Lisää journalismia saamelaisjournalismiin

Saamelaiset ovat kulttuuri eivätkä eturyhmä. Jos suomalaistoimittajat ymmärtäisivät tämän, he tekisivät parempaa journalismia alkuperäiskansasta.

Saamelaisuus on kulttuuri. Kun suomalainen puhuu eduista, saamelainen puhuu elämästä. Utsjokelaisen journalistin Sulo Aikion mielestä suomalaistoimittajien pitäisi rehkiä enemmän enemmän ymmärtääkseen saamelaiskulttuuria ja historiaa.

JOURNALISTI
10.11.2017

Tuija Sorjanen, teksti
Tarmo Lehtosalo, kuvat

Se, mitä tiedät saamelaisista, on luultavasti vähäistä ja todennäköisesti väärin. Syypää on paitsi köyhä peruskouluopetus myös kotimainen lehdistö.

1990-luvulla saamelaiset esitettiin nokinenäisinä juoppoukkoina. Nyt media on aikaansaanut uuden stereotypian saamelaisista keskenään riitelevinä elämäntaparuikuttajina, sanoo Yle Sápmin entinen päällikkö Pirita Näkkäläjärvi.

”Jutut eivät välttämättä heijasta sitä, miten saamelaiset asiat näkevät.”

Näin on, koska valtamedia kirjoittaa länsimaisesta maailmankuvasta käsin. Utsjokelainen journalisti, saamelainen Sulo Aikio lisää, että nykyjournalismia vaivaa tiedonhankinnan kato. Tilalle on marssinut sitaattijournalismi.

”Jonkun mielipiteistä tehdään otsikko, eikä asiaa yhdistetä isompaan kuvaan.”

Kun tiedotusvälineet kirjoittavat saamelaisista, ne kirjoittavat lähinnä heidän reaktioistaan. Otsikko vaikka saamenpukukopioiden käytöstä suuttuneista saamelaisista on huvittavan yleinen. Arkitodellisuus ja pitkä historia reaktioiden takana jäävät hämäriksi.

Avain yleisöä palvelevaan saamelaisuutisointiin olisi suomalaistoimittajien oivallus siitä, että saamelaisuus on oma kulttuurinsa omine maailmankuvineen, Näkkäläjärvi sanoo.

Yleisimpiä saamelaisaiheita mediassa ovat gáktin eli saamenpuvun väärinkäyttö ja saamelaismääritelmä. Molemmat näyttäytyvät vääristyneinä.

Journalismi saamelaisista kaipaa siis lisää journalismia.

 

Se tarkoittaa kriittistä tiedon kaivamista uusista lähteistä, taustatöitä ja saamelaisen arjen tuntemista pikemmin kuin reagointia muiden medioiden nostamiin uutisaiheisiin. Näkkäläjärvi on havainnut, että ensimmäisinä valitut näkökulmat toistuvat jatkouutisoinnissa.

Iänikuisissa gáktikohuissa tulisi ymmärtää, että suuttumuksessa ei ole kyse yksittäisten saamelaisten mustasukkaisuudesta kenenkään vaateparresta. Länsimainen kulttuuri on yksilökeskeinen, saamelaiskultuuri yhteisökeskeinen.

Turhautuminen nousee siitä, että ymmärrys alkuperäiskansasta on edelleen surkeaa. Somen turhautumisreaktiot tulkitaan loukkaantumiseksi.

Mediaa seuraamalla voi myös syntyä käsitys, että koko Saamenmaan polttavin kysymys olisi se, kuka on saamelainen ja kuka ei. Oikeasti saamelaisten arjessa vaikuttavat esimerkiksi sote, vanhustenhoito tai opetus, Näkkäläjärvi luettelee.

 

Kun Jenni Leukumaavaara aloitti vuonna 2014 alkuperäiskansajournalismin maisteriohjelmassa Kautokeinossa Norjassa, professori sanoi opiskelijoille, että nyt teidän ajattelutapanne räjäytetään.

Seurasi oivallus. Kaikki eivät ajattele kuten me, eivät edes samassa maassa asuvat.

Käsitys vaikka maanomistajuudesta on länsimaisessa kulttuurissa toinen kuin saamelaiskulttuurissa. Sulo Aikio selventää:

”Tänne ei sovi yksilökohtainen maanomistajuus. Saamelainen maankäyttö on perustunut laajoihin siidoihin ja tarkasti rajattuihin sukualueisiin, joita on pidetty loukkaamattomina.”

Leukumaavaara on havainnut, että esimerkiksi käsitöistä tai muista pehmeistä aiheista kirjoitetaan maireaan tyyliin, mutta talous- tai maankäyttöaiheiset jutut kehystetään konflikteiksi, joissa edut ovat vastakkain.

Saamelaiset saatetaan nähdä jääveinä puhumaan omista asioistaan.

Sulo Aikio on turhautunut siihen, että oletetulta vastapuolelta haetaan aina kommentti.

”Saamelaiskäräjien arvovalta vaikuttaa olevan sama kuin jonkin yhdistyksen”, Aikio sanoo.

Saamelaisten itsehallintoelimen näkemys rinnastetaan esimerkiksi suomalaisten poliitikkojen tai kullankaivajien katsantoihin.

 

Eteläsuomalaisten toimitusten päälliköille on vaikea selittää, miksi lehden pitäisi tehdä juttu saamelaisvanhusten palveluista. Sen sijaan konflikti on uutinen, sanoo Helsingin Sanomien toimittaja Mikko-Pekka Heikkinen. Ja moni lausuu kärkevästi.

”Jos jollekin on syntynyt kuva helposti loukkaantuvista saamelaisista, en ihmettele.”

Kainuulainen toimittaja kiinnostui Saamenmaasta vaelluksillaan ja on sittemmin kirjoittanut paljon saamelaisaiheista. Perehtyneisyydestään huolimatta Heikkinen joutui keväällä saamelaistaiteilijaryhmä Suohpanterrorin kynsiin kirjoitettuaan jutun pohjoisen poronhoitoalueen jäkäläkadosta.

Suohpanterror teki julisteen, jossa Heikkinen ratsasti porolla khakipuvussa imperialistin näköisenä. Saamelaiskriitikot näkivät jutun ongelmiksi nimettömien lähteiden käytön ja otsikon, jossa suomalaistoimittajan mainittiin ”uskaltautuneen” Utsjoelle herkän aiheen pariin.

”On toki tulenarkaa esittää kritiikkiä valtakulttuurin edustajana. Vaikka juttu pitäisi vettä, se luetaan hyvin kriittisesti”, Heikkinen sanoo.

 

Leukumaavaara on tehnyt gradunsa saamelaisten kokemuksista suomalaistoimittajien haastattelemina ja havainnut, että usein saamelaiset joutuvat pitämään alkajaisiksi toimittajalle luennon peruskysymyksistä. Haastateltavilla on syytäkin olla huolissaan, tulevatko he ymmärretyiksi.

Näkkäläjärvi kertoo, että stereotypiat näkyvät jo kysymyksissä. Miksi te suljette ihmisiä yhteisönne ulkopuolelle, miten saamelaisuus näkyy arjessasi, hän mainitsee klassikkokysymyksiä.

Ensimmäinen kysymys kertoo läpilyöneestä ajatuksesta siitä, että saamelaisuus olisi alakulttuuri tai identiteettipeliä.

Näkkäläjärven vastaus jälkimmäiseen kysymykseen on sisäpiirivitsi: tappelen somessa trollien kanssa.

 

Suomessa harjoitetaan laskuvarjojournalismia ja se on pulmallista, Leukumaavaara sanoo. Eteläsuomalainen toimittaja laskeutuu lentokoneella Ivaloon, ajaa Utsjoelle, hämmästyy kylänraitin hiljaisuutta ja kirjoittaa juttuunsa paikallisten saamelaisten kärsimyksistä, mielipiteistä ja ristiriidoista. Jos kaikki omasta arjesta poikkeava tulee journalistille yllätyksenä, oivaltavat jatkokysymykset jäävät kysymättä.

Näkkäläjärvi toivoisi ennen kaikkea, että saamelaiset pääsisivät mediaan myös tavallisina toimijoina. Bensan hinnan nousua käsittelevään juttuun voisi etsiä haastateltavan, joka sattuu olemaan saamelainen poromies.

Näin teet parempaa saamelaisjournalismia

Vaikka olisit tehnyt taustatyöt ja tutustunut saamelaiskulttuuriin, älä oleta tietäväsi etukäteen, mitä haastateltava sanoo. Tuhansien ihmisten joukkoon mahtuu näkemyksiä, mielipiteitä ja tapoja esittää ne.

Tee pohjoisen-juttukeikalta useampi teksti yhden sijaan. Osaaminen karttuu tehdessä ja omien ideoiden ummehtuneen hajun tunnistaa helpommin, jos ideoita on yhden sijasta edes pari.

Käy ja elä samassa ympäristössä kuin saamelaisetkin. Vietä aikaa keikkapaikalla ja ole läsnä.

Netissä on helppo saada käsitys saamelaisten arjesta. Etsi blogeja, hae Instagramista kuvia vaikka tunnisteilla #sápmi (Saamenmaa), #iešie (selfie), #miessemearkun (vasamerkitys), #heajat (häät) tai #gákti (saamenpuku).

Kiinnitä erityishuomiota verbeihin. Tuohtuuko tai suuttuuko joku? Olisiko parempi verbi vaikka kritisoida tai kommentoida?

Tarkkaile kehystystä. Kuka jutussa toimii, kuka kommentoi?

Pidä haastateltaviin myös ammattimainen etäisyys. Etsi raikkaita näkökulmia omatoimisesti. Älä rakastu informanttiesi näkökulmiin.

Vinkkien antamisessa auttoivat journalistit Pirita Näkkäläjärvi ja Jenni Leukumaavaara.

Näin teet parempaa saamelaisjournalismia

Vaikka olisit tehnyt taustatyöt ja tutustunut saamelaiskulttuuriin, älä oleta tietäväsi etukäteen, mitä haastateltava sanoo. Tuhansien ihmisten joukkoon mahtuu näkemyksiä, mielipiteitä ja tapoja esittää ne.

Tee pohjoisen-juttukeikalta useampi teksti yhden sijaan. Osaaminen karttuu tehdessä ja omien ideoiden ummehtuneen hajun tunnistaa helpommin, jos ideoita on yhden sijasta edes pari.

Käy ja elä samassa ympäristössä kuin saamelaisetkin. Vietä aikaa keikkapaikalla ja ole läsnä.

Netissä on helppo saada käsitys saamelaisten arjesta. Etsi blogeja, hae Instagramista kuvia vaikka tunnisteilla #sápmi (Saamenmaa), #iešie (selfie), #miessemearkun (vasamerkitys), #heajat (häät) tai #gákti (saamenpuku).

Kiinnitä erityishuomiota verbeihin. Tuohtuuko tai suuttuuko joku? Olisiko parempi verbi vaikka kritisoida tai kommentoida?

Tarkkaile kehystystä. Kuka jutussa toimii, kuka kommentoi?

Pidä haastateltaviin myös ammattimainen etäisyys. Etsi raikkaita näkökulmia omatoimisesti. Älä rakastu informanttiesi näkökulmiin.

Vinkkien antamisessa auttoivat journalistit Pirita Näkkäläjärvi ja Jenni Leukumaavaara.



8 2018
Arkisto

Kollegojen kuteet

Kuusi media-alan ammattilaista näyttää ja kertoo, miten he pukeutuvat töihin. Kerro sinäkin Twitterissä hashtagilla #paallakoska.

Kansalaiset mukaan. ”Toivon, että suuri yleisö antaisi henkistä tukea työlle, jossa moniarvoista viestintää pidetään yllä”, sanoo Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio.

Maalitus on koko yhteiskunnan asia

Helsingin käräjäoikeudessa käsitellään parhaillaan syytteitä toimittajiin ja mediaan kohdistuneista rikoksista. Haitalliseen vaikuttamiseen voisi puuttua terävämmin.

En minä, vaan tämä ammatti

Vihapuheen ilmiöllistäminen auttaa, kun toimittaja on verkkoraivon kohteena, sanoo itsekin solvatuksi joutunut Suvi-Tuulia Nykänen.

Myllytys koettelee sananvapautta

Toimituksien supistukset ja ulkopuolinen painostus leimaavat journalistien arkea, kirjoittaa päätoimittaja Markku Lappalainen.

Pieni kohu-opas

”Kohujournalismissa media itse määrittelee asian kohuksi ja etäännyttää näin itsensä vastuusta kytkeä aihe tosimaailman tapahtumiin”, kirjoittaa Johanna Vehkoo.

Palkittua uutistyötä. Annamari Nurminen ja Esko Pihkala saivat yhdessä STT:n työryhmän kanssa Bonnier-palkinnon seksuaalista häirintää ja ahdistelua käsittelevistä jutuistaan. Palkintoraati kiitteli tekijöitä huolellisesta, sinnikkäästä ja rohkeasta uutistyöstä.

Hiljaista sympatiaa

Psyykkisen järkytyksen kokeneen haastattelussa on hyvä osata kuunnella. Annamari Nurminen ja Esko Pihkala kohtasivat naisia, jotka olivat koululaisina joutuneet opettajan seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi.

Myy, opasta ja ole uskottava

Verkossa yleisö tarvitsee perusteluita ja kädestä pitämistä – ja toimittaja rohkeutta etsiä omaa ääntään, sanoo verkkokerronnasta kirjan tehnyt Terhi Upola.

Slutspurt i juni. För en förlagsredaktör är sommaren en intensiv period. Alla böcker som ska ut till höstens bokmässor måste gå i tryck senast under juni. ”Innan boken går i tryck kan man vara lite hysterisk och dubbelkolla att allt är okej. Sedan tar man det lugnt tills den ska recenseras”, säger Myrika Ekbom.

Hängmattan hägrar också för förlagsredaktören

Alla texter som ska ges ut i bokform behöver redigeras av proffs. Den som försöker ta en genväg riskerar att boken blir full av stavfel och upprepningar.

Mielipide vastaan fakta

Kielteiseen valoon joutuneelle pitää antaa mahdollisuus samanaikaiseen kuulemiseen tai vastineeseen.

Täältä ja muualta. ”Kymmenkunta vuotta sitten matkat nähtiin lähinnä kustannuseränä, mutta viime vuosina olen käynyt ulkomailla  juttukeikoilla noin neljä kertaa vuodessa”, sanoo Keskisuomalaisen Janne Yläjoki. ”On sisäistetty, että uskottavaan ulkomaanjournalismiin tarvitaan muutakin kuin sitä, että kirjoitetaan neljän seinän sisällä.”

Oman näkökulman perässä

Keskisuomalaisen ulkomaantoimittaja Janne Yläjoki yrittää löytää aiheita, joita isot koneistot eivät käsittele. ”Meillä ei voi olla aamulla verkossa ihan samaa kuin mitä tv-uutisissa on toisteltu edellisenä iltana.”

Lisää rahaa, suojaa ja oikeuksia

Nykyinen hallitus ei ole ollut media-alalle erityisen hyvä, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho. Digi-alv:n alentaminen olisi tärkein parannus.

Vaikeudet ongelmissa?

Suurissa ongelmissa -ilmaus yleistyy julkisessa kielenkäytössä, myös journalistisissa teksteissä, kirjoittaa Vesa Heikkinen. ”Yhtäältä kyse on kieleen kuuluvasta sanojen merkitysten vähittäisestä muuttumisesta, toisaalta tälle ajalle ominaisesta tavasta tarkastella maailmanmenoa.”

Kesäkeikalla. Ensimmäinen kesä toimittajana on vienyt Tuuli Rantasaloa monenlaisille juttukeikoille. 4. kesäkuuta hän haastatteli Paiholassa, Pielisjoen rannalla kesäkahvilaa pitäviä 4H-yrittäjiä (oik.) Johanna Väänästä, Maria Mäkeä ja Salla Karhua.

Hankalinta on tiivistää oleellinen

Ensimmäisessä oman alan työpaikassaan Tuuli Rantasalo jännitti etukäteen, odotetaanko harjoittelijan olevan valmis toimittaja.

1918 – med respekt

”När uppmärksammandet av inbördeskriget 1918 sparkade igång i januari i år var jag skeptisk: skulle vi klara av detta efter all #suomi100-hype?” skriver Magnus Londen.

Onnellinen yrittäjä

Freelancetyössä vuorottelevat epävarmuus - ja ylityöllistyminen. ”Silloin on niin lopussa, että vain turkulaisesta kasvattajaseurasta hankittu rutiini pelastaa”, kirjoittaa Lauri Rotko.

Ikuisesti pahoillani, Paula

Epäkohtelias vastaus puhelinmyyjälle oli maksaa Manu Haapalaiselle Paula Koivuniemen haastattelun.

Puheenaiheita takomaan

Susanne Salmi aloittaa Ylioppilaslehden päätoimittajana elokuussa.

Itse kasvatettu. Leikkokukkien lisäksi Satu Koivisto kasvattaa siirtolapuutarhassaan ruokakasveja. ”Esimerkiksi oman kasvihuoneen kurkku on uskomattoman makea ja rapea verrattuna kaupan kurkkuun.”

Ruuan alkulähteillä

Päätoimittaja Satu Koivisto rentoutuu ruokakasvien kauneuden äärellä siirtolapuutarhassa.

Tosielämän toimittajadraama

Viime vuonna kuvattu Vuosi New York Timesin toimituksessa näyttää ja kuulostaa parhailta tv-draamoilta – eikä välty niiden kliseiltä, kirjoittaa Marja Honkonen

Bra start för Medielaget

I slutet av 2017 hade andelslaget 172 medlemmar vilket var nästan 100 fler än vad man räknat med.

Hangöseminariet i september

Ekonomijournalistik, frilansliv, riksdagsvalet i Sverige och yttrandefriheten i Ryssland är huvudteman på årets publicistseminarium i Hangö.

Poimuri

Mediasta sanottua.

Takasivu

Provokatiivisia huomioita.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta