Poliittiset skandaalit tulivat jäädäkseen

JOURNALISTI
3.3.2017

Anne Moilanen, teksti

Anne Moilanen on toimittaja, joka työskentelee Ylen A-studiossa. Hän opiskeli vuosina 2015–2016 Oxfordin yliopistossa, jossa hän teki vertailevan tutkimuksen Suomen ja Iso-Britannian poliittisista skandaaleista.

Skandaalijulkisuus on selvästi vahingoittanut Juha Sipilän ja Anne Bernerin mainetta, kirjoittaa Anne Moilanen.

Mitä liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) junailemassa Finavia-jupakassa oikeastaan tapahtui? Totuutta ei tiedetä tänäkään päivänä, vaikka erikoista vahingonkorvauskiistaa valtion lentoasemayhtiön 34 miljoonan euron tappioista ovat puineet jo sekä Valtiontalouden tarkastusvirasto että eduskunnan tarkastusvaliokunta.

Syksyllä 2016 alkanut Finavia-kohu kuivui kokoon, eikä puhjennut täysimittaiseksi poliittiseksi skandaaliksi. Miksi ei?

 

Skandaalitutkimuksen mukaan syitä on ainakin kolme.

Ensinnäkin poliittisen skandaalin alkupisteenä on oltava selkeä normirikkomus, johon voi sisältyä myös rikos. Jos kyse on seksiskandaalista, jotka ovat Suomessa harvinaisia, melko lieväkin rikkomus saattaa johtaa skandaaliin. Bernerin Finavia-toimista ei kuitenkaan edelleenkään ota selvää, mitä lopulta on tapahtunut: Onko vallan väärinkäyttöä ollut vai ei? Kiistaton näyttö on jäänyt puuttumaan.

Toiseksi, kukaan ei ole lähtenyt ristiinnaulitsemaan Berneriä, minkä poliittinen skandaali syntyäkseen vaatisi. Berner on pääministeri Juha Sipilän (kesk.) suosikki, jota Sipilä myös Finavia-jupakan aikana tehokkaasti suojasi osoittamalla toistuvasti julkisen tukensa.

Kolmanneksi, Berner ei ole jäänyt kiinni epärehellisyydestä. Suurin tuho ei usein synny alkuperäisestä poliitikon rikkomuksesta, vaan sitä seuraavasta julkisesta kieltämisestä. Kieltämiseen voi sisältyä selittelyä, ristiin puhumista, jopa suoranaista valehtelua, joista kiinni jääminen lopulta katkaisee kamelin selän. Nyrkkisääntö on, että toisen kerran tapahtuva rikkomus ei enää ole anteeksi annettavissa, kun alkuperäinen teko olisi ehkä vielä ollut. Skandaalista pelastautuminen sen loppuvaiheessa voi onnistua, jos poliitikko osaa julkisuudessa uskottavasti katua ja pyytää anteeksi. Tämä on erityisen vaikeaa suomalaisille poliitikoille.

 

Poliittiset skandaalit yleistyivät Suomessa vasta 1980-luvulla. Presidentti Urho Kekkosen yli 25-vuotisella valtakaudella ne olivat harvinaisia. 1970-luvulla Suomessa oli professori Anu Kantolan tutkimuksen mukaan neljä poliittista skandaalia, 2000-luvulla jo 37. Suomessa poliittiset skandaalit ovat tyypillisesti liittyneet taloudellisten etujen saamiseen tai valta-aseman väärinkäyttöön.

Nykyisin mediassa tapahtuvat poliittiset skandaalit edellyttävät paljastusta. Poliitikon rikkomus tulee julkiseksi suurelle yleisölle, eikä jää vain pienen sisäpiirin tiedoksi. Samasta syystä juoru ei ole poliittinen skandaali, vaikka sen aihe olisi tottakin. Poliittisia skandaaleja ei myöskään synny diktatuureissa, yksipuoluejärjestelmissä tai ylipäätään olosuhteissa, joissa ei ole vapaata demokratiaa ja tiedonvälitystä.

 

Vaikka poliitikot pelkäävät skandaaleja, ne ovat samaan aikaan myös demokratian kulmakivi. Poliittiset skandaalit osoittavat, että vallanpitäjiä uskalletaan arvostella.

Toisin kuin esimerkiksi brittiläiset, suomalaiset politiikan toimittajat kokevat olevansa skandaaleissa liikkeellä ilman omaa agendaa. Tämä sisältää ajatuksen, että toimittajat eivät yritä saada poliitikkoja eroamaan tehtävästään – asia, jonka brittitoimittajat myöntävät ilman muuta, mutta suomalaiset eivät millään, ainakaan julkisesti.

Suomalaisille toimittajille on vaikea puheenaihe, että omalla tiedotusvälineellä ja siellä tehdyillä linjauksilla voi olla valtaa, esimerkiksi vaikutusta päivänpolitiikkaan. Riippumattomuuden nimeen vannovat Suomessa puoluelehtiä lukuunottamatta lähes kaikki mediat ja toimittajat, vaikka ne eivät ehkä todellisuudessa olisikaan ihan sitä. Kuinka puolueettomana yleisö minkäkin median uutisoinnin lopulta kokee, olisikin kiinnostava aihe jatkotutkimukselle.

Nykyhallituksen ministereistä skandalööseimmät ovat olleet Berner ja erilaisissa omaisuus- ja julkisuuskohuissa rypevä Juha Sipilä. Myös sosiaali- ja terveysministeriksi elokuussa nousseen kansanedustaja Pirkko Mattilan (ps.) taannoinen humalatila Tukholman edustusillallisella viime keväänä nousi myöhemmin otsikoihin. Mattilan skandaali jäi kuitenkin pieneksi ja unohtui pian, koska hän myönsi tekonsa.

Sen sijaan Juha Sipilä on omalla toiminnallaan jatkuvasti pahentanut tilannettaan ja antanut aineksia uusille kohuille.

Poliittisessa skandaalissa ei useinkaan ole olennaisinta, onko jokin teko laiton vai ei. Pelkkä epäily voi johtaa skandaaliin, minkä lisäksi on hyvin paljastavaa, miten poliitikko toimii yllättävässä tilanteessa.

Läheskään kaikki poliitikot eivät selviydy raa’asta skandaalijulkisuudesta hyvin, eivätkä pysty tekemään sen keskellä järkeviä ratkaisuja.

Juha Sipiläkin periaatteessa selvisi loppuvuoden 2016 Terrafame-sotkusta, mutta osaamaton toiminta heikensi häntä. Hän on nyt aivan eri tavalla toimittajien ja kansalaisten tarkkailussa kuin ennen. Tämä näkyi muun muassa tukussa kanteluita, jotka tehtiin Sipilän vienninedistämismatkasta Intiaan tammikuussa, heti Terrafame-jupakan jälkeen.

Myös Anne Berneriä tapaus Finavia vahingoitti. Hänen viimeaikaisten aloitteidensa kaatuminen hallituksessa on periaatteessa normaalia poliittista toimintaa. Nyt joka risaus uutisoidaan. Berner ei ole enää julkisuudessa samalla viivalla muiden poliitikkojen kanssa.

Skandaalijulkisuus on selvästi vahingoittanut Sipilän ja Bernerin mainetta. Julkisuudessa heidän molempien tapaukset on kaikkea muuta kuin loppuun käsitelty.

Poliittiset skandaalit ovat usein monimutkaisia ja sotkuisia tapahtumaketjuja, joissa voi olla avoin loppu. Se tarkoittaa, että esimerkiksi Finavia-keitos kuplii pinnan alla niin kauan kuin tapahtumia ei ole lopullisesti selvitetty.

Jos Finaviasta tulee vielä tällä vaalikaudella julkisuuteen ratkaisevaa uutta tietoa, Berneriä koskeva poliittinen skandaali syttyy taas täyteen roihuun – niin kuin se ei olisi koskaan hiipumassa ollutkaan.

Samoin jatkuva kiinnostus kohdistuu Sipilän omistuksiin.


Anne Moilasen tutkimus Political Scandals in Finland and in the UK: How Do The Media Cultures Differ? on luettavissa Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin sivuilla. 



8 2020
Arkisto

Harva meistä on korvaamaton superneuvottelija

Työehtosopimukset ovat siitä käteviä, että niiden ansiosta tavan ihmisen ei juuri koskaan tarvitse huolehtia lomista, työajasta, vähimmäispalkasta tai siitä, maksetaanko sairauden ajalta palkkaa, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Onneksi minä en joudu jakamaan mediatukia

”Mediatukea olisi rehdimpää perustella työpaikkojen säilymisellä kuin demokratialla”, kirjoittavat Annukka Oksanen ja Elina Yrjölä.

Vapaapäivien pitäminen on sinulle lähinnä uuvuttavaa, Minna Holopainen

STT:n vastaava päätoimittaja Minna Holopainen tekee töitä melkein koko ajan ja on mahdollisesti itsekin tekoäly.

Näin syntyy Trendin syysmuotijuttu

Trendi tilasi stylisti ja valokuvaaja -työparilta helmikuussa syysmuotijutun. Kesällä kuvaaja ja malli vaihtuivat koronan takia. Juttu kuvattiin elokuussa kotieläintilalla.

Kielenhuollon päämaja ei ole käymässä turhaksi

”On viisainta, ettei yleiskielessä sooloilu karkaa käsistä. Tämä aika ei varsinaisesti kaipaa lisää ymmärryksen puutetta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vi måste respektera – och kredda varandra

”Vi måste respektera varandras arbete och kredda den som kreddas bör”, skriver Felicia Bredenberg.

Koronasta vauhtia muutoksiin

”Voisiko pandemiakurjuuden keskeltä löytyä jotain hyvääkin? Voidaanko esimerkiksi itsensä työllistäjille saada vihdoin pandemian vauhdittamana turvatumpi asema”, kysyy Suomen freelance-journalistien uusi puheenjohtaja Maria Markus.

Munkit ja possut

Kesätoimittaja Ilkka Vänttisen kuvissa näkyi sikoja juuri niin kuin pitikin – ja lisäksi jotain aivan muuta.

Uutistoimistotuki ehkä osaksi median koronatukea – tuen haku on alkanut

Median koronatukea voi saada journalistisen työn kustannuksiin. Myöntämisen ehtona on mainosmyynnin lasku. Erillistä uutistoimintaan suunnattua tukea on saanut aiemmin muun muassa STT.

Etävaltuusto nosti hien otsalle

Kuuluuko? Näkyykö? Journalistiliiton historian ensimmäisessä valtuuston hybridikokouksessa teknisiä pulmia ratkottiin lennosta, kirjoittaa Kira Närhi.

Herrasmies on poissa

Kuolleita: Toimittaja Matti Vainio 20. 6. 1935 Sortavala – 5. 9. 2020 Hämeenlinna

Arvostettu monitoiminainen

Kuolleita: Toimittaja Liisa Laine Oulu 25. 3. 1936 – 8. 8. 2020 Helsinki

Hjärtat klappade för nyheter och rättvisa

Döda: Journalisten Ia Henriksson 5. 1. 1974 Helsingfors – 11. 7. 2020 Helsingfors

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta