Salaisuuksien äärellä

Pääkirjoitus.

Helsingin Sanomat kertoi 16. joulukuuta Tikkakoskella toimivan Viestikoekeskuksen toiminnasta ja sotilastiedustelusta. Päällisin puolin eli julki kirjoitetuilta osiltaan juttukokonaisuus ei paljasta järisyttäviä skandaaleja. Jotain tuollaista tiedustelun ja turvallisuusuhkiin liittyvän varautumisen voi kuvitella sisältävän.

Skandaalin aihe on se, että jutun lähteinä olleet asiakirjat ovat salaisia. Ne ovat vuotaneet julki paikasta, jonka pitäisi olla aukoton, suorastaan pomminvarma.

Hesarin jutussa ei kovin selkeästi kerrottu, miksi se julkaistiin. Salaiseksi leimattujen tiedustelutietojen merkitys jäi epäselväksi. Kaikkein tärkein hukkui salaisuuksien kuiskutteluun. Kokonaisuudella oli määrä havainnollistaa valmisteilla olevan tiedustelulainsäädännön ulottuvuuksia.

Tapaus on ainutlaatuinen. Presidentti ärähti, keskusrikospoliisi ryhtyi tutkimaan asiaa, toimittajan kotiin tehtiin kotietsintä, tekoa on paheksuttu, sitä on puolusteltu... Mitä vielä tuleekaan julki?

Selvää on se, että eduskuntaan tulossa olevan tiedustelulakipaketin kriittinen tarkastelu on jäänyt muun hälyn jalkoihin. Lainsäädännöllä on tarkoitus lisätä viranomaisten mahdollisuuksia tehdä siviili- ja sotilastiedustelua muun muassa tietoliikennettä seulomalla.

Tiedustelulait koskevat kansalaisten perusoikeuksia ja vaikuttavat esimerkiksi journalistien mahdollisuuksiin tehdä työtään. Nyt syntyneen kohun vaikutuksia pitää tarkastella viileästi, kun lakeja viimeistellään. Moni on jo ehtinyt vaatia niihin muutoksia.

Journalistien työn kannalta olennaista on, että tiedonhankintaa ei vaikeuteta. Tärkeää on myös se, että arkaluontoisten asioiden tutkintaan liittyvää lähdesuojaa ei heikennetä. Päinvastoin sitä pitäisi selkeyttää ja laajentaa, jotta media voisi entistä paremmin hoitaa tehtäväänsä kansalaisten tiedonsaannin turvaajana.

Sotilastiedustelukaan ei voi olla sellainen saareke, joka automaattisesti rajattaisiin journalistien tiedonhankinnan ulkopuolelle.

Hesarin käyttämät salaiset tiedot ovat ajalta, jolloin lähes kaikki tiedusteluasiakirjat leimattiin varmuuden vuoksi salaisiksi. Tiettävästi käytännöt ovat jo muuttuneet, ja syytä olisi entisestään täsmentää sitä, mikä oikeasti on perustellusti salaista.

Myös journalistien on hyvä pohtia: mihin vetää raja, kun käsissä on salaista tietoa?

22.12.2017
Facebook

Markku Lappalainen

markku.lappalainen@journalistiliitto.fi

Tuki on pienten elinehto

Kulttuuri- ja mielipidelehtien tukea ei saa heikentää. Journalistiliiton valtuusto vaati 15. joulukuuta hyväksymässään kannanotossa, että opetus- ja kulttuuriministeriön kaavailemaa kirjastojen ostotuen leikkausta ei saa toteuttaa.

Rahallisesti kyseessä on pieni summa, mutta periaatteellisesti asia on iso. Tuen lakkautus on uusi ilmentymä siitä sumeilemattomuudesta, jolla maan viime hallitukset ovat kohdelleet rakennemuutoksen kourissa kamppailevaa mediaa. Lehtitilausten arvonlisäverollepano kuritti kovakouraisesti perinteistä mediaa. Nyt ovat vuorossa alan pienimmät.

Tuki on elinehto lukuisille pienlehdille, jotka ovat tärkeä osa tiedonvälityksen monimuotoisuutta. Pienlehdet palvelevat yleisöjä, joiden tiedontarpeita suuret kaupalliset mediat eivät tyydytä. Niiden merkitystä ei mitata levikillä, ne vahvistavat demokratiaa ja rikastavat kulttuuria.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta