Ennen kotiin lähtöä Unto Hämäläinen vilkaisi vielä kerran väsymyksestä sumein silmin STT:n ruudulle ja erotti otsikon: STT-PIKA.
Lauantai-iltana 30. elokuuta 1986 istuin Helsingin Sanomien toimituksessa ja odotin, että presidentti Urho Kekkonen kuolisi.
Lehdessä oli aloitettu valmistautuminen presidentin kuolemaan, kun presidentin poika, hallitusneuvos Matti Kekkonen oli viikkoa aikaisemmin kertonut, että 85-vuotiaan presidentin vointi oli heikentynyt.
Seurasin STT:n uutisvirtaa, sillä Matti Kekkonen oli luvannut välittää uutisen STT:n kautta.
Kello 18 kuuntelin radiosta Lauantain toivotut levyt.
Kello 20.30 katsoin Ylen televisiouutiset.
Kello 22 katsoin MTV:n Uutiset.
Tiesin, että ensimmäisen painoksen painaminen alkoi kello 22. En saisi uutista kaikkiin lehtiin.
Kello 23 keitin lisää kahvia. Toinenkin painos meni kiinni.
Kello 24 kolmas ja viimeinen painos meni kiinni, mutta minun piti päivystää vielä tunti. Kolmannen painoksen painaminen keskeytettäisiin, jos uutinen tulisi.
Kello 1 päivystys loppui ja lähetin vielä varmistusviestin pomoille.
”Urkki jaksaa vaan”, kirjoitin.
Olisin voinut lähteä kotiin, sillä en voinut tehdä enää mitään. Olin kuitenkin monen peräkkäisen päivystysillan jälkeen niin poikki, että en jaksanut heti lähteä. Istuin tovin paikallani.
Kello 1.20 havahduin ja rupesin soittamaan taksia.
Vilkaisin vielä kerran STT:n ruudulle. Silmäni olivat väsymyksestä sumeat, mutta erotin ruudulta otsikon STT-PIKA.
Ponkaisin tuolista ylös, juoksin kohti toimitussihteerin uutispöytää ja huusin tuskissani: Kekkonen on kuollut.
Uusimmassa lehdessä
- Paikallismedia kytkee ihmiset yhteisöönsä. Alajärvelle muuttanut Jukka Vuorio huomasi tarttuvansa pikkukunnan uutisiin sitä painokkaammin, mitä synkemmältä maailma muussa mediassa näyttää.
- Yleisön luottamus täytyy ansaita yhä uudelleen
- Journalistin ohjeiden uudistusehdotukseen paljon kommentteja – ”On jätettävä tilaa myös journalismin houkuttelevuudelle”
- Palkaton sairauspäivä huolettaa – liitto ei hyväksy ehdotusta, jos sitä esitetään neuvotteluissa
