Kuviteltuja faktoja

JOURNALISTI
10.2.2017

Janne Arola, teksti

Kirjoittaja on jyväskyläläinen vapaa journalisti ja vuosina 2014–2015 toimineen Torikokous.fi-verkkomedian päätoimittaja. Sivusto julkaisi huhtikuussa 2015 laajan jutun turkkilaismiehen vaiheista Suomessa.

Narratiiviseen journalismiin pätevät samat säännöt kuin muuhunkin journalismiin: kaiken on oltava totta, kirjoittaa Janne Arola.

Jutun alku oli suurta draamaa.

Lännen Media julkaisi 21. tammikuuta osakaslehdissään ja myöhemmin lehtien verkkosivuilla jutun, jossa kerrotaan Suomessa opiskelleesta turkkilaisesta, joka liittyi Isisiin. Jutun ensimmäisessä kohtauksessa kuvaillaan, kuinka valokuvauksesta intoillut turkkilaismies kulki joulukuussa 2014 Ylläksellä Äkäslompolo-järven jäällä ja odotti revontulien tulevan esiin.

Tekstissä maalaillaan, kuinka ”tympiintyneen” matkamiehen ”toppahaalari suhisi”, kun hän teki järven jäällä ”mutkaista jälkeä”. Mies ”vilkaisi kelloaan: jo 16”. Talvipäivänseisaukseen oli enää puoli tuntia, mutta taivas oli pilvessä.

Pian mies ”tihrusti uudelleen taivaalle ja näki tähden”. Yhtäkkiä ”isot pilvenrössöt vaeltelivat hiljakseen pois Ylläksen yltä” ja pian esiin tulivat mahtavat revontulet.

Sitten ”hän kolisteli kolmijalkaa asentoon, kiinnitti kameraa, asetti sen herkkyyttä suuremmalle ja valotusaikaa pidemmäksi” ja ryhtyi kuvaamaan.

Myöhemmin hän kirjoitti Facebookissa, että se oli hänen elämänsä parhaimpia hetkiä.

 

Kohtaus on kuin narratiivisen journalismin oppikirjasta: yksityiskohtia, toimintaa, tunteita ja yllättävä käänne.

Jutun kirjoittanut toimittaja ei kuitenkaan itse ollut jäällä todistamassa tätä iloisen lopun saanutta luonnonnäytelmää. Kysyttäessä hän kertoi, että juttu perustuu muun muassa turkkilaismiehen Facebook-päivityksiin ja -kuviin sekä miehestä kirjoitettuihin artikkeleihin. Miestä itseään ei ole voinut haastatella, sillä hän on tiettävästi kuollut Syyriassa viime vuonna.

Toimittajan mukaan yksityiskohtaiset kuvaukset järven jäältä ovat lähdemateriaaliin pohjautuvia dramatisoituja kohtauksia. Kirjoittaja tietää miehen olleen jäällä ja kuvanneen revontulia, mutta ei tiedä täsmälleen, missä järjestyksessä asiat tapahtuivat tai tapahtuiko niitä ollenkaan. Ehkä mies tosiaan katsoi kelloa, näki tähden ja kolisteli kolmijalkaa, mutta varmuutta siitä ei ole.

 

Soitin tätä kirjoitusta varten kolmelle narratiivisen journalismin asiantuntijalle ja kysyin, missä kulkevat narratiivisen journalismin rajat. Lyhyt vastaus kuuluu, että siihen pätevät samat säännöt kuin kaikkeen muuhunkin journalismiin: mitään ei saa keksiä.

Kun Kuukausiliitteen esimies Lauri Malkavaara vastasi puhelimeen, hän oli juuri korjannut helmikuun Kuukausiliitteen sivuvedoksesta sinne itse tekemänsä virheen. Hän oli editoidessaan lisännyt taideväärennöksistä kertovaan Anu Nousiaisen juttuun maininnan, että jätesäkit, joita väärentäjä vei kaatopaikalle, olivat mustia. Nousiainen kuitenkin huomautti, ettei tiennyt jätesäkkien väriä. Väri jätettiin pois, koska sitä ei voitu vahvistaa.

”Olemme hyvin tiukkoja. Kaikelle, mitä lehdessä lukee, pitää olla lähde tai peruste”, Malkavaara sanoo.

Aina näin ei tosin ole ollut. Malkavaara muistaa niin sanotun uuden journalismin jälkimainingit 1990-luvun alkuvuosina, jolloin hänen mukaansa joskus yhdisteltiin haastateltavien lausuntoja isoissa asiajutuissa. Saatettiin haastatella kahta saman alan asiantuntijaa, mutta panna molempien sanomiset yhden henkilöhahmon suuhun.

”Silloin otettiin taiteellisia vapauksia. Olen itse kirjoittanut Kuukausiliitteen kansijutun, jossa kuvailtiin juhlia ja juhliin osallistuneiden henkilöiden elämäntilanteita. Juhlat ja henkilöt olivat totta, mutta kaikki henkilöt eivät olleet niissä juhlissa”, Malkavaara sanoo.

Hänen mukaansa tänä päivänä näin ei missään tapauksessa enää toimittaisi.

 

Long Playn päätoimittaja Anu Silfverbergkin korostaa, että poikkeustilanteita ei ole: journalismissa kaiken on oltava totta.

”Narratiivisten elementtien keksiminen ei aseta kyseenalaiseksi vain yksittäistä lehteä ja toimittajaa, vaan koko median.”

Hän kertoo, että useista Long Playn jutuista on jouduttu jättämään pois meheviä yksityiskohtia, koska niitä ei ole pystytty luotettavasti vahvistamaan.

Erityisesti näinä aikoina, kun valtamedia pyrkii kiivaasti erottautumaan valemedioista ja propagandasivustoista, faktojen paikkansapitävyyden varmistamisen pitäisi olla ensisijaisen tärkeää.

Viime aikojen ilmiö on kuitenkin se, että yksittäisten ihmisten kokemuksia nostetaan tasaveroisiksi asiantuntijatiedon rinnalle. Mediassa näkee säännöllisesti tarinallisia juttuja sairaudesta tai muusta vaikeasta elämäntilanteesta selviytyneistä ihmisistä. Usein lähteenä ovat vain haastateltavat itse, eikä heidän taustojaan tai sanomisiaan ole tarkistettu muualta.

”Tarinallisessa jutussa pitäisi yhtä lailla varmistaa, että faktat pitävät”, sanoo kirjoituskouluttaja ja narratiivisesta journalismista väitöskirjansa tehnyt Maria Lassila-Merisalo.

 

Journalistin ohjeiden mukaan yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Ainakin tältä osin Lännen Median juttu on ongelmallinen. Jutussa ei mainita, että siinä on dramatisoituja kohtauksia tai kerrota kuvailun lähteitä.

Lännen Median päätoimittaja Matti Posio kuitenkin puolustaa juttua. Hänen mielestään tarinallisessa journalismissa miljöön kuvailussa kerronnan faktoiksi riittävät tiedot siitä, millaista yleensä on Äkäslompolo-järven jäällä tai millainen vaikutus revontulien näkemisellä on keneen tahansa ihmiseen.

Posion mukaan olennaista on, että lukijat pystyvät erottamaan, mikä jutussa on tiukkaa uutistietoa ja mikä on dramatisoitua osuutta.

 

Hyvissä jutuissa on usein yksityiskohtia, jotka kuljettavat tarinaa eteenpäin ja antavat tekstille voimaa. Yksityiskohdilla luodaan vahvoja mielikuvia ihmisistä ja asioista, joita niillä kuvataan. Mutta jos tiedot eivät pidä paikkaansa, mielikuvat vääristyvät.

Lukuisia Pulitzer-palkittuja juttuja editoinut Jack Hart kirjoittaa narratiivisen journalismin klassikkokirjassaan Storycraftissa, että maailmaa ei ole mahdollista kuvata ehdottoman täsmällisesti oikein, mutta ainut eettisesti kestävä vaihtoehto on pyrkiä niin lähelle totuutta kuin mahdollista. Eikä hän tarkoita kuviteltua totuutta.



9 2019
Arkisto

Kuolema toimituksessa

Kollegan kuolema pysäyttää toimituksen ja tuo työyhteisön hoidettavaksi paljon käytännön asioita. Surun hoitamiseen ei sen sijaan ole valmista reseptiä.

Daniel Nissén, Lukas Kallenberg,  Mathilda Kull och Karolina Åsmus jobbar på Vasabladet. De unga journalisterna upplever att inhoppare och fast anställda behandlas likvärdigt. Alla är inbjudna till samma personalfester och interna fortbildningar och ingår i samma diskussionsforum. ”Man är en i gänget. Det är viktigt att man får vara med i gemenskapen för att trivas på jobbet”, säger Mathilda Kull.

Journalistförbundet ifrågasätter en praxis där många inhoppare jobbar heltid länge

Under vilka villkor jobbar inhopparna och hur mycket av jobbet görs egentligen av dem? Journalisten utredde en brokig praxis.

Naistenlehdet laajentavat naiskuvaa

”Juuri naistenlehdet ovat tehneet naisia näkyviksi ja laajentaneet naiskuvaa sekä lisänneet ylipäänsä suvaitsevaisuutta kertomalla erilaisuudesta”, kirjoittaa Iina Artima-Kyrki.

Työnantaja esittää poikkeuksellisen törkeitä muutoksia työehtosopimuksiin

Mitä tapahtuu, jos työntekijä marssii neuvottelupöytään samanlaisin esityksin kuin työnantaja? kysyy Maria Pettersson.

Politiikkaa on helpompi tehdä, kun toimittajat eivät kyttää, Veli Liikanen

Vihreät päätti lopettaa puoluelehtensä rahoittamisen toimitusta kuulematta. Puoluesihteeri Veli Liikanen ei halua avata aiheesta käymiään keskusteluja.

Moraalittomien väitteiden jyrkkä tuomitseminen ei välttämättä ole tehokasta

Jos jatkuvasti puhumme jostain radikaalina pidetystä ajatuksesta, tuolla ajatuksella on hyvät mahdollisuudet muuttua yhteiskunnan silmissä hiljalleen maltilliseksi ja mahdolliseksi, Janne Zareff pohtii kolumnissaan.

Du skall icke normalisera

Dan Lolax har svårt att acceptera tanken att det finns ämnen som journalister inte ska gå och peta i.

Työehdoista neuvotellaan salassa – miksiköhän?

Neuvottelut työn ehdoista pitävät Journalistiliiton puheenjohtajan kiireisenä. Eräs pimeä perinne mietityttää Hanne Ahoa.

Näin syntyy MTV:n meteorologin sääennuste

Forecan ja MTV:n meteorologi Miina Manninen tietää viikonlopun sään ennen kuin muu Suomi herää.

Olen Retail Manager, sanoi haastateltava

Yhä suurempi osuus yritysväestä tuntuu uskovan, että englanti parantaa menestyksen mahdollisuuksia kotimaassakin, Ville Eloranta kirjoittaa.

”Ilmastonmuutos trendaa nyt kaikkialla, ja ihan syystä. Mutta järjestöt ja brändit käyttävät ilmastoahdistusta keppihevosena omalle asialleen. Joskus on vaikea erottaa, mikä on aiheellista ja mikä ei”, Maria Veitola sanoo.

Maria Veitola kysyy tyhmiä ja se kannattaa

”Se ei aina ole helppoa, mutta usein toimittajan kannattaisi tekeytyä vähän hölmöksi. Katselijat ja kuuntelijat kiittävät, kun tulee parempi ohjelma”, toimittaja Maria Veitola sanoo.

Moni maalittamiseen soveltuva rikosnimike on asianomistajarikos. Yksittäisen virkamiehen kynnys rikosilmoituksen tekemiseen voi olla korkea. Muiden muassa poliisi, syyttäjät, tuomarit ja käräjäoikeuksien laamannit toivovat asiaan pikaista muutosta.

Maalittaminen halutaan kriminalisoida, mutta asia etenee hitaasti

Päättäjät puhuvat julkisuudessa asian kiireellisyydestä, mutta oikeusministeriössä mitään hanketta ei ole käynnissä.

Tapahtumien ”sivutuotteena” syntyy yhteisöllisyyttä

”Jo Helsingin Sanomalehtimiesyhdistyksen ja Aikakauslehdentoimittajien yhdistyksen yhdistymistä suunniteltaessa tavoitteeksi otettiin hyvät jäsentilaisuudet”, kirjoittaa toiminnanjohtaja Kaija Plit.

Tinkimätön toimittaja ja aktiivinen osallistuja

Kuolleita: Toimittaja Tuula Helariutta 24. 4. 1949 Punkalaidun – 10. 9. 2019 Huittinen

”Journalistin tehtävä on kysyä miksi”

Kuolleita: Toimittaja Martti ”Maxi” Kaukonen 15. 9. 1947 Rovaniemi – 12. 10. 2019 Kuopio

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta