Media-ala

Kun tietoa ei ole, spekuloidaan

Yle-selvitys voi tehdä kipeää, mutta on lopulta sen arvoista, kirjoittaa Johanna Vehkoo.

Amerikkalainen aikakauslehti Rolling Stone julkaisi vuonna 2014 pitkän jutun raiskauksista yliopistokampuksilla. Ongelma on todellinen ja vakava, mutta kävi ilmi, että lehti oli langennut vanhanaikaiseen: juttu oli liian hyvä ollakseen totta. Jutun päähenkilö oli sepittänyt tarinansa joukkoraiskauksesta. Jutulla oli erillinen faktantarkistaja, mutta valheet eivät jääneet hänenkään seulaansa.

Aivan aluksi lehti pyysi anteeksi. Sitten se pyysi Columbian journalismikoulun dekaania selvittämään, mikä kaikki journalistisessa prosessissa meni pieleen. Lehden lukijoista tuskin suurikaan joukko on lukenut kokonaan pilkuntarkkaa selvitystä, mutta sen julkaiseminen avoimesti verkossa oli paras tapa palauttaa heidän luottamuksensa.

Lehti itse kuvaa raporttia ”journalismiksi journalismin epäonnistumisesta”.

 

The New York Times tapaa palkata toimituksen ulkopuolelta public editorin. Yksi henkilö toimii tehtävässä muutaman vuoden kerrallaan ja siirtyy sitten muualle töihin. Näin hän voi säilyttää riippumattomuutensa. Public editor tarkastelee kriittisesti lehden julkaisemia, syystä tai toisesta kiistanalaisia juttuja. Hän sanoo suoraan, jos tulee siihen tulokseen, että lehti on rikkonut journalistista etiikkaa tai toiminut muuten väärin.

”En mene sinne hankkimaan ystäviä”, totesi viime vuonna tehtävään valittu Liz Spayd.

Myös The Guardianilla on samantyyppisellä mandaatilla toimiva readers’ editor.

Haaveilen siitä, että jokin suomalainen media perustaa tällaisen tehtävän elinaikanani.

 

Läpinäkyvyyden uskotaan lisäävän luotettavuutta myös BBC:ssä, jossa on teetetty lukuisia selvityksiä milloin minkäkin prosessin epäonnistumisesta tai jonkin aihepiirin uutisoinnista. Kun toimitaan julkisella rahalla, avoimet kritiikin käsittelyn tavat ovat erityisen tärkeitä.

Vuosina 2012 ja 2013 BBC möyri syvällä skandaalissa, jota moni piti yhtiön pahimpana. Pääjohtaja teetti monimutkaisesta vyyhdistä kaksi mittavaa ulkopuolisen tahon vetämää selvitystä. Toisessa tutkittiin päätöstä hyllyttää seksuaalirikolliseksi paljastunutta suosittua televisiojuontajaa Jimmy Savilea käsittelevä tutkivan journalismin ohjelma. Toinen taas käsitteli yleisesti BBC:n kulttuuria vuosikymmeninä, joina Savile oli tuttu näky yhtiön tiloissa. Hän hyökkäsi nuorten uhriensa kimppuun myös siellä.

 

Yleisradiosta ja riippumattoman, ulkopuolisen selvityksen tarpeesta on jauhettu niin pitkään, että lopulta yhtiön johto päätti sellaisen tilata. Vielä tammikuun lopussa hallituksen puheenjohtaja oli oudon varma, ettei moista tarvita.

Kun selvitys tehdään perinpohjaisesti – ja kun se kertoo myös siitä, mistä viime aikojen tapahtumissa oli todella kyse – se voi puhdistaa ilmapiiriä Ylessä ja antaa vastauksia kysymyksiin, joita niin yleläisillä, poliitikoilla kuin kansalaisilla on. Tämä voi tehdä kipeää, mutta on lopulta sen arvoista.

Ylellä on vihollisia monessa suunnassa. Peittelevää linjaa ovat kritisoineet myös julkisen palvelun vannoutuneet tukijat.

Selvityksen paras lopputulos olisi se, että journalismin läpinäkyvyyttä lisätään pysyvästi. Se on hyväksi todettu keino lujittaa luottamusta.