 2019
Arkisto

Kuolema toimituksessa

Kollegan kuolema pysäyttää toimituksen ja tuo työyhteisön hoidettavaksi paljon käytännön asioita. Surun hoitamiseen ei sen sijaan ole valmista reseptiä.

Daniel Nissén, Lukas Kallenberg,  Mathilda Kull och Karolina Åsmus jobbar på Vasabladet. De unga journalisterna upplever att inhoppare och fast anställda behandlas likvärdigt. Alla är inbjudna till samma personalfester och interna fortbildningar och ingår i samma diskussionsforum. ”Man är en i gänget. Det är viktigt att man får vara med i gemenskapen för att trivas på jobbet”, säger Mathilda Kull.

Journalistförbundet ifrågasätter en praxis där många inhoppare jobbar heltid länge

Under vilka villkor jobbar inhopparna och hur mycket av jobbet görs egentligen av dem? Journalisten utredde en brokig praxis.

Naistenlehdet laajentavat naiskuvaa

”Juuri naistenlehdet ovat tehneet naisia näkyviksi ja laajentaneet naiskuvaa sekä lisänneet ylipäänsä suvaitsevaisuutta kertomalla erilaisuudesta”, kirjoittaa Iina Artima-Kyrki.

Työnantaja esittää poikkeuksellisen törkeitä muutoksia työehtosopimuksiin

Mitä tapahtuu, jos työntekijä marssii neuvottelupöytään samanlaisin esityksin kuin työnantaja? kysyy Maria Pettersson.

Politiikkaa on helpompi tehdä, kun toimittajat eivät kyttää, Veli Liikanen

Vihreät päätti lopettaa puoluelehtensä rahoittamisen toimitusta kuulematta. Puoluesihteeri Veli Liikanen ei halua avata aiheesta käymiään keskusteluja.

Moraalittomien väitteiden jyrkkä tuomitseminen ei välttämättä ole tehokasta

Jos jatkuvasti puhumme jostain radikaalina pidetystä ajatuksesta, tuolla ajatuksella on hyvät mahdollisuudet muuttua yhteiskunnan silmissä hiljalleen maltilliseksi ja mahdolliseksi, Janne Zareff pohtii kolumnissaan.

Du skall icke normalisera

Dan Lolax har svårt att acceptera tanken att det finns ämnen som journalister inte ska gå och peta i.

Työehdoista neuvotellaan salassa – miksiköhän?

Neuvottelut työn ehdoista pitävät Journalistiliiton puheenjohtajan kiireisenä. Eräs pimeä perinne mietityttää Hanne Ahoa.

Näin syntyy MTV:n meteorologin sääennuste

Forecan ja MTV:n meteorologi Miina Manninen tietää viikonlopun sään ennen kuin muu Suomi herää.

Olen Retail Manager, sanoi haastateltava

Yhä suurempi osuus yritysväestä tuntuu uskovan, että englanti parantaa menestyksen mahdollisuuksia kotimaassakin, Ville Eloranta kirjoittaa.

”Ilmastonmuutos trendaa nyt kaikkialla, ja ihan syystä. Mutta järjestöt ja brändit käyttävät ilmastoahdistusta keppihevosena omalle asialleen. Joskus on vaikea erottaa, mikä on aiheellista ja mikä ei”, Maria Veitola sanoo.

Maria Veitola kysyy tyhmiä ja se kannattaa

”Se ei aina ole helppoa, mutta usein toimittajan kannattaisi tekeytyä vähän hölmöksi. Katselijat ja kuuntelijat kiittävät, kun tulee parempi ohjelma”, toimittaja Maria Veitola sanoo.

Moni maalittamiseen soveltuva rikosnimike on asianomistajarikos. Yksittäisen virkamiehen kynnys rikosilmoituksen tekemiseen voi olla korkea. Muiden muassa poliisi, syyttäjät, tuomarit ja käräjäoikeuksien laamannit toivovat asiaan pikaista muutosta.

Maalittaminen halutaan kriminalisoida, mutta asia etenee hitaasti

Päättäjät puhuvat julkisuudessa asian kiireellisyydestä, mutta oikeusministeriössä mitään hanketta ei ole käynnissä.

Tapahtumien ”sivutuotteena” syntyy yhteisöllisyyttä

”Jo Helsingin Sanomalehtimiesyhdistyksen ja Aikakauslehdentoimittajien yhdistyksen yhdistymistä suunniteltaessa tavoitteeksi otettiin hyvät jäsentilaisuudet”, kirjoittaa toiminnanjohtaja Kaija Plit.

Tinkimätön toimittaja ja aktiivinen osallistuja

Kuolleita: Toimittaja Tuula Helariutta 24. 4. 1949 Punkalaidun – 10. 9. 2019 Huittinen

”Journalistin tehtävä on kysyä miksi”

Kuolleita: Toimittaja Martti ”Maxi” Kaukonen 15. 9. 1947 Rovaniemi – 12. 10. 2019 Kuopio

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta