Poliittiset skandaalit tulivat jäädäkseen

JOURNALISTI
3.3.2017

Anne Moilanen, teksti

Anne Moilanen on toimittaja, joka työskentelee Ylen A-studiossa. Hän opiskeli vuosina 2015–2016 Oxfordin yliopistossa, jossa hän teki vertailevan tutkimuksen Suomen ja Iso-Britannian poliittisista skandaaleista.

Skandaalijulkisuus on selvästi vahingoittanut Juha Sipilän ja Anne Bernerin mainetta, kirjoittaa Anne Moilanen.

Mitä liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) junailemassa Finavia-jupakassa oikeastaan tapahtui? Totuutta ei tiedetä tänäkään päivänä, vaikka erikoista vahingonkorvauskiistaa valtion lentoasemayhtiön 34 miljoonan euron tappioista ovat puineet jo sekä Valtiontalouden tarkastusvirasto että eduskunnan tarkastusvaliokunta.

Syksyllä 2016 alkanut Finavia-kohu kuivui kokoon, eikä puhjennut täysimittaiseksi poliittiseksi skandaaliksi. Miksi ei?

 

Skandaalitutkimuksen mukaan syitä on ainakin kolme.

Ensinnäkin poliittisen skandaalin alkupisteenä on oltava selkeä normirikkomus, johon voi sisältyä myös rikos. Jos kyse on seksiskandaalista, jotka ovat Suomessa harvinaisia, melko lieväkin rikkomus saattaa johtaa skandaaliin. Bernerin Finavia-toimista ei kuitenkaan edelleenkään ota selvää, mitä lopulta on tapahtunut: Onko vallan väärinkäyttöä ollut vai ei? Kiistaton näyttö on jäänyt puuttumaan.

Toiseksi, kukaan ei ole lähtenyt ristiinnaulitsemaan Berneriä, minkä poliittinen skandaali syntyäkseen vaatisi. Berner on pääministeri Juha Sipilän (kesk.) suosikki, jota Sipilä myös Finavia-jupakan aikana tehokkaasti suojasi osoittamalla toistuvasti julkisen tukensa.

Kolmanneksi, Berner ei ole jäänyt kiinni epärehellisyydestä. Suurin tuho ei usein synny alkuperäisestä poliitikon rikkomuksesta, vaan sitä seuraavasta julkisesta kieltämisestä. Kieltämiseen voi sisältyä selittelyä, ristiin puhumista, jopa suoranaista valehtelua, joista kiinni jääminen lopulta katkaisee kamelin selän. Nyrkkisääntö on, että toisen kerran tapahtuva rikkomus ei enää ole anteeksi annettavissa, kun alkuperäinen teko olisi ehkä vielä ollut. Skandaalista pelastautuminen sen loppuvaiheessa voi onnistua, jos poliitikko osaa julkisuudessa uskottavasti katua ja pyytää anteeksi. Tämä on erityisen vaikeaa suomalaisille poliitikoille.

 

Poliittiset skandaalit yleistyivät Suomessa vasta 1980-luvulla. Presidentti Urho Kekkosen yli 25-vuotisella valtakaudella ne olivat harvinaisia. 1970-luvulla Suomessa oli professori Anu Kantolan tutkimuksen mukaan neljä poliittista skandaalia, 2000-luvulla jo 37. Suomessa poliittiset skandaalit ovat tyypillisesti liittyneet taloudellisten etujen saamiseen tai valta-aseman väärinkäyttöön.

Nykyisin mediassa tapahtuvat poliittiset skandaalit edellyttävät paljastusta. Poliitikon rikkomus tulee julkiseksi suurelle yleisölle, eikä jää vain pienen sisäpiirin tiedoksi. Samasta syystä juoru ei ole poliittinen skandaali, vaikka sen aihe olisi tottakin. Poliittisia skandaaleja ei myöskään synny diktatuureissa, yksipuoluejärjestelmissä tai ylipäätään olosuhteissa, joissa ei ole vapaata demokratiaa ja tiedonvälitystä.

 

Vaikka poliitikot pelkäävät skandaaleja, ne ovat samaan aikaan myös demokratian kulmakivi. Poliittiset skandaalit osoittavat, että vallanpitäjiä uskalletaan arvostella.

Toisin kuin esimerkiksi brittiläiset, suomalaiset politiikan toimittajat kokevat olevansa skandaaleissa liikkeellä ilman omaa agendaa. Tämä sisältää ajatuksen, että toimittajat eivät yritä saada poliitikkoja eroamaan tehtävästään – asia, jonka brittitoimittajat myöntävät ilman muuta, mutta suomalaiset eivät millään, ainakaan julkisesti.

Suomalaisille toimittajille on vaikea puheenaihe, että omalla tiedotusvälineellä ja siellä tehdyillä linjauksilla voi olla valtaa, esimerkiksi vaikutusta päivänpolitiikkaan. Riippumattomuuden nimeen vannovat Suomessa puoluelehtiä lukuunottamatta lähes kaikki mediat ja toimittajat, vaikka ne eivät ehkä todellisuudessa olisikaan ihan sitä. Kuinka puolueettomana yleisö minkäkin median uutisoinnin lopulta kokee, olisikin kiinnostava aihe jatkotutkimukselle.

Nykyhallituksen ministereistä skandalööseimmät ovat olleet Berner ja erilaisissa omaisuus- ja julkisuuskohuissa rypevä Juha Sipilä. Myös sosiaali- ja terveysministeriksi elokuussa nousseen kansanedustaja Pirkko Mattilan (ps.) taannoinen humalatila Tukholman edustusillallisella viime keväänä nousi myöhemmin otsikoihin. Mattilan skandaali jäi kuitenkin pieneksi ja unohtui pian, koska hän myönsi tekonsa.

Sen sijaan Juha Sipilä on omalla toiminnallaan jatkuvasti pahentanut tilannettaan ja antanut aineksia uusille kohuille.

Poliittisessa skandaalissa ei useinkaan ole olennaisinta, onko jokin teko laiton vai ei. Pelkkä epäily voi johtaa skandaaliin, minkä lisäksi on hyvin paljastavaa, miten poliitikko toimii yllättävässä tilanteessa.

Läheskään kaikki poliitikot eivät selviydy raa’asta skandaalijulkisuudesta hyvin, eivätkä pysty tekemään sen keskellä järkeviä ratkaisuja.

Juha Sipiläkin periaatteessa selvisi loppuvuoden 2016 Terrafame-sotkusta, mutta osaamaton toiminta heikensi häntä. Hän on nyt aivan eri tavalla toimittajien ja kansalaisten tarkkailussa kuin ennen. Tämä näkyi muun muassa tukussa kanteluita, jotka tehtiin Sipilän vienninedistämismatkasta Intiaan tammikuussa, heti Terrafame-jupakan jälkeen.

Myös Anne Berneriä tapaus Finavia vahingoitti. Hänen viimeaikaisten aloitteidensa kaatuminen hallituksessa on periaatteessa normaalia poliittista toimintaa. Nyt joka risaus uutisoidaan. Berner ei ole enää julkisuudessa samalla viivalla muiden poliitikkojen kanssa.

Skandaalijulkisuus on selvästi vahingoittanut Sipilän ja Bernerin mainetta. Julkisuudessa heidän molempien tapaukset on kaikkea muuta kuin loppuun käsitelty.

Poliittiset skandaalit ovat usein monimutkaisia ja sotkuisia tapahtumaketjuja, joissa voi olla avoin loppu. Se tarkoittaa, että esimerkiksi Finavia-keitos kuplii pinnan alla niin kauan kuin tapahtumia ei ole lopullisesti selvitetty.

Jos Finaviasta tulee vielä tällä vaalikaudella julkisuuteen ratkaisevaa uutta tietoa, Berneriä koskeva poliittinen skandaali syttyy taas täyteen roihuun – niin kuin se ei olisi koskaan hiipumassa ollutkaan.

Samoin jatkuva kiinnostus kohdistuu Sipilän omistuksiin.


Anne Moilasen tutkimus Political Scandals in Finland and in the UK: How Do The Media Cultures Differ? on luettavissa Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin sivuilla. 



4 2019
Arkisto

Rahahautomo

Valokuvausjärjestö Finnfoto kylpee rahassa, jota se ei ole saanut jaettua kuvaajille.

"Politiikan toimittajat puhuvat liian vähän politiikan sisällöistä"

Vuoden journalistin Vappu Kaarenojan mielestä osa politiikan journalismista tuo mieleen urheilusivut.

Jos sössii lehdistönvapauden, voi heittää hyvästit demokratialle

Kansalaisen kannalta on yhdentekevää, lopettaako journalisti työskentelyn ennakkosensuurin vai netissä käydyn vihakampanjan seurauksena, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Maailma muuttuu vihamielisemmäksi toimittajia kohtaan

Suomi nousi tänä vuonna sananvapaustilaston kakkoseksi, mutta entistä harvemmassa massa tilanne on hyvä tai tyydyttävä. Kymmenen viime vuoden aikana työnsä vuoksi on kuollut yli 700 journalistia.

Freelanceriksi jääminen on heittäytymistä epävarmuuteen, jossa nirsous johtaa konkurssiin

Ennen halusin tehdä ensisijassa yhteiskunnallisesti merkittävää ja lukijaa koskettavaa journalismia. Sittemmin on valjennut yrittäjän arjen totuus, kirjoittaa Lauri Rotko.

Antaisit itse paremmat erätaukohaastattelut, Susanna Luikku

Avun toimittaja Susanna Luikku tähtäsi jääkiekkoilijaksi, mutta päätyi urheilutoimittajaksi. Hän suhtautuu kriittisesti otteluiden erätaukohaastatteluihin.

Haaga-Helian journalismiopiskelijat tarkistivat kansainvälisessä projektissa kuusi EU-väitettä. ”Työssä huomasi, miten paljon asiaa muutamaan lauseeseen saattaa sisältyä”, sanoo Emmi Syrjäniemi (oik.), joka oli mukana tarkistamassa Ville Niinistön (vihr.) twiittiä. Vierellä tarkistustyötä ohjannut lehtori Kaarina Järventaus.

Journalismin opiskelijat tarkistivat EU-väitteitä: enemmistö ”sinne päin”

EU-vaaleihin liittyvä projekti muistuttaa toimittajia tarkistamaan siteerausten faktat ja miettimään otsikoista syntyviä vaikutelmia.

Kom till Afrika, här finns plats!

När det gäller den finska marknaden för Afrikanyheter behöver jag sällan konkurrera med någon, skriver Journalistens nya kolumnist Liselott Lindström, Afrikastringer för Yle.

Ei mitään muttia – vai sittenkin pari?

Verbittömiä lauseita, mutta-sanalla alkavia virkkeitä, ja-sanan pois jättäviä listauksia. Kaikkia näkyy journalistisissa teksteissä jatkuvasti. Mutta saako näin tehdä, pohtii Ville Eloranta.

Pk-media, invandringskritik och andra ord

Vad finns inbyggt i begrepp som politisk korrekt (pk), islamisering, patriot eller i en valseger som liknas vid en tsunami, frågar Jeanette Björkqvist.

Hyvä juttu, ei kauppoja

Tuomo Pirttimaan juttukeikka Norjan vuonolle sujui kuin unelma, kunnes tuli aika kartoittaa aiheen virallista puolta.

Toimittaja aikoo erota päätoimittajan vaaliehdokkuuden takia

Sanomalehti Pohjalaisen päätoimittajan ehdokkuus eduskuntavaaleissa hiertää toimituksen ja johdon välejä.

Nuoret haluavat reunoilta kovettunutta juustosämpylää siinä missä muutkin

Nuorten hupenevaa kiinnostusta ammattiyhdistysliikkeeseen selitetään usein joko sen imago-ongelmalla tai nuorten ideologisilla valinnoilla. Syy on kuitenkin muualla, kirjoittaa liiton opiskelijalähettiläs Martta Kallionpää.

Tervetuloa takaisin

Journalistiliitossa kokeillaan, millaisia tuloksia eronneiden jäsenten takaisin houkutteleminen tuottaa, liiton tiedottaja Manu Haapalainen kirjoittaa.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta