Kymmenen Uutisten kasvot

JOURNALISTI
22.12.2017

Keijo Leppänen, teksti

Kirjoittaja on Kaskelan työtoveri ja ystävä.

Kuolleita: Leena Kaskela.

MTV Uutisten ankkuri Leena Kaskela kuoli 2. joulukuuta. Hän oli syntynyt 25. joulukuuta 1939.

Kaskela tuli MTV:hen kuuluttajaksi 1965 ja ankkuriksi Kymmenen Uutisiin 1981. Valitsijat tiesivät, mitä tekivät: katsojat rakastuivat suosikkiinsa myös uutisten välittäjänä. Eläkkeelle hän jäi 2004. Muistona urasta on viisi Telvis-pystiä ja elämäntyöpalkinto.

Leena Kaskela on käsite television uutiskerronnassa. Hän loi pohjaa sille, mitä MTV Uutiset on tänään. Kaskela oli karismaattinen, lämmin, tyylikäs ja ainutlaatuisella tavalla läsnä. Hän ei lukenut uutisia, vaan kertoi ne matalalla, uskottavalla äänellään.

Journalistina Kaskela oli tinkimätön ja lempeä. Kiireessäkään hän ei tyytynyt ”copy-pasteen”. Haastateltaviltaan Kaskela ei epäröinyt kysyä, minkä tärkeäksi näki.

Kaskelaa kuuntelivat kaikki kesätoimittajista ylimpiin pomoihin. Hän ei kulkenut ohi eikä katsonut yli. Hän soitti samaa säveltä ankkuriparinsa kanssa ja kannusti kollegoitaan.

Kaskelalla ei ollut erikseen ruutu- ja siviiliminää. Hän hallitsi julkisuuden, koska ei ollut siitä riippuvainen. Kahdessa paikkaa häntä ei pidetty julkkiksena: kotona ja töissä. Niihin hän keskittyi – ja muutamiin ystäviin.

Oli hienoa olla yksi heistä.



7 2020
Arkisto

Tuot Milttoniin raikasta kokoomuslaista ajattelua, Katri Makkonen

Tasavallan presidentin kabinetista Ylelle vain vuodeksi palannut Katri Makkonen lähtee konsulttiyhtiö Milttonin varatoimitusjohtaksi oppimaan, miten liike-elämä toimii.

Mitä jos ihmiset eivät ole koskaan halunneet puolueetonta journalismia?

”Ehkä yleisölle vain viimein tarjotaan somessa jotain, mitä se todella haluaa, eikä tämä jokin yksinkertaisesti ole puolueeton ammattijournalismi”, kirjoittaa Janne Zareff.

Aikkarit on pidettävä mukana

Aikkarisisältö on valtavan tärkeää, sillä Suomessa halutaan ja tarvitaan erikoistunutta laatujournalismia, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Vuosien 2021 – 2022 pressikortti on Journalistiliiton vuodenvaihteessa uudistuvan ilmeen mukainen. Kuvan kortti on testikortti, jonka ulkoasu poikkeaa jonkin verran oikean pressikortin ulkoasusta.

Perinteinen pressikortti muuttuu tilattavaksi – digitaalinen kortti päivittyy automaattisesti

Digitaalista korttia käyttää jo melkein 12 000 jäsentä. Kortin ulkoasu muuttuu vuodenvaihteessa Journalistiliiton uudistuvan ilmeen mukaiseksi.

Nyhetsmedier som lägereldar

”Vi konsumerar nyheter på var sitt håll, inte tillsammans. Vägledning behövs”, skriver Dan Lolax.

Tiekartta johtaa turhan usein umpikujaan

Joukkoviestimet saisivat herkeämättä pohtia, mitä jargonia ne omaksuvat, kirjoittaa Ville Eloranta.

Näin tehdään puoli yhdeksän uutislähetys

Ylen pääuutislähetys syntyy Pasilassa ja etänä. Koronavirusepidemia on tuonut lähetyksen tekemiseen kiirettä ja uusia käytäntöjä.

Työehtosopimus pätee myös etätyössä

Esimiesten vastuulla on huolehtia siitä, että työntekijä pystyy suoriutumaan työstään, eikä kukaan kuormitu liikaa. Työaikaa säännellään myös etätyössä, kirjoittaa Journalistiliiton juristi Tytti Oras.

Korona-ajan paikallinen sopimus

Työntekijät ovat Ylessä erittäin sitoutuneita työhönsä ja ymmärsivät, että kaikkien panosta tarvitaan, joten joustoa riitti, kirjoittaa Ylen ohjelmatyöntekijöiden pääluottamushenkilö Anu Kähkönen.

Sähkömies dosentin virassa

Anna Gustafssonin Itämeri-haastattelu kesätoimittajana sujui hienosti. Mutta mikäs se haastateltavan titteli olikaan?

Kutsumuksena toimittajan työ

Kuolleita: Toimittaja Anja Manninen 27. 5. 1954 Tyrnävä − 12. 6. 2020 Oulu

Pystykorva ei enää haukahtele

Kuolleita: Toimittaja Veikko Huttunen 31. 10. 1954 Vieremä – heinäkuu 2020 Iisalmi

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta