Yllättävän onnellinen

Noora Vaarala piti kaksi kuukautta päiväkirjaa elämästään. Päiväkirjamerkintöjen perusteella päätös ryhtyä freelanceriksi oli hyvä.

Tärkeät työkaverit. Noora Vaaralalla on paikka neljän toimittajan työhuoneella, josta saa tarvittaessa ammatillista vertaistukea.

Noora Vaarala

29-vuotias freelancetoimittaja.

Osuuskunta Lilithin jäsen.

Kirjoittaa henkilökuvia, kulttuuri-, tiede- ja yhteiskunta-aiheisia juttuja sekä kirjakritiikkejä. Vakituisia asiakkaita STT, Alma Median maakuntalehdet, Demi ja Kirjastolehti.

Tekeillä suomalaista televisioviihdettä kriittisesti käsittelevä esseekokoelma, jonka toimittaa Anton Vanha-Majamaan kanssa.

On viime vuosina työskennellyt päätoimittajana kulttuurijournalistisessa paikallismediassa Kaupunnissa, jonka perusti Ouluun kahden muun journalistin kanssa sekä projektipäällikkönä journalismin joukkorahoituspalvelu Rapportin uudelleenlanseerauksessa. Lisäksi editoi, luennoi, kouluttaa ja konsultoi viestintäasiantuntijana.

On aiemmin työskennellyt uutistoimittajana STT-Lehtikuvan Oulun aluetoimituksessa sekä Aamulehdessä ja Lapin Kansassa kulttuuritoimittajana.

Humanististen tieteiden kandidaatti Oulun yliopistosta pääaineena suomen kieli.

Osallistui Suomen Kulttuurirahaston Kulttuurijournalismin mestarikurssille syksyllä 2016. Toimi kurssin Jotkut taas väittävät -nimisen antologian päätoimittajana. Julkaissut Nietos-nimisen satukirjan.

Maanantai 11. syyskuuta: ”Päivitin CV:n esseekokoelmaan liittyvää apurahahakemusta varten. Harkitsin myös erään aikakauslehden sijaisuuspätkän hakemista, mutta päätin lopulta jättää sen väliin. En ihan helpolla keksi, mihin päivätyöhön haluaisin mennä. Viihdyn yrittäjänä niin hyvin.”

Päiväkirjamerkintä kuvaa osuvasti Noora Vaaralan suhdetta työhönsä. Hän on osa ”vapaiden ja onnellisten virpisalmi-freelancereiden” joukkoa, joka viihtyy työssään ja tulee sillä ihan hyvin toimeen.

Vaaralan havaintojen mukaan perusoletus on, että freelancerina oleminen on raskasta.

”Kun kerron, että olen freelancer, yleisin kysymys on, miten pärjäät ja miten saat juttuja myytyä”, Vaarala sanoo.

 

Vaarala, 29, on työskennellyt freelancerina vuodesta 2013. Hän piti Journalistin pyynnöstä päiväkirjaa tuloistaan, töistään ja arjestaan kaksi kuukautta elo–lokakuussa.

Tuona aikana laskutettavaa kertyi 5 320 euroa. Se tarkoittaa 2 660 euroa kuukaudessa, mikä ei ole sama kuin palkka. Se saadaan vähentämällä laskutuksesta kulut, kuten sosiaalimaksut sekä työtilojen ja -välineiden kustannukset.

Vaaralan kaltaisten, pääosin lehdistölle työskentelevien freelancereiden keskimääräinen vuosilaskutus vuonna 2016 oli 32 800 eli noin 2 730 euroa kuukaudessa. Eri alojen freelancereiden keskimääräiset kulut olivat 10 000 euroa vuodessa. Tiedot selviävät lokakuussa julkaistusta freelancereiden vuoden 2016 työmarkkinatutkimuksesta.

 

Maanantai 18.syyskuuta: ”Olin kipeä, mutta yksi sähköpostihaastattelu piti hoitaa ja arvio viimeistellä. Freelancerina ei ole aina mahdollista hommata työkeikoille tuuraajaa tai siirtää niitä – eikä yleensä tee mieli luopua jutuista, koska se tarkoittaisi pienempää palkkaa.”

Päiväkirjajakson alussa Vaaralan laskutukseen vaikutti kesä, jolloin hän teki tietoisesti normaalia vähemmän töitä. Jakson aikana hän oli myös pariin otteeseen matkoilla. Syyskuussa hän oli kovassa, yli viikon kestäneessä flunssassa.

Koko vuoden mittaan Vaarala arvioi saavansa kuukaudessa käteen 2 000 – 3 000 euroa.

Se on paljon enemmän kuin jää käteen lehdistön freelancereiden keskimääräisestä noin 1 990 euron verotettavasta kuukausitulosta. Lehdistön työsuhteisten keskimääräinen verotettava kuukausitulo on noin 3 740 euroa.

Aineelliseen hyvinvointiinsa ja töiden jatkuvuuteen tyytyväisten freelancereiden osuus oli tutkimuksessa kasvanut kahden vuoden takaisesta hieman – ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2006, jolloin se oli huipussaan. Silti tyytyväisiä oli vastaajista vain hieman reilu puolet.

Joskus, kuten sairastellessa, Vaaralakin on tulonmuodostuksestaan huolissaan. Yleensä hän kuitenkin luottaa taloudelliseen pärjäämiseensä ja siihen, että voisi ottaa lisää töitä, jos haluaisi.

”Minulle on tietoinen valinta olla freelancer, eikä haittaa, vaikka tulot olisivat välillä pienemmät kuin jollain toimituksessa istuvalla. Vapaa-aika kompensoi paljon tuloja.”

 

Torstai 5. lokakuuta: ”Olin lähdössä iltapäivällä ulkomaanmatkalle, joten hoidin vain muutaman viestiin vastaamisen aamulla. Lentokoneessa luin arvioitavana olevaa kirjaa.”

Elo–lokakuussa Vaarala työskenteli keskimäärin 24 tuntia viikossa. Se on kahdeksan tuntia vähemmän kuin freelancereiden keskiarvo 32 viikkotuntia. Koko vuoden mittaan Vaarala arvioi tekevänsä noin 30 viikkotuntia eli nelipäiväistä työviikkoa.

Vapauttaan Vaarala käyttää hitaisiin aamuihin, joina voi vaikka lukea. Päiväsaikaan hän nauttii pitkistä lounaista ja kahvitauoista, joilla voi jatkaa keskustelut loppuun ilman, että pomo tuijottaa kiukkuisesti työpöydän ääreen palatessa.

Myös ulkomaanreissut ja vierailut Helsingistä synnyinseudulle Ouluun onnistuvat häneltä kätevämmin kuin niiltä, joilla on työnantajan kanssa sopimus tiettyjen tuntien viettämisestä tietyn työpöydän ääressä.

Mutta miten suuresti vaihtelevia tuloja uskaltaa käyttää rennosti, kuten ulkona syömiseen ja matkoihin?

”Paljon auttaa se, että ei ole asuntolainaa, autoa, lapsia, lemmikkejä eikä kalliita harrastuksia. Ei siis vuokran ja ruoan lisäksi mitään jatkuvia, kalliita menoja. Lisäksi olen osuuskunnan jäsen, mikä on sekä verotuksen että esimerkiksi kirjanpitokulujen kannalta edullinen tapa tehdä töitä.”

 

Enemmistö freelancereista, 67 prosenttia, työskentelisi jatkossakin mieluiten freelancepohjalta. Työsuhde kiinnostaa vain vajaata viidesosaa.

Vaarala voisi ajatella olevansa päivätöissä jonkin projektin ajan. Pitkällä tähtäyksellä hän kuitenkin haluaa jatkaa freelancerina, sittenkin, vaikka elämäntilanne lähivuosina muuttuisi. Runsaasta aikataulujen säätövarasta olisi hyötyä esimerkiksi lapsiperheen arjessa varsinkin, jos työpaletti kehittyy toivottuun suuntaan.

Nykyisin Vaarala tekee pääosin ilmiö- ja henkilöjuttuja ja kulttuuriarvioita. Jatkossa tarkoitus on tavoitella pidempiä ja paremmin ennustettavia projekteja, kuten kirjoja ja esseitä. Ajatus uudesta suunnasta vahvistui viitenä kuukautena Kulttuurijournalismin mestarikurssilla, jolle Vaarala osallistui konseptiin kuuluneen apurahan turvin vuosi sitten syksyllä.

Ajatukseen uudenlaisista töistä sisältyy pyrkimys jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen, joka on yksi freelancerin turvakivistä.

Aikataulullisen valinnanvaran lisäksi freelanceriudessa on Vaaralalle isosti kyse vapaudesta – ja vastuusta – vaikuttaa aiheisiinsa.

”Olen parempi journalisti, kun kukaan ei anna kaikkia aiheita ylhäältä, vaan pitää itse ideoida. Tämä on minulle paras tapa olla hyvä journalistin työssä.”

Toisaalta hyötyä olisi myös vakaista tuloista ja ”hallinnollisesta helppoudesta”, jotka työsuhteinen työ toisi mukanaan. Kun joku kaveri saa hyvän työpaikan, Vaarala miettii, tunteeko hän kateutta. Jos jonain päivänä tuntisi, kateuden aiheisiin kuuluisivat varmasti myös ”pysyvä meriitti” ja arvostus, jotka työsuhteinen asema tuo tullessaan.

”Freelancerilla etualalla ovat yksittäiset jutut, joiden jatkumo pitää osata nähdä. Kun ei ole titteliä käyntikortissa, arvostuksen tunteen pitää löytyä enemmän itsestä.”

 

Maanantai 2. lokakuuta: ”Haastattelin aamulla 15-vuotiaita poptähtiä, iltapäivällä sovin haastattelun 90-vuotiaan runoilijan kanssa. Jutut eroavat toisistaan myös tyyliltään. Freelanceriudessa on hienoa, ettei tarvitse täyttää vain yhden lehden yhtä lehden osastoa, vaan pystyy tekemään hyvin erityyppisiä juttuja eri asiakkaille.”

Vaaralan mukavan freelancearjen kulmakiviä ovat pitkäaikaiset asiakkaat, kuten STT, Aamulehti ja Demi, joista kaksi ensiksi mainittua ovat hänen entisiä työnantajiaan. Päiväkirjajakson aikana Vaarala oli töissä myös pohjoismaisessa freelanceseminaarissa.

Kun asiakkaiden juttutyypit, konseptit ja toiveet ovat tuttuja, aikaa ei tuhlaannu hapuiluun. Töiden määrän säätäminen onnistuu, koska kynnys tarjota ideoita tutuille toimeksiantajille on matalampi kuin uusille, joille pitää aina valmistautua myymään myös itsensä.

Tutkimuksen mukaan freelancerien kokonaislaskutus oli sitä suurempi, mitä enemmän heillä oli toimeksiantajia. Vaarala on intensiivisen kulttuurikurssin jälkeen vetänyt henkeä ja tehnyt paljon vakioasiakkaiden tilaustöitä, mutta loppu- ja alkuvuodesta suunnitelmissa on lähestyä uusia asiakkaita.

Yksi Vaaralan vahvuusalueista freelancerina on ideointi. Yleensä hän on myös ripeä kirjoittaja ja yrittää tietoisesti päästä niistäkin kerroista, jolloin juuttuu viimeistelemään tekstiään liian pitkään. Työpalettiin kuuluu sekä tuottoisia kivoja töitä, kuten yhden haastattelun henkilöjuttuja ja vähemmän tuottavia mutta supermielekkäitä töitä, kuten kirja-arvioita.

Työhuone maksaa, mutta Vaarala on huomannut, ettei jatkuva yksin kotona oleminen tee hänelle hyvää. Hän ei halua tuntea irtautuvansa ympäröivästä maailmasta eikä työnteon rytmin ja rutiinin sulavan muuhun puuhasteluun kotona. Neljän toimittajan yhteisellä työhuoneella saa vertaistukea työnteon ongelmakohtiin, ja vapaa-ajan erottaminen työajasta on työtilan avulla helpompaa.

”Välillä kirjoitan kahvilassa tai kotona, tai jatkan töitä kotona illalla. Todella tärkeää kuitenkin on, että se on valinta.”

 

Torstai 31. elokuuta: ”Olen työskennellyt kesällä enimmäkseen kotona ja matkoilla, mutta nyt palasin pitkästä aikaa toimistolle. Välillä rutiinittomuus on mukavaa, mutta loppukesästä aloin jo kaivata turvallista päivärytmiä.”

Hyvänä työpäivänä Vaarala on työhuoneella kymmeneen mennessä. Koska haastateltavat vastaavat puhelimeen ja sähköpostiin, hän saa kerättyä materiaalia seuraavan päivän juttuun ja pääsee lähtemään viimeistään viiden maissa luottavaisena siihen, että huomenna on hyvä kirjoituspäivä.

Huonona päivänä haastateltava haluaa juttuun isoja muutoksia, mutta asiakas haluaa pitää sen alkuperäisenä – ja valmista pitäisi olla heti. Paljon aikaa voi kulua myös yhteystietojen metsästämiseen, eikä haastattelua saa välttämättä sittenkään.

Kaikki tämä on ”näkymätöntä työtä”, jota ei yleensä lasketa jutun hintaan. Näkymätön työ sotkee seuraavia töitä, jolloin freelancerin vapaus muuttuu riippuvuudeksi toisten aikatauluista. Periaatteessa Vaaralaa ei haittaa se, jos töitä pitää tehdä illalla. Työsuhteisiakin töitä tehneenä hän kuitenkin tietää, että silloin niistä maksetaan lisiä.

 

Vaaralalle freelance-elämän huonot puolet ovat enimmäkseen arkisia ärsyttävyyksiä, hyvät puolet tärkeisiin arvoihin liittyviä.

Silti hän Journalistiliiton freelanceyhdistyksen varapuheenjohtajana tietää, että freelancearkea on monenlaista, myös paljon karumpaa kuin hänen omansa. Monen freelancerin palkkiot ovat laskeneet toimeksiantajan yksipuolisella ilmoituksella. Palkkioita joudutaan karhuamaan. Työläiden juttujen hinnoista ei uskalleta neuvotella asiakkaan menettämisen pelossa.

Tutkimuksessa joka kolmas freelancer kertoi mahdollisuuksiensa neuvotella sopimusehdoista olevan heikot tai olemattomat.

Vaaralan mielestä freelancereiden pitäisi rohkeammin ”ottaa paikkansa”. Häntä itseään rohkaisevat palkkioista kysymiseen pitkä kokemus ja ajatusmalli itsestään yrittäjänä, joka toki on asiakkaille vastuussa töiden hoitumisesta mutta jolla on myös valta neuvotella niiden hinnasta.

”Pitää olla kartalla siitä, mikä oma päivätaksa on. Joidenkin tosi mielekkäiden ja merkityksellisten juttujen kohdalla siitä voi joustaa, mutta ei kovin paljon. Tämä on kuitenkin työtä, ei hyväntekeväisyyttä.”

 

Silti sata prosenttia onnistuneita valintoja on Vaaralallekin vain unelma. Myös hän tulee toisinaan ottaneeksi töitä, jotka eivät ole mielekkäitä tai suostuneeksi liian halvalla työlääseen juttuun. Jos liian halpa juttu on ensimmäinen yhteinen asiakkaan kanssa, tämän taksakäsitystä voi olla enää vaikea muuttaa.

Vain rahan takia huonon ansiojakson tilkkeeksi otetut jutut ovat monesti olleet huono valinta paitsi motivaation kannalta myös siksi, että vieras aihe vaatii tavallista enemmän taustatöitä. Kokonaan Vaaralan ei-osastolle ovat päätyneet sellaiset asiakaslehtien jutut, joissa journalistisia periaatteita pitäisi venyttää, vaikka niistä maksettaisiin paremmin kuin journalismista.

Vaarala tietää kuulostavan etuoikeutetulta valittaa, että voi voi, mulle tarjottiin töitä, jotka eivät kiinnosta.

”Freelancerina kuitenkin tuntuu, että vapauttaan pitää käyttää oikein. Ei ole järkevää luopua työsuhteisen elämän eduista ja tehdä sitten mitä sattuu tai jotain, mikä ei kauheasti kiinnosta.”

Noora Vaarala piti Journalistille päiväkirjaa 15.8–15.10.2017 – lue päiväkirjat

 

1.12.2017
Facebook

Nina Erho, teksti
Liisa Takala, kuvat

Noora Vaarala

29-vuotias freelancetoimittaja.

Osuuskunta Lilithin jäsen.

Kirjoittaa henkilökuvia, kulttuuri-, tiede- ja yhteiskunta-aiheisia juttuja sekä kirjakritiikkejä. Vakituisia asiakkaita STT, Alma Median maakuntalehdet, Demi ja Kirjastolehti.

Tekeillä suomalaista televisioviihdettä kriittisesti käsittelevä esseekokoelma, jonka toimittaa Anton Vanha-Majamaan kanssa.

On viime vuosina työskennellyt päätoimittajana kulttuurijournalistisessa paikallismediassa Kaupunnissa, jonka perusti Ouluun kahden muun journalistin kanssa sekä projektipäällikkönä journalismin joukkorahoituspalvelu Rapportin uudelleenlanseerauksessa. Lisäksi editoi, luennoi, kouluttaa ja konsultoi viestintäasiantuntijana.

On aiemmin työskennellyt uutistoimittajana STT-Lehtikuvan Oulun aluetoimituksessa sekä Aamulehdessä ja Lapin Kansassa kulttuuritoimittajana.

Humanististen tieteiden kandidaatti Oulun yliopistosta pääaineena suomen kieli.

Osallistui Suomen Kulttuurirahaston Kulttuurijournalismin mestarikurssille syksyllä 2016. Toimi kurssin Jotkut taas väittävät -nimisen antologian päätoimittajana. Julkaissut Nietos-nimisen satukirjan.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
93. vuosikerta